Tämäntapaisissa muistiinpanoissa, joita on sangen runsaasti, nuori
filosofi ja maailmanparantaja epäilemättä ei esiinny suvaitsevaisuuden
ja puhtaan epäitsekkään rakkauden palvojana, vaan sisältyy merkintöihin
ja alleviivauksiin sivumaku lahjakkaan ja äitinsä ainoan pojan suuresta
omahyväisyydestä ja itsetietoisuudesta. Kun lukee nämä peittelemättömät
muistiinpanot on jokseenkin mahdotonta välttää vaikutelmaa, että
kirjoittaja oli hiukan liian nuori, liian vähän kokenut, liian
teoreettinen ja liiaksi itsetietoisen viisas pystyäkseen vaikuttamaan
itseään koko joukon vanhempaan ja paljon kokeneeseen toveriinsa
täyden vakuutuksen voimalla. Ida Aalbergin kielteinen kanta ystävänsä
teoretisoimiseen nähden tulee tämän muistiinpanoista riittävän
selväksi. Ida Aalberg ei tosin loukannut toveriaan toistamalla Hamletia:
»Sanoja, sanoja, sanoja»,
mutta hän loukkasi häntä muilla välinpitämättömyyttä ilmaisevilla
puheillaan, ilmeillään, olemuksellaan ja käytöksellään, jotka kaikki
osoittivat, ettei hän, Ibsenin jumalainen tulkitsija, osannut
antaa toivottua arvoa syvälliselle ajatustyölle ja teoreettisesti
saavutetuille elämänohjeille. Vapaaherra Uexküll-Gyllenband oli vanhaa
ritari- ja sotilassukua; oli selvää, että hänen oli liian vaikea taipua
myönnytyksiin. Traagillisen ristiriidan syvyyttä kuvaa esim. seuraava
paperipalaselle tehty merkintä:
»Joko:
me eroamme heti; voin antaa sinulle 500 markkaa;
1500 tarvitsen minä tehdäkseni kolmen vuoden ajan työtä jossakin
saksalaisessa yliopistossa ja täydentääkseni työni, jonka tehtävänä on
tuoda sinulle ja minulle selvyyttä.
tai:
menemme heti naimisiin (pastori Ziegler); — syksyllä Ruotsin kiertue;
sitten kolme vuotta _yhdessä_ Münchenissä, missä saatan työni loppuun;
rahakysymykset (asianajotoiminta) _saavat vasta senjälkeen_ tulla
päiväjärjestykseen.»
Välillä vapaaherra Uexküll-Gyllenband muistiinpanoissaan puhuu
filosofin kieltä rakkaudestaan ja kiintymyksestään toveriinsa, väliin
hän saattaa uhata käyttää vaikkapa väkivaltaa saadakseen tämän
taipumaan tahtoonsa.
Kun nuori pari oli Sveitsistä saapunut Lontooseen, tahtoi Ida Aalberg
tutustua englantilaiseen teatteriin ja kävi katsomassa ennen kaikkea
Henry Irvingin ohjaus- ja näyttelemistaidetta, joihin molempiin hän
suuresti ihastui. Lontoossaoloajalla vapaaherra Uexküll-Gyllenband teki
melkein yksinomaan vain surullisen katkeria muistiinpanoja, esim.:
»Irving on _nero_ — minuun Ida ei usko.
Hän on vilkas ja iloinen kuin ennen, huutaa englanniksi: come in j.n.e.