Oottako kuullu mitä kummia Ylistarosta ny kuuluu?
Siäl’on kuulkaa yks akka-peijakas, en paremmin tuu ja sano, ottanu
ja myyny miähensä toiselle akalle Sinkerin ompelukonehella. — Joo,
sellaasia siältä ny kuuluu.
S’oon yks köyhä torpan akka, jok’on myyny, ja rikas leskiemäntä, jok’on
ostanu. Eikä miähell’oo ollu mitää sanomista muuta ku nostaa housunsa,
niistää nenänsä ja följätä uutta omistajaa niinku nauta ainakin. Ei
siinä itketty eikä voivooteltu, tehtihin kauppaa vai ku vanhasta
salviasta.
Se mökin muija oli ruvennu panhon merkille, jotta sen miäs oli alkanu
vistaamahan vähä liika pitkähän siälä lesken taloos ja tekhön oikee
voorokausitaksvärkkiä.
Yhtenä päivänä tuli sitte se leski sen mökin muijan tyä pyhäputsus ja
kysyy jotta:
— No kuinkas täälä jaksethan?
— Siinähän menöö ku märkä palaa — sanoo mökin muija ja niisti nenäänsä
ku ei ollu muutakaa tekemistä. — Kyllähän sen tietää tämän mökkilääsen
elämän; kitua se on sellaases huushollis jonka maa ei kasva muuta ku
mukuloota. Kersoja pakkaa vaa olemhan n’otta nuarimmat uunin päällä
kuivamas, eikä tiärä, mitä niiren suuhun tukkis, ku sualaastakaa
ei monaasti oo muuta ku se, mitä kakarat päivänmittaahan itkiä
pillittäävät.
— Soo-oh — sanoo leski. — No jo on kovat paikat. Mutta onhan sulla
miäs, mitäs sä sillä teet?
— No en yhtää mitää mä sillä tee, kyllä se nii on! Paree olis, kun ei
olsikkaa koko värkkiä.
— Tuata tuata — sanoo leski. — Oikeenko totta, jotta niin oot
kyllääpyny miähees.
— Niin on asiat! — Osta pois koko kanttura, niin saat — jahkaasi mökin
muija.
— Tuata, tuata, mitäs tahrot? — kysyy leski. — Oon mä vähä ittekseni
tuumannu, jotta joutaas sitä ny leski-ihmisellä olla eres miäs
hupulaasena.
— Kymmenentuhatta markkaa! — tokaasi torpan muija. — S’oon viälä höyhkä
äijä, hyvät hampahat, ja kova tyämiäs, vaikka huano s’oon tianaamahan,
se täytyy tunnustaa, kun toren sanoo.
— Eikö s’oo vähä liikaa? — kysyy leski.
— No niin mä tykkään ittekki, jotta liikaa taitaa olla, mutta
pluutathan! — hihkaasi mökin muija.
— Mulla ei tahro nyt olla oikee rahaasta rahaa, ku on ollu justihin täs
hipoteekin inträssi ja veronmaksukki, mutta eikö vaihretaasi jollaki
tavaralla? — Mitäs tykkäät Sinkerin neulomakonehesta. S’oon mulla aiva
yhtä liikaa, ku sulla tua miäs.
— Hyvähän se taitaas olla neuloma-masiinaki olemas, mutta pitääs sitä
saara vähä rahaaki —
— Kuinka paljo tahtoosit viälä väliä?
— No anna eres 100 markkaa, nii saat viärä ja pitää hyväomanas.
— Kättä päälle! Ja tuasta poikki! — hihkaasi leski ja kaivoo
aluushamhenplakkarista rahamassikkansa. Otti saran markan rahan ja
sanoo jotta:
— Matti on sitte muh! Ja masiinan saat tulla vaikka heti hakemhan.
— Mutta voiretpillin pitää antaa samas kaupas — muisti mökin muija. —
Pitäähän sitä olla eres jonkillaane voiretpottu tällääseski töllis —
— Saamas pitää! — sanoo leski.
Ja niin kauppa päätettihin ja sen päälle keitettihin hyvät kaffit.
Sille miähellekki annettihin kuppi.
Ja lähtiääsiksi hyvästeli mökin muija entistä miästänsä jotta:
— Muista ny Matti olla nöyrää ja nyhtyriä ku tuut uutehen tyäpaikkahas,
jottei tällä emännäll’oo mitää katumista.
Matti lupas parhaansa koittaa.
Ja niin oli välit selvät. Leski otti miästä kynkästä kiinni ja lähti
traihaamahan saalistansa kotia.
Kovasti kuuluu ny tykkäävän ja hyvänä pitävän. Matuksi ja upukaksi vai
nimittelöö.
Kelpaa siinä ny mökin miähen elellä. Ei tartte ulkotöis kulkia,
istuskella vai peräkamaris ja paasata lihapärinöötä poskehensa!