Viimein saatiin Tuomiokapituliin tehdystä valituksesta päätös.
Mutta suuri oli sen johdosta valittajain pettymys Kettuniemellä. He
odottivat, että Tuomiokapituli katsoen valittajain suureen lukumäärään
olisi määrännyt uuden kysymyspäivän tai vielä suoremmin maisteri
Krypqvistin heti neljänneksi vaalipapiksi. Mutta sen siaan oli sen
päätöksessä lyhyeen: »Kosk’ei valittajat ole voineet valituksensa
tueksi esittää mitään asiallista syytä, niin ei heidän valituksensa
anna Tuomiokapitulille aihetta mihinkään toimenpiteesen. Tähän
päätökseen tyytymättömillä on tilaisuus alammaisilla valituksilla
j.n.e.»
Tämä oli todella toista, kuin mitä oli toivottu ja hartaasti odotettu.
Näytti kuin koko maailma olisi yhtynyt vastustamaan »sitä hanketta,
jota valittajat olivat Kettuniemen hyväksi hankkineet», ja jonka tähden
niin paljon vaivaa ja puuhaa nähneet. Tämä oli sitä masentavampaa,
kun valittajain joukossa oli pitäjäin parhaita ja valituskirjan oli
kyhännyt oikein lainoppinut. Ja ei sittekään ollut menestystä!
Tosin oli heillä vielä tilaisuus Tuomiokapitulin päätöksestä valittaa
K. Senaattiin, johonka vaaliasia muutenkin tuli menemään, että
Kettuniemi oli Keisarillinen pitäjä. Mutta sillä toivon varmuudella,
jolla he olivat kääntyneet edelliseen ei he voineet enään kääntyä
jälkimäiseen. Siksi oli heidän toivonsa saanut pahan kolauksen, että
se teki mielet hyvän määrän tasaisemmiksi. Vastaisuus, joka siihen
asti oli näyttänyt lupaavan valoisalta kumminkin niiden mielestä,
jotka luottivat valittajain suureen lukuun ja mahtimiehiin, oli nyt
vetääntynyt pilviin ja niin vastenmielistä, kuin sellainen olikin
ajatella, näytti se ennustavan sadetta.
Mitä ennen vaali- ja valitusinnon touhussa ei myös useimmat olleet
ymmärtäneet tai tahtoneet ottaa huomioon, rupesi vähän selvenemään
heillekin ja tuotti lisää huolta. Ruvettiin salaisesti pelkäämään
sitä, että niin ansiokas kuin maisteri oli Kettuniemellä, niin saattoi
hän yläilmoissa käydä vaan tavallisesta apulaispapista, jonka ansiot,
muutama virkavuosi ehkä punnituksessa huomattaisiin kovin keveöiksi.
Tämä oli ikävä kohta, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut
auttaa. Sillä tuskin saattoi odottaa, vaikka olikin »koko seurakunnan
hyvä» kysymyksessä, ettei maisterin pienet ansiot ja se ettei
hän ollut edes vaalissa, saattaisi häntä heikkoon valoon, jollei
vallan näkymättömäksi, kun häntä puolueitten yläpuolella verrattiin
vaalipappeihin, joista vanhemmalla oli lähemmäksi yhtä monta
virkavuotta kuin maisterilla oli ikävuotta ja nuorempi ehkä jo silloin
oli korkeimmalla arvolauseella suorittanut papintutkintonsa, kuin
maisteri alkoi koulunkäyntinsä.
Mutta yhteistä hyvää katsoen valittaa sitä sentään täytyi vaikka
heikommallakin toiveella sen menestymiseksi. Sillä löytyihän
sellaiseen hyvään tarkoitukseen rahaa käytettäväksi. Järvenpään
isäntä oli luvannut sentähden uhrata 1,000 markkaa, Heinäsuon isäntä
puolet siitä ja toiset pienempiä summia. Osoituksena heidän suuresta
uhraavaisuudestaan oli jo tuo suutarin markka, jonka he toimitetussa
keräyksessä olivat toisten mukaan kukkarostaan kirvoittaneet.
Ettei siis rahaa puuttunut, niin valitusta jatkettiin K. Senaattiin.
Mutta asian paremmaksi menestymiseksi lähti isäntämiehet Heinäsuo,
Järvenpää ja Seppälä kumarrusmatkalle Helsinkiin. Sillä olihan
Kettuniemellä sellaiseen totuttu.
Ei nimittäin ollut mitään harvinaista pistäytyä sieltä väliin toisesta
väliin toisesta syystä salavihkaa käymään Tuomiokapitulissa tai
muualla asianhaarain mukaan. — Valitusasiassa oli jo sitä keinoa
kaikissa alemmissa asteissa koetettu. Kivimäen vanhat piiat, muita
mainitsematta, olivat sen tähden ajaneet vaalintoimittajan ja läänin
rovastin luona sekä vielä uskollisen palveliansa persoonassa käyneet
Tuomiokapitulissa. Ei siis oltu työtä ja vaivaa säästetty, ei mitään
tunnettua keinoa jätetty käyttämättä, vaikka siihen asti oli kaikki
ollut turhaa.
Helsinki oli ainoa paikka, joka oli vielä käymättä ja sinne oltiin nyt
matkassa sekä valitus- että kumarrustietä koettaen.
Isäntämiesten Heinäsuon ja hänen kumppaninsa saapuessa Helsinkiin, oli
jo myöhäinen ilta. Ensimmäisenä huolena oli heillä sentähden etsiä
itselleen sopiva yömaja, joka jonkun vastuksen perästä heille onnistui.
Mutta aamulla vasta huolet alkoi ja niitä kesti kaiken päivää. Olipa
isäntäin päät vähällä mennä pyörälle, heidän keskenään tuumiessaan,
miten he asiansa parhaiten toimittaisivat. Sillä ei siinä kyllin,
että kuljettava kylä oli peloittavan suuri, vaan myös käytävät paikat
olivat heille outoja. Sentähden luki Seppälä mielensä rohkaisemiseksi
tavalliset aamurukouksensa kahteen kertaan. Heinäsuo, joka oli enemmän
maailmallismielinen, kävi tillikkamyymälässä hakemassa sydämen
vahvistusta ja Järvenpää osti hattumaakarilta uuden silkkivuorisen
hatun.
Näin hengellisesti ja maallisesti valmistettuaan päättivät he asiasta
keskenään tuumittuaan käydä senaattoreja tapaamassa heidän kotonaan.
Tähän neuvoi Seppälä, joka rakasti kahdenkeskisiä keskusteluja, että
niissä sai niin vapaasti puhua kaikesta, mitä sattui kulloinkin
sydämellä lepäämään. Tosin tuotti sellainen käyminen heille enemmän
vaivaa, kävelemistä ja kyselemistä, kun noita korkeita herroja, joiden
kaikkein luona heidän piti käydä kumartamassa, oli niin monta. Mutta
mitä ei sitä tehnyt ja vaivannut itseänsä yhteisen hyvän tähden?
Erittäin kun isännät olivat tunnetut sellaisesta uhraavaisuudestaan
yleisten asiain edistämiseksi!
Mutta kun onni tulee kieroksi, niin se tuleekin. Tämän saivat
isännätkin surukseen havaita. Missä ei ollut heidän etsimänsä
senaattori kotona, missä ei ollut senaattorilla aikaa heidän
vastaanottamiseensa; missä oli senaattorilla jotain muuta estettä.
Turhaan kävivät he, väliin juoksujalassa, keväisen päivän hiki
tukassa Helsingin pitkiä katuja, mielessään ehkä miettien: vaikea on
sentään opin tie. Ainoastaan viimeisessä heidän käymässä paikassa
saivat he asiastaan vähän aikaa puhella erään palvelian kanssa, joka
vähän kaksimielisesti siitä tuumasi, että se voi menestyä ja jäädä
menestymättä, riippuen siitä, kuinka se Senaatissa tutkitaan ja
päätetään.
Sellaisesta puheesta ei ollut suurta lohdutusta, ärähti, heidän pois
käydessään, toisille vähän happaman näköisenä Heinäsuo. Ja kävellä on
saanut itsensä väsyksiin kuin maksun edestä.
Ei ollut, se on totta, myönsi Seppälä, väsyneesti katsellen sopivaa
istuinpaikkaa itselleen. Ja niin monessa paikassa kuin me olemme
käyneet!
Niin, ei ollut, yhtyi siihen myös Järvenpää, kaivaen taskustaan
paperossin esiin, jota hän rupesi masentuneen mielensä rohkaisemiseksi
sytyttämään. Meidän vaivamme on tänään ollut ihan turhaa.
Toisena päivänä päättivät he, välttääkseen enempää joutumasta eiliseen
opin kouluun, josta he mielestään olivat jo saaneet tarpeekseen,
Järvenpään neuvosta käydä suorastaan Senaatissa. Täällä kohta eteisessä
otti heidät vastaan kiiltonappinen ja kauniin rihmanen herra, jopa
alentui kohteliaasti kysymään heidän nimiänsä ja asiaansa.
Heinäsuo, jolla oli toisia rohkeampi luonto ja notkeempi kieli,
rupesi kohta laveasti selittämään: he olivat isäntämiehiä kuuluisalta
Kettuniemeltä, jotka olivat tulleet alamaisimmasti pyytämään, että he
saisivat maisteri Krypqvistin, joka jo muutaman vuoden oli ollut heillä
pappina, kirkkoherrakseen, sillä se oli heidän seurakuntansa yhteinen
mieli.
Vähän hymyillen vastasi kiiltonappinen herra, että kaikki asiat, jossa
käännytään Senaattiin, ovat aina esitettävät kirjallisesti.
Niin oikein, armollinen herra, sanoi siihen nöyrästi kumartaen Seppälä.
Kettuniemeltä on kyllä kirjallisesti asiassa valitettu Senaattiin,
mutta me isäntämiehet olemme tulleet, että niinkuin — — —.
Hyvä hyvä, keskeytti siinä kiiltonappinen herra, jonka mielestä
isäntäin suuri puheliaisuus alkoi käydä rasittavaksi, voitte siis
toivoa siksi, kuin päätös teidän valittamassa, asiassa annetaan
Senaatista.
Kiittäen nöyrimmästi saadusta lohdullisesta tiedosta, poistuivat
isännät hyvillä mielin isosta talosta, käydäkseen vielä eräässä
huomattavassa paikassa asiatansa ajamassa ja sitten lähteäkseen
tietoineen paluumatkalle.