KARMIDES.
Siinä vietiin Kleomenes...
CRIXUS (tukahutetulla raivolla.)
Sanokaa, olemmeko me ihmisiä vai teuraita...?
KRATINOS.
Annammeko me viedä hänet noin...?
GRATUS.
Kleomenes parka...
CRIXUS.
Niin, Spartacus! Samaan aikaan kun sinä kuhertelet ylimysnaisten
kanssa, viedään sinun veljiäsi ristille...
HUUTOJA.
-- Niin se on!
-- Totta puhut, Crixus!
-- Spartacus ei enää välitä ystävistään...
SPARTACUS (joka on kaiken aikaa seisonut kuin huumaantuneena.)
Lakatkaa! Hänet voidaan vielä pelastaa!
KARMIDES.
Mutta hänethän naulataan nyt heti ristille...
SPARTACUS (aivankuin vapautuen.)
Niin! Mutta ensi yönä voidaan hänet ottaa _alas ristiltä!_ Kleomenes
kyllä kestää... Veljet! Kuulkaa minua! _Minä en enää mene areenalle._
HÄMMÄSTYNEITÄ ÄÄNIÄ.
-- Mitä sinä sanot?
-- Onko se totta?
SPARTACUS.
Kuulkaa minua! Te olette sanoneet minua haaveksijaksi, ja ehkä siinä on
perääkin. Sinä Crixus sanoit, että minä en välitä vapaudesta -- mutta
sinä olet ollut väärässä. Tiedä, että minäkin olen ollut vapaa ...
vapaa kuin tuuli, joka humisten kiitää yli vuorien ja merien... Kuinka
voisin sen unohtaa! Se, joka kerran on ollut vapaa, ei enää koskaan voi
olla vapautta kaipaamatta! Ja minä olen kauan ajatellut, miten
pääsisimme täältä...
ÄÄNIÄ.
-- Todellakin!
-- Minä en ymmärrä...
GRATUS.
Enkö minä ole sitä sanonut!
CRIXUS.
Minä iloitsen, että sinä puhut noin! Mekin äsken suunnittelimme...
SPARTACUS (kiihkeästi.)
Mitä te suunnittelitte? Sanokaa!
CRIXUS.
Niin, me vain ajattelimme, että pitäisi saada kaikki gladiaattorit
salaiseen liittoon ja sitten yhdessä tekisimme kapinan...
SPARTACUS.
Se ei kelpaa! Kuulkaa mitä minä olen ajatellut.
ÄÄNIÄ.
-- Kerro, kerro!
SPARTACUS.
Minun mielestäni eivät gladiaattorit yksinään mitään voi -- meitä on
kyllä paljon, mutta legioonat ovat lukuisammat. -- (Innostuen.) --
Mutta ajatelkaa, että Roomassa on satojatuhansia orjia! Jokainen
huvila, jok'ainoa maatalo, jok'ainoa ergastulum on täynnä orjia. Heitä
on suunnattoman paljon -- heidän lukunsa on kuin hiekkajyväin meren
rannalla... Ja näiden orjien elämä on pahempi kuolemaa ... heidän
epätoivonsa on pelottava, heidän vihansa hirvittävä -- he odottavat
vain tilaisuutta, merkkiä, ryhtyäkseen taisteluun. Ja _me_ annamme tuon
merkin, me gladiaattorit sytytämme tuon palon, joka on polttava poroksi
Rooman!