EDELLISET ynnä ILLO.
WALLENSTEIN.
Mit' ulos kuuluu? Ovatko he valmiit?
ILLO.
On heissä toivomasi mieliala.
He vaatimuksist' ovat keisarin
raivoissaan.
WALLENSTEIN.
Mitä mielt' on Isolani?
ILLO.
Hän sun on kokonaan, kun sulta sai
rahoja faropelin[90] jatkamiseen.
WALLENSTEIN.
Colalto miltä tuntuu? Ootko varma
myös Deodatin, Tiefenbachin suhteen?
ILLO.
He tekevät kuin Piccolomini.
WALLENSTEIN.
Siis jotain uskaltaa voin heidän kanssaan? --
ILLO.
Jos varma olet Piccolomineista.
WALLENSTEIN.
Kuin itsestäni. _Ne_ ei mua jätä.
TERZKY.
Niin paljon älä luota kettumaiseen
Octavioon!
WALLENSTEIN.
Vai sinä mulle neuvot
väkeni tuntemusta! Hänen kanssaan
kuustoista kertaa olen sotaan mennyt --
asetin hänen horoskooppinsakin,[91]
synnyimme samaan tähtein asentoon --
Ja lyhyesti -- (Salamielisesti) Riippukoon se
Jos toisista siis menet vastuuseen --
ILLO.
Vain _yksi_ ääni kuuluu kaikkein suusta:
et erota saa ylijohdostamme.
He luokses lähettävät lähetystön.
WALLENSTEIN.
Jos minun tulee _heille_ sitoutua,
myös heidän täytyy mulle.
ILLO.
Se on selvä.
WALLENSTEIN.
Heilt' otan kirjallisen valan, että
_ehdoitta_ minuun liittyvät.
ILLO.
Mik' estää?
TERZKY.
_Ehdoitta?_ Itselleen he pidättävät
velvollisuudet aina keisaria
ja Itävaltaa kohtaan.
WALLENSTEIN (päätään pudistaen).
Heidän täytyy
ehdottomasti kuulua vain mulle.
ILLO.
Nyt tiedän -- Eikös meille iltasella
pitoja pidä kreivi Terzky?
TERZKY.
Kyllä,
ja kutsuttu on kaikki kenraalit.
ILLO (Wallensteinille).
Annatko mulle täysin vapaat kädet?
Kenraalit sanansa saan antamaan
toiveesi mukaan.
WALLENSTEIN.
Puuhaa kirjallinen
sitoumus, sama mulle, millä keinoin!
ILLO.
Ja jos tuon kirjoituksen, jossa suostuu
jokainen päällikkö, ken täällä on,
sinua sokeasti seuraamaan,
tahdotko teoll' uljaall' onneasi
koettaa viimein?
WALLENSTEIN
Puuhaa sitoumus!
ILLO.
Punnitse, mitä teet? Et täyttää voi,
sinulta mitä vaatii keisar' -- ethän
heikontaa saata armeijaasi -- etkä
espanjalaista rykmenteilläs auttaa,
jos valtaas ijäksi et jättää tahdo.
Myös muuta mieti! Et voi pilkaks ottaa
vakavaa määräystä keisarin,
et enää koukutella, vitkastella,
jos suorastaan et tahdo hovin kanssa
riitoihin tulla. Päätä! Haluatko
yllättää heidät teoin jyrkin, vaiko
viel' aikailla ja äärimmäistä vuottaa.
WALLENSTEIN.
Parempi vuottaa sitä, ennenkuin
rupeaa äärimmäistä tekemään!
ILLO.
Oi, hetkest' ota vaari ennen sen
pakenemista. Harvoin elämässä
tapaamme silmänräpäyksen, joka
todella tärkeä ja suur' on. Milloin
ratkaisun tultava on, silloin täytyy
mont' onnellista seikkaa yhdess' olla --
ja yksitellen, hajanaisna vain
näkyvät onnen langat, tilaisuudet,
jotk' yhtyin _yhteen_ elonpisteeseen
hedelmätertun raskaan muodostavat.
Kuink' ylles kertyy pilvet kohtalon
ratkaisevina, pahaenteisinä! --
On luonas parhaat päälliköt, ne vuottaa
vain viittausta sulta, johdattaja
kuningassieluinen -- Oi, älä salli
hajalle heidän mennä! Toista kertaa
et koko sodan ajall' luokses saa
niin yksimielisinä heitä koolle.
Kas, nousuvesipä se laivan raskaan
rannasta kohottaa -- Saa rohkeutta
suuressa joukon virrass' yksityinen.
Ne nyt on sun, nyt vielä! Pian sota
hajoittaa heidät minkä minnekin --
ja kunkin pikku huoliin, harrastuksiin
häviää yhteishenki. Tänään jos
ken virran viedess' itsens' unhottaa,
hän yksin jäätyänsä harkitsee,
vain heikkoutensa tuntee sekä kääntyy
vanhalle, tunnetulle kulkutielle
velvollisuuden arkisen ja koittaa
vain vauriotta päästä katon alle.
WALLENSTEIN.
Ei vielä ole aika.
TERZKY.
Aina sanot
sä noin. Ja milloin on se?
WALLENSTEIN.
Kun sen sanon.
ILLO.
Oi, tähtihetkeä sä vuotat, kunnes
sinulta mainen hetki katoo. Kuule,
povessas sull' on tähdet kohtalosi.
On itseluottamus ja uskallus
sun Venus-tähtesi![92] Vaan paha tähtes,[93]
sun ainut turmasi, on _epäilys_.
WALLENSTEIN.
Puhelet, niinkuin ymmärrät. Kuink' usein
oon sulle selittänyt! -- Jupiter,
jumala kirkas, syntyissäsi laski;
ei katsees tunge _niihin_ salaisuuksiin.
Maass' synkkänä voit uurtaa, sokeana,
kuin Tartarokseen syösty Saturnus,[94]
jok' eloos luopi hohteen lyijynkalvaan.
Voit nähdä maisen, alhaisen ja liittää
lähimmän älykkäästi lähimpään;
niiss' asioissa sinuun luotan, uskon.
Vaan mikä salaisena, mahtavana
muovailee, kutoo luonnon syvyyksissä --
tuo henkein porras tuhatpuolainen,
tomusta maan jok' ylös rakentuu
maailmaan tähtien ja jota myöten
vaeltaa ylös, alas taivaan voimat --
sisäkkäispiirit, jotka kilvan kiertää
kesk'aurinkoa[95] radoin pienentyvin --
siteetön silmä vain _ne_ näkee, silmä
Jupiter-lasten,[96] valosyntyisten.
(Astuttuaan salin poikki edestakaisin, seisahtuu hän ja jatkaa.)
Ei taivaan tähtisarjat aikaansaa
vain päivää, yötä, kevättä ja kesää --
ei kylväjälle vain tie näytä, milloin
on kylvön, leikkuun aika. Ihmistoimet
myös kylvöst' on, min tekee sallimus
vastaisen ajan tummaan peltomultaan,
mahdeille kohtalon sen uskoen.
Tiedustaa silloin täytyy kylvönaika,
hetkestä tähtein saada oikeasta
myös selko, taivaan _huoneet_[97] katsastaa
tarkastain, eikö kasvun vihollinen
_nurkissa_ taivaan[98] piile turmaa tuottain. --
Siis aikaa suokaa! Tehkää sillävälin
mi tehtävänne on! En vielä saata
sanoa, mitä tahdon tehdä. Mutta
en myöntyä vaan aio minä, en.
Eivätkä minua he erota --
Siit' olkaa varmat!
KAMARIPALVELIJA (tulee).
Herrat kenraalit.
WALLENSTEIN.
He tulkoot!
TERZKY.
Tahdotko luokses kaikki päälliköt?
WALLENSTEIN.
Ei ole tarvis. Piccolominit,
Maradas, Buttler, Forgatsch, Deodat,
Caraffa, Isolani tulkoot tänne!
(Terzky menee ulos kamaripalvelijan kanssa.)
WALLENSTEIN (Illolle).
Oletko Questenbergin pitänyt
valvonnanalaisena? Eikö ketään
hän salaa ole puhutellut?
ILLO.
Olen
tarkasti häntä valvonut. On ollut
Octavio vain hänen seurassansa.