Pietarissa, 11. IV.
Eilen kävimme teaatterissa katsomassa "Keisari Feodor Ivaninpoikaa".
Tämä, runoilija A. K. Tolstoin kirjoittama 5-näytöksinen draama oli
alkujaan sensuurin kieltämä, ja nyt vasta, runoilijan jo aikaa sitten
kuoltua, on se saatu ottaa näyteltäväksi. Nytkin kuuluu kuitenkin
Pobedonostsef sanoneen ministeri Goremykinille, nähtyään kappaleen
esityksen: "kiitän teitä erinomaisesta taidenautinnosta, mutta olisimpa
ajatellut sata kertaa pääni ympäri ennenkuin olisin antanut lupaa tämän
näytelmän esitykseen". -- Kappaletta esitettiin 70:nen kerran silloin
kuin me olimme sitä katsomassa, ja huone oli nytkin täynnä.
Seuraava on sen historiallinen sisältö:
Tapaukset ovat 16:n vuosisadan lopulta, kun Venäjän valtakunnan
hallitsijana oli Ivan Julman poika Feodor. Hän oli kuitenkin ainoastaan
nimellinen hallitsija, sillä hänellä ei ollut mitään halua eikä mitään
taipumusta ratkaisemaan valtakunnan asioita. Nämät toimet sentähden
jäivät hänen ympäristölleen, etupäässä Boris Godunoville, jonka jo Ivan
itse oli käskenyt hallita maata ja auttaa kykenemätöntä poikaa. Godunov
on kiireestä kantapäähän puhdas politikeri; hän on itserakas,
säälimätön; Venäjän valtakunnan suuruus ja yhteys on hänen
tunnussanansa, vaikkei hän suinkaan omaa suuruuttansa sen rinnalla
unohda, vaan menevät ne, kuten aina, yhteen: "l'état c'est moi".
Erityiset sukulaisuussuhteet hänen ja keisarin välillä tukevat hänen
asemaansa. -- On sitten puolue, joka vastustaa Boris Godunovia. Sen
johdossa seisoo Shuiskin suuri ja voimakas suku. He ovat niiden
ruhtinaiden jälkeläisiä, jotka hallitsivat Shujan kaupunkia, yhä
laajemmalle sieltä levittäen valtaansa. Shuiskia kannattaa taistelussa
Boris Godunovia vastaan tämän hallitukseen tyytymätön kauppias-sääty ja
kansan rahvas. Shuiskin aate on "vanha venäjä", se on: slaavilaisten
kansain koossapysyminen kultaisen Moskovan ympärillä, vanhojen tapojen,
kansallisten ominaisuuksien säilyttäminen ja kehittäminen. Näiden
kahden, niinsanoakseni valtakunnallisen ja kansallisen aatteen taistelu
voitosta on nyt esitetty näyttämöllä taisteluna Godunovin ja Shuiskin
välillä. Heidän välissään seisoo heikko ja voimaton keisari,
aavistamatta ja ymmärtämättä niitä juonia, joita hänen ympärillään on
käymässä. Juuri kun Godunov sihteerinsä kanssa neuvottelee siitä mihin
ratkaisevaan tekoon Shuiskia vastaan olisi ryhdyttävä, saattaa keisari
ilmestyä kotiin ratsastusretkeltänsä. Lapsellisella tavalla hän
valittelee ratsunsa oikkuja, kun oli melkein heittää hänet selästään se
paha elukka. Valtiomiehet kumartelevat häntä molemmin puolin,
häikäilemättä imartelevat häntä ja tahallaan yllyttävät hänen
itserakkauttansa. Tämmöisissä kohtauksissa omituisella tavalla käy
esiin, kuinka suuri pyhimys ja epäjumala keisari sittenkin on
valtakunnassansa. Vaikka täynnänsä juonia, saattaa mies, jonka käsissä
kaikki todellinen valta on, itse keisarinkin ylitse, samalla
jonkinlaisella hurskaudella kumartua kruunatun pään edessä. Niin että
aina ensimäiseksi on jumaloiva kumarrus, ja sitten vasta se asia, joka
on esitettävä. Tosin tämä onkin enin valtioviisasta: ensin hyväily,
ylistys, syvimmän alamaisuuden vakuutus, -- ja sitten vasta armollisen
suostumuksen pyyntö, ikäänkuin myöntymys todellakin muka riippuisi vaan
keisarin vapaasta tahdosta ja armosta. -- Keisari käsittää kaikki
hovissa tapahtuvat ikävyydet ja painostavan hengen ainoastaan
personallisen epäsovun seuraukseksi ministeriensä välillä, Hänen
luonnostaan hellä ja hyvä sydämensä kärsii tästä epäsovusta kovasti. Ja
sentähden hänen ainoa toivonsa on sovittaa vihannesten välin. Tähän
tehtävään hän panee ainoan valtioviisautensa. Myönnytyksillä molemmille
puolille hän koettaa saavuttaa tasapainoa. Liikuttavaa on kuulla
keisarin kerran puhkeavan sanoihin: kuinka minä odotan sitä päivää,
jolloin täällä on tehty sovinto ja kaikki olemme muuttuneet yhdeksi!
Vihdoin hän näiden sovintopuuhiensa vuoksi on muun muassa pakotettuna
työntämään luotansa sorretun kansan, joka on lähetystön kautta
tunkeutunut hänen luokseen anoakseen häneltä oikeuksiensa turvaamista.
-- Se pettämätön keino, jota Godunov viime tingassa aina käyttää
tahtonsa läpiviemiseen, on uhkaus erota hallitusasiain hoidosta, ellei
keisari myönny. Häntä muka nämä asiat painavat ja rasittavat, hänen
voimansa tuskin muka riittävät pitämään koossa sitä monimutkaista
hallitusasiain vyyhteä, joka yhä kasvaa ja suurenee. Sentähden ei muka
hänelle olisi mikään niin mieluista kuin päästä näistä vaivoista. Mutta
jos hänen tuumillensa asetetaan vielä esteitä ja vastuksia, niin ei
hänen auta muu kuin suorastaan _pyytää_ eroa. Tämä keino tepsii.
Keisari ei voi ajatellakaan semmoista mahdollisuutta, että Godunov
jättäisi paikkansa. Ja asia loppuu aina niin, että jälkimäisen tahto
voittaa. -- Tapahtuu kuitenkin kerran niin, että keisari tuskaantuu
ministeriinsä, joka vastoin valallista lupaustaan oli vanginnut kansan
johtavat miehet. Keisari vaatii heidän vapauttamistansa, mutta
ministeri vastustaa. Raivostuneena keisari vihdoin lyö kätensä pöytään
ja kysyy kolme kertaa peräkkäin: olenko minä keisari, vai en? Kun nyt
Godunov taas palaa vanhaan keinoonsa ja pyytää eroa, sanoo keisari:
saat lähteä, mene! Ja vaikka ministeri kuinka koettaakin peruuttaa
eronpyyntöänsä, käskee keisari hänen vaan lähtemään. -- Kun esirippu
tämän jälkeen ensi kerran nousee, näemme keisariparan istuvan vaimonsa
seurassa selailemassa valtakunnan asiapapereita. Hän on nyt päättänyt
ryhtyä hallitustoimiin ja arvelee suurimman takeen kansan
säilyttämiseksi oikeuksissaan olevan siinä, että hän itse jokaisessa
yksityistapauksessa määrää kuinka on meneteltävä. Pian saamme kuitenkin
nähdä keisarin tuskastuvan, hänen paperinsa vähitellen sekaantuvat, hän
huokailee, pyhkii hikeä otsaltaan, mutta selvää ei vaan tule mistään.
Hän on vihdoin valmis hakemaan apua vaikka mistä. Mutta silloin kuin
enin tarvittaisiin, ei ole miestä saatavissa. Ei kukaan ilmaannu häntä
auttamaan. Ja niinpä hän tuskissansa jälleen kääntyy hyljätyn
ministerinsä puoleen, joka tulee entistä enemmän yksinvaltiaaksi,
kukistaa Shuiskin aatteinensa, ja nostaa näin suuren, yhtenäisen ja
jakamattoman Venäjän valtion mahtavan lipun. Keisari heikkonee yhä
enemmän ja luopuu vihdoin kokonaan hallitusasioista.