Hiram sielt‰, jonne oli lent‰nyt. Ottakaa kiini se mies. Min‰ k‰sken
kansan nimess‰.
Mutta Nahkajalka oikaisihe uhkaavasti. H‰nell‰ oli k‰dess‰ pyssy, suu
puunhakkaajaa kohti.
-- Poistukaa, sanon min‰! karjasi h‰n. Te tied‰tte, etten min‰ harhaan
t‰ht‰‰, Billy Kirby. Mutta min‰ en halua teid‰n vertanne ja kuitenkin
-- sek‰ teid‰n ett‰ minun vereni punaa t‰m‰n ruohikon, ennenkuin teid‰n
jalkanne on minun kynnykseni sis‰puolella.
Paikalla kun pyssy n‰kyviin ilmestyi, muuttui Billy kokonaan. H‰n
kohautti j‰ttil‰isvartalonsa puunrungolta ja meni vanhan mets‰st‰j‰n
luo.
-- Min‰ en ole tullut t‰nne teid‰n vihollisenanne, sanoi h‰n, mutta
tuosta onnesta rautaputkestanne v‰lit‰n yht‰ v‰h‰n kuin vanhan kirveeni
varresta! Antakaa minulle virallinen k‰sky, Squire, niin tottapahan
sitten n‰hd‰‰n, kelle t‰ss‰ kunnian kukko laulaa.
Mutta oikeudenj‰senest‰ ei n‰kynyt merkki‰k‰‰n. Tuskin n‰kyi pyssyst‰
viel‰ vilaustakaan, kun jo Doolittle oli matkojen p‰‰ss‰.
-- Te olette ajanut sen kanan tipotiehens‰, huudahti Kirby
halveksivasti. Mutta minusta te ette niin hevill‰ suoriudu. Pankaa pois
pyssynne, Bumppo, tahi saatatte sit‰ viel‰ kerran katua.
Natty laski pyssyn k‰dest‰‰n ja sanoi:
-- Teille min‰ en kiell‰ kaataneeni hirve‰, Kirby. Ja jos tahdotte,
niin saatte ottaa nahkan kyl‰‰n todistaaksenne minut syylliseksi.
Pantterin tapporahat riitt‰nev‰t sakoksi ja luulisin sitten olevani
kuitti kaikesta.
-- Eikˆh‰n vain, -- virkkoi Kirby ja siin‰ tuokiossa h‰visi
vihamielisyyden varjokin h‰nen otsaltaan. -- Anna t‰nne nahka ja laki
saa tyyty‰ siihen.
Nahkajalka haki mainitun todisteen ja he erosivat sovinnossa, aivan
niinkuin ei olisi kiistaa ollut mailla eik‰ halmeilla. Rannalle
kulkiessaan hel‰hytti Kirby tuon tuostaankin raikkaan naurun
muistaessaan Hiramin kuperkeikan ja koko juttu oli h‰nen mielest‰‰n
vain oivallista ilveily‰.
Mutta ennenkuin Billy kyl‰‰n enn‰tti, oli Hiram siell‰ nostanut aika
metakan ja juossut tuomarin luo syytt‰m‰‰n Nahkajalkaa oikeuden
vastustamisesta.
Oliver oli kuullut puhuttavan n‰ist‰ rettelˆist‰ ja riensi tuomarilaan.
Elisabet tuli h‰nt‰ vastaan ja h‰n onnitteli neiti Temple‰ onnellisesta
pelastumisesta.
-- Teid‰n yst‰v‰nne Nahkajalka on nyt minunkin yst‰v‰ni, sanoi
Elisabet. Ja t‰ss‰ juuri paraillani mietin, miten paraiten voisin h‰nt‰
auttaa. Ehk‰p‰ te, joka tunnette h‰nen tapansa ja tarpeensa, voitte
sanoa, miten min‰ --
-- Voin, ihan varmasti! huudahti nuorukainen niin kiivaasti, ett‰
Elisabet oikein s‰ik‰hti. Ja Jumala palkitkoon teid‰n hyv‰n tahtonne!
Nahkajalka on menetellyt ajattelemattomasti, h‰n on t‰n‰‰n tappanut
hirven ja siten rikkonut lakia. Min‰kin olin osallisena siin‰.
H‰n on jo syytteenalaisena ja teid‰n is‰nne on k‰skenyt toimittaa
kotitarkastuksen --
-- Min‰ tied‰n kaikki, keskeytti Elisabet, mutta is‰ni ei ole
ainoastaan tuomari, h‰n on myˆs ihminen ja kristitty. Me olemme jo
keskustelleet siit‰ ja vanhukselle ei tapahdu mit‰‰n pahaa.
-- Te nostatte raskaan taakan hartioiltani virkkoi Edvards. Puoltaahan
teid‰n is‰nne h‰nt‰. Te olette varmasti sen vakuuttanut, neiti Temple,
minun t‰ytyy se uskoa.
-- H‰n vakuuttaa sen itsekkin, herra Edvards, vastasi Elisabet, sill‰
tuossa h‰n tulee.
Mutta Marmaduken katse ei lainkaan vastannut h‰nen tytt‰rens‰ toiveita.
Syv‰t rypyt uursivat h‰nen otsaansa ja kasvot olivat harmaat. Ei Oliver
eik‰ Elisabetkaan uskaltanut mit‰‰n virkkaa. Tuomari k‰veli muutamia
kertoja edestakaisin huoneessa ja sanoi sitten:
-- Meid‰n suunnitelmamme ovat menneet myttyyn, lapseni! Min‰ en luullut
niin vanhan miehen kuin Nahkajalka on uskaltavan lakia vastustaa.
Min‰ toivoin h‰nen alistuvan kotitarkastukseen, ja laki olisi
silloin tyytynyt sakkoon; nyt h‰nen k‰ytˆksens‰ vaatii mit‰ kovinta
rangaistusta.
-- Ja mik‰ rangaistus h‰nelle tuomitaan, herra tuomari? kysyi Edvards
koettaen tyynty‰.
-- Min‰ en tied‰, mik‰ siit‰ per‰ksi tulee, herra, sill‰ tuomari ei
voi mit‰‰n p‰‰tt‰‰, ennenkuin valamiehet ovat tuomionsa lausuneet.
Kaikessa tapauksessa saatte olla varma, ett‰ lakia tarkasti
noudatetaan, vaikkakin min‰ mielell‰ni h‰nt‰ armahtaisin, sill‰ onhan
se vanhus-raukka pelastanut tytt‰reni melkein varmasta kuolemasta.
-- Mutta eikˆs vanhan yst‰v‰ni ik‰, h‰nen tapansa ja varsinkin h‰nen
tiet‰m‰ttˆmyytens‰ laista suojele h‰nt‰?
-- Ne seikat tosin lievent‰v‰t rikosta, vaan eiv‰t sit‰ suinkaan
kokonaan poista.
-- Rikosta? toisti Edvards. Onkos rikos ajaa vaaniva hurtta oveltaan?
Rikosko? Ei, herra tuomari! Jos siin‰ on rikoksesta puhetta, niin se ei
ole Nahkajalan vastattava.
-- Kenenk‰s sitten, hyv‰ herra? kysyi tuomari Temple, katsoen tapansa
mukaan tanakasti kiihtyneeseen nuorukaiseen.
Sit‰ kysymyst‰ ei nuorukainen jaksanut tyynen‰ kuulla. Sinis olivat
h‰nen tunteensa riehuneet syd‰mmen syvyydess‰, nyt ne kuohahtivat
n‰kyviin.
-- Kenenk‰kˆ? Ja sit‰kˆ te tiedustatte minulta? huudahti h‰n. Kysyk‰‰
sen sijaan omaltatunnoltanne, herra tuomari Temple. Menk‰‰ tuosta
ovesta ja katsokaa ainoastaan laaksoa, tyynt‰ j‰rve‰, varjokkaita
vuoria ja kysyk‰‰ sitten omalta syd‰mmelt‰nne, jos teill‰ syd‰nt‰
lieneek‰‰n: mist‰ n‰m‰ rikkaudet ja mink‰ t‰hden min‰ olen niiden
omistaja? Luulisinpa, ett‰ n‰hdess‰nne ainoastaan Chingachgookin ja
Nahkajalan, jotka unohdettuina ja rutikˆyhin‰ maita kiertelev‰t, teid‰n
syd‰nt‰nne kouristaisi ja silmi‰nne h‰m‰rt‰isi.
Suuresti ihmeiss‰‰n kuunteli Marmaduke alussa nuorukaisen kiihke‰‰
sanatulvaa. Ja kun Edvards oli lopettanut, sanoi h‰n:
-- Oliver Edvards, te unohdatte, ket‰ puhuttelette. N‰m‰ tilukset ovat
minun ja taivas on todistajanani, ett‰ niit‰ olen hyv‰sti hoitanut.
ƒskeisen puheenne t‰hden meid‰n t‰ytyy erota. Min‰ olen liiankin kauvan
suonut teille suojaa talossani, nyt on jo aika, ett‰ sen j‰t‰tte.
Vastustamattoman rajun tunteen purkaus oli h‰vinnyt j‰lettˆmiin, ja
pitk‰‰n tuijotti nuorukainen poistuvaan Marmadukeen.
-- Neiti Temple, -- sanoi h‰n viimein, k‰‰ntyen Elisabetiin, -- min‰
kiihdyin. Te kuulitte is‰nne p‰‰tˆksen, ja min‰ l‰hden jo t‰n‰ iltana.
Teist‰ min‰ kuitenkin tahtoisin erota sovinnossa.
Hitaasti kohotti Elisabet p‰‰t‰‰n.
-- Min‰ annan teille anteeksi, herra Edvards, sanoi h‰n, ja is‰ni sen
myˆs antaa. Sanokaa Nahkajalalle, ett‰ is‰ni ei ole ainoastaan h‰nen
tuomarinsa, vaan ett‰ me molemmat olemme h‰nen todelliset yst‰v‰ns‰.
Me olemme h‰nelle syd‰mmellisesti kiitolliset eiv‰tk‰ teid‰n ‰skeiset
sananne hituistakaan v‰henn‰ meid‰n kiitollisuuttamme.
Nuorukainen aikoi sanoa h‰nelle viel‰ jotain, mutta h‰n pujahti
ovesta niin rutosti, ett‰ Edvards pihalle tultuaan ei n‰hnyt h‰nest‰
en‰‰ vilaustakaan. Kiirevilkkaan l‰hti Oliver talosta ja kulki kohti
mets‰st‰j‰n pienoista mˆkkerˆist‰.
Vasta seuraavaa p‰iv‰‰ vasten yˆll‰ palasi Richard Jones, sheriffi,
virkamatkoiltaan. H‰n oli saanut kiini rahanv‰‰rent‰j‰joukon ja
tuli juhlallisesti kyl‰‰n aseilla varustettujen oikeudenj‰senten ja
poliisien etup‰‰ss‰, joiden keskell‰ vangitut pahantekij‰t kulkivat.
Tuomarin portilla he erosivat, sitten kun Jones oli k‰skenyt
apulaistensa vied‰ vangit piirivankilaan. Tyytyv‰isen‰ astui sheriffi
hiekoitettua k‰yt‰v‰‰ pitkin taloon. Siell‰ kertoi h‰nelle Benjamin
p‰iv‰n tapahtumat, ja kun hovimestari oli tietonsa tyhjent‰nyt, k‰‰ntyi
sheriffi, otti hattunsa ja l‰hti uudelle retkelle. Pitkin kyl‰n
hiljaisia katuja kulki h‰n suoraa p‰‰t‰ pienen r‰nstyneen rakennuksen
luo, jota k‰ytettiin vankilana, ja kutsui sielt‰ poliisin mukaansa.
H‰nen kanssaan h‰n jatkoi matkaa rannalle, jonne kokosi miehens‰.
-- Min‰ olen kutsunut teid‰t avukseni, alkoi h‰n hiljaa, vangitakseni
Natanael Bumpon, jota tavallisesti sanotaan Nahkajalaksi. H‰n
on r‰‰k‰nnyt er‰st‰ oikeuden j‰sent‰, vastustanut lainmukaista
kotitarkastusta ja pyssy k‰dess‰ uhannut poliisia. Koska h‰n siten
on niskoitellut lakia vastaan ja muun hyv‰n lis‰ksi on ep‰luulon
alaisena muistakin rikoksista, niin katson velvollisuuteni sheriffin‰
vaativan, ett‰ vangitutan h‰net viel‰ t‰n‰ yˆn‰. Me siis piirit‰mme
h‰nen asuntonsa. Ja kun min‰ huudan: "eteenp‰in", niin rynt‰‰tte te
piiloistanne, avaatte h‰nen mˆkkins‰ v‰kivallalla ja vangitsette h‰net.
Jakautukaa, miten paraiten voitte. Min‰ apulaisineni menen rantapuolta
vartioimaan.
Miehet jakautuivat ja painuivat mets‰‰n voidaksensa huomaamatta p‰‰st‰
perille.
Niin pian kuin sheriffi arvasi miesten olevan paikoillaan,
kaiahutti h‰n sovitun merkin. Koleasti kumahti ‰‰ni mets‰n syv‰ss‰
hiljaisuudessa. Hˆrˆll‰ korvin h‰n kuunteli koirain haukuntaa, mutta
turhaan. Kuivat oksat vain kahisivat apurien jaloissa. Mutta kahinakin
kohta taukosi eik‰ sheriffi silloin en‰‰ jaksanut uteliaisuuttaan
hillit‰. H‰n juosta harppaili ryteikˆn l‰pi ja oli heti perill‰,
pienen raivatun aukon keskess‰, jossa Nahkajalka niin kauvan oli
asunut ja hiljaista el‰m‰‰ns‰ el‰nyt. Mutta suureksi h‰mm‰styksekseen
h‰n mˆkin sijalla n‰ki vain savuavan raunion ja palopaikan keskelt‰
kohosi viel‰ tuon tuostaankin kapea tulenkieli, v‰l‰ht‰en synkk‰‰n
yˆhˆn. ƒ‰nettˆmin‰ seisoivat miehet tuhkal‰jien ja hiiltyv‰in hirren
p‰‰k‰leiden ymp‰rill‰, ‰‰nettˆmin‰ ja noloina, sill‰ kiihke‰sti
toivottu rynn‰kkˆ oli mennyt hukkaan, viel‰p‰ muutos tullut niin
rutosti, etteiv‰t he hˆlmeyksiss‰‰n saaneet sanaakaan suustaan.
Hiljaa ja h‰mm‰stynein‰ seisoivat viel‰ kaikki, kun pime‰st‰ mets‰st‰
ilmestyi heid‰n luoksensa kookas olento, joka astui tuhkal‰j‰‰n ja
jalallansa sammutti leimahtelevan liekin. Hattu k‰dess‰ h‰n siin‰
seisoi, mies, jonka kasvoihin aika oli syv‰t vaot uurtanut. Se oli
Nahkajalka. Suruissaan pikemmin kuin viha mieless‰ katsoi h‰n hetken
noita varjomaisia haamuja ymp‰rill‰‰n ja sitten sanoi:
-- Mit‰ te tahdotte minulta, vanhalta, avuttomalta ihmiselt‰?
Viidett‰kymment‰ vuotta olen min‰ t‰ss‰ el‰nyt. Nyt olette te minulta
maani ja mantuni riist‰neet, kotini ja suojani h‰vitt‰neet. Sill‰
ennemmin min‰ sen poltin kuin annoin teid‰n tuhoa tuottavain askeltenne
ja uudistushalunne sit‰ saastuttaa. Niin, te olette pakottaneet minun
polttamaan pirttini, jossa min‰ l‰hes puolen vuosisataa olen taivaan
antimia nauttinut ja janooni juonut sen vieress‰ pulppuavan l‰hteen
kirkasta vett‰. Nyt suren min‰ tuhkaa, jota jaloillani polen. Te olette
kylv‰neet vanhan miehen syd‰mmeen, miehen, joka ei ole milloinkaan
tehnyt mit‰‰n pahaa teille eik‰ teid‰n omaisillenne, kylv‰neet sinne
katkeruutta h‰nen omaa sukuansa kohtaan. Ja nyt, kun h‰n on palannut
katsomaan vanhan kotinsa viimeisen kek‰leen leimahdusta, nyt,
syd‰nyˆll‰, vaanitte te h‰nt‰ niinkuin n‰lk‰iset koirat kiihoittunutta,
kuolevaa hirve‰. Mit‰ te tahdotte minulta? T‰ss‰ olen -- yksi monta
vastaan. Min‰ olen tullut ilmi antamaan, en taistelemaan. Ja jos se on
Jumalan tahto, niin tehk‰‰ minulle mit‰ haluatte.
Vanhus katsoi tanakasti miesjoukkoon, ja leimahtava liekki valaisi
himme‰sti h‰nen melkein kaljua p‰‰t‰ns‰. Miehet v‰istyiv‰t ehdottomasti
ja vanhuksen olisi ollut helppo paeta, paeta pensaikkoon, josta
takaa-ajajain olisi ollut kerrassaan mahdotonta h‰nt‰ lˆyt‰‰.
Mutta siit‰ ei h‰n n‰ytt‰nyt v‰litt‰v‰n. H‰n vain katsoi vakavasti
miehest‰ mieheen ik‰‰nkuin tutkiakseen, kuka h‰neen ensin k‰tens‰
koskettaisi. Hetken per‰st‰ tointui Richard; h‰n koki puolustella,
mutta velvollisuus kuitenkin vaati h‰nt‰ vangitsemaan vanhuksen.
Toiset asettivat h‰net keskeens‰ ja joukkue palasi kyl‰‰n, sheriffi
etunen‰ss‰. Matkalla tiedusteltiin Nahkajalalta, mink‰ t‰hden h‰n oli
pirttins‰ polttanut ja minne Chingachgook oli joutunut, mutta sanaakaan
ei h‰nelt‰ vastaukseksi saatu. Vihdoinkin he saapuivat kyl‰‰n, jossa
vanha ja, mik‰li n‰ytti, kaikkien hylk‰‰m‰ Nahkajalka vietiin vankilaan.
Viides luku.
Mets‰st‰j‰ jalkapuussa.
M‰‰r‰ttyn‰ p‰iv‰n‰ kokoutuivat oikeuden j‰senet t‰sm‰lleen, Marmaduke
puheenjohtajana. Kun rahan v‰‰rent‰j‰t oli tutkittu, tuli Nahkajalan
vuoro, jonka poliisit kulettivat syytettyjen paikalle. H‰n oli
ensimm‰ist‰ kertaa oikeushuoneessa ja taisi olla jokseenkin utelias
n‰kem‰‰n, mit‰ siell‰ tehd‰‰n. Ensin h‰n tarkasti tuomaria ja sitten
valamiehi‰, aidaketta ja rahvasta sen takana, josta moni silm‰ tarkkasi
h‰nt‰ itse‰‰n. Virallisena syytt‰j‰n‰ esiytyi Dirk van der School,
toinen kyl‰n asianajajista, joka alussa kovalla ‰‰nell‰ luki syytˆksen.
Se koski Hiram Doolittlen h‰tyytt‰mist‰.
-- Te olette kuullut, Natanael Bumppo, mist‰ teit‰ on syytetty, lausui
tuomari. Mit‰ teill‰ on syytˆksest‰ sanottavaa? Oletteko syyllinen vai
syytˆn?
-- Min‰ saatan hyv‰ll‰ omallatunnolla sanoa, ett‰ min‰ en ole
syyllinen, vastasi Nahkajalka, sill‰ eih‰n syyllisyydest‰ silloin
voi olla puhettakaan, kun tekee oikein. Ja ennen min‰ olisin antanut
surmata itseni mˆkkini ovensuuhun kuin p‰‰st‰nyt sinne Doolittlea juuri
silloin.
Kun sitten Hiram kutsuttiin todistamaan, nousi Nahkajalan puolustaja ja
kysyi seuraavat kysymykset:
-- Oletteko te t‰m‰n piirin poliisi, herra?
-- En, herra, vastasi Hiram, min‰ olen rauhantuomari.
-- Min‰ kysyn siis teilt‰ oikeuden edess‰ ja pyyd‰n teid‰n vastaamaan
omantuntonne mukaan ja mik‰li lakia tunnette: oliko teill‰
mink‰‰nlaista oikeutta tunkeutua t‰m‰n miehen asuntoon?
-- Hyv‰ herra! ryiskeli Hiram, jonka mieless‰ kostonhimo ja
laintuntijan maine ankarasti taistelivat. Min‰ luulen, ett‰ -- se on
-- jos ankarasti -- edellytt‰en -- kenties ei minulla -- - ollut ihan
laillista oikeutta -- mutta kun kerran asia niin sukeutui eik‰ Billy
tahtonut menn‰ -- niin luulin min‰ saattavani sekautua siihen.
-- Min‰ kysyn teilt‰ viel‰, herra, jatkoi lakimies, k‰ytt‰en hyv‰kseen
saavuttamaansa voittoa, onko t‰m‰ vanhus useasti kielt‰nyt teit‰
asuntoonsa tulemasta vai ei?
-- Totta tosiaan -- se minun t‰ytyy myˆnt‰‰, sanoi Hiram, ett‰ h‰n
oli oikein vastahakoinen eik‰ ollenkaan yst‰v‰llinen, niinkuin olla
pit‰isi. Ja semmoinenhan h‰n oli, vaikka min‰ vain tulin h‰nt‰
katsomaan niinkuin naapuri kuuna p‰iv‰n‰.
-- Vai niin! Te siis myˆnn‰tte menneenne vain kyl‰‰n h‰nen luokseen
ilman mink‰‰nlaista laillista toimitettavaa? Min‰ kysyn siis teilt‰
toisen kerran: eikˆ Natanael Bumppo ole monasti kielt‰nyt teit‰
tulemasta kotiinsa?
-- On, sen h‰n on tehnyt.
-- Ja koetitteko siit‰ huolimatta sinne tunkeutua?
-- Niin, mutta minullahan oli valtakirja taskussa.
Kun asianajaja n‰ki asian k‰‰ntyv‰n puolustettavansa eduksi, niin
viittasi h‰n vain ylpe‰sti k‰dell‰‰n, ik‰‰nkuin h‰n ei ep‰ilisi
valamiesten tiet‰v‰n, ett‰ puolustaminen oli en‰‰ tarpeetonta. Asian
h‰n j‰tti oikeuden p‰‰tett‰v‰ksi.
Tuomari Temple nousi seisaalleen ja kertoi lyhyesti syytˆksen
p‰‰kohdat. Mielipiteens‰ h‰n lausui aivan puolueettomasti eik‰ se
voinut olla valamiehiin vaikuttamatta. He neuvottelivat muutamia
minuuttia, ja sitten heid‰n puheenjohtajansa julisti, ett‰ syytetty oli
"syytˆn".
-- T‰st‰ syytˆksest‰ on teid‰t vapautettu, Natanael Bumppo, sanoi
tuomari, eik‰ t‰st‰ asiasta ole en‰‰ sen enemp‰‰ sanottavaa. Herra
piirinasianajaja, h‰n lis‰si, siirtyk‰‰ toiseen kanteeseen.
Herra van der School syytti toisessa syytˆskirjoituksessaan vangittua
siit‰, ett‰ h‰n oli pyssy k‰dess‰ uhannut oikeuden palvelijaa.
-- Luulisitteko Billy Kirbyn seisovan tuossa, puolustihe Nahkajalka,
jos min‰ olisin pyssy‰ni sen oikeaan tarkoitukseen k‰ytt‰nyt?
Hiram kutsuttiin uudelleen sis‰‰n vieraaksi mieheksi ja selvin sanoin
h‰n selitti, ett‰ Nahkajalka oli t‰hd‰nnyt Billy‰ ja uhitellut ampua
h‰net, jos h‰n uskaltautuisi teht‰v‰‰ns‰ suorittamaan. Syytt‰j‰ kutsui
puunhakkaajan sis‰‰n ja sanoi h‰nelle:
-- N‰ist‰ papereista n‰kyy, ett‰ te oikeuden nojalla vaaditte p‰‰st‰
pirttiin. Annoitteko h‰nen pyssyns‰ ja h‰nen uhkaustensa est‰‰ itse‰nne
siit‰?
-- Niist‰ min‰ nyt en v‰litt‰nyt sen enemp‰‰ kuin -- vastasi Billy,
n‰ppi‰ lyˆden. Ja olisinpa aika raukka, jos t‰ss‰ rupeisin vanhaa
Nahkajalkaa pelk‰‰m‰‰n.
-- Mutta teh‰n sanoitte luulleenne h‰nen ampuvan teid‰t, eikˆ niin?
-- Kyll‰h‰n min‰ niin luulin ja niinp‰ sit‰ olisitte luullut tekin,
Squire, jos olisitte n‰hnyt h‰nen kohaltavan tarkka-ampuista pyssy‰‰n
ja t‰ht‰‰v‰n. Tietysti min‰ sitten arvasin h‰nen vain piloillaan
olevan ampumishommissa, ja sitten me sen sovimme, ja h‰n antoi minulle
hirvennahkan ja sill‰ hyv‰.
-- Ettekˆ siis siit‰ s‰ik‰ht‰nyt, Kirby? kys‰isi syytetyn puolustaja.
-- Min‰kˆ? En toki pikkist‰k‰‰n! -- vastasi Billy, tyytyv‰isen‰
tarkastellen j‰ntevi‰ k‰sivarsiaan. -- Ei minua sent‰‰n niin hevill‰
panna j‰niksen selk‰‰n viel‰.
-- Sovitteko siis asian paikalla kaikessa yst‰vyydess‰ Natyn kanssa?
-- H‰n antoi minulle nahkan -- ja mit‰p‰s min‰ sen enemp‰‰ olisin
kiusannut h‰nt‰, vanhaa miest‰, eto asiasta kuin hirven ampumisesta?
-- Ja yst‰vin‰kˆ erositte? Ja ettekˆ ollenkaan ollut aikonut vedota
oikeuteen, jollei teit‰ olisi siihen kehoitettu?
-- Enp‰ tottaansa olisi vedonnut! Eik‰ minulla ollut mit‰‰n ‰k‰‰
ukolle, vaikka herra Doolittlehan se sai kunnon keiskauksen kerrakseen.
-- Minun toimeni on p‰‰ttynyt, sanoi puolustaja, joka n‰ht‰v‰sti
turvautui tuomariin, ja istuutui, tyynesti ollen varma voitostaan.
Silloin esiytyi herra van der School, kertoen lyhyesti todisteet ja
esitt‰en ne tavalla semmoisella, ett‰ kuuntelijat olivat aivan pyˆr‰ll‰
oikeasta ja v‰‰r‰st‰. Esityksens‰ h‰n p‰‰tti n‰in:
-- Ja nyt, hyv‰t herrat, selv‰sti ja t‰ydellisesti todistettuani
sen suuren rikoksen, johon t‰m‰ onneton vanhus on tehnyt itsens‰
syylliseksi, j‰t‰n min‰ asian teid‰n omantuntonne p‰‰tett‰v‰ksi
laisinkaan ep‰ilem‰tt‰, ettette oivaltaisi rikoksen rankaisemisen
t‰rkeytt‰ ettek‰ t‰ysin k‰sitt‰isi lain arvoa ja pyhyytt‰.
Sitten oli tuomarin vuoro t‰ytt‰‰ velvollisuutensa. Lyhyesti ja
selv‰sti h‰n toisti vierasten miesten lausunnot ja esitti tapahtumat
niin seikkaper‰isesti ja varmasti, ettei sit‰ mitenk‰‰n voinut k‰sitt‰‰
v‰‰rin.
-- Me el‰mme, hyv‰t herrat, lopetti h‰n, j‰rjestetyn yhteiskunnan
rajamailla ja meid‰n on sen vuoksi kahta t‰rke‰mp‰‰ avustaa oikeuden
palvelijata. Jos te uskotte vierasten miesten lausuntoja, niin
teid‰n velvollisuutenne on julistaa vanhus syylliseksi; jos te taas
olette sit‰ mielt‰, ett‰ t‰m‰ vanhus, jonka asiaa t‰n‰‰n oikeudessa
k‰sittelemme, ei ole tahtonut tehd‰ pahaa poliisille, vaan k‰ytt‰nyt
pyssy‰ tottumuksesta eik‰ pahassa tarkoituksessa, niin on teid‰n
velvollisuutenne tosin tuomita h‰net, vaan osottaa tuomitessa lempeytt‰.
Valamiehet suputtelivat taas p‰‰t yhdess‰ ja sitten heid‰n
puheenjohtajansa selitti syytetyn "syylliseksi".
-- Natanael Bumppo! alotti tuomari hiukkasen mietitty‰ns‰. Tuomitessaan
teit‰ on oikeus tosin ottanut huomioon teid‰n niukat tietonne
laista, mutta sen varma vakuutus on myˆskin se, ett‰ sellainen
varomattomuus kuin teid‰n saa ansaitsemansa rangaistuksen. Oikeus on
sen t‰hden, katsoen teid‰n monia ik‰vuosianne, armosta vapauttanut
teid‰t k‰rsim‰st‰ laillista piiskausrangaistusta; mutta koska lain
pyhyys vaatii teid‰n rikoksenne seurausten julkista rankaisemista,
niin julistaa oikeus p‰‰tˆksen‰‰n, ett‰ teid‰t tunniksi pannaan
jalkapuuhun, sakotetaan sata dollaria, pidet‰‰n kolmekymment‰ p‰iv‰‰
piirin vankihuoneessa ja ettette p‰‰se vapaaksi, ennenkuin sakko on
suoritettu. Pid‰n sen vuoksi velvollisuutenani, Natanael Bumppo -- --
-- Ei, ei tuomari! keskeytti h‰nt‰ vanha mets‰st‰j‰, ajatelkaa tarkoin
elk‰‰k‰ puhuko siit‰, ett‰ minut loppui‰kseni suletaan ahtaaseen
vankikoppiin. Antakaa minun vapaasti hengitt‰‰ mets‰ini ja vuorteni
raitista ilmaa, johon olen tottunut ja huolimatta seitsem‰nkymmenen
talven lumesta, joka p‰‰t‰ni peitt‰‰, min‰ aherran yˆt‰ p‰iv‰‰
saadakseni kaiken maksetuksi ennen syksy‰, jos te nimitt‰in siksik‰‰n
olette mets‰nriistaa s‰‰st‰neet.
-- Minun t‰ytyy lain mukaan --
-- Elk‰‰ puhuko laista. Marmaduke Temple, keskeytti Nahkajalka
uudestaan. V‰littikˆ teid‰n laeistanne mets‰n peto janotessaan teid‰n
oman lapsenne elinvoimaista verta? Polvillaan h‰n rukoili Jumalalta
suurempaa armoa kuin min‰ nyt teilt‰ pyyd‰n. Jumala kuuli h‰nen
rukouksensa. Jos te nyt ette suostu minun pyyntˆˆni, niin elk‰‰
luulkokkaan, ettei h‰n kuule sit‰kin.
-- Tunteeni eiv‰t saa tulla -- --
-- Oletteko unohtanut sen ajan, Marmaduke Temple, keskeytti vanhus
surumielisen vakavasti, -- kun ensi kerran t‰m‰n j‰rven rannalle
tulitte, t‰nne, jossa silloin ei viel‰ ollut vankilaa, mihin
rehellisi‰ ihmisi‰ sulkea? Enkˆ silloin antanut p‰‰naluseksenne omaa
karhunnahkaani? Enkˆ n‰lk‰nne sammuttajaksi parasta palaa jalosta
mets‰nviljasta? Niin, niin. Silloin ei hirven ampuminen ollut synti
teid‰n mielest‰nne. Ja sill‰kˆ nyt palkitsette minun yst‰v‰llisyyteni,
ett‰ panetatte minut vankeuteen? Ei, te ette voi olla niin ilke‰, ett‰
vanhalta miehelt‰ riist‰tte h‰nen el‰m‰ns‰ viimeiset vapaat hetket.
Antakaa minun menn‰! Minua on jo tarpeeksi kidutettu t‰ss‰ tungoksessa.
Kaihoten jo kaipaan metsieni vilpoista ilmaa. Niin kauvan kuin on
majavia kyll‰ksi vesiss‰mme tai hirvennahkalla hiukankaan hintaa, pit‰‰
sakkokin olla maksettu viimeiseen ropoon. Miss‰ te olette, pojat?
Tulkaa, tulkaa t‰nne koirani! Tyˆ on raskas meille vanhoille, mutta
tehdyksi se pit‰‰ tulla!
Nahkajalka aikoi poistua, mutta poliisit sen estiv‰t. Mutta ennenkuin
kukaan enn‰tti mit‰‰n virkkaa, kuului huoneen et‰isimm‰st‰ nurkasta
kovaa melua.
Benjaminin oli onnistunut tunkeutua rahvasjoukon l‰pi ja h‰n
viippui toinen jalka ikkunalla, toinen valamiesten aidakkeella.
Kaikkien ihmeeksi h‰n veti taskustansa pienen nahkakukkaron ja sanoi
oikeudenj‰senille:
-- Jos teid‰n armonne sallisivat tuon ukko-hunnun l‰hte‰ taistosille
mets‰n petojen kanssa, niin olisi t‰ss‰ hiukkasen takinetta, joka ehk‰
vaaraa v‰hent‰isi, sill‰ siin‰ on puhdasta rahaa kolmekymment‰viisi
Espanjan piasteria. Hyv‰ olisi, jos niit‰ olisi siin‰ enempikin, mutta
koska niit‰, Jumala paratkoon, on vain sen verran, niin ehk‰p‰ herra
Richard Jones ottaa rahat taiteensa, kunnes Nahkajalka on puheena
olleet majavat k‰siins‰ saanut.
Ja Benjamin ojensi rahakukkaroaan. Kaikki olivat niin h‰mm‰styksiss‰‰n,
ettei kell‰‰n ollut sanaa suuhun tulevaa.
-- Asia on saatava loppuun, sanoi tuomari, koettaen hillit‰
liikutustaan. Poliisi! Viek‰‰ vanki jalkapuuhun.
Nahkajalka n‰kyi tyytyv‰n kohtaloonsa. Allap‰in h‰n seurasi
oikeudenpalvelijoita. Katselijat v‰istyiv‰t edest‰; mutta tuskin h‰n
oli kunnolleen huoneesta l‰htenyt, kun rahvas hyˆkk‰si katsomaan vanhan
mets‰st‰j‰n h‰pe‰llist‰ rankaisemista.
Nahkajalka vietiin jalkapuun luo, joka oli ihan vankilan vieress‰.
Poliisi kohotti jalkapuun yl‰osaa ja osoitti sormellaan sijoja, joihin
vanhuksen piti panna jalkansa. V‰hint‰k‰‰n vastustelematta istuutui
Nahkajalka tyynesti maahan eik‰ niin ‰‰nt‰ p‰‰st‰nyt, kun h‰nen
jalkansa nostettiin jalkapuuhun, vaikka h‰n tuskallisesti katseli
ymp‰rilleen, kaivaten myˆt‰tuntoisuutta, jota ihmisluonto kaikissa
k‰rsimyksiss‰‰n luulee olevansa oikeutettu vaatimaan. Mutta vaikka
h‰n ei n‰hnytk‰‰n kenenk‰‰n s‰‰liv‰n, niin ei h‰n huomannut ilkkuvaa
iloakaan eik‰ tarvinnut kuulla pilkka- ja ivasanoja, joka on niin
tavallista sellaisissa tilaisuuksissa. Poliisi oli juuri panemaisillaan
jalkapuuta linkkuun, kun Benjamin, joka oli tell‰ytynyt ihan vangin
viereen, alkoi r‰hist‰ siin‰, ik‰‰nkuin riitaa hieroen:
-- Mit‰ ihmeellist‰ tapaa t‰m‰ on, herra poliisi? Panna rehellinen
ihminen puunp‰‰k‰leiden v‰liin?
-- Min‰ vain panen t‰yt‰ntˆˆn oikeuden p‰‰tˆksen, herra Penguillan.
-- Eih‰n t‰ss‰ muuta kuin pysy‰ hiljaa tunnin aika -- lohdutti
hovimestari vankia -- mutta eih‰n se koske.