_Bartholdus Simonis ja Anna._
_Bartholdus Simonis (menee tunnustamaan porttia)._
-- Aivan niinkuin pelkäsin! -- Avain poissa!... Portti auki! --
Kavaluuden hankkeissa hän kävi koska hänen viimein kohtasin tässä! --
Haa! Ken olisi voinut luulla, että pimeyden vallan piti viettelemän
häntä näin kauhistavaan rikokseen! -- Mutta tuo ihana muoto oli vaan
kehno kuori, joka peitti inhoittavinta kavaluutta ja vilpillisyyttä! Nyt
niinkuin usein ennen puetti helvetin ruhtinas lemmittynsä kauneuden
vaippaan, siten helpommin päästäksensä tarkoitustensa perille! -- Ja
tuota kavaltajaa minä rakastin! -- Oi! sortukoon viimeinen kipinä tuosta
lemmen liekistä rinnassani ja sammukoon se vihan ja ylenkatseen
aaltoihin!
_Anna (tuskaantuneena, itsekseen)._
Mitenkä hän raivoo! Herra Jumala! En rohkene minä käydä hänen silmiensä
eteen enkä tehdä hänelle tunnustustani! -- Tunnen itseni niin
särjetyksi, niin poljetuksi... Nyt vasta olen, kurja, oikein onneton!
_Bartholdus Simonis._
Portti ilman vartiata! Pääsö kaupunkiin vapaa! Siinäkin lie hänen
vaikutuksensa olla huomattavana! -- Ehkä hän sireeni -- katsonnollansa
ja sanoillansa on senkin saanut matkaan! --
_Anna (epävakaisella äänellä, tehden kiväärillänsä sotaisen
kunnian-osoituksen)._
-- On täällä vartia!
_Bartholdus Simonis._
Onko? Niin mik'set kelvoton antanut itseäs ilmi ja tehnyt
velvollisuuttasi meidän äsken porttia lähestyessämme? --
_Anna._
Minä näin että olitte suomalaisia upsieria enkä luullut...
_Bartholdus Simonis._
Sinä et saa luulla mitään, vaan tarkoin tehdä mitä sinun on käsketty
tehdä! -- Tule alas! _(itsekseen)._ -- Tuollaisen heittiön turviin
heitetty maamme etuvarustus! --
_(Anna tulee portista ja seisahtuu portin holvin suuhun. Bartholdus luo
kiivaat silmäykset Annaan)._
_Bartholdus Simonis._