Suuri, pitkulainen, loistava marmorisali, jonka kummallakin puolella on
useita ovia; oikeanpuoleiset johtavat palatsin sisäsuojiin, vasemmat
kylpyhuoneisiin ja keittiöön. Seinustoilla on kuvapatsaita, seiniä ja
pylväitä koristavat köynnökset ja lukemattomat lamput. Kukkia on
tavattoman paljon, ja perällä pääoven kohdalla, mistä leveät portaat
johtavat alaspäin, on kokonainen pikku viidakko harvinaisia itämaisia
kasveja ja niiden takaa kohoaa ilmaan kirkas, korkea, punertava
vesisuihku. Kukkien tuoksu, suihkukaivon solina ja kaiken ylitse
lankeava vaaleanpunainen, ihana valo saa aikaan hurmaavan tunnelman.
On paraillaan loistavat kemut, jotka palatsin omistaja Marcellus on
pannut toimeen roomalaiselle ylhäisölle. Noin kuusikymmentä kevyesti
puettua miestä ja naista loikoo ruususeppeleet hiuksillaan hienoilla
makuusohvilla suuren, matalan pöydän ympärillä. Juhlaa on jatkunut jo
kauan, koska useat vieraat näyttävät humaltuneilta. Jonkun harvinaisen
ruokalajin syönti on juuri lopetettu.
MARCELLUS (viitaten orjan luokseen.)
Pois ruuat! Ja uutta viiniä. Falernolaista.
Orjat alkavat kiireesti kantaa pois ruokia. Toiset tuovat viiniä.
ANICIUS (tavattoman lihava, suurivatsainen ylimys, joka ulkonäöltään
vaikuttaa humoristisesti.)
Ystävät! Varmaankaan eivät jumalat ole tietäneet, että minä joudun
usein olemaan Marcelluksen pidoissa. Jos se olisi ollut heillä
tiedossa, olisivat he lahjoittaneet minulle useamman vatsan.
FULVIUS (osoittaen Aniciuksen vatsaa.)
Minusta tuntuu kuin tuo yksinkin riittäisi!
Naurua.
TRASEAS.
Minä puolestani uskoisin sen riittävän vaikka norsulle.
FULVIUS.
Se riittääkin hänelle. Sinun uskosi, ystäväni, ei siis ole turha!
Naurua.
ANICIUS.
Sinun kielesi on kyllä terävä tänään ja ansaitsisit kultakolikon, mutta
sinun suusi on aivan liian suuri, koskapa minun vatsani -- joka tässä
on havaittu melkoisen suureksi -- mahtuu sinun suuhusi! -- (Naurua.) --
Mutta mitä alussa sanoin Marcelluksen pidoista...
FULVIUS (keskeyttäen.)
Mitä Marcelluksen pitoihin tulee, niin tietää koko Rooma, että siellä
ovat ruokalajit ja viinit harvinaisimpia, mitä kuolevaiset voivat
koskaan saada. -- Mutta salli minun, oi ystäväni, epäillä että olisit
siinä määrässä jumalien suosikki kuin itse arvelet.
JUOPUNUT ÄÄNI.
Älkää puhuko jumalista ja heidän suosiostaan! Jumalia olemme _me!_
CRASSUS (kookasvartaloinen, kaunis ja ylpeä; puhuu kovalla,
itsetietoisella äänellä.)
Se on totta! Mitä liikuttavat meitä jumalat! Tärkeämpää olisi tietää,
mitä kaikkea tänä iltana saamme nähdä ja kuulla. Marcellus on tunnettu
kekseliäisyydestään ja hienosta maustaan.
FULVIUS.
Hän on saanut itse jumalilta tämän lahjan.
MARCELLUS (nousten.)
Minä kiitän teitä, ystäväni, näistä ansaitsemattomista ylistyksistä.
Hän viittaa ja samalla alkaa oikealta esirippujen takaa kuulua soittoa.
Kappale on reipas, täynnä elämää ja intohimoa. Soiton kuluessa ovat
useimmat ääneti, kuuluu vain epäselvää puheensorinaa ja yksityisiä
huudahduksia. Kun soitto on tauonnut, kuuluu kättentaputuksia.
ÄÄNI.
Täällä tahtoisin olla aina...
POMPONIA (kiihkeännäköinen, kaunis nainen.)
Mutta sanokaa, ystävät, onko totta, että orjakapina on puhjennut?
FULVIUS.
Totta se on, mutta miksi sitä kysyt, valtijattareni?
POMPONIA.
Sentähden, että nuo koirat tietysti ryöstävät maatilani, niinkuin
viimeisenkin orjakapinan aikana!
LICINIUS (ylimielisesti.)
Joutavia!
VERUS.
Älä sano joutavia! Asema on vakava.
LICINIUS.
Joutavia! Mitä heidän kapinansa sitten merkitsee!
ANICIUS.
Onkohan Spartacus jo saatu kiinni?
LICINIUS.
En vielä ole saanut siitä tietoa, mutta ei hän kauan voi piiloittautua.
Clodiuksella on siksi suuri ylivoima, että hänen täytyy joukkoineen
pian joutua kiinni. -- (Kevyesti.) -- Mutta te ette kai tiedä, että
meillä oli toinenkin kapina?
ÄÄNIÄ.
-- Koska?
-- Kapina, miksi et sinä ole kertonut?
-- Kerro, milloin, miten?
LICINIUS.
Se oli samana yönä kun gladiaattoritkin karkasivat. Heitin muutamia
niistä ergastulumiin, ja kun orjavouti jälkeenpäin meni sinne,
hyökkäsivät orjat hänen kimppuunsa ja löivät puolikuoliaaksi.
ANICIUS.
Entä sitten?
LICINIUS.
Minä tulin sotilaitten kanssa paikalle ja tein leikistä lyhyen lopun.
Osa ripustettiin heti ristille, osa tuli ruoskituksi -- ja minä
vakuutan, _perinpohjin,_ -- ja kolmas osa, nimittäin kiihottajat,
istuvat nyt kahleissa samassa luolassa kuolleitten ja kuolevien kanssa.
ANICIUS.
Ripeästi toimittu! Miten aijot menetellä jälelläolevien kanssa?
LICINIUS (julmasti hymyillen.)
Luulen, että annan heidän olla siellä.
VERUS (kauhulla.)
Annat heidän kuolla nälkään.
LICINIUS (kylmästi.)
Aivan niin!
ÄÄNIÄ.
-- Se on oikein niille koirille!
-- Oikein, Licinius!
-- Ankara menettelytapa on paras.
ANICIUS.
Antaa heidän nyt kapinoida siellä tarpeekseen -- kuolleitten kanssa --
(Naurua.) -- Pieni vahinko sinulle tosin tulee...
LICINIUS (keskeyttäen.)
Joutavia! Orjathan ovat nykyään halpoja. Ja pääasia on että tuollaiset
yritykset tulevat perinpohjin kukistetuiksi.
VERUS.
Se on liian julmaa kohtelua! Se on väärin!
LICINIUS (jäätävällä kylmyydellä.)
Ne olivat _minun_ orjiani. Tämän asian ei pitäisi liikuttaa muita!
VERUS (kiihtyen.)
Se ei ole yksin sinun asiasi, Licinius! Nuo kapinat syntyvät juuri
sentähden, että kohtelemme orjiamme tavattoman raa'asti ja julmasti.
Meidän pitäisi ajatella, että hekin sentään ovat ihmisiä...