Sunnuntaina jälkeen pomojen edelläkerrotun kokouksen saatiin
Kettuniemellä nähdä henkilöitä kulkevan kaksitellen yhdessä seurassa
niinkuin muinen opetuslapset heidän ensimmäisellä lähetysmatkallaan.
Varustettuina erityisillä listoilla, kulkivat ne talosta taloon,
torpasta torppaan, halveksimatta siinä sivussa matalaakaan majaa tai
viheliäistä mökkirähjää.
Mikä heidän toimensa oli, sen sai kuulla eräältä sellaiselta
kulkija-ritarilta, hänen lauluissaan: »Minä olen huutavan ääni
korvessa, joka valmistan herralleni tietä, kokoon nimiä ja puumerkkiä».
Oliko hänellä, niinkuin on tapa sanoa, ohran jyvä poikittain silmässä
vai mikä sen vaikutti, että hän erehtyen luuli kulkevansa korvessa eli
yksinäisessä metsäkylässä, vaikka tallusteli kirkonkylän raittia? Muuta
yhtäläisyyttä sen miehen kanssa, jonka sanoja hän omalla tavallaan
käytti, ei myös hänessä voinut huomata, kuin puheen ja esiintymisen
rohkeuden, joka tässä »huutavan äänessä» oli todella silmään pistävä.
Nimien ja puumerkkien kerääminen oli siis noiden vaeltavain
listamiesten erityinen ja kiireellinen toimi, »jota suuri tarve ja
kristillinen rakkaus vaati» heidän sunnuntaina toimittamaan. Tässä
tärkeässä ja sivullisesta nähden vähemmän luvallisessa sunnuntai työssä
paremmin menestyäkseen oli muutamat heistä voidelleet tunnetulla
liemellä suutansa siinä määrässä, että sen muussakin ruumiissa,
erittäin jaloissa huomasi.
Sellaisia voitelija-miehiä tuli eräässä kylässä kirkkoväkeä vastaan.
Kirkkoväen kysymykseen, mihin miehet paperit kädessä kulkivat? vastasi
toinen, jonka käynti oli jotenkin horjuvaa: me kokoomme puu—puu
merk—kiä, samalla kaatua keikahtaen pää edellä maantien ojaan. Siellä
niitä on enemmänkin, kuin jaksat kantaa, oli erään kirkkolaisen
pilkallinen huuto, kun he naurain poistuivat näkemästä innokkaan
kokoojan konttaamista ojassa, joka oli niljakas lumisohjosta.
Nimien kerääjinä sai yleensä nähdä nuorempaan ikään kuuluvia
henkilöitä, niinkuin renkiä ja poikamiehiä. Sillä sellaisilla voi
otaksua olevan notkeimmat käyntineuvot, jotka hyvän suun ohessa
tässä erittäin tulivat kysymykseen. Mutta oli heidän joukkoonsa joku
vanhempikin eksynyt. Tämä teki keräämisasian vähän arvokkaammaksi ja
osoitti, että harrastus siihen oli yleisempää laatua.
Kuitenkin katseltiin vähän ihmetellen, että vakava koulumestari Koipela
oli myös antautunut nimien keräämispuuhaan ja siinä toimessa kakkulat
nenällä ja suorana kuin humalasalko pitkillä askeleilla mittaili
maantietä ja kujia. Mutta sitä ihmeteltäessä ei otettu huomioon, että
kirkkoherralla on muutamain seurakunnan opettajain yli suuri valta.
Sitä jälleen ajatteli Koipela ja sentähden tahtoi hän sydämessään
nöyränä vaikka ulkonaisessa olennossaan jäykkänä toimia niin, että
vastaisella kirkkoherralla olisi syytä palkiten muistaa hänen
uhraavaista työtään yhteiseksi hyväksi.
Ehkä sama toivo vastaisesta palkinnosta jo tässä ajassa kehoitti myös
Koipelan virkaveljeä Kuivalaa vielä suuremmalla ahkeruudella ja innolla
etäisemmässä sivukylässä työskentelemään maisterin hyväksi.
Kun noita listamiehiä, edellä mainituita virkaveljiä pois lukematta,
tuli taloon tai torppaan, niin monessa paikassa olisi mieluimmin ehkä
mustalaisia otettu vastaan, kuin heitä. Sillä edellisistä kyläisessä
paikassa saattoi päästä vähän kovemmalla sanalla erilleen, mutta niin
helpolla ei selvitty jokapaikassa jälkimmäisistä, jollei tahtonut
nimeänsä tai puumerkkiänsä kerääjäin listoihin piirtää. Kyllä siinä sai
kuulla pyyntöä, selitystä ja vaatimusta, joka vei voiton mustalaisen
tunnetulta mankumiselta. Jos isäntä ei sattunut olemaan kotosalla,
niin sai emäntä kirjoittaa nimen hänen puolestaan tai kirjoitustaitoa
puuttuen piirtää jonkunlaisen puumerkin. Nimien kerääjät eivät,
nimittäin, olleet mitään muodonkatsojia, kun vaan nimen tai puumerkin
listoihinsa saivat. Menipä eräässä sivukylässä muutamain kerääjäin
kohteliaisuus niinkin pitkälle, että he kaikessa ystävyydessä noin
puoli väkisin auttoivat vastahakoista emäntää nimeänsä listaan
piirtämään.
Määrättyä suutarin markkaa ei myöskään listamiehet unohtaneet nimen
mukana vaatia, josko he, arvatenkin saamansa erityisen ohjeen mukaan,
voivat päästää köyhempiä vähemmällä varoituksella, ettei kenenkään nimi
makson takia jäisi pois.
Oli ymmärrettävää, että tuollainen innolla ja otaksuttavasti
lähettäjäin suuremmaksi mielihyväksi toimitettu nimien ja rahain
kerääminen tuotti runsaan hedelmän, josta sopi toimeenpanijain
sydämestään iloita ja keskinäisessä seurassaan kiitollisella mielellä
haastella.
Tosin olivat kerääjät lammasten joukossa myös tavanneet vuohia, jotka
eivät ottaneet ymmärtääkseen, että he toimivat seurakunnan yhteiseksi
hyväksi, niinkuin siitä kynäilijä Hanhinen sanomalehdessä asiallisesti
selitti, vaan lyhytnäköisyydessään muitta mutkitta osoittivat, mistä
viisi hirttä oli poikki ja käskivät listamiesten mennä häveliäisyyttä
oppimaan Huutijärvelle. Mutta niinhän se on ollut maailman sivu, että
sekalainen on seurakunta ja tulee sellainen olemaan edeskinpäin. Kaikki
eivät voi yhtä hyvin eli yhteen laihin ymmärtää asiata, joka kulloinkin
on kysymyksessä.
Toisille oli keräysasia selvä ja hyödyllinen toimi, johon he mielellään
suostuivat, toiset jälleen kirjoittivat nimensä tai piirsivät
puumerkkinsä joko kehoituksesta tai siten vähemmällä päästäkseen
kutsumattomilta vierailta rauhaan, samoin kuin on monen tapa antaa
jotain almua pyytävälle kerjäläiselle, hänestä sillä päästäkseen.
Arvatenkaan ei listamiehet käyneet maisterin luona, hänen nimeänsä
pyytämässä, mutta kun ei siitä varmaan tiedetty, niin sitä kyseltiin
ja siitä väiteltiin. Toisten mielestä ei listamiehet olleet sitä
tehneet eikä, selitti Niemelän vaari, se olisi tainnut asialle juuri
hyödyksikään olla, että maisterin nimi olisi tullut toisten mukaan.
Vai ei hyödyksikään! nauroi Rannan Kyöri. Mutta tahtoipa
Nummisuutarin Esko, lisäsi sitten hän, joka oli hiljan lukenut Kiven
»Nummisuutareita», asian suuremmaksi varmuudeksi myös piirtää nimensä
isän antamaan naimalupaan.
Mene sinä Nummisuutarin Eskoinesi, sillä eihän tässä ole kysymys
naimisesta, vaan kuinka maisteri saataisiin neljänneksi. Voit myös
uskoa, ettei maisteri itse sellaista tahdo, vaan seurakuntalaiset.
Mahtaneeko hän tietääkään koko nimien keräämisestä, jonka vähän
paremmat miehet kuin sinun kaltaisesi ovat toimeen panneet? selitti
äkäisesti Kivelän isäntä.
Tottapa hän sen tietää, minkä seurakuntakin, tuumaili Kyöri. Mutta
jollei, niin lukekoon sanomalehdestä, jossa se on jo präntätty ja
vielä siinä selitetty, että maisterille olisi parempi ennen julkisesti
ilmoittaa luopuvansa hänelle sillä tavalla aiotusta neljännen
vaalisiasta, kuin vaikenemisella tukea alettua vaalirettelöä.
Mitä hänen tarvitsee sellaisesta lorukirjoituksesta välittää, ärjäsi
siihen Niemelä. Tai mitä hän siihen voi tehdä, jos Kettuniemeläiset
tahtovat hänen tähtensä riidellä taikka ei? Se on seurakuntalaisten
asia eikä hänen, ymmärrätkös suoraa puhetta?
On se niinkin, jollei se ole toisin, ivaili Kyöri, jolta ei koskaan
vastausta puuttunut. Mutta täytyyhän se sentään maisterista, joka on
rauhan mies ja tahtoo elää ystävyydessä kaikkein kanssa, tuntua vähän
ikävältä asua riitelevässä seurakunnassa ja nähdä ja kuulla noita
valituspuuhia hänen tähtensä.