Joku aika edellämainitusta keskustelusta Myllymäen matamin tuvassa,
oli sanomalehdissä luettavana vaaliehdoitus Kettuniemen kirkkoherran
virkaan. Korkea-arvoinen Tuomiokapituli oli ensimmäiselle vaalisijalle
asettanut Pohjakylän kappalaisen H. Pitkäsen, toiselle Polvijärven
pastorin K. Forssin ja kolmannelle Lammen kirkkoherran A. Alanderin.
Herätti jotain huomiota että Alander, vaikka oli paljoa nuorempi pappi
kuin pari muuta hänen hakukumppaniaan, kuitenkin pääsi heidän edelleen
kolmannelle vaalisijalle. Mutta selitettiin, että sen teki hänen
korkeimmat arvolauseensa, jotka hän oli suorittamissa tutkinnoissa
saanut.
Vaaliehdoitus antoi, niinkuin helposti voi ymmärtää paljon puheen
ainetta. Erittäin pohdittiin sitä ahkeraan ja monipuolisesti Myllymäen
matamin ystäväin kesken. Ei siinä piirissä oltu lainkaan hyvillään
siitä, että kirkkoherra Alander pääsi vaaliehdolle. Tosin ei häntä
enempää kuin toisia vaalipappeja lähemmin tunnettu, että olivat
enempi kaukaa ja siihen asti nimeltäänkin olleet outoja. Mutta tuo
Alanderin koroitus toisten edelle, ei se ennustanut hyvää. Jos sen
oli vaikuttanut hänen suurempi oppinsa ja taitonsa, niin kuka takasi,
mitä hän olikaan miehiään! Hänestä saattoi vielä tulla vastusta sille
tuumalle, että maisteri Krypqvist saataisiin neljänneksi. Asia oli
siis arveluttavaa laatua, joka pani miettimään niiden, jotka neljättä
ajattelivat.
Pian alkoi sitten ikäänkuin ihmeen kautta Kettuniemellä levitä
monenlaisia huhuja vaalipapeista. Mistä ne saivat alkunsa? Mitenkä
ennen tuntemattomista miehistä ruvettiin tietämään yhtä ja toista? Ja
kuinka juuri sellaista, jota ei voinut katsoa miksikään suositukseksi
asianomaisille? Sitä kyseltiin ja tiedusteltiin. Ja vastauksia saatiin
monenlaisia.
Mikä kertoi jonkun Lammen ukon ajelleen nahkain ostossa Kettuniemellä
ja että hän olisi puhunut Alanderista. Mikä jälleen tiesi erään
naapuriseurakuntalaisen vuosi takaperin matkustelleen sukuloimassa
Polvijärvellä ja siellä oppineen tuntemaan Forssin. Tältä
naapuriseurakuntalaiselta oli sitten tieto Forssista levinnyt
Kettuniemelle. Mikä kertoi jotain muuta yhtä todenmukaista. Lopulta
ruvettiin arvelemaan, ehkä huhujen alkulähde olikin jossain kirkon
läheisyydessä, josta ne paikkakunnalla hyvin kehittyneen juorupostin
kautta levisivät ympäri seurakuntaa.
Ensimmäisestä eli Pitkäsestä tiesi huhupuheet kertoa, että hän oli,
jollei juuri rampa, niin siksi sairaalloinen, ettei hän nykyisessäkään
pienessä paikassaan kyennyt virkaansa hoitamaan, vaan täytyi pitää
apulaista. Kun hänellä vielä kuului olevan suuri ja köyhä perhe,
niin oli selvää, ettei Pitkäsestä voinut olla Kettuniemen suuren ja
hyvätuloisen pitäjän paimeneksi.
Forssista jälleen tiesi huhu kertoa, että hän oli kiivasluonteinen
ja kova järjestyksen mies, jonka kanssa ei ollut hauskaa joutua
tekemiseen. Vielä tiedettiin, että hän nykyisessä paikassaan oli
pakottanut seurakuntaa tarpeettomasti muuttamaan toiseen paikkaan
ja uudesta rakentamaan hyvässä kunnossa olleen virkatalon. Ettei
Kettuniemellä oltu mihinkään kovaan järjestykseen totuttu, niin ei
aiottu vastaisuudessakaan sellaiseen taipua. Kun lisäksi oli juuri
kysymyksessä vanhan rappiolle joutuneen variksenpesän siaan rakentaa
uusi kirkkoherran talo, niin oli luonnollista, että kaiken mokomin
tahdottiin välttää kiivasta kirkkoherraa.
Kolmannesta eli Alanderista huhuttiin, että hän oli vapaakirkollinen,
löyhäuskoinen, hihhuli ja tiesi mitä kaikkea hän oli. Oli ihan selvää,
että niin vaarallinen mies oli kaikkein vähemmän sopiva kirkkoherraksi
Kettuniemelle, jossa oli opittu arvossa pitämään vanhaa jumalisuutta ja
— polvirukousta.
Näytti siis siltä, kuin ei yhdelläkään vaalipapeista olisi ollut
suuria toiveita tulla kysymykseen arvoisain Kettuniemeläisten
keskuudessa. Sillä valita tieten jotakuta sanotuista papeista, eihän
sitä voinut keltään vaatia. Täytyipä vähän ihmetellä, että juuri he
olivat sattuneet hakemaan Kettuniemelle ja pääsivät vaaliehdolle.
Mutta arvatenkin oli se tapahtunut Herran erityisestä tarkoituksesta,
niinkuin siitä hurskaasti oli selitetty ja parasta oli siis mukaantua
siihen.
Tosin löytyi niitä, jotka eivät tahtoneet oikein uskoa edellä
kerrotuita huhuja, vaan vielä väittivät niitä keksityiksi ja vääriksi.
Mutta tällaiset epäilijät olivat pieni joukko verrattuna niihin, joita
saattoi mielensä mukaan nenästä vetää, joten heidän väitteensä jäivät
heikoksi huudoksi Kettuniemen korvessa.
Erityisen hedelmällistä maata löysivät juorupuheet järvikylissä, joiden
asukkaat olivat enemmän vanhoilla-olijoita ja sentähden omatakeiseen
asiain tutkimiseen vähemmän kehittyneitä. Ei siellä ryhdytty huhuja
tarkemmin pohtimaan, vaan otettiin niitä vastaan, jollei kaikkia
täytenä kultana niin uskomista ansaitsevina. Sellaiset jälleen
herättivät heissä, jotka entisestään pelkäsivät kaikkea uudelta
vivahtavaa niinkuin syntiä, pelkoa ja vastenmielisyyttä erittäin tuota
huhun leimaamaa löyhäuskon hihhulipappia vastaan. Ei sellaisesta
ollut heidän opettajakseen, jotka ahkeroivat vakavaa jumalisuutta ja
tahtoivat elää ja kuolla »vanhan virsikirjan uskossa».
Näin vakuutti paitsi muita Kuivaniemen vaari, jonka sanalla oli suuri
merkitys järvikylissä. Sillä tiedettiinhän yleensä, että hän oli
vuosikymmeniä harrastanut polvirukousta ja parannusta ja ahkeraan
kirjan lehtiä käännellyt. Kyllä hän tiesi autuuden asiat paremmin, kuin
moni liperi-kauluksellinen pappi, ja voi sentähden varoittaa, että
poikkeaminen nöyrältä rukouksen tieltä helposti löydetylle uskon tielle
vei harhaan ja onnettomuuteen.
Mitä jälleen hihhuli, jota myös Alanderista huhuttiin, tarkoitti, siitä
ei yleensä Kettuniemellä oltu oikein selvillä. Sellaisia ei, nimittäin,
ollut vielä sinne ilmaantunut, eikä tiedetty lähipitäjissäkään niitä
löytyvän. Mutta että hihhuli tarkoitti jotain pahaa, joko uskon
luopiota tai muuta senkaltaista, sitä ei moni epäillyt. Rannan Kyöri,
joka oli matkustellut työnansiolla monessa seurakunnassa ja siten
nähnyt ja kuullut enemmän kuin muut, oli kyllä valmis, niinkuin
sellaisten tapa usein on, selittämään minkä asian hyvänsä selväksi.
Mutta hänen selityksensä, että hihhuli oli uskonnollinen hyppijä, joka
hyppiessään löi käsiänsä yhteen ja lauloi hih, huh, ei tainnut kaikkia
tyydyttää. Sillä mies oli tunnettu puheissaan vähemmän luotettavaksi ja
että hän oli suuri pilantekijä.