Kysymyspäivänä saarnasi maisteri sillä liikuttavalla tavalla, joka sai
käden sydämelle ja kyyneleitä silmiin. Siinä näki jo moni kuulijoista
hengessään ikäänkuin uuden kirkkoherran pitävän tulosaarnansa. Sillä
mitä sydän halusta toivoo, se voi sielun silmälle esiintyä toisinaan
hyvinkin lähellä, kun se vielä kaukaa epävarmasti häämöittää. Yleensä
miellytti saarna, josta ei »kalliita ja rakkaita ystäviä» puuttunut,
läsnäolevia sanankuulijoita ja varmensi sitä »normaali» mieltä, että
maisteria oli nyt pyydettävä neljänneksi.
Jumalanpalveluksen päätyttyä alkoi vaalitoimitus, jonka pitäjäksi
korkea-arvoinen Tuomiokapituli oli määrännyt lähi-kaupungin provastin V.
Tarkkasen. Huhu tiesi kertoa, että Tuomiokapituli oli ensin aikonut
määrätä jonkun toisen vaalinpitäjäksi, mutta maisterin esityksestä
siitä luopunut. Maisteri oli, nimittäin, siihen aikaan ollut tutkintoa
suorittamassa, ollakseen valmis hänelle aiottua kirkkoherran virkaa
vastaan ottamaan.
Vaalitoimituksessa oli väkeä läsnä kirkon täydeltä, mutta siinä
paljon, joilla ei ollut äänivaltaa. Olipa vaalitoimitukseen saapunut
sellaisiakin, joilla muuten ei ollut tapana kirkon ovia avata, ettei he
rakastaneet suuria seuroja.
Niin ihmeellinen vetovoima on papinvaalilla ihmisiin! Se on ikäänkuin
mereen heitetty verkko, joka vedettynä kaikenlaisia kokoo. Se saa
kylmemmätkin ja penseimmätkin sanankuulijat liikkeelle, asiaan
innostuneiksi, hyvin pappismielisiksi ja usein tekee sellaisista
vielä toisten johtajia. Tämä on yleensä kokemuksen vahvistama ilmiö,
jonka perussyytä on toisinaan vaikea lähemmin selittää. Näyttäisi
kuin vaali-ilmalla, jos niin käy sanominen, olisi joku erityisempi,
vielä selittämätön vaikutus ihmisluontoon, herättäen sitä intoon,
pontevuuteen ja toimintaan. Tätä vaali-ilman erityisempää vaikutusta
saatiin Kettuniemellä tuntuvasti huomata.
Kun vaalintoimittaja, provasti Tarkkanen, oli ryhtynyt asianmukaisesti
vaalitoimeen, oli Järvelän herra, jonka pappismielisyys tavallisissa
oloissa oli tunnettu alhaiseksi, ensimmäinen, joka nöyrimmästi pyysi
neljänneksi vaalisaarnaajaksi maisteri Krypqvistiä. Hänen pyyntöönsä
yhtyi heikosta kirkon rakkaudesta huomattu Kataviston valttari, ja
heidän esimerkkiänsä seuraten toisia, niin että näytti, kuin olisi
se ollut läsnäolevaisten yksimielinen halu. Mutta sitten astui
talollinen V. Wuorela esiin ja ilmoitti varmalla äänellä, että hän
oli vaalipappeihin tyytyväinen. Häntä seurasi muita. Tämä herätti
liikettä, salaista mielipahaa ja nurinaa, ettei kaikki voineet yhtyä
yksimielisesti pyytämään maisteria neljänneksi, vaikka siihen oli
sanomalehdessä erityisesti kehoitettu.
Vaalintoimittaja jälleen ilmoitti, koska erimielisyyttä on ilmaantunut,
niin täytyy hänen kirkkolain jälkeen ryhtyä äänestyksellä ratkaisemaan
asiata. Sillä aikaa, kun tätä suoritettiin kuorissa, sai kirkon
ovipuolessa kuulla monenlaista keskustelua, joka siihen nähden, että
kirkko oli väkeä täynnä, huomiota herättämättä kävi siellä laatuun.
Mikko Wähäpään mielestä oli tuo äänestyshomma turhanpäiväistä ajan
kulua. Sillä näkihän sen muutenkin, sanoi hän puoliääneen ja osittain
ivalla, osittain säälin hymyllä ystävälleen Niemen Matille, että meidän
puolella voitto on.
Niin oikein, vastasi samoin matalalla äänellä Niemen Matti, toisella
puolella on tuskin päälle kymmenen, ja meidän puolella on kaikki muut.
Jollemme me nyt voittaisi, niin ei sitte kukaan!
Ei kuntakokouksessakaan ryhdytä äänestykseen ja muihin metkuihin,
kun muuten selvään nähdään, millä puolella voitto on, liitti siihen
talollinen Wastamaa, jolla oli kokemusta sanotuista kokouksista ja
tullut niissä tunnetuksi vastaan sanojaksi.
Mitä me täällä turhanpäin seisomme ja odotamme äänestysvuoroa, kuiskasi
siinä lähellä miehelleen Wähälän emäntä, joka oli mielihyvällä
kuunnellut miesten asiallista keskustelua. Mennään pois, kyllä täällä
niitä on, jotka voitosta pitävät huolta meidänki puolesta!
Taitaapa niin paras ollakin, sillä kyllä sitä jo on saanut tupakitta
täällä seisoa eikä ruokakaan pahalta maistuisi, murahti vastaukseksi
vähän nyrpeänä isäntä, joka oli kova tupakkamies ja aamulla
kirkkokiireessä ei ollut ennättänyt suuruspalaa haukkaamaan.
Sitä voiton varmuutta, jota noissa matala-äänisissä keskusteluissa
sai kuulla, lisäsi äänestys. Sillä yhä uudestaan saatiin siinä kuulla
maisterin tuttu nimi, joko kovempaa tai hiljaisempaan lausuttuna.
Tosin ei kirkossa läsnäolevista äänivaltaisista kaikki ottaneet osaa
äänestykseen ja poissa oli myöskin paljon. Mutta kun Samu Rajala
siitä hiljaa huomautti, niin selitti Wastamaa, ettei sellainen mitään
merkinnyt, sillä joka ei tahtonut äänestää, kun siihen tilaisuutta oli,
sai olla ilman. Ja siihen lisäsi Niemen Matti, että poissa-olevaiset
saavat tyytyä läsnä-olevaisten päätökseen. Sellaisiin viisaisiin
selityksiin ei tietysti Rajalalla ollut mitään sanottavaa.
Äänestys kesti hyväsen aikaa, sillä ääniluettelo sisälsi toistakymmentä
arkkia, täyteensä kirjoitettu nimiä, jotka kaikki täytyi järjestänsä
mainita ja saadut vastaukset luetteloon merkitä. Kun myös äänestykseen
otti osaa henkilöitä valtakirjoilla, jotka täytyi tutkia, jos ne
olivat laillisia, viivytti sekin toimituksen menoa. Viimein pääsi
vaalintoimittaja loppuun. Ja kun äänten yhteenlaskeminen oli vielä
ottanut aikansa, ilmoitti hän kuuluvasti, että maisteri Krypqvist oli
saanut 2,000 markan äänet, mutta kun koko seurakunnan ääniinkö on yli
10,000 markan, niin ei maisteri voi tulla kysymykseen neljänneksi
vaalipapiksi. Tähän päätökseen tyytymätön saa valittaa j.n.e. tunnetun
kaavan mukaan.
Tämä oli odottamaton isku niille, jotka olivat neljättä pyytäneet ja
mielessään olleet jotenkin varmat hänen saamisestaan. Monet eivät
tahtoneet heti käsittää, mitä olivat kuulleet, vaan olivat ällistyneitä
niinkuin puulla päähän lyötyjä. Kun lopulta asia selveni heille,
tunsivat he sisällistä tyytymättömyyttä, harmia ja pettynyttä toivoa.
Mikko Vähäpää ja hänen ystävänsä näkivät julistetussa päätöksessä
suoraan houkuttelemista maisteria vastaan. Sillä pitihän seurakunnan
saada sen papikseen, jota se niin suurella äänimäärällä oli pyytänyt.
Ainoastaan muutamia harvoja oli ilmoittanut olevansa vaalipappeihin
tyytyväisiä ja monta ei ollut puhunut mitään. Mutta vielä sitä
toistakin julistetaan, kuiskasi harmissaan toisille Mikko. Meidän
puolella on kartanoiden herrat ja ne tuskin jättävät asiata niin
huonosti päättymään. Se oli toistenkin mieli, että kyllä sitä vielä
valitetaan ja riidellään siksi kuin maisteri saadaan. Tiesipä Niemen
Matti kertoakin, että sillä tavalla oli joku vuosi sitte erääseen
suureen pitäjään, jonka nimeä ei hän pahaksi onneksi muistanut, saatu
kirkkoherra.
Vaalipappeihin tyytyväiset olivat jälleen äänestyksen ratkaisusta
hyvillään, keskenään tuumien, kävi niinkuin sen käydäkin piti. Heistä
oli maisteri liian nuori ja elämän koulua vähän kokenut, voidakseen
olla sopiva suuren pitäjän esipaimeneksi. Siitä syystä paitsi muuta ei
he olleet voineet yhtyä häntä pyytävään suureen joukkoon, josta moni
omaa arvostelukykyä puuttuen seurasi vaan muiden talutusnuorassa.
Kiihkeällä mielellä ja toivossaan pettyneenä rupesi väkeä poistumaan
kirkosta, sen ulkopuolella purkaukseen harminsa ilmi sanoissa,
huudahduksissa ja keskinäisessä väittelemisessä. Joku pienempi joukko
jäi jälelle katselemaan kysymyspäivän toimituksen pitkitystä, jota
provasti Tarkkanen, päästyään tuosta häntä ehkä vähän harmittavasta
lisätyöstä, levollisesti jatkoi loppuun.