»Ziegler, Jasonin vaimona oli mainio! Hän oli seisoessaan ja istuessaan
sekä puhuessaan kuin liikunnoissaan 'klassisk skön' [klassillisen
kaunis]. Medea on voimallinen passioneerattu nainen; naisellisuus ja
heikkous puuttuu häneltä kokonaan, hänen oma miehensä kammoksuu häntä,
hänen omat lapsensa pakenevat äitiään, sillä senlainen luonto kuin
Medealla on, se on niin vihassa kuin rakkaudessa, niin ilossa kuin
surussa suurellisen hirveä, hänen deklamationissaan ei saa löytyä
vienoja naisellisia säveleitä, ei, kaikissa hänen eri äänissään
täytyy tuo sisäinen tuli ja mahtavuus tulla esiin. Sillä sentähden
tuntee Jason ensi silmäyksessä itsensä vangituksi Kreusan suloudesta
ja lempeydestä, hän näkee hänen vienossa naisellisessa persoonassa
kaiken sen jota hän omassa vaimossaan turhaan etsii ja ikävöi. Toki,
Zieglerin näytäntötapa niin nerokas ja läpiajateltu kuin se todella on,
— on niin taiteellinen että luonnollisuus ja tunne melkein kokonaan
puuttuu. Huomaa varsin selvästi että hän usein voi poistua karaktäristä
ja runoilijan ajatuksesta, voidakseen esiinluoda, jonkun liikunnon
jonka hän tahtoi että herättäisi effektin, e:m:s: Medeassa, kuin hän
polvillaan laahaa itseään rukoillen lapsiaan tulemaan luokseen, niin
hän tekee sen mainiosti, vaan se ei ole Medean luonne, kuitenkin tahdon
muistaa sen scenin [onko tässä alkulähde Ida Aalbergin kuuluisaan
polvillaankulkemiseen Kirstinä »Elinan surmassa»?], hän toi esiin
vastakohdat, ensin niin lempeän rukoilevaisesti, niin sydämellisen
vienosti, — ja sitten — kuin ne käänsivät itsensä pois, kuinka sormet
hänen ojennetussa kädessään vetäytyivät koukkuun, hänen huulensa
ja koko leukansa pidentyi ulospäin kasvoista ja silmät vetäytyivät
synkkiin hirvittäviin ryppyihin, ja hän samassa minuutissa kavahti ylös
ja muuttui taasen tuoksi hirvittäväksi naiseksi. Ja muista myös se
kohta, jossa hän ensi kerran huomaa että Jason'in ja Kreusan välillä on
olemassa joku suhde, kuinka hän ensin synkkänä ja epäilevänä kääntää
silmänsä (pää liikahtamaton) toisesta toiseen kuinka hänen kasvonsa
vähitellen selkeä ja hänen huulillensa hyytyi tuo ainoa pieni ah!
ikäänkuin tahtoisi hän sillä sanoa »vai niin, vai niin se on», vaan
se oli mainiosti sanottu. Muista myöskin se paikka jossa hän menee
Jason'in luokse ja pitää hänestä kiini ja puhuu aivan hiljaa melkein
kuiskaillen vaan se näkyi mikä tuli, viha ja rakkaus paloi hänen
sisällään jonka hän niin tahtoi tukahuttaa. — Hänen pukunsa, punainen
hame ja musta kappa olivat kauniit ja pukivat hyvästi. Muista hänen
tapaansa käyttää kappaansa eli manteliaansa.