haavoittuneen pantterin rajuja ponnahduksia, jotka viel‰kin osottivat
sen voimaa ja julmuutta, jos kynnelle kykenisi. Vasta sitten kun h‰n
oli t‰sm‰llisesti ladannut pyssyns‰, l‰hestyi h‰n karjuvaa petoa,
asetti pyssyn suun l‰helle sen p‰‰t‰ ja laukaisi -- eik‰ silloin ollut
en‰‰ henke‰ helme‰k‰‰n hurjistuneessa pedossa.
Elisabetista tuntui kuin olisi h‰n kuolleista noussut n‰hdess‰‰n julman
vihollisensa siin‰ hengetˆnn‰. Lukija kuvitelkoon, mitenk‰ Luise
tointui ja mitenk‰ l‰mpim‰sti tytˆt kiittiv‰t pelastajaansa. Nahkajalka
ei ymm‰rt‰nyt, mink‰ t‰hden tytˆt niin ihmeesti h‰nt‰ kiitteliv‰t;
sill‰ hyv‰ntahtoisen ukon mielest‰ ei niin v‰h‰inen apu kest‰nyt
kiitt‰‰.
-- No niin, no niin, toimesi h‰n. Jo riitt‰‰, jo riitt‰‰! Elk‰‰
nyt siit‰ en‰‰ puhuko. Tulkaahan nyt, niin palataan polulle, sill‰
sellaisen j‰nnityksen per‰st‰ on parasta p‰‰st‰ kotiin lep‰‰m‰‰n.
Nahkajalka opasti heid‰t polulle, jossa he erosivat; sill‰ tytˆt
vakuuttivat hyvin hyv‰sti osaavansa siit‰ kyl‰‰n, joka jo n‰kyi j‰rven
toisella rannalla.
Nahkajalka j‰i vuorelle ja katseli poistuvia tyttˆj‰, kunnes he
katosivat tienmutkaan. Sitten h‰n vihelsi koiransa, viskasi pyssyn
olalleen ja palasi mets‰‰n pedon luo.
-- Mit‰s kuuluu, Nahkajalka? sanoi Doolittle ilmestyen pensaikosta.
Mit‰, oletteko mets‰ll‰ t‰ss‰ helteess‰? Toivoakseni tunnette
asetuksen, joka m‰‰r‰‰ kahdentoista dollarin viidenkymmenen centin
sakon jokaiselle, joka tammi- ja elokuun v‰lisell‰ ajalla ampuu hirven.
Tuomari kyll‰ pit‰‰ huolta, ett‰ lakia noudatetaan. Minusta tuntuu
aivan kuin min‰ olisin t‰n‰ aamuna n‰hnyt teid‰n koiranne hirven
ajossa. En min‰ ole ihan varma, Nahkajalka, mutta saattaisihan siit‰
koitua teille ik‰vyyksi‰.
-- Mitenk‰s paljon ilmiantaja saa sakkorahoista, hyv‰ herra?
-- Mitenk‰kˆ paljon? toisti Hiram, jota vanhan mets‰st‰j‰n rehellinen,
ter‰v‰ katse tuntui vaivaavan. Luullakseni saa ilmiantaja puolet. Mutta
teill‰h‰n on verta k‰sivarressa -- mies! -- Ette kai ole mit‰‰n ampunut
viel‰ t‰n‰ aamuna?
-- Olenpa niinkin, vastasi mets‰st‰j‰, merkillisesti p‰‰t‰ns‰
nyˆk‰ytt‰en. Eik‰ se ollutkaan huonoimpia laukauksia.
-- Ent‰p‰ miss‰ saalis, Nahkajalka? tiedusteli Doolittle.
Puhellessaan olivat he kulkeneet nopeasti eteenp‰in. Nahkajalka solutti
pyssyn olaltaan ja osotti sen per‰ll‰ l‰pi pensaikon.
-- Tuolla on yksi, vastasi h‰n.
-- Mit‰ ihmett‰? huudahti Hiram. Seh‰n on tuomarin koira, vanha Bravo.
-- Silm‰t auki, Doolittle! tuumasi Nahkajalka ja silpasi vyˆst‰‰n
veitsen, jota hioi hirvennahkahousuihinsa. N‰ytt‰‰kˆs tuo kaula silt‰
kuin olisin min‰ siihen veist‰ni teroittanut?
-- Sit‰h‰n on ihan kauheasti raadeltu. Mik‰s sit‰ niin?
-- Pantteri teid‰n takananne.
-- Pantteri? toisti Hiram ja pyˆr‰hti pengerm‰ll‰ taitavasti kuin
tanssimestari.
-- Olkaa huoleti, mies, sanoi Nahkajalka. Siell‰ on kaksikin julmaa
petoa; mutta toisen tappoi koira ja toiselle pistin min‰ pari luotia
kitaan. Elk‰‰ siis pel‰tkˆ, hyv‰ herra. Eiv‰t ne en‰‰ teit‰ syˆ.
-- Ent‰ hirvi? Miss‰s se on? kysyi Hiram katsellen h‰mm‰styneen‰
ymp‰rilleen.
-- Mik‰ hirvi? tiedusti Nahkajalka vuorostaan.
-- Nyt on kumma. Eikˆs t‰ss‰ ole puhe mets‰styksest‰ ja ettekˆs te
ampunut hirve‰?
-- Jopa nyt jotain! Eikˆs se ole laissa kielletty? toimesi vanha
mets‰st‰j‰. Mutta kenties on olemassa toinen laki, joka kielt‰‰
pantteriakin ampumasta?
-- Ei, niist‰ p‰invastoin maksetaan p‰‰rahaa. Ja menn‰‰n nyt teille,
niin min‰ siell‰ vannotan teid‰t ja kirjoitan osotuslipun, jolla
nostatte tapporahat.
-- No, no, herra, sanoi mets‰st‰j‰, nostaen saaliin maasta ja heitt‰en
pyssyn olalleen. Mit‰s sill‰ valalla tehd‰‰n semmoisessa asiassa, jonka
te olette n‰hnyt omin silmin.
-- Mutta eih‰n meill‰ t‰‰ll‰ ole kyn‰‰ eik‰ mustetta. Meid‰n pit‰‰ siis
kuitenkin menn‰ teid‰n mˆkkiinne, sill‰ mitenk‰s min‰ muuten kirjoitan
teille osotuksen?
Nahkajalka nauroi vasten silmi‰ viekkaalle oikeudenj‰senelle ja sanoi
omituisella tavallaan:
-- Oh! Min‰ en tarvitse kumpaakaan, en kyn‰‰ enk‰ paperia, kun en
osaa kirjoittaakkaan. Elk‰‰ olko mill‰nnek‰‰n, herra, kyll‰ min‰ tuon
p‰‰nahkat kyl‰‰n, ja siell‰ te saatte ottaa osotuksen lakikirjoistanne.
-- H‰jy viekˆˆn nahkahiihnan Hektorin kaulasta; ihanhan se kuristaa
minun vanhan toverini. Lainatkaa minulle veist‰nne, hyv‰ herra.
Hiram, joka tahtoi pysytell‰ hyviss‰ v‰liss‰ Nahkajalan kanssa, t‰ytti
h‰nen pyyntˆns‰. Nahkajalka leikkasi hiihnan koiran kaulasta ja
antaessaan veitsen sen omistajalle huomautti ihan sivumennen:
-- Sep‰ oli kunnon ter‰st‰ -- se on mahtanut jo kerran ennenkin
kurauttaa poikki samallaista nahkaa.
-- Tarkoitatteko sill‰, ett‰ min‰ teid‰n koiranne irti p‰‰stin?
karjahti Hiram, joka syyllisyytens‰ tiet‰en ei muistanutkaan olla
varovainen.
-- Olkaa varoillanne, Doolittle, ‰rj‰si Nahkajalka, jys‰ytt‰en
pyssynper‰n tantereseen. Min‰ sanon sen teille suoraan, ett‰ te ette
milloinkaan minun suostumuksestani pist‰ jalkaanne kynnyksest‰ni. Ja
jos te viel‰ t‰st‰puoleenkin hiiviskelette minun mˆkkini ymp‰rill‰
niinkuin olette nykyisin salak‰hm‰ss‰ koettanut, niin elk‰‰ oudoksuko,
jos kohtelen teit‰ semmoisella tavalla, joka teist‰ ei suinkaan
makealta maistu.
-- Ja min‰ sanon teille, Bumppo, huusi Hiram, per‰ytyen
kiireenlaisesti, ett‰ min‰ tied‰n teid‰n rikkoneen lakia. Min‰ olen
oikeudenj‰sen ja sen te saatte tuntea viel‰, ennenkuin on p‰iv‰ toisen
kerran illassa.
-- Min‰ en v‰lit‰ teist‰ enk‰ teid‰n laeistanne enemm‰n kuin -- huusi
Nahkajalka ja lˆi n‰ppi‰ rauhantuomarin poistuessa. Katsokaa vain,
etten viel‰ kerran luule teit‰ pˆllˆksi ja anna teille pˆllˆn kyyti‰,
jos vain kerrankaan en‰‰ uskallatte kuikkia t‰‰ll‰ mets‰ss‰.
Oikeutettu viha on aina kunnioitusta her‰tt‰v‰‰, ja Hiram katsoi
parhaaksi poistua mets‰st‰j‰‰ kiihottamatta. Kun h‰n vain oli n‰kyvist‰
luiskahtanut, palasi Nahkajalka mˆkille, jossa vallitsi haudan
hiljaisuus. H‰n sitoi koiransa, koputti ovelle ja Edvardsin avatessa
tiedusti, olivatko kaikki paikat paikoillaan.
-- Kaikki ovat, vastasi nuorukainen. Lukkoa on tosin koetettu avata
tiirikalla, mutta uteliaan n‰kyy pit‰neen heitt‰‰ se koetukseen,
koskapa se ei v‰h‰ll‰ auennut.
-- Kyll‰ min‰ sen ketun nyt tunnen, sanoi Nahkajalka, mutta ei h‰n
luullakseni kotveroiseen uskaltau minun pyssyni kantamaan.
Nelj‰s luku.
Poltettu maja.
Marmaduke Temple ja h‰nen serkkunsa, jotka j‰timme matkaa alkamaan,
ratsastivat noin peninkulman matkan sanaakaan ‰‰nt‰m‰tt‰. Tuomari
katkaisi viimein ‰‰nettˆmyyden.
-- No, serkku, eikˆh‰n tuo jo olisi aika sinun ilmaista t‰m‰n matkamme
salaper‰ist‰ tarkoitusta?
Sheriffin ‰‰nek‰s "hm!" kaikui kauvas mets‰‰n. Ja tuijottaen eteens‰
ik‰‰nkuin se, joka n‰kee kauvas tulevaisuuteen, h‰n vastasi:
-- Sin‰ tied‰t, ett‰ piiriss‰si asuu mies, jonka nimi on Natty Bumppo.
H‰n, mik‰li olen kuullut, on el‰nyt n‰ill‰ main jo viidett‰kymment‰
vuotta -- ja ypˆ yksin, kunnes h‰nelle viime aikoina on ilmestynyt
omituisia toveria. Parin kuukauden arvon on h‰nen luonaan asunut
vanha intiaanip‰‰llikkˆ, viimeinen tai ainakin viimeisi‰ heimostaan,
ja Oliver Edvards. No, tuomari Temple, ehk‰p‰ sin‰ arvaat, mik‰ n‰m‰
miehet on yhteen tuonut?
Marmaduke katsoi h‰mm‰styneen‰ serkkuunsa ja virkahti:
-- Richard! Sin‰ olet ihan odottamatta kosketellut suhdetta, jota
min‰ usein olen mietiskellyt. Mutta tied‰tkˆ sin‰ jotain siit‰
salaper‰isyydest‰?
-- Tied‰tkˆs sin‰, ett‰ n‰iss‰ vuorissa on malmia?
-- Olenhan min‰ kuullut huhuttavan, ett‰ t‰‰ll‰ olisi malmisuonia ja
luulen v‰hin itsekkin n‰hneeni n‰ytteit‰ kalleista metalleista, joita
muka olisi lˆydetty t‰‰lt‰ ymp‰ristˆst‰, myˆnsi tuomari.
-- Minulla on syyt‰ luulla, ett‰ sek‰ Chingachgook ett‰ Nahkajalka
jo vuosia sitten ovat saaneet selville, ett‰ t‰ss‰ vuoressa on
malmisuonia, jatkoi Richard.
Sheriffin sanat olivat kosketelleet hyvin herkk‰‰ puolta Marmadukessa,
joka kohta eritt‰in tarkkaavasti kuunteli serkkunsa puhetta. Ja puhuja,
tarkastettuansa ensin ‰‰netˆnn‰, mink‰ vaikutuksen h‰nen ilmaisunsa oli
tehnyt, jatkoi mesi kielell‰:
-- Min‰ olen omin silmin n‰hnyt Chingachgookin ja Nahkajalan menev‰n
vuorelle lapio ja kuokka k‰dess‰ ja sitten sielt‰ palaavan. Ja muut
ovat n‰hneet heid‰n pime‰ss‰ ja hyvin salaper‰isesti kulettavan
mˆkkiins‰ jotain. Eikˆ se sinusta ole t‰rke‰ keksintˆ?
Tuomari ei vastannut, vaan kuunteli jatkoa hˆrˆll‰ korvin.
-- Se oli vaskea. Mutta nyt min‰ kysyn sinulta, tokko sin‰ tied‰t, kuka
se Oliver Edvards on, joka joulusta asti on asunut luonasi?
Marmaduke vain nyˆk‰ytti ‰‰netˆnn‰ p‰‰t‰‰n.
-- Ett‰ h‰n on sekarotua, sen me tied‰mme, jatkoi Richard, sill‰
Chingachgook ei h‰ik‰ile nimitt‰ess‰‰n h‰nt‰ ihan julkisesti
sukulaisekseen, ja senkin tied‰mme, ett‰ h‰n on saanut hyv‰n
kasvatuksen. Mutta mit‰ tulee h‰nen toimiinsa n‰ill‰ seuduin --
muistatko sin‰, ett‰ noin kuukaus ennen kuin nuorukainen t‰nne
ilmautui, oli Nahkajalka poissa monta p‰iv‰‰? H‰nt‰ ei lˆytynyt
mist‰‰n. Vanha Chingachgook asui pirtiss‰ yksin‰‰n. Ja kun Nahkajalka
palasi, n‰htiin h‰nen, vaikka h‰n tulikin yˆll‰, vet‰v‰n semmoista
reke‰, jolla viljaa kuletetaan myllyyn, nostavan siit‰ jotain hyvin
varovasti ja piilottavan sen karhunnahkainsa alle. Nyt kysyn min‰
sinulta, tuomari Temple: mist‰h‰n syyst‰ semmoinen mies kuin Nahkajalka
otti hinatakseen raskasta taakkaa n‰iden louhikkovuorten yli?
-- Useinhan sellaisella reell‰ kuletetaan saalis kotiin, ja sanoithan
juuri itse, ett‰ h‰n oli monta p‰iv‰‰ poissa.
-- Mitenk‰p‰s h‰n olisi mets‰st‰nyt, kun pyssy oli kyl‰ss‰
korjattavana? Ei, ei! Varma on, ett‰ h‰n silloin toi kotiinsa jotain
salaper‰ist‰, ja yht‰ varmaa, ettei h‰n sen er‰n per‰st‰ p‰‰st‰
mˆkkiins‰ el‰v‰‰ olentoa. Kaksi viikkoa h‰nen kotiintulonsa j‰lkeen
ilmestyy t‰nne tuo samanen Edvards. He viett‰v‰t vuorilla p‰iv‰kausia
muka mets‰st‰m‰ss‰, mutta vaki varmasti tarkastelemassa ja tutkimassa.
Kovilta pakkasilta eiv‰t he talvella kyenneet kaivamaan ja Edvards
k‰ytti hyv‰kseen onnellista sattumaa p‰‰st‰ksens‰ kunnolliseen
asuntoon. Mutta viel‰p‰ h‰n nytkin on enimm‰t aikansa siell‰ mˆkiss‰.
He sulaavat malmia, tuomari! He sulaavat malmia ja siit‰ he rikastuvat.
Lumen sulettua olemme me pit‰neet heit‰ oikein tarkalla silm‰ll‰.
-- Se on mahdotonta, -- sanoi Marmaduke pitk‰‰n mietitty‰ns‰, -- sill‰
muuten ei nuorukainen voisi olla niin rutikˆyh‰ kuin h‰n on.
-- Onkos sitten sen pakottavampaa syyt‰ haalia rahaa kuin kˆyhyys?
huudahti sheriffi.
-- Olisikko mahdollista, ett‰ minua olisi niin kauvan pett‰m‰ll‰
petetty? Richard, on niin monta syyt‰, jotka vastustavat sinun
luulottelujasi. Mutta sin‰ olet minussa saanut hereille ep‰luulon,
josta minun t‰ytyy saada varmuus. Mutta minne me ratsastamme?
-- Min‰ tied‰n sen paikan, josta ne seikkailijat kaivavat. Sinne min‰
sinut vien, vastasi Richard.
Pian he sinne saapuivat. Se oli vuoren takasivulla ja juuri siin‰ kohti
pistihe vuori r‰yst‰‰lle, jonka alla Nahkajalan mˆkki oli.
-- Nyt p‰‰semme sinne h‰iritsem‰tt‰, -- sanoi Richard heid‰n
laskeutuessaan hevosten sel‰st‰ ja sitoessaan hevosia kiini, -- sill‰
kotoa l‰htiess‰ n‰in Nahkajalan ja Chingachgookin olevan kalastamassa
ja samassa tarkoituksessa l‰hti Oliverkin j‰rvelle.
Sheriffi opasti serkkunsa hyvin vaivaloista polkua myˆten
luonnollisentapaiseen kallioluolaan, joka oli samallainen kuin
tavallinen nuotion paikka mets‰ss‰. Luolan edustalla oli multakasa,
joka n‰ht‰v‰sti oli tuotu siihen sen sis‰st‰ ja osaksi viel‰ oli ihan
tuores. Pehme‰ss‰, lyijynkarvaisessa kalliossa, joka esti kaivajia
etenem‰st‰, n‰kyi viel‰ rauta-aseiden j‰lki‰. Kokonaisuudessaan se oli
noin kahtakymment‰ jalkaa laaja ja melkein toista mointa syv‰ onkalo.
Ihan sen edess‰ oli pienonen pengerm‰, joka osaksi oli muodostunut
tyˆmiesten siihen viskaamasta mullasta. Ja siit‰ laskihe vuori melkein
pystysuorana, niin ett‰ louhikkotiet sinne tullessa olivat vaikeat
kulkea, jopa vaarallisetkin. Koko ala sen ymp‰rill‰ oli autio, jylh‰ ja
kaikki n‰ht‰v‰sti keskentekoista, ja kun sheriffi katseli pensastoja,
keksi h‰n sielt‰ tyˆss‰ k‰ytetyt aseet. Arveltuansa serkkunsa jo
tarpeeksi paikkaa tutkineen kysyi h‰n juhlallisesti:
-- No, joko nyt olet siit‰ varma, tuomari Temple?
-- Kaikessa tapauksessa olen varma siit‰, ett‰ t‰‰ll‰ on tekeill‰
jotain salaper‰ist‰ ja eriskummaista. Paikka on et‰‰ll‰ ja viisaasti
valittu: mutta min‰ en huomaa hituistakaan malmia.
-- Et kai sin‰ toki niin luule, serkku, ett‰ kultaa ja hopeaa lˆydet‰‰n
maanpinnalta niinkuin ukonkive‰? Ei, ensin aarre etsit‰‰n, sitten
keksitty k‰ytet‰‰n. Mutta anna sin‰ heid‰n vain kaivaa, min‰ kaivan
toiselta puolen heit‰ vastaan.
Tuomari katseli paikan tarkkaan ja sitten he palasivat hevosten
luo. Maantielle tultuansa he erosivat. Sheriffi l‰hti kutsumaan
nelj‰‰kolmatta "hyv‰‰ ja uskollista miest‰" tutkijamiehiksi ja
lautamiehiksi seuraavan maanantain oikeudenistuntoon, jonka Marmaduke
aikoi pit‰‰. Tuomari palasi kotiinsa.
-- T‰ss‰ mahtaa piill‰ enemm‰nkin kuin alusta luulin, ajatteli
Marmaduke ratsastaessaan. -- Min‰ annoin tunteelleni suuremman arvon
kuin j‰relleni p‰‰st‰ess‰ni sill‰ tavalla vennon vieraan kotiini
sijoittumaan. Min‰ kutsutan Nahkajalan luokseni ja kun h‰nelt‰ suoraan
kysyn, niin se vanha, rehellinen, yksinkertainen mies suoraan vastaakin.
Silloin huomasi tuomari Elisabetin ja Luisen, jotka v‰h‰n matkan p‰‰ss‰
laskeutuivat vuorelta. H‰n kannusti ratsuansa ja ajoi heid‰n luokseen,
laskeutui sel‰st‰ ja talutti hevosta kapealla polulla. Kuunnellessaan
tytt‰rens‰ vilkasta kuvausta heid‰n ‰skeisest‰ vaarastaan ja
odottamattomasta pelastuksestaan hupenivat heltyneen is‰n mielest‰
kaikki ajatukset kaivoksista ja kuulusteluista, eik‰ Nahkajalka h‰nen
silmiss‰‰n en‰‰ ollut lainrikkoja ja varkaantapainen seikkailija, vaan
h‰nen lapsensa pelastaja.
Kotiin tultua piti Elisabetin ihan juurta jaksain uudistaa
kertomuksensa.
-- Se oli totta tosiaan apu h‰d‰ss‰! huudahti tuomari. Etk‰ sitten
aikonut j‰tt‰‰ yst‰v‰‰si, oma rohkea tyttˆseni?
-- Ainakin min‰ koetin pysy‰ niin lujana kuin voin, vastasi tyt‰r, ja
syyst‰ ep‰ilen, ettei pako olisi minua laisinkaan hyˆdytt‰nyt. Mutta se
ei mieleenik‰‰n juolahtanut.
-- Jumalalle kiitos! Sin‰ olet pelastunut emmek‰ siit‰ kauhun hetkest‰
en‰‰ puhu. Mutta min‰ en ole osannut aavistaakkaan, ett‰ semmoisia
petoja viel‰kin elelee meid‰n metsiss‰. N‰lk‰ se varmaankin on
pakottanut niit‰ l‰htem‰‰n varmemmista piilopaikoistaan, ja --
Tuomarin puhe keskeytyi, sill‰ ovelle koputettiin. Ja tuskin oli
h‰n sanonut: "sis‰‰n", kun huoneeseen tuli hovimestari, Benjamin,
ilmoittamaan, ett‰ Doolittlella oli asiaa tuomarille.
-- H‰nell‰ on varmaan jotain t‰rke‰‰ ilmoitettavaa, sanoi Marmaduke,
luultavasti virka-asioita, koska meill‰ kohta on istunto.
-- Niin onkin, herra, virkkoi Benjamin. Puheena tuntuu olevan syytt‰‰
vanhaa Nahkajalkaa, joka kuitenkin minun mielest‰ni on paras heist‰.
-- Nahkajalkaako? huudahti Elisabet.
-- Rauhoituhan, lapseni! Se on ep‰ilem‰tt‰ tuiki v‰h‰p‰tˆinen asia.
Luullakseni olen jo kuullutkin siit‰. Luota is‰‰si, Elisabet. H‰n kyll‰
pit‰‰ huolen, ettei sinun pelastajallesi siit‰ mit‰‰n vaaraa koidu.
K‰ske Doolittle sis‰‰n.
Hiram Doolittle tuli huoneeseen, tervehti tuomaria ja h‰nen tyt‰rt‰‰n,
istuutui Marmaduken osottamalle tuolille ja alotti viimein:
-- Kuulin neiti Templen ‰sken vuorilla olleen hengenvaarassa.
Muistaakseni maksetaan pantterista tapporahaa, ja silloinhan on
Nahkajalka tehnyt hyv‰t kaupat.
-- Min‰ kyll‰ pid‰n huolen siit‰, ett‰ h‰n saa palkinnon, virkkoi
tuomari.
-- Niin, niin, sen kyll‰ arvaan. Ei toki kukaan koko tienoolla
ep‰ile teid‰n jalomielisyytt‰nne, herra tuomari. Olette kenties jo
kuullut, ett‰ tuolla l‰nsipuolella on silloin t‰llˆin hirvi‰ ammuttu
luvattomalla ajalla?
-- Lainrikkojat pit‰‰ saattaa syytteeseen, ‰rj‰si tuomari. Min‰ olen
p‰‰tt‰nyt ankarasti rangaista kaikki sellaiset rikokset.
-- Sen kyll‰ uskon. Semmoisella asiallahan sit‰ min‰ niinkuin
olenkin. Luullakseni on n‰et Natty Bumpon mˆkiss‰ parastaikaa ‰sken
ammuttu hirvi, ja min‰ oikeastaan tulinkin pyyt‰m‰‰n valtuutta
kotitarkastukseen.
-- Luuletteko vain niin? Mutta pelk‰st‰ ep‰luulosta ei saa h‰irit‰
ihmisten kotirauhaa. Sit‰ ei sallita.
-- Luulenpa voivani vannoa sen, jatkoi itsep‰inen Hiram. Jos te muutoin
ette tahdo antaa minulle valtakirjaa, niin saanen sitten kaiketi menn‰
kotiin ja kirjoittaa sen itse.
-- Enh‰n min‰ ole teid‰n pyyntˆ‰nne kielt‰nytk‰‰n viel‰, -- sanoi
Marmaduken ‰lytess‰‰n, ett‰ h‰nen maineensa puolueettomana tuomarina
oli vaarassa. -- Menk‰‰ huoneeseeni, min‰ tulen sinne heti ja
allekirjoitan valtakirjan.
-- Nahkajalka on luultavasti ampunut hirven, -- sanoi tuomari
Elisabetille, joka Hiramin menty‰ aikoi puolustaa vanhaa mets‰st‰j‰‰
-- sill‰ kohtahan nyt alkaa mets‰stysaika. Mutta mit‰s se tekee,
vaikka h‰nen mˆkist‰‰n lˆydett‰isiinkin hirvi, sill‰ sin‰h‰n maksat
nyt h‰nen sakkonsa omasta kukkarostasi? Min‰ hyvin arvaan, ettei se
t‰m‰ Doolittle tyydy v‰hemp‰‰n kuin kahteentoista dollariin ja tottahan
kuitenkin minun maineeni oikeudessa pysyv‰n‰ tuomarina on suuremman
arvoinen kuin sellainen pikku seikka.
Is‰n lupaus kerrassaan rauhoitti Elisabetin, ja Temple l‰hti t‰ytt‰m‰‰n
Hiramille antamaansa lupausta.
Niin pian kuin Doolittle sai valtakirjan taskuunsa, l‰ksi h‰n etsim‰‰n
sopivaa henkilˆ‰, joka tarkastuksen toimittaisi, sill‰ itse h‰n
esiytyisi vain katsojana tyˆhˆn ryhtym‰tt‰. Asia ei siet‰nytk‰‰n
viivykki‰, sill‰ oli lauvantai, ja kuusten varjot kallistuivat jo
it‰‰n. Silloinpa sattuikin h‰n ‰ly‰m‰‰n Billy Kirbyn kyl‰‰ kiert‰m‰ss‰
ja h‰nen mielest‰‰n oli Kirby kuin luotu h‰nelle apulaiseksi.
-- Tuomari Temple on j‰rk‰ht‰m‰ttˆm‰sti p‰‰tt‰nyt vaatia ehdotonta
mets‰styslain noudattamista, sanoi h‰n puunhakkaajalle. Ja kun nyt
on tehty syytˆs hirven ampumisesta, niin on h‰n antanut k‰skyn
kotitarkastuksesta ja l‰hetti hakemaan minua, ett‰ min‰ hankkisin
siihen toimeen sopivan henkilˆn. Mutta siihen tarvitaankin
lujakourainen mies.
-- Ohoo, nauroi Kirby, luuletteko h‰nen sitten vet‰v‰n vastakyntt‰?
-- Luulenpa niinkin, sill‰ h‰n on toisinaan hyvin toraisa ja kehuu
itse‰‰n paraimmaksi tappelijaksi koko seudulla. Kuulin h‰nen
kerran ylv‰stelev‰n, ettei ole sit‰ miest‰ Mohawkin tasankojen ja
Pennsylvanian rajan v‰lill‰, joka h‰nelle nyrkkitaistelussa riitt‰isi.
-- Sanoiko h‰n niin? ‰rj‰si Kirby, ojentaen j‰ttil‰isvartaloaan kuin
jalopeura. Silloin h‰n ei varmaan milloinkaan ole kuullutkaan, milt‰
vermontilainen nyrkki tuntuu selk‰piiss‰, kurja. Mutta kenest‰ on puhe?
-- Niin -- laki ei myˆnn‰ nimen ilmoittamista. Mutta te olisitte juuri
sopiva mies ottelemaan h‰nen kanssaan, Billy.
Sill‰ v‰lin olivat he tulleet rannalle ja aikoivat juuri poiketa
maantielt‰, kun Kirbyn mieleen juolahti udella tarkemmin, h‰nell‰ kun
nyt muka oli jonkunmoista oikeutta siihen.
-- Mihin nyt, herra? kys‰isi h‰n. Ettekˆ voi minulle ilmoittaa sen
lurjuksen nime‰?
-- Bumppo on se mies, jota etsimme, vastasi Doolittle.
Kirby j‰i seisomaan siihen patuseen paikkaan, tuijotti h‰mm‰styneen‰
kumppaniinsa, purskahti sitten nauramaan ja huudahti:
-- Mit‰ ihmett‰? Vanha Nahkajalkako? Kehukoon minusta n‰hden niin
paljon kuin halu hyrr‰‰ ampumisellaan ja pyssyll‰‰n -- mutta kunhan on
puhe painisilla olosta tuhat tulimmaista! Silloin min‰ h‰net murskaksi
murennan k‰mmenieni v‰liss‰.
-- H‰n on pahasisuinen ihminen niinkuin muutkin mets‰st‰j‰t ja vahvempi
kuin luulisikkaan, sanoi Hiram, ja p‰‰lle p‰‰tteeksi on h‰nell‰
pyssykin.
-- Viisi min‰ h‰nen pyssyst‰ns‰ v‰lit‰n, pˆyhkeili Billy. Mutta h‰n on
kunniallinen ja hyv‰ vanhus ja minun mielest‰ni h‰nell‰ on oikeus ampua
hirvi, jos vain tahtoo. H‰n tarvitsee sen elatuksekseen ja me el‰mme
vapaassa maassa, jossa jokaisella on oikeus harjoittaa ammattiaan.
Mutta koska me nyt kaikessa tapauksessa olemme tulleet t‰nne asti, niin
saatanhan min‰ l‰hte‰ perillekkin tarinoimaan ukon kanssa. Ehk‰ saamme
siell‰ maistaa pikku palasen paistiakin.
-- Hyvin minunkin puolestani. Minusta onkin parempi suorittaa asia niin
rauhallisesti kuin suinkin, vastasi Doolittle, min‰ en riitaa rakasta.
Mˆkille tultua katsoi Hiram parhaaksi pys‰hty‰ kaatuneen kuusen latvan
taa, joka etuvaruksena suojeli mˆkin kyl‰npuoleista sivua uteliailta
vierailta. Semmoinen empiminen oli kuitenkin Kirbyst‰ joutavaa ja h‰n
huutaa hoilautti, niin ett‰ mets‰ raikui. Haukkuen syˆksyiv‰t koirat
kopistaan ja melkein samassa silm‰nr‰p‰yksess‰ ilmestyi Nahkajalan
kalju p‰‰ ovelle.
-- Mit‰ te tahdotte, Billy Kirby? kysyi Natty, astuen kynnyksen yli.
Hyi, Hektor! Koppiisi siit‰, paikalla!
-- Luullakseni ei t‰ss‰ ole puhetta muusta, huusi Billy, kuin ett‰
olette luullut hein‰kuun 20 p‰iv‰n elokuun 1 p‰iv‰ksi.
Sill‰ v‰lin oli Nahkajalka ‰lynnyt Hiram-luikeron korkean kannon
suojasta. Vanha mets‰st‰j‰ pisti p‰‰ns‰ ovesta ja sanoi hiljaa muutamia
sanoja pirttiin. Sitten h‰n taas k‰‰ntyi ja jatkoi:
-- Minulla ei ole teid‰n kanssanne mit‰‰n tekemist‰. Poistukaa hyv‰ll‰,
ennenkuin paha p‰‰ni saattaa minut kiusaukseen, josta ei hyv‰ seuraa.
Meill‰ ei ole mit‰‰n is‰n perinnˆn jakoa, Billy Kirby. Mink‰ tautta
sitten h‰iritsette vanhaa miest‰, joka ei ole milloinkaan teit‰
loukannut?
Kirby hilautui n‰reikˆn l‰pi ja pys‰htyi muutaman jalan p‰‰h‰n
mets‰st‰j‰st‰, istuutuen ihan levollisesti puunrungolle.
-- Te ammutte paremmin kuin min‰ enk‰ min‰ h‰pe‰ sit‰ tunnustaa, sanoi
Billy, enk‰ min‰ ole siit‰ teille v‰hint‰k‰‰n vihoissani, vaikka tuntuu
silt‰ kuin olisitte ampunut liikalaukauksenkin, sill‰ teid‰n kerrotaan
ampuneen hirven.
-- Min‰ olen t‰n‰‰n ampunut vain kaksi laukausta ja ne molemmat
sattuivat pantteriin, vastasi Nahkajalka.
Hiramkin uskaltautui jo l‰hemm‰ksi, tarttuen oikeuden j‰senen‰
puheeseen ja lukien valtakirjansa sopivalla ‰‰nenpainolla.
-- Min‰ k‰sit‰n lakia tuiki v‰h‰n, Doolittle, vastasi Nahkajalka
levollisesti. Ja mit‰s sitten tapahtuu, kun te olette teht‰v‰nne
suorittanut?
-- Ooh, seh‰n on vain muodon vuoksi, sanoi Hiram, koettaen olla muka
yst‰v‰llinen. Menn‰‰nh‰n sis‰‰n ja puhutaan asiasta oikein j‰rkev‰sti.
Luullakseni ei ole vaikeaa hankkia rahoja -- min‰ n‰et arvelen, ett‰
herra Temple itse maksaa koko sakon.
Vanha mets‰st‰j‰ oli alusta pit‰en pit‰nyt vierastensa liikkeit‰
tarkalla silm‰ll‰ ja seisoi siin‰ niin p‰‰tt‰v‰n n‰kˆisen‰, ett‰ jo
paikalla n‰ki, ettei h‰n siit‰ hevill‰ hievahda. Hiram astui l‰hemm‰ksi
aivan kuin h‰nen esityksens‰ olisi hyv‰ksytty, mutta samassa viittasi
h‰nelle Nahkajalka pysytteleytym‰‰n ulompana.
-- Enkˆ min‰ jo monasti ole pyyt‰nyt teit‰ johdattamasta minua
kiusaukseen? sanoi h‰n. Min‰ en h‰iritse ainoatakaan ihmist‰.
Mink‰t‰hden ei laki anna minun olla rauhassa? Poistukaa t‰‰lt‰ ja
sanokaa tuomarillenne, ett‰ h‰n pit‰kˆˆn palkintonsa, mutta min‰ en
k‰rsi, ett‰ h‰n harjoittaa virkavaltaansa minun kodissani.
-- Min‰ vaadin p‰‰st‰ t‰h‰n huoneeseen, selitti Hiram, kokien n‰ytt‰‰
niin virkavaltaiselta kuin suinkin. Min‰ vaadin sit‰ virkani nojalla.
-- V‰istyk‰‰, herra! Elk‰‰k‰ kiusatko minua, karjasi Nahkajalka,
vakavasti viittoen h‰nelle menem‰‰n tipotiehens‰.
-- Jos te vastustatte, niin vastatkaa siit‰ itse, jatkoi Hiram. Billy,
tulkaa t‰nne!
Hiram oli jo pannut toisen jalkansa kynnyksest‰, kun h‰n yht‰kki‰ tunsi
olkap‰‰t‰ns‰ kouristettavan ja samassa silm‰nr‰p‰yksess‰ h‰n lensi
suoraa p‰‰t‰ kaatuneen kuusen yli j‰rvelle p‰in ja pudota tupsahti
parinkymmenen jalan p‰‰h‰n l‰htˆpaikastaan. Billy Kirby r‰h‰hti
nauramaan ihan syd‰mmen pohjasta.
-- Oivallisesti, vanha jalka! huudahti h‰n.