Ootlako kuullu sitä ku Teuvan faltesinanni ja lautamiäs keittivät
yhrelle Jaakoolle puurua?
Se Jaakkoo asustaa siälä Karijoen keisarikunnan rajoolla ja sill’ on
sellaasia hulluja lehmiä, jokka syäävät mistä paikasta rookaa. Eivät
välitä mitää torpankirjoosta, ei rajoosta, eikä kivipyykistäkää. Kulkia
flehnustaavat naapurien kaurapelloos, popsiivat parhaat palat poskhinsa
ja purotteloovat mitä rookaa.
Siitä ne krannin isännät suuttuki sihen JaakoolIen ja käskivät
lautamiähen tämmätä käräjihin vastaamhan.
Ja samas kyytis passas faltesmanninki lähtiä lukhon sillen Jaakoollen
kovaahopiaa yhrestä vanhasta testamenttiasiasta, josta s’oon sanonu,
jotta se ei ikänä sovi eikä tyry, vaikka tulis minkälaane päätös.
Fattesmanni ja lautamiäs lähtivät sitte ajaa köryyttelhön Jaakoon
huusholliin, mutta Jaakkoo äkkäski klasista jotta:
— No ny ne peijakkahat tuloo! Ja mull’on justhin puuronkeitto päällä!
Jaakoolle tuli hätä käthen. Siihen nakkas takkakivelle jauhovakan ja
männänkin paiskas niin lujaa n’otta kaks piikkiä meni eree poikki.
Kiahuva vesipannu vai jäi porisemhan takalle, kun Jaakkoo klapsaast
ovesta pihallen ja härisnänsä katteli jotta:
— Mihkä herttinjee mä ny pääsisin piilhon, jottei ne mua saa tämmätyksi.
Ja niin peljästyksis ja härisnänsä oli, jotta aiva se hyppii ja pyärii
yhres paikas, eikä tiänny, mihk’ olis lentäny.
Viimmeen näki olkilyhres-läjän saunan katolla, jota s’oli meinannu
uurestansa kattaa ja sinne truiskas ku orava tikkahia myäri.
Konttii kahren olkilyhtehen välihi ja veti kolmannen päällensä, jottei
näjy. Ja oli hiljaa ku hiiri eikä paljo hengittänykkää.
Faltesmanni ja lautamiäs ajoovat pihahan kovasti pää kenos, niinkö ne
on vähä niinkö mahtavia miähiä ja oikee kruununpalvelijoota.
Sitoovat hevoosen piinnurkkaha ja menivät tuphan. Lautamiäs jo rupes
heti oikohonsa lukhon sitä litaniaansa jonka se osaa ulkoa jotta:
— Täten kuttuthan ja haastethan Jaakkoo — —
Niin faltesnianni äkkäski jotta:
— Eihä tääl’oo ristin sialua!
— Jassoo! — sanoo lautamiäs ja otti puheensa takaasi.
Yhres ne sitte syynäsivät koko huushollin, eikä Jaakkoja löytyny sängyn
altakaa, vaikka faltesmanni itte kattoo. Ei ollu muuta ku jauhovakka,
se kakspiikkinc mäntä ja valkia puuropannun alla. Kissiäkään ei näkyny.
Eikä sillä Jaakoolla vissikin kissiä ookkaa.
— No ei se Jaakkoo kaukana mahra olla, kun on puuronkeitto kesken —
sanoo lautamiäs ja silloo rupes samas pannu kuahumhan ja aiva truiskii
takanporohon.
Faltesmannillen tuli hätä ku pannu kiahuu eikä Jaakkoja ollukkaa
paikalla. Se juaksi pihalle ja rupes huuthon jotta:
— Jaakkoo, Jaakkoo pannu kiahuu — — —
Mutta Jaakkoja ei kuulunu, vaikka kyllä se sen kuuli. Se meinas jo
nostakki ja lähtiä, mutta sitte muistiki ja jahkuu itseksensä jotta:
— Kuahukhon ny vai — —
Ja ku Jaakkoja ei kuulunu, niin faltesmani tuli takaasi tuphan ja sanoo
lautamiähelie jotta:
— Mitäs ny tehrähän?
Mutta lautamiäs oli jo täyres puuronkeittohommas. Se kaatoo pannuhu
jauhoja ja huuti jotta:
— Tulkaa tulkaa faltesnianni sekoottamhan, jottei tuu kovin kakkaraasta
— — —
Faltesnianni hairas männän ja pyäritti kämmenten välis jotta priiskuu.
Ja hyvää ja liantoosta puuroa siitä tuliki!