Me hautasimme tuonaan vanhan postimestarimme, herra Sladkopertsevin,
nuoren vaimon. Kätkettyämme kaunottaren maan poveen me esi-isäimme
tavan mukaan palasimme vainajan asuntoon, herra postimestarin luo,
"muistelemaan" vainajaa.
Kun pannukakut oli tuotu pöytään, alkoi leskivanhus itkeä katkerasti ja
sanoi:
-- Kuinka punaposkisia nuo pannukakut ovat, ihan kuin vaimo vainajani
posket. Ja niin sieviä sitten!
-- Niin, myönsivät toiset, teidän vaimonne oli todellakin kaunotar...
Kerrassaan mallikelpoinen nainen!
-- Niin oli, niin oli... Jokainen, joka hänet näki, ihmetteli... Mutta
hyvä herrasväki, minä en rakastanut häntä hänen kauneutensa enkä hyvän
sydämensä tähden. Nämä kaksi ominaisuutta ovat luontaisia kaikille
naisille ja verraten tavallisia tässä maailmassa. Minä rakastin häntä
erään toisen henkisen ominaisuuden tähden. Rakastin vainajaa -- suokoon
Jumala hänelle taivaan ilot -- siitä syystä, että hän, vaikka olikin
vilkas ja leikkisä, oli kuitenkin miehelleen uskollinen. Hän oli
uskollinen minulle huolimatta siitä, että oli ainoastaan kahdenkymmenen
vuoden ikäinen, kun minä sitä vastoin kohta täytän kuusikymmentä. Hän
oli uskollinen minulle, ukolle!
Diakonipappi, joka aterioi kanssamme, ilmaisi merkitsevällä
yskähdyksellä epäilyksensä.
-- Te ette usko, vai kuinka? kääntyi leski hänen puoleensa.
-- No eipä nyt juuri, etten uskoisi... sai diakoni neuvottomana
sanotuksi, mutta muuten... Nuoret rouvat ovat nykyjään liian... tuota
noin... rendez-vous, sauce, provincial...
-- Te epäilette, mutta minä voin näyttää sen toteen. Minä ylläpidin
hänen uskollisuuttaan erilaisin, niin sanoakseni strategisin keinoin,
joten hän oli ikäänkuin linnoitettu. Tämän viisaan menettelyni johdosta
vaimoni ei voinut pettää minua ainoassakaan tapauksessa. Minä käytin
viekkautta suojellakseni aviovuodettani. Minä tiedän tehoavat sanat,
niin -- äläpäs, rauhassa saan nukkua mitä uskollisuuteen tulee...
-- Mitkä ihmeen sanat ne ovat sitten?
-- Aivan yksinkertaiset. Minä levitin kaupungilla ilkeän huhun. Te
olette sen varmaankin kuulleet. Sanoin jokaiselle: "Minun vaimoni
Aljona on suhteissa poliisimestari Ivan Alekseits Salihvatskin kanssa."
Ne sanat tepsivät. Eipä uskaltanut yksikään seurustella Aljonan kanssa,
sillä poliisimestarin viha piti loitolla. Kun näkivät vaimoni, niin
kyllä pötkivät matkoihinsa, jottei poliisimestari vain mitään pahaa
voisi heistä ajatella. He-he-he! Sen piikkipartaisen epäjumalan kanssa
kun tekemisiin joudut, niin ei pidä sinulla enää ilon päivää oleman.
Puolisen tusinaa protokollia hän tuossa tuokiossa kyhää pelkästään
rikkomuksista terveyssääntöjä vastaan. Sattuu esimerkiksi näkemään
sinun kissasi kadulla, niin protokollan tekee, niinkuin kissa muka
olisi mikään irrallaan kuljeksiva nautaeläin.
-- Eikö vaimonne siis ollutkaan suhteissa poliisimestarin kanssa?
kysyimme ihmetellen.
-- Ei, se oli vain minun viekkauttani... He-he-he!.. Niin, niin, te
nuoret miehet, enkö vetänytkin teitä kaikkia nenästä? Sehän siinä niin
lystikästä olikin!
Seurasi parisen minuuttia kestävä äänettömyys. Me istuimme sanaakaan
hiiskumatta ja harmittelimme ja häpesimme sitä, että tuo lihava,
punanenäinen ukko oli niin sukkelasti petkuttanut meitä.
-- No, Jumala suokoon, että joutuisitte uusiin naimisiin! murahti
diakoni.