_Bartholdus Simonis (laskee kätensä otsallensa ja on niinkuin unesta
herännyt)._
-- Mutta tuo ääni! Tuo ääni! Oi ett'ei se milloinkaan enää olisi
kaikunut korvissani! että se olisi vaiennut ijänkaikkisesti! -- _(Hetken
äänetönnä oltuansa. Kiivaasti Annalle)._ Kuka olet sinä poika? Oletko
sinä aave Manalasta, koska sinä laulat perkelien nuottia?
_(Äänettömyys)._ -- Vastaa!...
_Anna._
Minä olen -- Anna!
_Bartholdus Simonis._
Ha! ha! ha! Anna! Eikö sinun kavaluutesi juoksulla ole yhtään loppua? --
Lepääpi kerran virta laskettuansa meren helmahan, vaikeneepi myrsky
raivottuansa aikansa, herkeääpi ruttokin tehtyänsä hirmutyönsä -- sinä
vaan olet virtaa villimpi, myrskyä myrskyisempi ja ruttoa julmempi; sinä
et luovu ilkitöistäs eikä sinun kavaluudellasi ole loppua! -- Tänne olet
asettunut salahankkeitasi auttamaan edes! Syntymäkaupunkisi olet
pettänyt viholliselle, nyt ehkä tahdot hänelle pettää minun ja ne
toiset, jotka minun kehoituksestani käyvät sinun pauloihis! Sinä vasta
olet oikein oivallinen nainen, Anna! --
_Anna._
Kova on tuomiosi, mutta kovan tuomion olen ansainnutkin! -- Vaan
kavaluuden salahankkeissa en käy! Jos niin tekisin -- miksi käskeä sinut
tänne uhkaavaa vahinkoa karkoittamaan?
_Bartholdus Simonis._