Hyviä tietoja oli isännät Heinäsuo ja hänen kumppaninsa Helsingistä
tuoneet Kettuniemelle. Tämä herätti toisissa valittajissa uutta
toivoa ja elähytti heidän sattuneesta vastoinkäymisestä lamaantunutta
mieltään. Erittäin oli se rohkaisevaa ja ikäänkuin parantavaa palssamia
haavoitetulle sydämelle, mitä Heinäsuo tiesi kertoa. Sillä vastakohtana
toisille, jotka olivat enemmän vakavia ja hidaspuheisia, oli Heinäsuo
vilkasluontoinen ja puhelias, ja ymmärsi sen lisäksi koskea juuri
sellaisia asioita, jotka hän tiesi kuulijoitaan miellyttävän.
Niinpä hän esimerkiksi heidän matkaltaan junalla muisti yhtä ja toista
huvittavaa, joka sai kuulijat hyvälle tuulelle. Kulku oli ollut halpaa
ja nopeaa. Tuskin kerkesi junaan päästyään siunaamaan itseään, kun
mennä huristettiin sitä kyytiä, että oikein sydäntä kouristi. Se oli
toista, kuin ajaa hölkytellä hevosella puolenpäivää naapurikaupungin
väliä ja tuntea siitä vielä toisena päivänä väsymystä. — Kun he tulivat
Helsinkiin, selitti hän, ei heidän tarvinnut muuta kuin sanoa, että
olivat isäntämiehiä Kettuniemeltä, kyllä otettiin vastaan kuin herroja
ja hyvät yömajat varattiin. Sillä heidän seurakunta onkin hyvässä
maineessa joka paikassa, ja tunnettu ympäri Suomea. — Ja millainen
suuri ja komea kaupunki Helsinki oli, siitä voi hän puhella vaikka
päivän umpeensa halullisille kuulijoille, joita ei häneltä koskaan
puuttunut, hänen kumarrusmatkastansa kertoessaan.
Sen siaan meni hän aina siitä kertoessaan sievästi ohitse, mitä he
olivat saaneet turhaan juosta, hikoilla ja vaivaa nähdä Helsingissä,
heidän etseissään senaattoreja heidän kotoaan. Mitäpä sellaisesta
olisikaan ollut muille huviksi puhuttavaa, joka omaa mieltäkin tahtoi
vähän karmia, kun sitä muisteli!
Mutta kertoa heidän käynnistään Senaatissa, jossa kiiltonappinen herra
oli heidät niin kohteliaasti vastaan ottanut ja heidän asiastaan
keskustellut, se oli Heinäsuon mieliaine, johon ei hän koskaan väsynyt.
— Hän ei voinut kyllin kiittää pääsenaattoria, jonka kanssa, vakuutti
hän, he olivat saaneet puhella vaali-asioista lähes tunnin aikaa. Kovin
hyvä oli hän ollut puhutella ja oikein kättä heille paiskannut, kun
hän keskustelun lopuksi kehoitti heitä olemaan hyvässä toivossa, sillä
heidän asiansa tulee päättymään seurakunnan hyväksi.
Ikäänkuin vähän salaisesti tiesi Heinäsuo myös kertoa heidän
käynnistään eräässä toisessakin paikassa, josta, vaikka kieli oli
siellä tahtonut tehdä heille haittaa, he olivat asiaansa nähden saaneet
hyviä lupauksia. Ja aina kertomuksensa lopuksi lisäsi hän: »nyt minä
tiedän, kuinka sitä on tehtävä, jos niin sattuisi, että tästä vielä
jouduttaisiin semmoisissa asioissa Helsinkiin matkustamaan».
Valitusasia oli siis saatu hyvälle kannalle. Toivo lopullisesta
voitosta näytti varmalta ja yhtä lepäävältä, kuin hyvin orastunut
toukopelto. Ja siitä tuli tietysti enin kiittää isäntämiehiä Heinäsuota
ja hänen matka-tovereitaan eli oikeimmin heidän Helsinkiin tekemää
kumarrusmatkaansa. Sillä sen johdosta vasta asiat olivat kääntyneet
oikealle uralle.
Ei ollut ihme sentähden, jos suurin osa arvostelu-kykyä puuttuvista
valittajista oli hyvillä mielin ja odotti toivolla ratkaisevaa
päätöstä, kuin pimeässä vaeltaja kuun nousua.
Sitä suuremman hämmästyksen herätti sitten, kun ihan odottamatta
saatiin sanomalehdistä lukea, että K. Senaatti oli nimittänyt
Pohjakylän kappalaisen H. Pitkäsen Kettuniemen kirkkoherraksi. Tuskin
salama kirkkaalta päivältä olisi enemmän järkähyttävästi vaikuttanut
mieliin, kuin tämä uutinen. Sillä pitihän sen olla maisteri Krypqvist
eikä hän, jota nimitettäväksi odotettiin.
Tosin oli Pitkänen vaalissa saanut enimmät äänet, jotta häntä siihen
nähden saattoi toivoa kirkkoherraksi. Mutta maisterin puolella oli
paitsi valittajain suurta joukkoa Helsinkiin tehty kumarrusmatka, jonka
piti kaikki hyväksi saattaman. Ja kuitenkin oli asiat menneet toisin.
— Muuten arveltiin järkevämpäinkin keskuudessa yleensä, että Pitkäsen
nimitys tulisi viipymään vähintäin syksynpuoleen. Mutta nyt olikin se
tapahtunut niin pikaisesti, että hän saattoi tavalliseen muuttoaikaan
astua uuteen virkaansa.
Eikä siinä kyllin. Sanottua tietoa seurasi toinen yhtä odottamaton.
Ilmoitettiin nimittäin, että Tuomiokapituli oli määrännyt maisteri
Krypqvistin Pohjakylän v.t. kappalaiseksi ja että hänen oli kohta
siihen toimeen ryhtyminen. Ei maisteri ennättänyt edes lähtösaarnaansa
pitämään, kun niin odottamatta ja pikaisesti hänen täytyi matkustaa
uuteen virkapaikkaansa.
Näin päättyi Kettuniemen vaali.
Tuo juonistansa kuulu juttu,
Jok’ intomiehet yhteen haali,
Kuin eellisestä ompi tuttu.
Turhaksi kävi työ ja vaiva,
Pomojen viisaus myös suuri;
Se monen sydäntä nyt kaivaa.
Kuin moisesta on tapa juuri.
Mutt’ opiksi voi olla vasta,
Kun tulee vaaliaika toinen,
Ett’ työtä seuraa juonikasta
Lopuksi heelmä karvaalloinen.