»Ellmenreich näytteli Johannan hyvin kauniisti, mutta melkein
liian pehmeästi, liian naisellisesti; sankaritar tuli liian vähän
näkyviin. Muuten osa on mahdollisimman vaikea, koska pitkin matkaa
tarvitaan voimakasta deklamatsionia, joka vaatii suunnatonta äänen
voimaa ja väsyttää yleisöä yksitoikkoisuudellaan. Senvuoksi rooli
pitää _jakaa_ niin moneen osaan kuin voi karakteerista luopumatta.
Ensiksi yksinkertainen, vaatimaton lapsellinen paimentyttö, toiseksi,
kun inspiratsioni valtaa hänet — tämä vaihe täytyy tehdä niin
selväksi kuin mahdollista, niin että yleisö heti sen ymmärtää — voi
esityksessä käyttää _vain silmien ja kasvojen ilmeitä_, ruumis ja
jäsenet jäykistyvät, katse suuntautuu kohti taivasta, puheen aikana
pitää silmistä näkyä uneksivan ilmeen, hän ei puhu nopeasti, ei kuin
ulkomuistista, vaan hitaasti ja toisinaan keskeytellen, riippuen
siitä, mitä hän hengessään näkee. Sitten kolmanneksi sotainen
sankaritar, niinpiankuin hän on saanut kypäränsä ja haarniskansa
hän on vain sankari, kylmä ja peloittava taistelutanterella, mutta
taistelusta Lionelin kanssa täytyy näkyä, että hän saa voimaa
korkeudesta, hänelle hän on kylmä ja vihainen aina siihen asti kunnes
on katsonut häntä silmiin, silloin hän salaman tavoin tuntee maallisen
intohimon sydämessään ja muuttuu heikoksi, hänellä ei ole voimaa
tehdä Lionelille pahaa eikä tappaa tätä, siitä hetkestä, jolloin
rakkaus on herännyt hänen rinnassaan hän tulee naiseksi, jonkinlainen
kaipaava surumielisyys levittää sympaattisen hohteensa hänen ylitseen
tämä hänen taistelunsa oman sydämensä tunteita vastaan, kärsivä
nainen, on neljäs jakso, — mutta sitten vankilassa hän on voittanut
heikkoutensa ja hän vahvistuu aina enemmän kuullessaan oman kansansa
sotamarssin säveleitten tunkeutuvan sinne, sillä hän on uudelleen
sankaritar, _rukous_ tässä kohtauksessa on vaikeinta koko kappaleessa,
se vaatii suurinta äänen voimaa ja syvintä tunnetta, suurinta hätää.
Kuolinkohtauksessa hän on täysin kirkastunut, hän kuolee lippuineen
rauhallisena ja tyytyväisenä taivaallisen hymyn valaistessa hänen
kasvojaan. —»
7) _Hellät sukulaiset_ kappaleesta on ruotsinkielinen dresdeniläisen ja
suomalaisen esityksen vertailu; se loppuu: »Ainoastaan Thusneldasta ei
nti Bormann voinut antaa tyydyttävää kuvaa, hän esitti sen ehkä enemmän
keskustelusävyssä, mutta minä näyttelin naisellisemmin ja suuremmalla
tunteella.»