Jos Kettuniemellä levisi alentavia huhuja vaalipapeista, niin
kyllä sen siaan tiedettiin hyvää maisteri Krypqvististä ja hänen
mainettaan toitotettiin. Hän oli kerrassaan herttainen mies, jossa
ei löytynyt moitteen syytä, vaikka suurennuslasilla olisi etsinyt.
Kuinka ystävällinen hän oli puhutella ja niin nöyrä ja alhainen!
Millä ahkeruudella hän selitteli sanaa kyläkunnissa ja kävi pitäjän
matkoja virkaveljensäkin puolesta! Kuinka harras ja sanarikas hän
oli polvirukouksissaan! Ja kuinka kauniisti hän saarnasi, höystäen
puhettaan tuon tuostakin vaikuttavilla sanoilla: »kalliit ystävät»
ja »rakkaat ystävät», milloin monikossa, milloin yksikössä! Aina kun
minä kuulen niitä sanoja — ja kyllähän niitä maisterin suusta sai
usein kuulla —, tuntuu niin hyvältä ja lämpöiseltä tässä rinnan alla,
vakuutti Mielevän emäntä, käsi sydämellä. Samaa tunsi ja vakuutti moni
muu, kun he kiittäissään maisterin kaunista saarnaa, useimmiten eivät
muistaneet siitä muuta, kuin nuo sydäntä lämmittävät sanat.
Hyvin vaikuttavaa oli sekin, kun maisteri nuoruudestaan huolimatta
usein tapasi saarna-puheissaan käyttää lauseparsia: »_minä_ olen
huomannut — —», »_minä_ olen ilolla nähnyt» — — »se on _minulle_
tuottanut» — —, ja muita saman tapaisia. Sellainen osoitti, että
hänellä oli avoin silmä näkemään seurakunnan oloja ja että hän antoi
valkeutensa valistaa ihmisten edessä.
Valitettavasti löytyi Kettuniemellä sellaisia, jotka kyllä
säännöllisesti kerta viikossa kävivät Herran huoneessa, mutta, yhtä
säännöllisesti kallistivat päänsä kirjalautaa vasten ja nukkuivat
saarnan ajan penkeissään. Kuitenkin sai heiltä kuulla, kuinka hauskaa
oli silloin käydä kirkossa, kun maisteri saarnasi ja kuinka he siitä
tulivat rakennetuiksi. Kuinka tämä tapahtui, sitä luonnollisesti ei käy
lähemmin selittäminen, sillä se on sielutieteellinen salaisuus. Mutta
arvatenkin ruumiin, sanan vaikutuksesta, nukkuessa, sielu valvoi ja
nautti ruumiinkin osalta sanasta. Kun jälleen sellaiset voivat puhua
saarnan vaikutuksesta heihin, mitä sitten ne sanoivat, jotka avoimilla
silmillä ja korvilla olivat Jumalanpalveluksessa läsnä maisterin
saarnatessa tai muualla kuulivat hänen sanaa puhuvan!
Myös hautauspuheita oli maisterilla kyky pitää niin liikuttavia. Tosin
ei hänellä usein ollut tilaisuutta sellaiseen, sillä Kettuniemellä oli
tullut tavaksi, että ruumiit useimmiten haudattiin hiljaisuudessa,
se on, kelloitta, veisutta ja monasti ilman saattoväkeäkin. Viikon
kuluessa vietiin ruumiit, ulkonaisia menoja ja tapoja karttaen,
väliin kymmenenkin samaan hautaan. Hautausmaa oli, näet, seurakunnan
suhteen pieni, sentähden täytyi säästää maata ja käyttää hautaustapaa,
joka vähän muistutti silakkain latomista nelikkoon. Tästä kai oli
naapuriseurakunnissa syntynyt pilajuttu, että Kettuniemellä oli vaan
yksi arkku, jolla kaikki kuolleet, suuret ja pienet vietiin hautaan.
Kun ruumiit oli saatu kiireesti kuoleman jälkeen — ei sentään ketään
juuri samana päivänä, kun hän oli kuollut — hautaan, niin ajateltiin,
tottahan pappi ne sunnuntaina löytää sieltä, kun hauta jätetään
peittämättä ja siunaa löytämänsä. Ja niin jäi monasti saattoväki
lähimmäisistä omaisista asti pois ja pappi suntion kanssa sai kahden
toimittaa koko hautausmenon, joka asian pakosta supistui lyhempään
muotoon, mutta ei silti suntiossa ja hänen lapiossaan herättänyt pahaa
mieltä.
Ettei siis maisterilla usein ollut tilaisuutta hautauspuheiden
pitämiseen, voi sanotusta ymmärtää. Mutta sitä liikuttavammin hän
sitten puhuikin, kun siihen tilaisuuden sai. Seuraten tunnettua
kultaista sääntöä: »ei kuolleista muuta kuin hyvää», voi hän toisinaan
kuvaillessaan poistuneen vainajan autuaallista loppua ja tulevaista
onnea saada kyyneleet kuulijainsa silmiin.
Eipä ihme, jos Juorulan vanha piika oli valmis kenelle hyvänsä
vakuuttamaan, »ettei sellaista pappia, kuin maisteri oli, ollut koko
Suomenmaassa». Ulkomaiden oloja ei hän vielä lähemmin tuntenut, sillä
hän ollut matkustanut juuri ulkopuolella lavean Kettuniemen rajoja.
Muuten olisi hänen vertausalansa tullut ehkä hieman laveammaksi.
Olisi luullut, että maisterin kaltainen mies, jonka kiitosta niin
suuresti ylistettiin, olisi saavuttanut seurakunnan yksimielisen
suosion. Mutta niin se tässä matoisessa maassa käy, ettei niin hyvää,
että kaikille kelpaisi, yhtä vähän kuin on niin huonoa, että kaikki
laittaisi.
Maisterin lahjoista, ahkeruudesta ja avuista huolimatta, oli
Kettuniemellä niitä, jotka eivät olleet häneen suostuneet, vaan
näyttivät ikäänkuin kaihtivan häntä. Tämä nyt kuuluu vähän oudolta.
Sentähden olikin sellaisen nurjamielisyyden johdosta paikkakunnan
sanomalehteen kerran syvämietteisesti kirjoitettu: »Tekisi mieli
kysyä teiltä: että mitä syytä te voitte tuoda sitä miestä vastaan».
Sen kirjoittajaksi, joka lähimmäistensä typeryyttä säälien ei halunsa
mukaan kysellyt, arveltiin erästä nousevaa tähteä paikkakunnan
naiskynäilijäin joukossa.
Maisteriin tyytymättömät valittivat, että hän saarnasi liian paljo
itseänsä, eikä käytöksessään aina ollut suora. Vielä tahtoivat he
väittää, että hän mielisteli rukoilevaisia ja enemmän kuin kohtuudella
olisi ollut sopivaa, etsei ihmisten suosiota.
Ettei tällaista puhetta järvikylissä, erittäin sen takaisissa uskottu,
vaan selitettiin sitä panettelemiseksi, oli sanomattakin selvää.
Sillä kävihän maisteri siellä täydellisyyden esikuvasta, jota miltei
epäjumalisuuteen vivahtavalla kunnioituksella katseltiin. Nähdä
sellaisessa jotain heikkoa puolta tai kuulla siitä edes puhuttavan,
olisi tietysti ollut sopimatonta, jopa luettu synniksi.
Varoa sai sitäkin, ettei sellaista ruvennut Myllymäen matamin kuullen
puhumaan, sillä kyllä puhuja silloin tiesi kuumaan saunaan joutuneensa,
josta ei ollut aivan helppo selvitä. Maisteri oli matamin erityisessä
suosiossa ja hänen pelätyn kielensä suojassa, jolla matami hallitsi
suurinta osaa seurakuntaa.
Mutta erimielipidettä oli nyt maisterista Kettuniemellä olemassa. Sitä
ei voinut kieltää, jollei näkevänä tahtonut silmiänsä ummistaa. Kun
toiset maisterissa näkivät jotain enemmän kuin tavallisen ihmisen, ehkä
enkelin, niin toiset jälleen huomasivat että enkelillä oli syntisen
ihmisen heikkouksia ja vielä sellaisia, joita hyvällä tahdolla olisi
voinut välttää.
Siitä huolimatta oli maisteria pyydettävä neljänneksi. Se oli
vähitellen tullut jonkunlaiseksi uskonkappaleeksi, jota ahkeraan
julistettiin kyläkunnissa samalla kuin kärsimättömästi kyseltiin,
milloin vaali oli oleva, jolloin toivo saataisiin toteentumaan. Pian
saatiinkin tietää, että vaalisaarnat Kettuniemen kirkkoherran virkaan
oli määrätty pidettäväksi kevättalvella.