HUUDOT.
-- Parempi on kuolema kuin tämä elämä!
-- Meitä kidutetaan nälällä!
-- Emme voi mitään!
KARMIDES.
Älkää huutako, meidän täytyy ajatella, miten voisimme...
HUUDOT.
-- Katsokaa katkaistua kättäni!
-- Kapinaan!
-- Kuolemaan!
Naisorjain komeron ovelle ilmestyy useita puolialastomia, kalpeita ja
pelästyneitä naisia, ja muutamat lapset alkavat itkeä.
ARTARIK.
Älkää huutako! Ettekö ymmärrä, että meidät kuullaan! Meidän täytyy
suunnitella, saada aseita ja sitten päästä yhteyteen toisten kanssa...
Äkkiä aukenee ovi ja orjavouti ilmestyy ovelle -- ja silmänräpäyksessä
syntyy haudan hiljaisuus; lapsetkin lakkaavat itkemästä -- hekin
hienolla vaistollaan käsittävät, että jotain tavatonta on tuossa
äkillisessä hiljaisuudessa... Vouti silmäilee hetken orjajoukkoa
pahaenteisin, uhkaavin katsein ja kysyy vihdoin hitaasti:
VOUTI.
Mitä täällä on?
Pitkä, kiduttava hiljaisuus -- ja yht'äkkiä syöksyy Garizo raivokkaasti
kiljaisten voudin kimppuun, iskien häntä kivellä päähän; vouti
lyyhistyy maahan, jääden siihen tunnottomana makaamaan.
HUUTOJA (kauhistuneita, epätoivoisia ja hurjia.)
-- Mitä sinä teit?
-- Hän kuoli!
-- Olemme hukassa!
-- Nyt joudumme kaikki ristille!
-- Kuolema voudeille!
-- Kapinaan!
-- Jumalat, me olemme hukassa!
-- Ulos! Mennään pois!
-- Me olemme hukassa!
-- Kapinaan!
Joukko liikehtii, se aikoo rynnätä ulos orjavankilasta, muutamat ovat
jo ovella --- mutta silloin syöksyy portaita alas Licinius, ja kaikki
seisahtuvat kuin naulattuina.
LICINIUS
Mikä melu? -- (Huomaa voudin.) -- Haa! -- (Kääntyy nopeasti takaisin
sulkien oven.)
Painostavan hiljaisuuden keskeyttää vain epätoivoinen kuiskaus: Me
olemme hukassa! -- Ja hetken kuluttua ryntää Licinius miekka kädessä
uudelleen sisään orjavoutien ja sotilaitten seurassa.
LICINIUS (huutaa uhkaavasti.)
Mitä täällä on tekeillä? Mitä? Vastatkaa, koirat!
VOUTI (toipuen.)
Kapina, herra ... täydellinen kapina...
LICINIUS
Kuka täällä kapinoi?
VOUTI (osoittaen useita.)
Tuo, tuo ja tuo ... kaikki!
LICINIUS (uhkaavasti.)
Vai haluatte _tekin_ kapinoida! No, kyllä minä valmistan teille
kapinan! Koirat! Likaiset siat! Viekää heidät tuonne kidutushuoneeseen!
Puhkaiskaa heidän silmänsä, pankaa heidät piinapenkille! Tuo, tuo ja
tuo heti ristille! Ristille!
Orjat seisovat lamaantuneina ja näkevät kauhukseen, miten suuri
rautaovi avataan ja orjavoudit alkavat raahata heidän tovereitaan
sinne. Kolme orjaa lähetetään heti ylös rappusia --
ristiinnaulittaviksi.
LICINIUS (osoittaa Artarikia, Garizoa ja muutamia muita, sanoo julman
hymyn väreillessä huulillaan.)
Näitä ei saa ruoskia. Ei! Mutta hengellänne vastaatte, etteivät he
karkaa! Kahleisiin! -- Nyt _aluksi!_
KHAKU (on ryhtynyt vastarintaan. Hän huitoo hurjasti ympärilleen, niin
että useita sotilaita kaatuu, ja huutaa.)
Oh, te koirat! Te saatte vielä katkerasti tätä katua! Odottakaa! --
(Orjat alkavat liikehtiä.)
LICINIUS
Tukkikaa hänen suunsa! Repikää kieli hänen kidastaan!
Kahta raivokkaammin hyökätään hänen kimppuunsa. Uusia voimia saapuu
apuun, hänet kaadetaan vihdoin lattialle, mutta sieltäkin,
sätkyttelevän joukon alta, yli naisten kirkunan ja lasten itkun, kuuluu
hänen raivosta käheä, mieletön äänensä:
-- Odottakaa! Kaikki saatte ... pian!
Kuuluu kipeä älähdys ja:
ORJAVOUTI (hypähtää ylös verisin sormin ja huudahtaa.)
Oh! Se puri sormeni poikki!
LICINIUS.
Pankaa hänet piinapenkille!
Vielä kuuluu Khakun tukehtunut kähinä: Odottakaa, odottakaa...
LICINIUS (ivaten.)
Odota nyt vain itse hetkinen! Sinä kyllä rauhoitut!
Myöskin Agilo on ryhtynyt vastustamaan, mutta hänet on heti saatu
sidotuksi. Kun häntä raahataan toiseen luolaan, huutaa hän
epätoivoisessa raivossa.
AGILO
Tappakaa minut heti! Tappakaa heti! Tappakaa heti!
LICINIUS (kylmästi.)
Puhkaiskaa hänen silmänsä -- heti!
Perimäisessä luolassa on jo kaikki valmista; ruuvipenkeillä viruvat
soihtujen himmeässä, kellertävässä valossa luonnottomasti venytetyt,
liikkumattomat ruumiit. Suuri rautaovi suletaan ja heti kuuluu sen
takaa Agilon tukahutettu parkaisu ja sen jälkeen toinen.
HILDEGARD (syöksyen epätoivoisesti paksua rautaovea vastaan.)
Agilo! Veljeni, veljeni, veljeni! -- (Huutaa hurjasti.) --
Viekää minutkin tuonne!
LICINIUS (miltei makeasti.)
Sinä tahtoisit seurata veljeäsi?
HILDEGARD.
Tahdon!
LICINIUS.
Hyvä on. Sinä saat seurata häntä -- Manalaan. -- Viekää hänet ylös!
Häneen tartutaan ja lähdetään kulettamaan ylös rappusista.
Rautaoven takaa alkaa kuulua ruoskien vinkuna ja läiske, ruoskittavien
tuskallinen ähkynä ja voihke. Joku nainen kirkasee vihlovasti, lapset
itkevät ja muutamat naiset heittäytyvät maahan Liciniusta kohden ja
joukosta kuuluu kauhistuneita, rukoilevia
ÄÄNIÄ.
Armoa, herra! Armoa!
LICINIUS.
Teidän vuoronne tulee heti!
ÄÄNIÄ.
Armoa, armoa!
LICINIUS (seisoo korkeana ja voimakkaana kädet ristissä rinnallaan
luolan ovella ja ilkkuu kylmällä, raa'alla äänellä, joka kuuluu yli
ruoskanläiskeen, voihkeen ja itkun.)
Kas niin! Siinä on teille armoa! Siinä on teille kapinaa -- siat!
Esirippu.