Kun Ryppylä oli saapunut takaisin Kettuniemelle sillä tiedolla, ettei
valitusta oteta Tuomiokapitulissa esille ennenkuin vaalitoimituksen
jälkeen, niin herätti se asiata harrastavissa hapanta mieltä ja
hämmästystä. Ei sellaista asian käännettä oltu edeltäpäin ajateltu eli
voitu edes otaksua. Sillä pitihän valituskirjan, jota seurasi monen
tuhannen nimen ja puumerkin lisä-paino oikeuden vaa’assa painaman
jotain enemmän kuin tavallinen valituskirja ja sentähden vaikuttaman,
mitä jälkimäiseltä ei saanut odottaa.
Mutta niin ei ollutkaan käynyt, vaan arvoisa Tuomiokapituli tahtoi
asiassa menetellä kirkkolain kuivan puustavin jälkeen, ottamatta siinä
vähääkään lukuun, jos se oli valittajille mieleen taikka ei. Tämä
oli harmittavaa ja epäilemättä tuntui se kiihkeimmistä valittajista
yhtä happamalta, kuin sadussa mainitaan ketulle olleen pihlajamarjat,
joihin hän on päässyt käsiksi. Mutta asiata ei voinut auttaa, sillä
Tuomiokapitulilla oli valta ja oikeus puolellaan.
Uusi kysymyspäivä, joka näytti niin helposti olevan saatavissa,
istuikin lujemmassa, kuin piki juuri valmistuneessa suutarin langassa.
— Oli työtä ja vaivaa nähty ja sen piti jäämän hyödyttömäksi kuin
kivistöön kylvetyn siemenen. Kyllä tästä voi osaksi huomata, kuinka
tosi sananparsi on: »Kun on papin vaali kysymyksessä, niin on paha
merrassa».
Asian odottamattoman käänteen johdosta täytyi valittajapomoin ryhtyä
uusiin toimiin. Sillä jättää asia sen takia, ettei se kohta käynyt
mielen mukaan, olisi osoittanut heikkoa luontoa ja halveksittavaa
puolinaisuutta. Sellaista ei pitänyt saada pitäjän mahtimiehissä nähdä.
He tahtoivat ajaa asiansa vastoinkäymisistä huolimatta voitolliseen
loppuun. Kiireesti kokoontui sentähden vaikutusvoimaisemmat heistä
Kitulan kauppiaan luo salaiseen neuvotteluun. Mitä täällä kauppiaan
puotikamarissa keskusteltiin ja päätettiin, se on jäänyt maailmalle
salaisuudeksi.
Mutta sitten »kävi käsky ulos», ettei ensi sunnuntaina tapahtuvassa
kirkkoherran vaalissa mahtaisi kukaan anoa pastori Forssia tai
kirkkoherra Alanderia, sillä molemmat olivat sopimattomia, jälkimäinen
erittäin. Kappalaista Pitkästä sitä vastaan sopi ja tuli jokaisen anoa,
sillä sairaalloinen ja vanha kun hän oli, ennustettiin muutamalta
taholta, ettei hän eläisi kuin vuoden eli korkeintaan kaksi. Täksikin
vähäksi ajaksi voi häntä, »heikkoluontoista miestä», pakoittaa ottamaan
apulaisekseen maisteri Krypqvistin, jotta tämä olisi kohta saapuvilla
astumaan tuon ennustetun kuoleman jälkeen Pitkäsen siaan Kettuniemen
kirkkoherraksi.
Asiata selvittämässä ja puoluetta Pitkäselle keräämässä kulki taasen
lähettiläitä kyläkunnissa ympäri pitäjää. Listoja ei heillä sentään
ollut, niinkuin niillä oli, jotka keräsivät nimiä ja puumerkkiä
maisterin hyväksi. Ei myös he liikkuneet yhtä julkisesti ja samalla
rohkeudella, kuin edelliset. Sillä siinä määrässä oikeutettua
paheksumista oli edellisten julkea esiintyminen herättänyt, että
jälkimäisten oli pakko liikkua vähän enemmän ketun kengissä.
Tuon käskyn johdosta, joka »kävi ulos», sai räätäli Hurskala myös
erityisen innon osaltaan vaikuttamaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi.
Sillä hän ymmärsi hyvin, että sellaisen miehen, kuin hänen, joka
ahkeroitsi jumalisuutta, tuli myös huolehtia, että seurakunta sai
oikean opettajan. Sentähden hän sitä miettien heitti kesken kiireintä
työtään neuloksensa pöydälle, huokasi ja sitten huusi vaimolleen, joka
viereisessä huoneessa silitti liinavaatteita:
Muija, tuoppas tänne minun pyhävaatteeni. Minun täytyy tästä lähteä
ulos.
Mitä hyvänen aika sinä nyt pyhä vaatteilla teet? Meillähän on vasta
lauvantai. Vai olisiko tänään joku erityinen Jumalanpalvelus kirkossa,
josta et sinä ole minulle mitään puhunut? oli vaimon kummastusta puhuva
vastaus, hänen astuessaan avoimesta ovesta tupaan.
Ei muijaseni! tässä vaan on tärkeä asia kysymyksessä, josta tulee
riippumaan monen sielun autuus ja seurakunnan menestys, puhui räätäli
juhlallisesti, nousten seisomaan.
Mutta hyvä ukko, mitä sinä puhut? En minä siitä ymmärrä maan halaistua
sanaa, jollet sinä selvemmin ilmoita tarkoitustasi, sanoi vaimo silmät
suurena katsellen miestään, josta hän tiesi, ettei sillä ollut juuri
tapana hänelle turhia jaaritella.
Niin muija, sinä tiedät, että minä olen tämän viikon ahkeraan
rukoillut. Ja olen rukoillut en sillä tavalla, kuin nuo
löyhäuskolaiset, joille rukouksen voima ja arvo on seitsemällä
sinetillä lukittu salaisuus, vaan vanhain hurskasten tapaan polvillani
ja toisinaan maassa suullani maaten; sillä eihän sitä tämmöinen
syntisparka ja maan viheliäinen mato voi itseänsä tarpeeksi syvälle
nöyryyttää. Minä olen rukoillut, huokaillut ja pyytänyt, että Herra
armossaan estäisi, ettei tuo löyhäuskon saarnaaja ja parannuksen
halveksija Alander pääsisi tänne Herran viinamäkeä raiskaamaan, vanhaa
jumalisuutta sortamaan ja rukouksen leimuvaa liekkiä sammuttamaan.
Minä olen rukoillut Herran apua ja johdatusta kirkkoherran vaalihin ja
minä toivon, että hän suuressa laupeudessaan on kuullut minun heikon,
kelvottoman ja syntisen huokaukseni!
Mutta nyt tunnen minä hengessäni, että minun täytyy työssäkin
koettaa edistää hänen asiatansa. Minä olen sentähden päättänyt käydä
noihin naapurikyliin puhumaan tuosta Alanderista, kuinka vaarallinen
hän on meidän seurakunnalle ja sen vanhalle jumalisuudelle, niin
että sellaiset, jotka eivät muuten sitä vaaraa ymmärrä, tulisivat
varoitetuiksi ja estettäisiin häntä anomasta. Herra varoittaa itse
sanassa kavahtamaan vääriä profeetoita. Tässä seuraan minä hänen
varoitustaan ja heikoilla ja puuttuvilla voimillani autan muitakin
samoin seuraamaan.
Niin oikein. Kyllä sinä sen asian ymmärrät ja voit seurata henkesi
vaatimusta, sanoi vaimo, joka ihmetellen oli kuunnellut miehensä
hurskautta uhkuvaa puhetta. Samalla kiirehti hän tuomaan toisesta
huoneesta miehensä pyhävaatteet.
Niihin puettuaan itsensä lähti räätäli Hurskala naapurikyliin
varoittamaan siellä Alanderista ja keräämään puoluetta Pitkäselle,
joka hänen mielestään oli siinä tapauksessa, ettei maisteria saataisi,
toistaiseksi sopiva Kettuniemen kirkkoherraksi. Asia vaati häntä sitä
kiireimmin toimimaan, kun huomenna jo oli ratkaiseva vaalipäivä.