Oottako kuullu jotta meirän piikaa on purru huu?
— Huu?!? Mikä s’oon? — kysyttä te, arvoosa yleesö, justhin niinku mäkin
kysyyn meirän frouvalta, joka siitä mulle kertooki.
— Huu sit’on purru — sanoo frouva.
— Huu? — imehtelin mä silmät tapilla. — Kuka s’oon ja mihkä paikkaan
s’oon purru ja onko pahoonki purru, oikee verislihallekko?
Frouva katteli kovasti halveksuvasti mun päälleni ja nakkeli
niskojansa. Mutta ku mä seisoon ku ainaki kysymysmerkki, niin kysyy
viimmee jotta:
— Ekkö sä tiärä mik’on huunpurema?
Mä pyärittelin vain silmäni ja sanoon suarahan jotta:
— Mä en tunne sennimistä herraa, enkä m’oo kuulukkaa niin mukavaa
sukunimiä.
— No ei sunkaan se ihminen ookkaa! — tokaasi frouva.
— No mikäs peijakas sit’on sitte purru? — Ettähän te vain oo ruvennu
sonsaria karahteeraamhan uurella nimellä?
— Ekkö sä totisesti oo kuullu puhuttavan huunpuremasta? — kysyy frouva
jo aivan vakavana.
Ja kun mä oikee vesissilmin vannoon ja vakuutin, niin rupes viimmee
seliittämhän, jotta:
— Em mä tiärä oikee ittekkää, mikä se huunpurema on, mutta jokin
salaperääne henki se vissihin on, ku — — —
Mun nousi tiätysti niskakarvat pysthyn.
— Kun yhtäkkiää tuloo iholle sinisiä merkkiä ja jälkiä aivan
ittestänsä, jottei tiärä mistää — kertoo frouva.
— Kun Hilta tänä aamuna puki ylensä, niin molemmis käsivarsis ja
kaulalla oli huun puremia, sinisiä jälkiä.
Mun laski hiukset pääs heti ja taisin mä vähän nauraa pihahuttaaki, kun
frouva suuttuu, ja sanoo jotta:
— No totta s’oon, älä yhtää virnistäkkää siinä. — Hilta! — Hilta, tuu
tänne! — rupes frouva huuthon.
Ja Hilta tuli.
— Eikös sun’oo, Hilta, huun puremia käsivarsis, kun herr’ei usko?
— O-on — mulla — änkytti Hilta, jok’on pulskanpualeene flikka ja hyväs
lihas.
— Näytä herralle — komenti frouva.
— Ei-jei, ei se passaa että Hilta täs riisumhan rupiaa — hätäälin mä.
Mutta mikään ei auttanu. Hiltan piti vetää pusurin hiat ylhä ja näyttää
käsivarsiansa. Ja niis oliki sinisiä merkkiä.
— Ja kaulalla kans! — sanoo frouva.
Hilta näytti.
Mä syynäsin ja oikee sormella koitinki, niin olih! Sinisiä plättyjä
siin’oli.
— Mistä n’oon tullu? — kysyyn mä ja kattoon suaraa Hiltaa silmihin.
— En mä tiärä, kun aamulla huamaattin, niin näin — — seliitti Hilta. —
Huun puremia n’oon. On niitä ollu ennenkin — — —
Mutta silloon mä suutuun.
Sanoon suarahan jotta:
— Kuule ny Hilta ja muista se mitä mä sanon. Ja s’oon sitä paljo, jotta
täss taloos _ei saa huu enää reisuakaa purra!_ Ja muista se!
Niin sanoon ja lährin kamarihin. Hilta rupes itkiä pillittämhän.
— Huun purema! — jahkuloottin mä itsekseni. — Kyllä se kans keksii ja
luuloo mua narraavansa!
Frouva tuli perähän ja rupes meiskaamhan jotta:
— Mitä sä oikee meinaat? Hilta köökis itköö, ku sä tualla lailla puhut.
— Huun puremia ne o — vakuutti frouva.
— Huun puremia! Usko sä vain, mutta mä sanon ny kerta kaikkiastansa,
jotta huuta ei ookkaan, s’oon vales!
— Katto sanakirjasta niin näet — sanoo frouva ja meni ja haki
Tiatosanakirjan.
Mä rupesin plaraamhan ja aivan oikeen! Siäl’ on näin:
»_Huu-haamu_, esiintyy etupäässä yhdyssanassa huunpurema = mustelma
ihossa, joka syntyy itsestään; semmoisen kerrotaan tulevan näkyviin
läheisen sukulaisen kuoltua. Niinkuin tästä voi päättää, merkitsee
huu vainajan henkeä, joka kansanuskon mukaan kävi jälkeenjääneiden
sukulaisten luona ja jonka hampaan jäljet olivat huun puremia».
— Siinä ny näit! Luulet täs olevas niin viisas, mutta siinäs s’näit!
Ähäh, joko uskot huunpuremhan? Sano ny sä mikä se huu on? — riamuutti
frouva.
Mitäs siihen sanoo?
Ei mulla ollu mitään mukisemista.
Frouva meni köökkihi Hiltaa lohruttamhan ja pyyti anteeksi.
Täs rupiaa ihmine tulhon jo taikauskooseksi.
Siit’on ny jo vähä toista viikkua sitte, ku tämä tapahtuu. — Ja ne huun
puremat katos Hiltan käsivarsista parin päivän perästä.
Eileen illalla m’olin taas klupilla pookeria pelaamas ja tulin tuas
yhrentoista aikhan kotia.
Ja kyllä mä säikährin, jotta aiva mä vapajin kun käännyyn portista
pihalle.
Mä näin oikee omin silmin kun huu oli Hiltan kimpus ja puri jotta
rotaji ympärinsä.
Sill’oli harmaa sinelli yllä ja mä luulen jotta s’oli Seittemännestä
Erillisestä Konekiväärikomppaniasta.