Oottako kuullu kuinka suamalaane poksaa ku se siksi tuloo?
Nythän s’oon se enklantilaasten poksaaminenki tullu täällä Suames
alkuhun, jotta passaa kertua kuinka yks suamalaane poksas pari
kymmenkunta vuatta sitte yhren enklantilaasen kans Finntownin kaupungis
Junaitisteetis.
Mun syslunkini on ollu Amerikas ja se sitä kertooki. Itte oli nähny
koko tappelun.
Siäl’oli ollu yks suuri suamalaanen miähenroikales, Isoo-Matti, Jurvan
Närvijoelta kotoosi, yli kolme kyynärää pitkä, suuri ja leviä ku
riihirati. Aika möhry miäheksi. Ei osannu enkelskaa yhtää sanaa, mutta
väkevä oli ku karhu, ja kova tyämiäs. Kuinkahan olikin tyätä saanu,
mutta yhrellä toiskiälisen farmilla s’oli tyäs pari mailia kaupungista.
Siälä se punnasti maatöis, väänti kiviä, kaivoo ojaa ja söi ku salvia
hevoone. Kovasti oli laatumiäs ja isäntä tykkäs kovaa. Ei se ikänä
rähissy palkoosta, otti sen mitä annettihin ja söi mitä pöytähän
tuatihin.
Kerraastikki ku siälä pihamaata tasootettihin monen miähen voimalla,
oli siinä jumalattoman suuri mulukkerokivi, jota isäntä kahren miähen
kans yritti kuapasta kangertaa. Aina ku n’oli sen saara ja saara ylhä,
niin taas putos takaasi.
Isäntä jo hyppii tasapökkää, kraapii hiuksiansa vaikkei niitä monta
karvaa ollukkaa ja hoki sanomapitsiä jotta sätii. Silloo tuli se
Isoo-Matti siihe ja sanoo jotta:
— Antakaas mä yritän. —
Nytkähytti housujansa, sylki kourihinsa ja hairas koko sylellä kiinni.
Paikat vain nataji, sääret tutaji ja pää täräji, mutta nousi. Nousi ku
nousiki!
Ja kantoo ainaki kymmenen syltä. Airan taa kantoo ja pyhiiskeli
käsiänsä.
Kovasti ne toiskiäliset honajivat ja imehtelivät »Finnin» voimaa.
Kaffille viäthin kesken kaikkia ja emäntäki taputteli hartijoohi.
No sitte tuli jonkin viikon päästä Finntownihin sellaane reissaavane
nyrkkitappelija, oikee samppiooni, joka lupas 100 taalaa miähelle, joka
pystyy sitä vasthan seisomhan 10 minuuttia.
Se ilmootti siitä sanomalehres ja suurilla plakaatilla ympäri kaupunkia.
Yks oli jo koittanu onniansa, mutta s’oli lyäny leuvat sisälle ja
silmän poskelle heti. — Eikä kukaa tohtinu enää yrittääkkää.
Mutta silloo se farmari muisti sen isoon suamalaasen, joka sill’oli
töis ja se ku rupes seliittämhän sille käsin ja jaloon jotta se menis
koittamhan.
Ei siitä tahtonu tulla tolkkua millää. Farmari käärii pairanhiat ylhä,
hyppii ku kaneli sen ympärillä, ja näytteli nyrkkiänsä.
Isoo-Matti seisoo silmät pyäriääsnä ja imehteli jotta, onko se isäntä
tullu hulluksi vai mikä sen on, kun se nuan konstaaloo. Vai meinaako se
ajaa mun pois.
Mutta ku aikansa olivat tolkannehet ja isäntä näyttäny saran taalan
rahaa ja pistäny sen Matin plakkarihin ja viisannu, jotta se saa sen,
jos se lähtöö sen kans kärryyllä kaupunkihin ja sitte tappeloo.
No siin’ ei auttanu sen Isoon-Matin muu ku lähtiä pualiväkisin isännän
kans kaupunkihin.
Tulivat sinne näyttelypaikalle ja siäl’oli lauroosta tehty korkia lava
ja sen ympärillä nuarat, ja kauhian paljo ihmisiä. Ja lavalla keikkuu
ja pullisteli rintoja puolialastoon miäs, viisooli ja huuteli jotakin.
Oli ku kukkoo ylypiä.
Aiva kenas se kulukiki.
Isäntä traksii Isoja-Mattia käsipualesta ihmisten läpitte ja oikee
peräpualesta punnas lavalle.
Matti oli ku hullu myllys, katteli ympärillensä jotta:
— Mitä piruja ne oikee meinaa?
No siinä tuli kova kohina ihmisjoukos. Farmari viisas Matille sormella
sitä tappelijaa ja osootteli, jotta sitä ny passaa antaa ympäri korvia
tullen mennen. Otti kellon plakkarista ja näytti, jotta 10 minuuttia
vain tapella. Ja sitte näytti 100 taalan rahaa ja nyäkytti päätänsä,
jotta sen saat.
Viimmee Isoo-Matti käsitti. Se aukaasi suuren suunsa jotta:
— Jassoo, jotta tuan kans tapella?
— Jees jees! — huutivat ihmiset.
— Oikeenko lyärä surkuamata? — imehteli Matti. — Onko poliisia paikalla?
— Nou polis — huutivat enklantilaaset ja nauroovat mahaansa pirellen.
Samas soitettihin piänellä kululla ja kaikki muut hyppäsivät lavalta
pois, n’ottei jääny ku se samppiooni ja Matti, joll’oli vanhat
piaksusaapasrajat jaloos ja lakkireuhka pääs.
Samppiooni rupes hyppiä paukottelemhan ja pyärimähän ku kissi
kuuman puuron ympärillä. Matti seisoo paikallansa ja meinas ensin
niistää nenänsä, muttei se keriinny viälä eres pyhkimhän sormiansa
saapasvarthenkaan, ku sai niin jumalattoman mällin leuvan ala jotta
lenti ympärinsä ku kapu ja putos lavalta maaha.
Mutta ilmas lentääs se jo manas jotta. — Katto tuata perhanaa, tanan
tana — — —
Ja kyllä s’oli ku kärppä heti pystys ja tormootti takaasi lavalle ku
jalopeura.
Hairas paljahin käsin sitä samppioonia päästä kiinni ja ruataasi
lavahan ku säkin. Ja voi armas jee, ku se sen pläsitti. Löi niin
maantulen peijakkahasti jotta s’ei keriinny huutaakkaa. Aina ku aukaasi
suunsa, niin taas fläiskähti jotta tukus oli.
Sinne juaksi apuuhi palkintotuamaria ja ihmisiä, mutta Isoo-Matti oli
niin sinnis, jotta hairas samppinjoonin ylhä ku kananraaron, sukii sitä
ympärinsä tolppihin, fläiskii laattiahan ja löi tuamariakin ympäri
korvia sen säärillä.
Kun viimmeen päästi irti, nii aivan liakona makas samppijooni lavalla.
Ja Matti jahkuu ja puuskutti jotta. — Ku peijakas löi — — — Onko se
mitää leikkiä se, ku melekeen leuvat sijooltansa fläiskäs.
Siinä tuli kamala rähäkkä. Ihmiset huuti ja ulvoo. Herrat lavalla
olivat toistensa knapiista kiinni ja suurinta melua piti se Matin
isäntä. Vooron perästä käyy se taputtamas Mattiansa ja taas juaksi
palkintoherran kimppuhu.
Viimmeen saikin siltä 100 taalaa ja ne se toi sille Matille.
— Saanko mä tämän? — kysyy Isoo-Matti.
— Jees jees — hoki isäntä ja pisti rahat Matin plakkarihi.
No silloo leves jo Matinkin naama levjähän hymyhyn.
Sanoo jotta:
— Kyllä mä pänttään tuallaasia samppinjoonia vaikka enemmältäki — — —.