alusta alkaen, kunnes ehtii viimeiseen loppuunsa, erittäinkin ihmisten
elämä, ja koska Don Quijotella ei ollut mitään taivaalta saatua
erioikeutta viivyttää elämänsä kulkua, niin sen loppu ja päätös tuli
hänen sitä kaikkein vähimmin aavistaessaan. Lieneekö syynä ollut
mielipaha siitä, että hän oli joutunut taistelussa häviölle, vai
lieneekö asia johtunut taivaan päätöksestä, häntä alkoi ahdistaa
kuume, joka piti häntä sängyssä kuusi vuorokautta, minä aikana
häntä kävivät monta kertaa katsomassa hänen ystävänsä kirkkoherra,
kandidaatti ja parturi, ja hänen kelpo aseenkantajansa Sancho Panza
istui lakkaamatta hänen pääpuolissaan. Otaksuen, että hänet sai tähän
tilaan suru siitä, että hänet oli voitettu ja ettei hänen toiveensa
nähdä Dulcinea lumouksesta vapautettuna ollut toteutunut, he yrittivät
kaikin mahdollisin tavoin ilahduttaa häntä, ja kandidaatti kehoitti
häntä rohkaisemaan mieltään, nousemaan vuoteesta ja aloittamaan
paimenelämän, jota varten hän oli jo kirjoittanut runoelman, jolle
Sannazaron[84] tekemät eivät vetäneet läheskään vertoja, ja sanoi vielä
ostaneensa omilla rahoillaan kaksi oivallista paimenkoiraa, joista
toinen oli nimeltään Barcino ja toinen Butron ja jotka eräs Quintanarin
paimen oli hänelle myynyt. Mutta Don Quijote ei sittenkään vapautunut
alakuloisuudestaan.
Hänen ystävänsä kutsuivat lääkärin, tämä koetteli hänen valtimoaan,
ei ollut siihen lainkaan tyytyväinen ja sanoi, että hänen oli joka
tapauksessa paras ajatella sielunsa autuutta, koska hänen ruumiinsa
oli vaarassa. Don Quijote kuunteli tuota rauhallisesti, mutta toisin
oli hänen emännöitsijänsä, sisarentyttärensä ja aseenkantajansa
laita. He näet alkoivat itkeä katkerasti, kuin hän olisi ollut jo
kuolleena heidän edessään. Lääkäri oli sitä mieltä, että alakuloisuus
ja ikävyydet tekivät hänen elämästään lopun. Don Quijote pyysi, että
hänet jätettäisiin yksin, koska halusi hiukan nukkua. Niin tehtiin, ja
hän nukkui, kuten sanotaan, yhteen menoon seitsemättä tuntia, niin että
emännöitsijä ja sisarentytär luulivat sen hänen viimeiseksi unekseen.
Mainitun ajan kuluttua hän sentään heräsi ja huusi kovalla äänellä:
— Kiitetty olkoon kaikkivaltias Jumala, joka on osoittanut minulle
niin suurta armoa! Hänen laupeudellaan ei totisesti ole mitään rajaa,
eivätkä ihmisten synnit voi sitä vähentää eikä estää.
Sisarentytär kuunteli tarkkaavasti enonsa sanoja, ja ne tuntuivat
hänestä järkevämmiltä kuin hänen puheensa yleensä, ainakin tämän
sairauden aikana. Hän kysyi:
— Mitä sanottekaan, armollinen herra? Onko tapahtunut jotakin
erinomaista? Mistä laupeudesta ja mistä ihmisten synneistä te puhutte?
— Laupeus, — vastasi Don Quijote — minun sisareni tytär, on se,
jonka Jumala on osoittanut minulle tällä hetkellä ja jota, kuten
sanoin, syntini eivät voi estää. Järkeni on nyt vapaa ja selvä, sitä
eivät himmennä mielettömyyden pimeät varjot, joita inhoittavien
ritariromaanien surkea ja alinomainen lukeminen oli siihen luonut. Minä
käsitän nyt niiden hulluuden ja petollisuuden, ja mieltäni pahoittaa
ainoastaan, että tämä oikea tieto on tullut niin myöhään, ettei minulle
jää aikaa mitenkään asiaa korvata lukemalla toisia teoksia, jotka
voisivat olla sieluni valo. Minä tunnen, rakas sisarentytär, olevani
lähellä kuolemaa ja tahtoisin kuolemallani osoittaa, ettei elämäni ole
ollut niin kehno, että minun täytyisi vielä kuolemani jälkeen olla
hullun maineessa; vaikka näet olen hullu ollut, en kumminkaan tahtoisi
vahvistaa tätä tosiasiaa kuollessani. Kutsu nyt, rakas lapseni, hyvät
ystäväni kirkkoherra, kandidaatti Simson Carrasco ja parturimestari
Nicolas; minä näet haluan ripittäytyä ja tehdä testamenttiin.
Mutta siitä vaivasta sisarentytär säästyi, sillä kaikki kolme tulivat
samassa sisään. Tuskin heidät nähtyään Don Quijote sanoi:
— Onnitelkaa minua, hyvät herrat, siitä, etten ole enää Don Quijote
Manchalainen, vaan Alonso Quijano, jolle elämäni vaellus on antanut
lisänimen Hyvä. Nyt minä olen Amadis Gallialaisen vihollinen ja vihaan
hänen lukemattomien jälkeläistensä koko laumaa, nyt minusta tuntuvat
inhoittavilta kaikki vaeltavien ritarien kelvottomat historiat, nyt
minä ymmärrän, kuinka typerästi olen menetellyt ja millaiseen vaaraan
olen joutunut niitä lukiessani, ja nyt olen Jumalan laupeuden tähden
omasta vahingostani viisastunut ja vihaan niitä sydämestäni.
Kuullessaan hänen niin puhuvan tulijat uskoivat aivan varmaan, että
hänet oli vallannut jokin uusi hulluus. Simson sanoi hänelle:
— Nytkö, herra Don Quijote, kun olemme saaneet kuulla, että neiti
Dulcinea on vapautettu lumouksestaan, teidän armonne puhuu tuolla
tavalla? Nyt, kun olemme juuri paimeniksi muuttumassa, viettääksemme
aikojamme laulellen kuin prinssit, nytkö teidän armonne aikoo ruveta
erakoksi? Niin totta kuin elätte, olkaa vaiti, malttakaa mielenne ja
jättäkää semmoiset tarinat kertomatta.
— Ne historiat, joita on toistaiseksi tapahtunut — vastasi Don
Quijote — ja jotka ovat olleet todellisia sikäli, että ovat minua
vahingoittaneet, ne minun kuolemani tulee taivaan avulla kääntämään
onnekseni. Hyvät herrat, minä tunnen kohta kuolevani. Jätettäköön nyt
kaikki pila sikseen ja haettakoon tänne rippi-isä, joka minut ripittää,
ja notaari, joka tekee testamenttini, sillä ihmisen ei sovi tällaisena
ratkaisevana hetkenä pitää sieluaan leikin asiana. Pyydän siis, että
mennään hakemaan notaari sillä välin kuin herra kirkkoherra minua
ripittää.
Läsnäolevat katselivat toisiaan, ihmetellen Don Quijoten puheita,
ja vaikka he epäröivät, teki heidän sentään mieli häntä uskoa; ja
eräs niistä merkeistä, joiden nojalla he otaksuivat hänen tosiaan
kohta kuolevan, oli se, että hän oli niin helposti muuttunut hullusta
viisaaksi; hän näet lisäsi jo mainittuihin lausumiinsa monia muita niin
hyvin esitettyjä, niin aitokristillisiä ja täysin järkeviä, että hän
lopulta kerrassaan hälvensi heidän epäilyksensä ja sai heidät uskomaan,
että hän oli viisas.
Kirkkoherra kehoitti kaikkia poistumaan, jäi yksin hänen kanssaan ja
kuunteli hänen ripittäytymistään. Kandidaatti lähti hakemaan notaaria
ja palasi aivan pian hänen ja Sancho Panzan kanssa; kun Sancho, joka
oli jo kandidaatilta kuullut, missä tilassa hänen herransa oli, kohtasi
emännöitsijän ja sisarentyttären, jotka itkivät, alkoi hänkin vääntää
itkua ja vuodattaa kyyneliä. Ripittäytyminen päättyi, ja kirkkoherra
tuli ulos sanomaan:
— Alonso Quijano Hyvä tosiaan kuolee, ja hän on tosiaan täydellä
järjellään; me voimme hyvinkin mennä sisään, jotta hän saa tehdä
testamenttinsa.
Tämä uutinen läikähdytti emännöitsijän, sisarentyttären ja Sancho
Panzan kyyneleisiä silmiä, niin että kyynelet alkoivat vuolaina vuotaa,
ja lukemattomat syvät huokaukset nousivat heidän povistaan; oli näet
todella laita niin, kuten on jo aikaisemmin muutamia kertoja sanottu,
että Don Quijote, ollessaan vain Alonso Quijano Hyvä, mutta myös
ollessaan Don Quijote Manchalainen, oli aina leppoisa ja laadullinen
ja että hänestä senvuoksi pitivät ei ainoastaan hänen oman talonsa
asukkaat, vaan kaikki, jotka hänet tunsivat. Notaari astui sisään
toisten kanssa, ja esitettyään testamenttinsa johdannon ja suljettuaan
sielunsa Jumalan huomaan kaikkien asiaankuuluvien kristillisten menojen
mukaisesti Don Quijote lausui, lahjoitusmääräyksiin ehdittyään:
— _Item_ on minun tahtoni, mitä tulee erääseen rahasummaan, jota
pitää hallussaan Sancho Panza, jonka minä hulluna ollessani tein
aseenkantajakseni, että, koska meidän kesken on ollut erinäisiä
tilintekoja, en tahdo niitä häneltä velottavan eikä häneltä niistä
mitään tiliä vaadittavan, vaan jos jotakin jää jäljelle, kun hän on
ottanut maksun siitä, mitä olen hänelle velkaa, jäännöksen, joka
varmaan on sangen vähäinen, tulee kuulua hänelle, ja olkoon se hänelle
hyväksi huojennukseksi; ja jos minä, joka hulluuteni aikana osaltani
autoin häntä pääsemään saaren käskynhaltiaksi, voisin nyt, kun olen
viisas, antaa hänelle hallittavaksi valtakunnan, niin tekisin sen,
koska hänen luonteensa vilpittömyys ja hänen uskollinen käytöksensä sen
ansaitsee.
Hän kääntyi Sanchon puoleen ja sanoi:
— Suo minulle anteeksi, ystäväni, että olen antanut sinulle aihetta
näyttää yhtä hullulta kuin minä itse syöksemällä sinut samaan
harhaluuloon, johon itse olin joutunut, nimittäin siihen harhaluuloon,
että maailmassa on vaeltavia ritareita.
— Oi, voi! — vastasi Sancho itkien. — Älkää kuolko, armollinen herra
isäntäni, vaan noudattakaa minun neuvoani ja eläkää vielä monta vuotta,
sillä suurin hulluus, johon ihminen voi tässä elämässä tehdä itsensä
syypääksi, on se, että hän suostuu noin vain ilman muuta kuolemaan,
vaikka kukaan ei häntä tapa eikä kenenkään muun kuin raskasmielisyyden
käsi hänen päiviänsä päätä. Katsokaa nyt vain, että pääsette tuosta
hitaudestanne, nouskaa sängystä ja lähdetään tästä vainiolle
paimeniksi puettuina, niinkuin olemme jo sopineet; eipä tiedä, vaikka
löytäisimme sieltä jostakin pensaasta armollisen neidin Dulcinean,
niin vapaana kaikesta lumouksesta, ettei paremmasta apua. Jos seikka
on se, että teette kuolemaa, koska mieltänne rasittaa ajatus, että
teidät on voitettu, niin pankaa se minun syykseni ja sanokaa, että
teidät viskattiin tantereeseen siksi, että minä olin huolimattomasti
kiinnittänyt Rocinanten vatsavyön, ja onhan teidän armonne sitäpaitsi
lukenut ritarikirjoistaan, kuinka tavallista on, että toinen ritari
tyrkkää toisen pois satulasta, ja kuinka se, joka tänään joutuu
häviölle, voi päästä huomenna voittajaksi.
Niin on laita, — sanoi Simson — ja kelpo Sancho Panza on varsin
oikeassa.
Hyvät herrat, — virkkoi Don Quijote — liikutaanpa varovasti, sillä
viime vuoden pesissä ei ole tänä vuonna lintuja. Minä olen ollut hullu
ja olen nyt viisas, minä olen ollut Don Quijote Manchalainen ja olen
nyt, kuten jo sanoin, Alonso Quijano Hyvä. Vaikuttakoon katumukseni
ja vilpittömyyteni teidän armoihinne sen verran, että pidätte minusta
samoja hyviä ajatuksia kuin aikaisemmin, ja jatkakaa nyt työtänne,
herra notaari. — _Item_ minä testamenttaan koko jälkeenjäävän
omaisuuteni sisarentyttärelleni Antonia Quijanalle, joka on tässä
läsnä ja jonka tulee ensin suorittaa määräämäni erät siitä omaisuuteni
osasta, joka on helpoimmin käytettävissä; ja ensimmäinen suoritettava
maksu on palkka, jonka olen velkaa emännöitsijälleni siltä ajalta,
minkä hän on luonani palvellut, ja lisäksi kaksikymmentä dukaattia
leninkiä varten. Testamenttiin valvojiksi määrään herra kirkkoherran
ja herra kandidaatti Simson Carrascon, jotka ovat molemmat tässä
läsnä. _Item_ on tahtoni, että sisarentyttäreni Antonia Quijana, jos
hän haluaa mennä naimisiin, menköön naimisiin miehen kanssa, josta on
ennakolta hankittu selko, ettei hän tiedä, mitä ritariromaanit ovat, ja
jos sattuu käymään ilmi, että hän tuon tietää, mutta sisarentyttäreni
tahtoo mennä ja menee naimisiin hänen kanssaan, niin menettäköön
kaikki, mitä olen hänelle testamentannut, ja testamenttini valvojat
jakakoot jälkeenjääneen omaisuuteni mielensä mukaan hyväätekeviin
tarkoituksiin. — _Item_ minä pyydän mainittuja herroja testamenttini
valvojia, että he, jos suopea kohtalo tutustuttaa heidät kirjailijaan,
jonka sanotaan sepittäneen historian, joka kulkee maailmalla _Don
Quijote Manchalaisen urotöiden toisen osan_ nimellä, pyytävät häneltä
minun puolestani niin hartaasti kuin suinkin osaavat anteeksi, että
olen aavistamattani antanut hänelle aihetta kirjoittaa niin paljon ja
niin suuria tyhmyyksiä kuin hän on siihen kirjoittanut, sillä minä
lähden tästä elämästä tuntien omantunnonvaivoja siitä, että olen
yllyttänyt häntä niistä kirjoittamaan.
Siihen loppui testamentti, Don Quijoten valtasi voipumus ja hän ojensi
itsensä pitkäkseen sängyssään. Kaikki säikähtivät ja riensivät häntä
auttamaan, ja niinä kolmena päivänä, jotka hän vielä eli tämän päivän
jälkeen, jona teki testamenttinsa, hän pyörtyi tavan takaa. Koko talo
oli hämmingin vallassa, mutta siitä huolimatta sisarentytär söi,
emännöitsijä otti silloin tällöin naukun, ja Sancho Panza oli hyvällä
tuulella; periminen näet hälventää tai ainakin lievittää perillisessä
sen surun muistoa, joka vainajan poismentyä oikeudenmukaisesti jää.
Vihdoin tuli Don Quijoten viimeinen hetki hänen sitä ennen saatuaan
kaikki sakramentit ja monilla ja voimallisilla sanoilla tuomittuaan
kaikki ritariromaanit. Notaari oli läsnä ja sanoi, ettei hän ollut
milloinkaan mistään ritarikirjasta lukenut, että kukaan vaeltava
ritari olisi kuollut omaan sänkyynsä niin rauhallisesti ja niin hyvänä
kristittynä kuin Don Quijote, joka kaikkien läsnäolevien valittaessa ja
itkiessä heitti henkensä, toisin sanoen kuoli.
Sen nähtyään kirkkoherra pyysi notaarilta todistusta, että Alonso
Quijano Hyvä, jota oli yleisesti mainittu Don Quijote Manchalaisen
nimellä, oli erinnyt tästä elämästä ja kuollut luonnollisen kuoleman,
ja sanoi pyytävänsä tätä todistusta voidakseen ehkäistä, että kukaan
muu kirjailija kuin Cide Hamete Benengeli ilman oikeutta herättäisi
hänet kuolleista ja sepittäisi loppumattomia historioita hänen
urotöistään. Tällaisen lopun sai Manchan Mielevä Hidalgo, jonka
kotipaikkaa Cide Hamete Benengeli ei halunnut täsmällisemmin ilmoittaa,
koska tahtoi tehdä mahdolliseksi, että kaikki Manchan kauppalat ja
kylät saisivat keskenään kiistellä kunniasta pitää häntä poikanaan ja
lukea hänet omakseen, niinkuin Kreikassa seitsemän kaupunkia kiisteli
Homeron syntymäseudun maineesta.
Tähän ei oteta Sanchon, Don Quijoten sisarentyttären ja emännöitsijän
valituksia eikä hänen merkillisiä hautakirjoituksiaan, lukuunottamatta
sitä, jonka sepitti Simson Carrasco ja joka kuului näin:
Hidalgo uljas, vakaa
nyt tässä lepäjää,
hän vaikka maassa makaa,
niin silti eloon jää;
sen urotyönsä takaa.
Hän niinkuin mielipuoli
herätti kauhua,
mut suurin säästyi huoli:
hän eli hulluna
ja viisahana kuoli.
Ja erinomaisen viisas Cide Hamete sanoi kynälleen: Tähän saat
nyt jäädä, riippumaan tässä hyllyssä ja kiinnitettynä tähän
messinkilankaan, sinä rakas kynäni, olitpa sitten hyvin tai huonosti
teroitettu, ja siinä saat elää monia vuosisatoja, jos julkeat ja
hävyttömät historiankirjoittajat eivät ota sinua alas herjatakseen
sinua. Mutta ennenkuin sinuun koskevat, voit heitä varoittaa ja sanoa
heille niin hyvin kuin suinkin osaat:
Pois, pois sa joukko halpa!
ei minuun koskea saa kukaan;
työ minun on, oi kuninkaani,
ma toimin määräysten mukaan.
Yksin minua varten Don Quijote syntyi maailmaan, ja minä häntä varten;
hän osasi toimia, ja minä osasin kirjoittaa; ainoastaan me kaksi
kuulumme yhteen väärän Tordesillasin-kirjailijan uhalla ja hänen
mieliharmikseen, joka on rohjennut tai tulevaisuudessa ehkä rohkenee
kirjoittaa kömpelöllä ja vaivaisella strutsinsulalla urhoollisen
ritarini urotöistä, sillä se taakka ei ole sovelias hänen hartioilleen
eikä se aihe hänen vaivaiselle älylleen. Jos satut häneen tutustumaan,
niin sano hänelle, että hänen tulee antaa Don Quijoten väsyneitten
ja maatuneitten luitten levätä rauhassa haudassaan ja ettei hänen
pidä, vastoin kaikkia kuoleman asetuksia, kuljettaa niitä vanhaan
Kastillaan ja kaivaa niitä senvuoksi ylös haudasta, missä hän nyt
toden totta lepää ihan pitkänään ja kykenemättä lähtemään uudelle,
kolmannelle retkelle. Tekemään naurunalaisiksi kaikki ne retket, joita
monet vaeltavat ritarit ovat suorittaneet, riittävät näet varmaan
ne kaksi, joille hän lähti kaikkien niistä kuolleitten ihmisten
huviksi ja tyydytykseksi, sekä täällä omassa maassamme että vieraissa
valtakunnissa. Ja niin sinä täytät kristillisen velvollisuutesi
antamalla hyvää neuvoa sille, joka tahtoo sinulle pahaa, ja minä
olen iloinen ja ylpeä siitä, että olen ensimmäisenä saanut nauttia
hänen teostensa hedelmän kokonaisuudessaan, niinkuin hän on tahtonut;
tarkoitukseni näet ei ole ollut mikään muu kuin saada ihmiset inhoamaan
ritariromaanien keksittyjä ja mahdottomia historioita, jotka oikeasta
Don Quijotesta kertovan teokseni tähden ovat jo alkaneet horjua ja
aivan varmaan tulevat kokonaan luhistumaan. — Jää hyvästi.
SELITYKSIÄ.
[1] sananlaskuja, enemmän kuin kreikkalaisella komendöörillä. Nimen _el
Comendador griego_ sai aikoinaan Hernán Nuñez de Guzmán, ylen oppinut
hellenisti, Salamancan yliopiston professori ja Santiagon ritarikunnan
komendööri. Hän oli kerännyt neljättä tuhatta espanjalaista
sananlaskua, jotka julkaistiin hänen kuoltuaan, v. 1555.
[2] maurien lelili (t. liilí): muhamettilaisten sotahuuto (lâ ilâha
illallâh = ei ole muuta jumalaa kuin Jumala).
[3] että hyvät työt, jotka suoritetaan veltosti ja laimeasti, eivät ole
ansiollisia eivätkä minkään arvoisia. V. 1617 julkaistu _Index librorum
expurgandorum_ vaati katolisen oikeaoppisuuden nimessä tämän lauseen
»Don Quijotesta» poistettavaksi.
[4] Trifaldinin ja Trifaldin nimien kantasana on italiankielen
_truffare_, joka merkitsee: pettää, puijata. Boyardon _Orlando
innamorotossa_ esiintyy Truffaldino, josta Cervantes teki
_Trifaldininsa_ voidakseen antaa Sanchon leikkiä Trifaldi-nimen
merkityksillä.
[5] jos vain sieluni parta ja viikset ovat reilassa. Sanchon mieleen
juolahtavat tässä erään viisaan eunukin sanat, joilla tämä tehosti
sielun hoidon ja kaunistamisen tärkeyttä.
[6] Candayan nimi viittaa Intiaan päin; _Trapobana_ (Taprobana) on
Ceylon; _Kap Komorin_ on Etu-Intian eteläkärki; _Maguncia_ = Mainz;
_Archipiela_ sanasta archipiélago (arkipelagi); _antonomasia_ l.
nimenvaihto merkitsee retorista sanakuvaa, joka asettaa ominaisnimen
lajinimen sijaan. Esim. »Hän on Demosthenes» pro: »hän on suuri puhuja».
[7] Tään haavan, julman sielunvaivan jne. Luultavasti alkujaan
italialainen, Serafino Aquilanon sepittämä säkeistö.
[8] Saavu, kuolema, niin salaa jne. Espanjalaisen Escriván säkeistö,
Cervantesin hiukan mukailema.
[9] seguidillat ovat aitoespanjalaisia kansanlauluja (ja tansseja).
[10] Sisiliskojen saarille: kaukaisille ja asumattomille.
[11] Ariadnen seppel: eräs tähtikuvio.
[12] Tibar ja Pancaya. Taruissa mainittuja seutuja; jälkimmäinen
(Pankhaia) otaksuttiin vanhalla ajalla Onnellisen Arabian rannikolla
sijaitsevaksi siunatuksi saareksi.
[13] Don Clavijo: Don Tappi.
[14] pyytäisi Antonomasiaa Vikaarilta vaimokseen. El Vicario
eclesiástico, korkein kirkollisten asiain tuomari, voi vaatia tytön,
jota pakotettiin naimisiin, pois vanhempien luota, jotta hän sai
vapaasti ilmoittaa oman tietonsa ja tahtonsa.
[15] quis talia fando jne. Lause Vergiliuksen _Aeneis_-runoelman
toisesta kirjasta: Ken semmoista kuullessaan... ei heltyisi kyyneliin?
[16] Minä repisin oman partani... vaikka olisin maurien maassa.
Nimittäin maassa, jossa partaa pidetään pyhänä.
[17] lennättävät meidät Peralvilloon. Lähellä Ciudad Realia
sijaitsevaan paikkaan, missä Pyhä Veljeskunta nuolilla lävisti
kuolemaantuomittuja.
[18] Lisesiaatti Torralba poltettiin noitana roviolla v. 1531.
[19] Bourbonin kuoleman. Puheena on Bourbonin konnetaabeli Kaarle,
joka keisari Kaarle V:n palveluksessa ollen tämän tietämättä valloitti
Rooman jättäen sen joukkojensa ryöstettäväksi.
[20] seitsemän kiliä: Plejadien (Seulasten) kansanomainen espanjalainen
nimi.
[21] minä en tunne aakkosiakaan, mutta minusta voi tulla hyvä
käskynhaltia, kun vain pidän Kristuksen mielessäni. Espanjalaisissa
aapiskirjoissa on ensimmäisenä risti, jota sanotaan Kristukseksi.
Espanjalainen sanoo: »Ei tunne Kristustakaan» tarkoittaen: »Ei tunne
A:takaan». Sanchon sanaleikki on sangen mielevä: hyvä hallitseminen
ei vaadi suurta kirjallista sivistystä, riittää, kun hallitsija pitää
Kristuksen mielessään.
[22] suuren cordobalaisen runoilijan. Viittaus runoilija Juan de Menan
(1412—1456) säkeisiin.
[23] eräs heidän pyhimpiä miehiään: apostoli Paavali I Korintt. 7, 31.
[24] Jacan vuorimaa. Jacan pieni kaupunki sijaitsee Pyreneillä, lähellä
Ranskan rajaa.
[25] Henaresista Jaramaan, ja Pisuergast’ Arlanzaan. Altisidora
mainitsee jokia, jotka yhtyvät toisiinsa, joten niiden käyttäminen
suuren maineen rajoina saa koomillisen sävyn.
[26] niin suuret, että nimeltään ne _ainokaiset_ ois. Tämä on selitetty
viittaukseksi Espanjan kruununkalleuksiin kuuluvaan mainioon helmeen —
paitsi nimeä la Sola, ainoa, se sai myös nimet la Peregrina, vieras,
harvinainen, ja la Huérfana, orpo.
[27] vedenviilentäjien suloinen pyörittäjä. Kesäinen aurinko vaatii
liikuttamaan astioita, joissa vettä jäähdytetään. Cervantes viittaa
luultavasti jonkun runoilijan tuntemattomaan säkeeseen.
[28] Barataria: sanasta barato, joka ennen vanhaan merkitsi myös
petosta.
[29] oli kuullut kotipaikkansa kirkkoherran kertovan toisesta
samanlaisesta tapauksesta. Kirkkoherra oli luultavasti lukenut sen
Jacobus a Voraginen kirjoittamasta _Legenda aureasta_ (13. vuosis.). —
Seuraava historia on nähtävästi myös peräisin kirjallisesta lähteestä,
Francisco de Osunan teoksesta _El Norte de los Estades_ v:lta 1550.
[30] Omnis saturatio mala jne. Mestari Hippokrates oli sanonut: »mutta
_leivästä_ johtuva kaikkein pahinta». Tohtori Tuima muutti lausumaa
asian vaatimalla tavalla.
[31] Absit: pois se.
[32] ja olen biskajalainen. Kaarle V:n ajoilta asti olivat
valtiosihteerien ja keisarillisten yksityissihteerien virkain haltiat
useimmiten biskajalaisia.
[33] perlaattista väkeä. Esp. _perlático_: rampa, hervoton.
[34] Morónin peltopyitä tai Lavajosin hanhia. Morón de la Frontera
ja Lavajos ovat pikkukaupunkeja; edellinen sijaitsee Sevillan,
jälkimmäinen Segovian seuduilla.
[35] Cacus ja Andradilla. Edellinen oli klassillinen karjanvaras,
Vulkanuksen poika, jonka Herkules surmasi; jälkimmäisestä ei tiedetä
mitään.
[36] kuin se olisi hänen häpeäkseen poikkileikattu. Semmoista
hameen lyhentämistä lienee todella käytetty pahamaineisten naisten
rankaisemiseksi.
[37] dubitat Augustinus: Augustinus epäilee.
[38] operibus credite et non verbis: uskokaa tekoja, älkää uskoko
sanoja.
[39] joka voi nostaa köyhän loasta jne. Vrt. psalmi 113, 7: »joka
tomusta nostaa halvan sekä loasta koroittaa köyhän pannaksensa hänet
ruhtinasten viereen.»
[40] Amicus Plato jne.: Plato on minulle rakas, mutta totuus rakkaampi.
[41] Berrueca: Näppysilmä.
[42] Tronchón: Aragoniassa sijaitseva kaupunki.
[43] Gelte: saks. Geld, rahaa.
[44] ajamalla meidät maanpakoon. V. 1609 annettiin käsky, että
moriskojen piti lähteä maasta pois.
[45] Galiana oli maurilainen prinsessa. »Galianan palatsin» rauniot
nähdään vieläkin Toledossa, Tajon rannalla.
[46] tuli rikkoneeksi pyhän Kirkolliskokouksen määräystä. Tridentin
kirkolliskokous oli päättänyt julistaa pannaan ne henkilöt, jotka
sallivat kristittyjen käydä kaksintaisteluun heidän maillaan.
[47] Bireno, josta kertoo Ariosto, jätti rakastettunsa Olimpian
autiolle saarelle.
[48] joka oli saanut oppinsa taivaasta. Vrt. II Korintt. 12, 2—4.
[49] taivaan valtakuntaan voidaan hyökätä. Vrt. Matt. 11, 12.
[50] Mendozat näyttävät olleen erityisessä taikauskoisuuden maineessa.
[51] Santiago ja kiinni Espanja: esp. _Santiago, y cierra, España!_ —
Sancho käsittää sanan cerrar merkitsevän tässä, kuten tavallisesti,
sulkemista, kiinnipanemista. Merkitys on: käydä päin, hyökätä kimppuun.
[52] punaristiritarin. Santiagon ritarikunnan ritareilla oli punainen
risti rinnallaan ja viitassaan.
[53] Don Quijote Manchalaisen toisesta osasta. Suunnitellessaan
tämän luvun kirjoittamista Cervantes ilmeisesti kuuli Avellanedan
kirjoittamasta »toisesta osasta» ja sai sen nähtäväkseen.
[54] Minä en kukista kuningasta enkä aseta kuningasta valtaistuimelle.
D. Enrique de Trastamara surmasi veljensä, Kastilian kuninkaan
Pedro I:n (Julman) saaden apua ranskalaiselta ritarilta Bertrand
du Guescliniltä, joka puhdisti itseään sanomalla: »Minä en kukista
kuningasta enkä aseta kuningasta valtaistuimelle, vaan autan herraani.»
[55] Tähän kuolet, petturi jne. Säkeitä vanhasta romanssista, jossa
lauletaan Laran prinssien, Doña Sanchan poikien kohtalosta. Heidät
houkutteli surmaan heidän setänsä, mutta heidän kuolemansa kostettiin.
[56] tästä minä päättelen, että meidän täytyy olla lähellä Barcelonaa.
Kaunis Katalonia oli Cervantesin ajalla niin surkeassa tilassa, että
ryövärien lukuisuus osoitti pääkaupungin olevan lähellä.