Äänettömyys.
LICINIA (hiljaa.)
Se on väärin, että sinä olet täällä. On sääli, että...
SPARTACUS (synkästi.)
Missä minä olisin ... minähän olen gladiaattori ... orja!
LICINIA
Mitä sinä puhut... Sinä voisit olla vaikka imperaattori...
SPARTACUS (hätkähtää.)
Pilkkaatko sinä?
LICINIA.
En minä pilkkaa...
SPARTACUS (synkästi.)
Ja olisinko sen onnellisempi?
LICINIA (hellästi ja merkitsevästi.)
Nyt sanoit väärin, Spartacus... Kaikkihan on imperaattorin käsissä...
SPARTACUS (säpsähtäen.)
Kaikki ... mitä, mitä sinä sanot...? -- (Tuijottaa tulisin katsein
Liciniaa silmiin.) -- Licinia ... _kaikkiko?_
LICINIA (punastuu, epäröi; nostaa vihdoin päänsä, sanoen hiljaa ja
painokkaasti.)
Kaikki!
(Juoksee ulos.)
SPARTACUS (aikoo syöstä hänen jälkeensä, mutta jääkin seisomaan
tarttuen päähänsä.)
Kaikki ... siis hänkin... Oi jumalat!
(Silloin ryntäävät gladiaattorit esiripun takaa ja eteisen täyttävät
iloiset ja ivalliset)
HUUDOT.
-- Siinä oli taas yksi!
-- Sinä olet onnen poika! Hän oli isäntämme tytär.
-- Mitä hän puhui sinulle?
CRIXUS (ivallisesti.)
Siinä oli Spartacuksen vapaus!
Naurua.
Samassa tulee sisään orjavouti muutamien sotilaitten seurassa ja menee
miekkailuhuoneeseen. Sieltä kuuluu kahleiden kalinaa ja hetken kuluttua
palaavat he kulettaen keskellään nuorta, kahlehdittua gladiaattoria.
KARMIDES (kuiskaten tukehtuneella äänellä.)
Kleomenes...