Kysymyspäivän jälkeen oli samalla viikolla eräänä iltana Kitulan
kauppiaan luona tärkeä kokous. Muutamia pitäjän pomoja oli kokoontunut
tänne kauppiaan luo neuvottelemaan, mihin toimiin nyt oli ryhdyttävä,
kun kysymyspäivän hyvä hanke meni mäkeen kuin Möttösen viina
pitkin Kiusalan kujaa. Kauppias, aina kohtelias mies, oli kutsunut
toti-vehkeet pöytään ja kehoitti herroja ja isäntiä olemaan hyviä
ja tekemään lasin. Kun kehoitusta oli noudatettu ja sääntöin mukaan
saatu totilasit tehdyiksi ja kukin omastaan kauppiaan terveydeksi
vähän maistanut — Heinäsuon isäntä kuitenkin tyhjentäen puoli lasia
kerrassaan, sillä hän oli perso väkeville, — otti Kataviston valttari
puheeksi.
Se oli sentään merkillistä, ettei maisteri saanut enemmän ääniä, vaikka
Järvelän herra ja minä olimme päättäneet, että hän otetaan neljänneksi
vaalipapiksi.
Tjah, ei Kettuniemen seurakunta ymmärrä hyväns ja otta pappi, kun se
tarjotan, vastasi Järvelän herra, murtaen ruotsi voittoisia suomea.
Ihmettelen minäkin, ettei maisteri saanut suurempaa äänimäärää, yhtyi
puheesen kauppias; sillä kun asiasta oli puhetta ukkoin kanssa, jotka
kävivät täällä kauppaa tekemässä, niin useimpain mielessä oli Krypqvist
ja toisia, joita huomasin olevan epäilevällä kannalla, minä noin
sivulta vähän nyhjäsin asian hyväksi.
Niin minäkin, sanoi Heinäsuo, joka ei myös tahtonut jättää näin
arvoisassa ja tuttavallisessa seurassa ansiotansa salaan, kuljin
Isonkylän ja naapurikylän asiata kypsyttämässä. Eikä, sen uskallan
vakuuttaa, sieltä montaa kirkossa ollutkaan, jotka eivät olisi
äänestäneet yhteisen asian hyväksi.
Se asia ei ollut sentän tarpeks ulosfunderatt’, kun se kävi tappioks,
tuumasi Järvelän herra, sytyttäen samalla paperossin savuamaan.
Se on totta, mitä herra sanoo, puuttui siihen Heinäsuo, joka
tavallisesti ei voinut muuta ajatella kuin edellinen, yhtä vähän kuin
hän voi mitään yleisissä asioissa päättää, ennen kuin hän oli juossut
Järvelän herralta neuvoa kysymässä.
Jos minäkin saan jotain sanoa, lausui nyt Ryppylän isäntä, joka tähän
saakka oli ääneti kuunnellut toisten keskustelua, niin minä pelkään,
että Hietamäen haltia on ollut vääränä hirtenä ja pahentanut meidän
asiamme.
En minä semmoista juttua usko, vastasi siihen Kataviston valttari,
virittäen sikariansa, joka oli päässyt sammumaan. Mitä syytä hänellä
olisi ollut vastustaa yhteistä hyvää? Ei semmoinen ole muuta kuin
ämmäin juorua, jos Ryppylä on jotain kuullut.
Mutta minä väitän, vastusti Ryppylä, joka oli tunnettu vähän typerästä
yksipäisyydestään, että Hietamäen isäntä — — —.
Hyvät herrat ja isännät, muistakaat lasianne, keskeytti siinä
sovittavaisesti kauppias, kun hän huomasi, että juttu alkoi kääntyä
keskinäiseksi sanailemiseksi, joka olisi voinut vahingoittaa
keskusteltavata asiata.
Kun kehoitusta noudattaen kukin oli maistanut lasistaan — Heinäsuo
tyhjentämällä sen pohjaan, — alkoi Kataviston valttari jälleen:
Sitä ei voi kieltää, vaikka meillä oli hyvät kortit, olemme pelin
menettäneet. Ja sentähden on meillä tässä tuumimista, jos tappiotamme
vielä voidaan auttaa.
Mitähän tuumimist’ täss’ on, ärähti siihen vähän äkäisesti Järvelän
herra, höystäen puhettaan tunnetulla voimasanalla, jommoisia hänellä
kiivastuessaan oli hyvä varasto käytettävänä. Me pannemm’ toimen,
kuin ennen puhe on, yks nimien ja buumerkin kokkous ja teemme valitus
kysymyspäivän yli Konsistorin tykö.
Se on oikein, mitä herra sanoo, puuttui siihen Heinäsuo. Juuri sillä
tavalla meidän täytyy tehdä ja kyllä minä kokoon Isostakylästä ja
Peräkylästä.
Sopii kyllä meidän koettaa sitä keinoa, josta Järvelän herra mainitsi,
enkä minäkään ole muuta tarkoittanut, sillä kokenut kaikki tietää,
sanoi äskeisen puheensa puolustukseksi Kataviston valttari.
No, se taitaa olla kaikkein yhteinen mieli, että ruvetaan nimiä ja
puumerkkiä kokoomaan ja valitetaan asiassa Tuomiokapituliin, selitti
kauppias. Mutta valitukseen menee rahaa, kukas menot suorittaa? kysyi
hän varovaisesti selityksensä lisäksi.
Se tietysti maksaa, joka valittaa, sehän on vanha sääntö, oli
Kataviston valttarin lyhyt vastaus.
Juur nin, me ottamm’ yks pien’ maksu iskultakin, kun nimens tai
buumerkin kirjoitta, selitti lähemmin Järvelän herra.
Kuinka paljon sitte otetaan? Onko viisikymmentä penniä sopiva raha?
uteli Ryppylä, joka hyvin ymmärtäen valituksen tarpeellisuuden, tahtoi
kuitenkin edeltäpäin saada varmuutta siihen, ettei hänen kukkaroansa
kovin puserrettaisi. Sillä hän oli tarkka raha-asioissa.
Viisikymmentä penniä on minun mielestäni paljon, jos valitukseen
osaaottavia saadaan runsaasti, niinkuin minä luulen, kun kokoojiksi
valitaan semmoisia kelpo poikia, kuin esimerkiksi tuo Ville Päivänen,
joka ei vähästä hätkähdä ja osaa suutansa soittaa tarpeen mukaan ja
vähän kaupan päällekin, sanoi kauppias. Minä ehdoitan suutarin markkaa,
se on pienin hopia raha. Ja sen kyllä voi jokainen maksaa.
Tämä ehdoitus saavutti toisten yksimielisen suostumuksen. Kun asiasta
vielä lähemmin keskusteltiin ja sen yksityiskohtia pohdittiin,
sovittiin yhteisesti, että luotettavia henkilöitä oli lähetettävä
joka kylään erityisillä listoilla keräämään nimiä ja puumerkkiä niin
paljon, kuin he tavalla tai toisella voivat kerätyiksi saada. Sitten
oli kaikkein niiden nimessä heti valitettava Tuomiokapituliin, että
saataisiin vaali estetyksi ja uusi kysymyspäivä määrätyksi.
* * * * *
Samaan aikaan kun näin keskusteltiin ja päätettiin kauppiaan huoneessa,
oli Myllymäen matami ollut kauppiaan rouvan kanssa vilkkaassa puhelussa
viereisessä huoneessa. Väli-ovi oli noin sattumalta jäänyt vähän
raolleen, joten arvoisat naiset joutuivat vasten tahtoaan kuulevina
myös osaa ottamaan edellisten keskusteluun.
Matami oli juurta jaksain koettanut rouvalle selittää, kuinka
Lujalan suku oli pääsyynä, minkä tähden ei Kettuniemeläiset olleet
kysymyspäivänä yksimielisesti pyytäneet maisteria neljänneksi.
Kyllä mar se niin onkin, kuin matami sanoo, tuumasi siihen rouva.
Mutta eikös tuolla Hietamäen isännällä sitten ole mitään syytä siihen,
niinkuin valttari kuului sanovan?
Sanokoon vaan valttari sellaista puhetta ämmäin juoruksi, mutta kyllä
minä tiedän, että yhtä köyttä on Hietamäki Lujalan suvun kanssa
vetänyt, sanoi vähän harmissaan matami.
Niin minäkin sen uskon, myönsi rouva. Nuo miehet luulevat kaikki asiat
tietävänsä, mutta meidän huomaavaisuuttamme he sentään saavat kiittää,
että asiat tulevat selville.
Sanokaas muuta hyvä rouva! Paljon tekin olette vaivaa nähnyt maisterin
hyväksi. Kyllä Herra sen vielä teille palkitsee!
Mitä minun vaivoistani, vaikka kyllä minä olisin kernaasti suonut, että
maisteri olisi päässyt kirkkoherraksi, kun hän on oman pitäjäläinen ja
hänestä niin pidetään. Mutta eiköhän vielä pääsekin, kun häntä pitäjän
parhaat koettaa?
Niin minäkin uskon, että Herra valituksen kautta siihen johdattaa, kun
vaan saataisiin valitukseen paljon osaa-ottajia. Mutta en minä äsken
kuullut, kuka lupasi listat hankkia. Kuuliko rouva?
Ei siitä vielä ollut mitään puhetta, kosk’en minäkään siitä kuullut,
vaikka tarkasti koetin koko ajan seurata keskustelua. Mutta kyllä
meidän kautta parhaiten listain jakaminen tapahtuu. Sillä aina
sivukylistäkin täällä kuljetaan.