Noin 12-15 vuotta jälellepäin, asusti kaupungin pääkadun varrella omassa
talossaan virkamies Gromow, siihen aikaan vankka ja äveriäs mies.
Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Päästyään jo yliopiston
neljänteen kurssiin Sergei sairastui kiihkeään keuhkotautiin ja kuoli,
ja tämä kuolema oli ikäänkuin alkuna onnettomuussarjalle, joka yhtäkkiä
kohtasi Gromowin perhettä. Viikko jälkeen Sergein hautajaisten isävanhus
pantiin syytteen alaiseksi väärennyksistä ja kruununvarojen
hukkaamisesta ja kuoli kohta vankilan sairaalassa kuumeeseen. Kartano ja
koko irtain omaisuus myytiin huutokaupalla ja Ivan Dmitritsh äitineen
jäi puille paljaille.
Siihen aikaan kun isä vielä eli, Ivan Dmitritsh ollessaan Pietarissa,
jossa hän opiskeli yliopistossa, sai 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä
tiennyt hätäpäiviä ollenkaan, mutta nyt oli hänen pakko tehdä jyrkkä
muutos elämässään. Hänen täytyi aamusta myöhään yöhön antaa halvasti
palkattuja opetustunteja yksityislukijoille, työskennellä
puhtaaksikirjoittajana ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä ansaitsemansa
rahat hän lähetti äidilleen elannoksi. Semmoista elämäntapaa ei Ivan
Dmitritsh voinut kestää; hänen mielensä lannistui, voimat raukesivat ja,
erottuaan yliopistosta, matkusti hän kotiin. Täällä pikkukaupungissa hän
puoltolauseiden nojalla sai opettajanpaikan piirikoulussa, vaan joutui
eripuraisuuteen toverien kanssa, ei jaksanut voittaa oppilastensa
suosiota ja hylkäsi kohta viran. Äiti kuoli. Hän eleli puoli vuotta
ilman paikatta, syöden vain vettä ja leipää, ja pääsi sen jälkeen
oikeuden palvelijaksi. Siinä toimessa oli hän kunnes sai eron sairauden
tähden.
Hän ei koskaan, ei edes nuoruudessaan, ylioppilaana ollessaankaan, ollut
näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha ja herkkä vilustumaan,
söi vähän ja makasi huonosti. Yhdestä viinaryypystä kihahti jo hänen
päähänsä ja hän sai hermokohtauksia. Hän halusi aina ihmisten seuraa,
mutta ollen ärtyisä ja luulevainen luonteeltaan, ei hän läheiseen
ystävyyteen kenenkään kanssa tullut, eikä hänellä ollut ystäviäkään.
Kaupunkilaisista hän aina puhui halveksien, sanoen heidän raa'an
sivistymättömyytensä ja untelon eläimellisen elämänsä tuntuvan hänestä
ilettäviltä. Hän puhui tenooriäänellä, kovasti ja intoisasti, eikä
muuten kuin kiivastumalla ja joutumalla mielenkuohuun, tahi ihastuksella
ja kummastellen, sekä aina avosydämisesti. Puhui hänen kanssaan mitä
hyvänsä, aina hän hoki vain samoja: että elämä kaupungissa on
tukehuttavaa Ja ikävää, että yleisöllä ei ole mitään korkeampia
harrastuksia, kunhan elää kyhnystää väritöntä, mieletöntä elämätään,
vaihetuksekseen harjoittaen väkivaltaa, törkeätä irstaisuutta ja
teeskentelyä; heittiöt käyvät kylläisinä ja vaatepäällä, rehelliset
saavat tyytyä vain muruihin; on saatava kouluja, paikallinen,
suunnaltaan rehellinen sanomalehti, teaatteri, helppotajuisia luentoja;
kyvykkäämpien voimien on liittyminen yhteen; tarvitaan että yhteiskunta
oppii tuntemaan oman taitamattomuutensa ja kauhistuu sitä. Ihmisiä
arvostellessaan käytti hän paksuja värejä, yksinomaan valkoista ja
mustaa, tunnustamatta minkäänmoisia välivivahduksia; ihmiset hänen
mieltänsä myöten jakaantuivat kunnon ihmisiin ja heittiöihin; keskitietä
ei ollut. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui kiihkeästi,
ihastuksella, vaan itse hän ei ollut rakastunut.
Mielipiteittensä jyrkkyydestä ja hermostuneisuudestaan huolimatta häntä
kaupungissa suosittiin ja mainittiin selän takana Vanjan nimellä. Hänen
syntyperäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä,
puhdas luonteensa ja hänen kulunut takkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja
perheelliset vastoinkäymisensä herättivät herttaisen lämpimän ja
surulloisen tunteen; lisäksi oli hän hyvästi koulutettu ja paljon
lukenut, tiesi kaupunkilaisten mielestä ainakin kaikki ja toimitti
kaupungissa jonkunlaisen liikkuvan tietosanakirjan virkaa.
Hän lueskeli varsin paljo. Hänen tavallinen toimensa oli istua klubissa,
näpelöidä hermostuneesti partaansa ja selailla lehtiä ja
aikakauskirjoja; kasvoista näkyy että hän ei lue, vaan ahmii, ehtimättä
tuskin pureksia. Väkisten tunkee mieleen ajatus, että lukeminen oli
yhtenä hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtäläisellä
ahneudella luki kaikkea mitä vain käsiin sattui, jopa menneenvuotisia
lehtiä ja almanakkojakin. Kotona hänellä oli tapana lukea pitkällään.