_Kaarle Olavi, Amalia, muut naiset, rakuunat (veneessä) ja porvarit
(muurilla)._
_Amalia._
Sinä näytät niin innostuneelta, Kaarle! Silmäsi leimuavat tulta ja
kasvosi hehkuvat! --
_Kaarle Olavi._
Voisinko olla innostumatta, armas kaunis serkkuseni. _(Hän antaa äkisti
suuta Amalialle)._
_Amalia._
Hyi Kaarle! Mitä sinä teet!
_Kaarle Olavi._
Sen kuin tein tein innostuksessani! Suo siis minulle anteeksi armas
serkkuni! -- Kuuletko soitantoa? --
_Amalia._
Miks'en kuulisi.. Ovatpa minulla varsinkin hyvät korvat!
_Kaarle Olavi (Näpistäen Amaliaa korvaan)._
Ja pienet ja kauniit kuin purppura -- simpukat! -- Mutta tuo soitto
julistaa, että evesti Burmeister on lähtenyt linnasta. -- Ja kuin on hän
tänne ehtinyt, sitte serkkuni! Hei!
_Amalia._
Niin sitte?
_Kaarle Olavi._
Me lähdemme sotaan! Sotaan, Amalia, katselemaan kuinka luodit lentävät
vinkuen niinkuin hyttyset kesätiltana!
_Amalia._
Ja sinä voit olla niin iloinen! Minä olen juuri pakahtua murheesta..
_Kaarle Olavi._
Miksi murehdit Amalia?
_Amalia._
Siksi että lähdette kuoleman uhreiksi: sinä, Bartholdus, Aatu, Erkki ja
ne toiset kaikki! Varmaan kuolisin surusta jos joku teistä kaatuu!
_(Kätkee kasvonsa käsiinsä)._ Voi! Voi! En uskalla sitä ajatellakaan! --
_Kaarle Olavi._
Et kuolisi Amalia, vaan jos vähän itkisit, niin ne kyynelesi putoaisivat
haudoillemme virvoittavina niinkuin kasteen helmet kukkien kruunuihin!
Älä itke Amalia! En voi sinua nähdä surullisena.
_Amalia._
Taidanko olla itkemättä, kuin ajattelen niitä iloisia hetkiä, joita me
nuoret olemme yhdessä viettäneet tanssien ja laulaen.
_Kaarle Olavi._
Jaa, ne olivat tosin suloiset hetket, Amalia! Ne hetket ovat muistoni
ihanimmat timantti-päärlyt! Eläköön tanssi ja kaikki nuoret kauniit
naiset!
_Amalia._
Ja kuin nyt ajattelen, että kenties näen teidät viimeisen kerran .. voi!
voi! --
_Kaarle Olavi._
Ole surutta Amalia! Kallis maamme kutsuu meitä!
_Amalia._
Miksi kutsuu se juuri teitä, minun nuoruuteni ystäviä! -- kutsukoon
toisia! Löytyyhän niitä vanhempiakin, jotka paremmin saattavat kuolla
kuin te! Hyvä Kaarle! Älkää menkö ensinkään! Jääkää kotia!
_Kaarle Olavi (hennosti nuhdellen)._
Amalia! Amalia! Eikö meidän nuorten ole astuminen ensimäisessä rivissä?
Eikö meidän veremme virtaa kerkeämmin ja eikö meidän sydämemme syki
vilkkaammin kuin vanhusten? En toki tuntenutkaan serkkuani hänen viime
sanotuissa sanoissansa! -- Mutta onpa sinulla kauniita kukkia.
_Amalia._
Anna anteeksi Kaarle, että äsken haastelin hyvin ajattelemattomasti; --
niin ei olisi minun pitänyt puhuman!
_Kaarle Olavi._
Se on sinulle tuhannesti anteeksi annettu Amalia kulta! Vaan anna
minulle yksi kukka muistoksi -- taikka kaksi. Toisen kätken sydäntäni
vastaan -- toisen lasken hattuuni!
_Amalia._
Saat, saat, jos voit odottaa! Älä luule että me naisetkaan olemme niin
tuiki ajattelemattomia, kuin nuoret herrat ehkä luulevat. Ovat
isänmaalliset tunteet meidänkin rinnassamme liikkumassa. Uskotkos sitä?
_Kaarle Olavi._
Sen tiedän!
_Amalia._
Kuultuamme, että teidän nyt pitää lähteä sotaan -- ja se tieto levisi
ukkosen tulen nopeudella ympäri kaupungin -- sanoimme näin toinen
toisillemme: Nyt lähtevät meidän nuoret ystävämme sotaan, sotaan meidän
kaikkien yhteisen äitimme kotimaan edestä. Me naiset emme kelpaa
sotureiksi, mutta ehkä tuo ilahuttaisi meidän nuoria ystäviämme, jos
menisimme rantaan heitä saattamaan. Nyt olemme Heinäkuussa, kaikki
luonto vihannoitsee ja laaksoissa kasvaa niin paljon ja niin erinomaisen
kauniita kukkaisia. Miks'emme siis voisi viedä heille jokaiselle pientä
kukkaisvihkoa muistoksi. Sanottu ja tehty! --
_Kaarle Olavi._
Oi! Olipa se oivallinen ajatus! _(Naisille):_ Helena, Lisette, Cecilia
ja mikä teidän kaikkein nimenne lienee, minä kiitän teitä! Tämä teidän
ystävyytenne on tuottava meille uskallusta miehuullisesti ryntämään
tuhansien kuolojen kitaan! Minä tahtoisin ilossani suudella, syleillä
teitä kaikkia! Ja teitä kaikkia nyt syleilen syleissäni tätä ihanaa
serkkuani! _(Hän syleilee äkisti Amaliaa)._
_Amalia._
No Kaarle! Kaarle mieletön! Päästä minut! _(Kaarle hellittää hänet)._ --
Oletko riivattu! Mitä ajattelevatkaan nuo ihmiset tuolla vallilla! --
_Kaarle Olavi._
Älä ole milläänsäkään Amalia! _(välillä seisoville)._ Hyvät ystävät ja
Wiipurin asujamet! Minä olen tällä hetkellä niin iloinen, että mielisin
syleillä teitä kaikkia järjestänsä! Mutta kuin te olette siellä ylhällä
muurilla ja minä täällä alhalla, niin syleilen sen sijaan taas tätä
suloista serkkuani!
_(Hän aikoo ottaa Amalian syliinsä, mutta Amalia juoksee nauraen pakoon.
Myös toiset naiset nauravat. Äsken kuulunut soitanto on muutama hetki
sitte vaiennut, mutta nyt kuuluu askelten kaikua lähellä porttia)._
_Kaarle Olavi._
Nyt tulee evesti Burmeister! Nyt tulee tämän kaupungin ja tämän maan
etevin sotilas ja puolustaja!
_(Burmeister seuruenensa (johon lukiolaisvänrikit kuuluvat) tulee
portista ynnä suuri joukko sotureita. Yksi sotureista kantaa suurta
lippua)._