»Holmerødin kartanossa Hillerødissä 20 p:nä marrask. 1885.
Rakas Neiti Aalberg! Postinkulku on kovin huono täällä; en usko, että
saatte kirjeitäni; ja minusta tuntuu, että minun velvollisuuteni on
pitää Teitä à jour potilaan tilasta. Hän on huonontunut — niin rakas
Neiti! hän on paljon huonontunut; lastentaudit ovat aina vaarallisia
vanhoille kavaljeereille; nyt hän tahtoo Kööpenhaminaan; häntä ei saa
pysymään täällä. Hän puhuu konsertista Griegin luona ja tanssiaisista
konsulin luona; en todellakaan tiedä, mitä tyhmyyksiä hän aikoo tehdä,
mutta hän saa minut pelkäämään. Eikö Teistä tunnu, että Teidän pitäisi
lähettää hänelle pari sanaa? hänestä tuntuu ankaralta, että Te ette
ole lähettänyt hänelle ainoatakaan riviä, — älkää käsittäkö minua
väärin: hän ei valita koskaan, hän ei vaadi mitään, mutta minä, joka
tunnen hänet, voin ymmärtää, että se kiduttaa häntä enemmän kuin Te
ehkä uskotte.
Teidän
Alexander L. Kielland.»
Luonnollisesti »potilaan» tila seuraavina päivinä vielä paljon paheni,
alettiin puhua toivottomuudesta, kadotetusta kyvystä j.n.e., ja
leikillinen sävy katosi arveluttavassa määrässä.
Kielland joutui pian matkustamaan pois Tanskasta. Myöhemmin, kun Ida
Aalberg tarvitsi hänen neuvoaan Amerikan matkaa varten, jota hän
suunnitteli ja koetti Kööpenhaminasta käsin järjestää, norjalainen
kirjailija kaihoten muistelee punaista lamppua, jonka oli nähnyt Ida
Aalbergin asunnossa.
Tanskassa oli paljon henkilöitä, jotka erään pankkivirkailijan tavoin
voivat Ida Aalbergille, »Smilikselle» — se oli hänen lempinimensä
Kööpenhaminassa? — huokailla: »Efter at jeg har laert Dem bedre at
kjende, ere alle andre Mennesker mig saa forfaerdelig ligegyldige.»
[»Opittuani Teidät paremmin tuntemaan, kaikki muut ihmiset ovat minusta
hirveän merkityksettömiä.»]
Siitä suunnattoman suuresta kirjemäärästä, minkä Ida Aalberg
Kööpenhaminassa ollessaan sai, ja osaksi hänen itsensäkin lähettämistä
kirjeistä käy selville, että hän Tanskassa joutui mitä vilkkaimman
seuraelämän pyörteeseen. Kaikki ovet kaupungissa olivat hänelle
avoimina. Paljoa suuremmalla huolella kuin ennen hän alkaa ajatella
pukuaan, asuntoaan ja esiintymistä seuraelämässä. Tanssiaisia, juhlia
ja ratsastusmatkoja Kööpenhaminan ympäristöön oli yhtä mittaa, niin
että voimat tavan takaa tahtoivat pettää. Toisinaan hän kutsui valitun
seurapiirin illallisille luokseen, kaupunkiin saapuvat suomalaisetkin
viettivät hänen luonaan jonkin iloisen hetken. Sangen usein saivat
kuitenkin puheille pyrkijät, sekä tanskalaiset että suomalaiset,
kääntyä hänen oveltaan takaisin.
Kööpenhaminaa pidettiin tähän aikaan pohjoismaiden Ateenana, ja sinne
kokoontui edustavia hengen miehiä kaikista Skandinavian maista. Hengen
miehiä ja myöskin naisia. Siellä Ida Aalberg tapasi vanhan tuttavansa
Alfhild Agrellin ja näytteli pääosan tämän »Pelastettu» draamassa,
Viola Hjernen osan, jota hän jo 1876 oli Suomessa tutkinut. Myöskin
Camilla Collett, tunnettu norjalainen naisasianajaja joutui tekemisiin
suomalaisen näyttelijättären kanssa, ja ihastus tuntuu olleen
molemminpuolinen. Millaista Ida Aalbergin aatteellisuus oli, siitä
antaa elävän kuvan pari otetta hänen kirjeistään.
Toisena päivänä hän kirjoittaa ystävälleen Bertha Forsmanille:
»Huudan Arne Garborgin tavoin: pois orjuus! Kunpa kaikkia naisia —
olivat ne sitten ylhäisiä tai alhaisia — innostuttaisi sama tarve
päästä kohoamaan alennustilasta, kunpa he muodostaisivat armeijan ja
kumoaisivat _kristillisen, korkeasti kunnioitettujen_ viranomaisten
despotismin.»
Ja hän sanoo tahtovansa saada erään kirjailijan, josta tässä oli
kysymys ja jonka kirja Köpenhaminassa oli takavarikoitu, pois Brandesin
vaikutuspiiristä ja lupaa saattaa hänet Camilla Collettin huomaan.
»Tahdon, että hänen mielenkiintonsa naiskysymystä kohtaan herää.»
Toisena päivänä hän kirjoittaa ystävälleen Ellen Nervanderille:
»En pidä naisseuroista! Vielä vähemmin, jos piirin muodostavat
modernit, emansipeeratut naiset. Tunnen itseni viidenneksi pyöräksi
kaikkien noiden pyhimysten joukossa. He vihaavat miehiä, minä
ihailen miehiä! Ei ole siis mitään yhtymäkohtaa. Ja kuitenkin minua
huomenna syntieni vuoksi kidutetaan. Rouva Lorckin [Ida Aalberg
oli kuin kotonaan Ruotsin-Norjan Kööpenhaminassa olevan konsulin
Lorckin perheessä] nerokas ajatus! Hän on haalinut kokoon kaiken,
mitä hameväki on kirjoittanut, ja kaikki, jotka kirjoittavat hameet
päällään. Norjalaisia, tanskalaisia, ruotsalaisia — voitko ajatella
minua heidän seurassaan?»
Ida Aalbergin suhde naiskysymykseen — ja muihinkin kiistakysymyksiin —
oli ennen kaikkea perin naisellinen.
* * * * *
Oleskelunsa alkuaikoina Ida Aalberg oli hyvin mieltynyt Kööpenhaminaan,
mutta mitä pitemmälle aika kului, sitä tyytymättömämmäksi hän kävi.
Tässä muutamia otteita hänen Ellen Nervanderille kirjoittamistaan
kirjeistä aikajärjestyksessä. Ensimmäisen sisältämä juttu laulajatar
Kristina Nilssonista on loistava näyte näyttelijä-logiikasta.