1) _Orleansin neitsyt_ (ruotsiksi kirjoitettu).

»Ellmenreich näytteli Johannan hyvin kauniisti, mutta melkein

liian pehmeästi, liian naisellisesti; sankaritar tuli liian vähän

näkyviin. Muuten osa on mahdollisimman vaikea, koska pitkin matkaa

tarvitaan voimakasta deklamatsionia, joka vaatii suunnatonta äänen

voimaa ja väsyttää yleisöä yksitoikkoisuudellaan. Senvuoksi rooli

pitää _jakaa_ niin moneen osaan kuin voi karakteerista luopumatta.

Ensiksi yksinkertainen, vaatimaton lapsellinen paimentyttö, toiseksi,

kun inspiratsioni valtaa hänet — tämä vaihe täytyy tehdä niin

selväksi kuin mahdollista, niin että yleisö heti sen ymmärtää — voi

esityksessä käyttää _vain silmien ja kasvojen ilmeitä_, ruumis ja

jäsenet jäykistyvät, katse suuntautuu kohti taivasta, puheen aikana

pitää silmistä näkyä uneksivan ilmeen, hän ei puhu nopeasti, ei kuin

ulkomuistista, vaan hitaasti ja toisinaan keskeytellen, riippuen

siitä, mitä hän hengessään näkee. Sitten kolmanneksi sotainen

sankaritar, niinpiankuin hän on saanut kypäränsä ja haarniskansa

hän on vain sankari, kylmä ja peloittava taistelutanterella, mutta

taistelusta Lionelin kanssa täytyy näkyä, että hän saa voimaa

korkeudesta, hänelle hän on kylmä ja vihainen aina siihen asti kunnes

on katsonut häntä silmiin, silloin hän salaman tavoin tuntee maallisen

intohimon sydämessään ja muuttuu heikoksi, hänellä ei ole voimaa

tehdä Lionelille pahaa eikä tappaa tätä, siitä hetkestä, jolloin

rakkaus on herännyt hänen rinnassaan hän tulee naiseksi, jonkinlainen

kaipaava surumielisyys levittää sympaattisen hohteensa hänen ylitseen

tämä hänen taistelunsa oman sydämensä tunteita vastaan, kärsivä

nainen, on neljäs jakso, — mutta sitten vankilassa hän on voittanut

heikkoutensa ja hän vahvistuu aina enemmän kuullessaan oman kansansa

sotamarssin säveleitten tunkeutuvan sinne, sillä hän on uudelleen

sankaritar, _rukous_ tässä kohtauksessa on vaikeinta koko kappaleessa,

se vaatii suurinta äänen voimaa ja syvintä tunnetta, suurinta hätää.

Kuolinkohtauksessa hän on täysin kirkastunut, hän kuolee lippuineen

rauhallisena ja tyytyväisenä taivaallisen hymyn valaistessa hänen

kasvojaan. —»

7) _Hellät sukulaiset_ kappaleesta on ruotsinkielinen dresdeniläisen ja

suomalaisen esityksen vertailu; se loppuu: »Ainoastaan Thusneldasta ei

nti Bormann voinut antaa tyydyttävää kuvaa, hän esitti sen ehkä enemmän

keskustelusävyssä, mutta minä näyttelin naisellisemmin ja suuremmalla

tunteella.»

Ida Aalberg · 第 16 / 91 题