Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi
annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi
kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman
sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin
piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori
mies -- ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, -- pitkäkasvuinen,
tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa
ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän
ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen
nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on
rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia
saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja
rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia
virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee
heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja -- Vienin
klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina
ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia,
korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja:
kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n.
e.
Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa
vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja
kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei
ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä.
Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa
hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa.
Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen.