Se mies, josta tässä kerrotaan, oli pitäjänsä mahtavin; hänen nimensä
oli Thord Överaas. Eräänä päivänä seisoi hän papin kansliahuoneessa
vakavana ja pystyssä päin.
— Minulle on syntynyt poika, sanoi hän, — ja minä tahtoisin kastattaa
hänet.
— Mikä nimeksi pannaan?
— Finn, isäni mukaan.
— Entä kummit?
Thord mainitsi heidät ja he olivat pitäjän mahtavimpia miehiä ja
naisia, hänen sukulaisiaan.
— Onko vielä muuta? kysyi pappi ja nosti silmänsä.
Talonpoika seisoi hetken ääneti.
— Soisin, että hänet kastettaisiin yksikseen, sanoi hän.
— Siis arkipäivänä?
— Ensi lauantaina kello 12 päivällä.
— Onko vielä muuta? kysyi pappi.
— Ei ole mitään, ja talonpoika käänteli lakkiaan ikäänkuin lähteäkseen.
Silloin nousi pappi.
— On sentään, sanoi hän ja astui ihan Thordin eteen, otti hänen
kätensä ja katsoi häntä silmiin. - Suokoon Jumala, että saisit lapsesta
siunausta!
Kuusitoista vuotta myöhemmin seisoi Thord papin huoneessa.
— Sinäpä pysyt nuorena, sinä Thord, sanoi pappi, sillä hän ei huomannut
hänessä mitään muutosta.
— Minulla ei olekaan mitään huolia, vastasi Thord.
Pappi ei sanonut siihen mitään, mutta vähän ajan perästä hän kysyi:
— Mitä asiaa sinulla tänä iltana on?
— Tulin puhumaan pojastani, jonka huomenna pitäisi päästä ripille.
— Se on reipas poika.
— En tahtonut maksaa ennenkuin kuulen kuinka monentena hän seisoo
kirkon lattialla.
— Ensimmäisenä.
— Vai niin se on — tässä on sitten papille kymmenen.
— Onko vielä mitä muuta? kysyi pappi ja katsoi Thordiin.
— Ei ole. Thord läksi.
Taas kului kahdeksan vuotta ja eräänä päivänä kuului papin kanslian
edustalta melua, sillä paljon miehiä tuli sisään, ensimmäisenä Thord.
Pappi nosti päätään ja tunsi hänet.
— Sinä tulet tänä iltana mieslukuisena.
— Tulen panemaan poikaani kuulutukseen. Hän menee naimisiin Karen
Storlidenin, tämän Gudmundin tyttären kanssa, joka seisoo tässä.
— Sehän on paikkakunnan rikkain tyttö.
— Niinhän ne sanovat, vastasi talonpoika ja sitaisi ylös hiuksiaan
toisella kädellään.
Pappi istui hetkisen ikäänkuin ajatuksiin vaipuneena, hän ei sanonut
mitään, vaan kirjoitti nimet kirjoihinsa ja miehet kirjoittivat alle.
Thord laski kolme taalaria pöydälle.
— Ei minulle tule kuin yksi, sanoi pappi.
— Kyllä minä sen tiedän, mutta hän on ainoa lapseni — minä tahtoisin
antaa vähän runsaammin. Pappi otti vastaan rahat.
— Sinä seisot täällä nyt kolmannen kerran poikasi asioilla, Thord...
— Mutta nyt ne ovatkin suoritetut, sanoi Thord, pani muistikirjansa
kokoon, sanoi hyvästi ja läksi.
Miehet menivät hitaasti perässä.
Kaksi viikkoa myöhemmin soutivat isä ja poika kauniilla ilmalla veden
poikki Storlideniin puhumaan häistä.
— Tämä tuhto ei ole oikein lujassa, sanoi poika ja nousi panemaan sitä
kuntoon allensa.
Samassa lähtee lauta, jolla hän seisoo, luisumaan; hän levittää
käsivartensa, huutaa ja putoaa veteen.
— Ota airo! huusi isä, nousi ja ojensi airon. Mutta kun poika hetkisen
on koettanut uida, kankenee hän. — Odota vähän, huusi isä ja souti
paikalle.
Silloin keikahtaa poika selälleen, luo isään pitkän katseen — ja vaipuu.
Thord ei oikein tahtonut sitä uskoa, hän pysytteli venettä paikoillaan
ja tuijotti siihen kohtaan, mihin poika oli vaipunut, ikäänkuin
odottaen hänen nousevan pinnalle. Muutamia kuplia nousi, ja taas
muutamia, nousi suuri kupla, joka särkyi — sitten lepäsi järvi peilinä.
Kolme päivää ja kolme yötä näkivät ihmiset isän veneellään kiertävän
samaa kohtaa, syömättä tai nukkumatta; hän etsi poikaansa. Kolmannen
päivän aamuna hän hänet löysi ja kantoi hänet harjanteiden poikki
taloonsa.
Siitä päivästä oli kulunut noin vuosi. Eräänä syysiltana myöhään
kuulee pappi sitten jonkun kopistelevan oven takana ja varovaisesti
hakevan lukkoa. Pappi avasi oven ja huoneeseen astui pitkä, laiha,
käyrävartinen, valkohapsinen mies. Pappi katseli häntä kauan ennenkuin
tunsi hänet. Se oli Thord.
— Tuletko sinä näin myöhään? sanoi pappi ja jäi ääneti seisomaan hänen
eteensä.
— Myöhäänhän minä tulen, sanoi Thord ja istuutui. Pappikin istuutui,
ikäänkuin odottamaan; kauan he kumpikin vaikenivat, sitten sanoi Thord:
— Minä tahtoisin antaa köyhille lahjan; siitä pitäisi tehtämän rahasto,
joka kantaa poikani nimeä.
Hän nousi, laski pöydälle rahaa ja istuutui taasen. Pappi laski rahoja.
— Tässä on paljon rahaa, sanoi hän.
— Siinä on puolet talostani; minä möin sen tänään. Pappi istui kauan
ääneti; vihdoin hän lempeästi kysyi:
— Mihin sinä nyt aiot ryhtyä, Thord?
— Johonkin parempaan.
He istuivat vähän aikaa, Thord katse maassa, pappi katsoen häneen.
Sitten sanoi pappi hiljaa ja vitkaan:
— Nyt taitaa poikasi vihdoinkin tuottaa sinulle siunausta.
— Niin minä itsekin luulen, sanoi Thord ja nosti silmänsä.
ja kaksi raskasta kyyneltä vieri alas poskia.