"Lintujen hinnoista puhuessa, olenpa nähnyt kameelikurjen maksavan
kolmesataa puntaa", sanoi eläintentäyttäjä tarinoidessaan nuoruutensa
matkustuksista. "Kolmesataa puntaa!"
Hän tähysteli minua silmälasiensa yli. "Ja toisenkin, josta ei huolittu
neljääsataa."
"Ei", hän sanoi, "niissä ei ollut mitään erityisen rodun merkkejä. Ne
olivat vaan tavallisia kameelikurkia. Olivat hieman värinsäkin
menettäneitä -- ruokahoidon vuoksi. Eikä ollut mitään rajotettua
saantiakaan. Olisi luullut viiden kameelikurjen olleen halvassa
hinnassa Taka-Intiasta tulevalla laivalla. Mutta seikka oli se että
yksi niistä oli niellyt timantin.
"Mies, jolta se sen sai oli Sri Mollini padisha, hirmuinen keikari,
voisi sanoa pääkaupunkilaiskeikari kantapäästä kaulaan, ja sitte ruma
musta pää ja pyllähtelevä turbaani, jossa tämä timantti välkkyi. Linnun
peijakas noukkasi sen ja kun mies nosti hälinän se kai älysi tehneensä
väärin ja meni toisten joukkoon säilyttääkseen tuntemattomuutensa.
"Kaikki tapahtui minuutissa. Minä olin ensimäisiä saapumaan, ja siinä
tuo pakana ruikutti jumaliaan ja kaksi merimiestä sekä lintujen hoitaja
nauroivat pakahtuakseen. Se oli lystikäs tapa menettää timanttinsa.
Lintujen hoitaja ei ollut sattunut juuri silloin saapuville, joten hän
ei tiennyt mikä lintu kolttosen teki. Aivan hukassa siis. Totta puhuen
en ollut puoleksikaan pahoillani. Tuo mokoma oli kerskunut
timanttipahaisestaan siitä asti kuin laivaan tuli.
"Tuollainen asia kulkee siunaaman ajassa laivan keulasta perään.
Jokainen puhui siitä. Padisha meni alas kajuuttiin tunteitaan
salatakseen. Päivällisellä -- hän söhri suihinsa oman pöydän ääressä
kahden muun hindun kanssa -- kapteeni pyrki irvistelemään hänelle siitä
ja hän joutui kovaan kiihkoon. Hän kääntyi istuimellaan ja puhui
korvaani. Hän ei ostaisi lintuja; hän tahtoisi timanttinsa. Hän vetosi
oikeuksiinsa Englannin alamaisena. Hänen timanttinsa täytyi löytyä. Hän
oli luja siinä. Hän valittaisi Ylähuoneeseen. Lintujen hoitaja oli
noita pölkkypäitä, joihin ei missään nimessä saa uutta ajatusta
mahtumaan. Hän torjui kaikki ehdotukset minkäänlaisesta
lääkäröimisestä. Hänen ohjeinaan oli ruokkia niitä sillä ja sillä
tavalla ja kohdella niitä sillä ja sillä tavalla, ja poikkeeminen
niiden ruokkimisesta sillä ja sillä tavalla ja niiden kohtelemisesta
sillä ja sillä tavalla saattoi toimittaa hänelle potkut toimestaan.
Padisha oli vaatinut mahapumppua -- vaikk'eihän sitä voi linnulle
tehdä. Tämä padisha oli päntännyt päähänsä runsaat määrät pintapuolista
lakituntemusta, kuten bengali vietävät yleensä, ja hoki hakevansa
pidätysoikeuden lintuihin, ja sen semmoista. Mutta muuan vanhempi mies,
joka sanoi poikansa olevan Lontoossa asianajajana, kiisti sen mitä
lintu nielee _ipso facto_ jäävän eriämättömäksi osaksi linnusta, ja
padishan ainoan keinon olevan etsiä vahingonkorvausta, ja siinäkin
tapauksessa saattaisi olla mahdollista todistaa hänen oman
huolimattomuutensa myötävaikuttaneen vahingon aiheutumiseen. Hänellä ei
ollut mitään menettelyvapautta kameelikurkeen nähden joka ei ollut
hänen omansa. Tuo sai padishan suunniltaan, etenkin kun useimmat meistä
mielipiteenään lausuivat että tämä käsitys oli ainoa järjellinen.
Laivassa ei ollut ainoatakaan lakimiestä kysymystä ratkaisemassa, joten
puhelimme kaikki kutakuinkin vapaasti. Vihdoin Adenista lähdettyä
hänkin näytti taipuneen yleiseen mielipiteeseen ja meni vaivihkaa
hoitajan luo tekemään tarjouksen kaikista viidestä kameelikurjesta.
"Seuraavana aamuna nousi aamiaispöydässä aika metakka. Miehellä ei
ollut mitään valtuutta lintujen myymiseen eikä mikään mahti saanut
häntä ottamaan sellaista kuuleviin korviinsakaan; mutta hän kuului
kertoneen padishalle että muuan puoliverinen europalainen nimeltä
Potter oli jo tehnyt hänelle tarjouksen, ja sillä perusteella padisha
meidän kaikkien edessä syytti Potteria kunniattomaksi. Mutta luulenpa
että useimmat meistä katsoivat Potterin menetelleen hyvinkin
nokkelasti, ja tiedän että kun Potter ilmaisi Adenista lähettäneensä
Lontooseen lintujen omistajille sähköteitse ostotarjouksen ja saavansa
vastauksen Suetsiin, minä hyvänlaisesti kirosin menetettyä tilaisuutta.
"Suetsissa padisha puhkesi kyyneliin -- todellisiin karpaloitseviin
kyyneliin -- kun Potterista tuli lintujen omistaja, ja tarjosi hänelle
suoraapäätä kaksisataa viisikymmentä puntaa koko erästä, enemmän kuin
kaksisataa prosenttia Potterin maksamasta hinnasta. Potter sanoi ennen
menevänsä hirteen kuin luopuvansa höyhenestäkään -- aikovansa tappaa ne
yksitellen ja etsiä timantin; mutta jälkeenpäin punnittuansa asiaa hän
hiukan pehmeni. Hän oli pelaaja ennen kaikkea tämä Potter, hieman
omituinen kortinlyönnissä, ja tällainen onkimisarvonta oli kai vasiten
omiaan hänen ohjelmaansa. Ainakin hän leikin innossa tarjoutui myymään
linnut erikseen eri henkilöille huutokaupalla, pohjahintana 80 puntaa
linnulta. Mutta yhden niistä hän sanoi aikovansa pitää omaa onneansa
koettaakseen.
"Ota huomioon että timantti oli kallisarvoinen -- eräs pikkarainen
juutalais-ukko, timanttikauppias, joka oli matkassamme, oli arvioinut
sen kolmeen neljään tuhanteen, padishan näyttäessä sitä hänelle -- ja
tämä kameelikurkipeluun aate tarttui lujasti mieliin. Sattuipa että
minä olin parina kertana ollut puheissa kameelikurkien hoitajan kanssa
kaikenlaisista asioista, ja aivan sattumalta hän oli sanonut
erään linnuista käyneen huonovointiseksi, ja hän epäili huonoa
ruuansulatusta. Sillä oli yksi häntäsulka miltei kauttaaltaan valkea,
joten se oli tunnettavissa, ja kun siis seuraavana päivänä huutokauppa
alkoi siitä, minä korottaa tohautin padishan kahdeksankymmentäviisi
yhdeksäänkymmeneen. Taisin olla hiukkasen liian varma ja kiihkeä
tarjouksessani ja jotkut toisista äkkäsivät minun vainunneen jotakin.
Ja padisha äityi tavottamaan lintua kuin järkensä menettänyt. Vihdoin
juutalainen timanttikauppias sai sen 175 punnasta ja padisha huusi 180
juuri vasaran pudottua pöytään -- niin Potter selitti. Kaikessa
tapauksessa juutalainen sen sai, ja siinä paikassa hän haki pyssyn ja
ampui sen. Potter nosti sen päiväisen mekkalan, sanoen sen vaikeuttavan
toisien kolmen myyntiä, ja padisha tietysti käyttäysi kuin löyhkäpää;
mutta kaikki olimme hirmuisessa kiihkossa. Olinpa iki iloissani, sen
takaan, kun leikkely ei saanutkaan mitään timanttia näkyviin -- iki
iloissani. Olin itse mennyt sataanneljäänkynnneneen.
"Pikku juutalainen käyttäysi kuten juutalaiset yleensä -- hän ei
näyttänyt olevan erityisemmästi millänsäkään huonosta onnestaan; mutta
Potter kieltäysi pitkittämästä huutokauppaa ennen kuin oli sovittu
ettei tavaroita luovutettaisi myynnin ollessa kesken. Pikku juutalainen
tahtoi kiistää että tapaus oli poikkeuksellinen, ja koska mielipiteet
sattuivat jokseenkin tasan, niin toimitus lykättiin seuraavaan aamuun.
Meillä oli vilkas päivällispöytä sinä päivänä, usko pois, mutta lopulta
Potter sai tahtonsa tapahtumaan, koska oli järkeen menevää että hänen
oli turvallisinta pitää kaikki linnut ja että meidän piti antaa hänelle
jonkin verran vastinetta urheilijamaisesta käytöksestään. Ja se vanha
herrasmies, jonka poika oli lakimies, sanoi tuumiskelleensa asiaa päin
ja toisin ja vahvasti epäilevänsä, eikö linnun tultua avatuksi ja
timantin löydetyksi sitä pitänyt antaa takaisin oikealle omistajalle.
Muistan vetäneeni esille että tähän kohtaan ulottui aarteenlöytöä
koskeva laki -- niinkuin asianlaita totisesti olikin. Syntyi kuuma
väittely ja me sovimme siitä että oli toden teolla hupsua tappaa lintu
laivan kannella. Sitte vanha herrasmies, ryhtyen laajasti lavertelemaan
lakitiedettä, yritti tehdä selväksi että myynti oli arpajaisten pitoa
ja laitonta, ja vetosi kapteeniin; mutta Potter sanoi myyvänsä linnut
pelkästään kameelikurkina. Hän ei tahtonut kaupita timantteja, hän
sanoi, eikä tarjonnut sitä houkutukseksi. Hänen kaupaksi asettamansa
kolme lintua _eivät_ sikäli kuin hän osasi tietää ja uskoa sisältäneet
timantteja. Se oli siinä jonka hän piti -- niin hän toivoi.
"Hinnat olivat siitä huolimatta korkealla seuraavana päivänä. Nousun
aiheutti tietysti se että nyt oli neljä mahdollisuutta viiden asemesta.
Linnut peijakkaat nousivat keskimäärin 227 puntaan, eikä tämä padisha,
kumma kyllä, hankkinut ainoatakaan niistä itselleen -- ei ainoatakaan.
Hän piti liian suurta hälinää, ja kun olisi pitänyt tehdä tarjouksia
hölisi pidätysoikeuksista; sitäpaitsi oli Potter hieman liian tuikea
häntä kohtaan. Yksi joutui eräälle hiljaiselle upseerille, toinen
tuolle pikku juutalaiselle, ja kolmannen saivat laivan koneenkäyttäjät
yhtiössä. Ja sitte Potterin näytti äkkiä tulevan surku kauppojansa ja
hän sanoi heittäneensä menemään varmat tuhannen puntaa ja varsin
luultavasti saavansa tyhjän arvan ja aina olleensa pöhkö, mutta kun
minä menin häntä pikkuisen haastattamaan, aikoen saada hänet panemaan
viimeisen mahdollisuutensa puoliksi, niin huomasin hänen jo myyneen
pidättämänsä linnun eräälle valtiomiehelle, joka oli lomakautenaan
käynyt tutkimassa intialaisia tapoja ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Tuo viimeinen oli se kolmensadan punnan lintu. No, kolme noita mokomia
vietiin maihin Brindisissä -- vaikka vanha herrasmies intti sen olevan
tulliasetusten rikkomista -- ja Potter ja padisha astuivat myös maihin.
Hindu näytti olevan puolittain päästään vialla nähdessään rakkaan
timanttinsa menevän niin sanoakseni sen ja tämän tien. Herkeämättä hoki
hän hankkivansa pidätysoikeuden -- hänellä oli se aivoihinsa
lyöttyneenä -- ja antoi nimensä ja osotteensa lintujen ostajille, jotta
he tietäisivät minne lähettää hänen timanttinsa. Yksikään heistä ei
halunnut hänen nimeään eikä osotettaan, eikä suostunut omaa
olopaikkaansa ilmoittamaan. Kävipä siinä aika suukopu -- laivasillalla.
Kaikki lähtivät eri junilla. Minä jatkoin matkaani Southamptoniin ja
näin siellä maihin astuessani linnuista viimeisen; se oli tuo
koneenkäyttäjien ostama ja seisoi komentosillan lähellä isossa
tavaravasussa, näyttäen niin luisevalta ja hullunkuriselta puitteelta
kallisarvoiselle timantille kuin konsanaan saa nähdä -- jos se _oli_
puitteena kallisarvoiselle timantille.
"_Miten se päättyi?_ Oh! niin vaan. Niin -- kenties. Tosiaankin, eräs
seikka vielä voi olla valaistukseksi. Noin viikkoa jälkeen maihin
tuloani minä kävelin Regent-katua ostoksillani, ja kenenkä näinkään
käsikynkässä mitä iloisimmalla tuulella patikoivan edelläni muun kuin
padishan ja Potterin. Kun sitä ajattelee -- --
"Niin. _Olen_ sitä ajatellut. Ei vain, katsos, ole epäilemistäkään
siitä että timantti oli oikea. Ja padisha oli ylhäinen hindu. Olen
nähnyt hänen nimensä sanomalehdissä -- usein. Mutta tokko lintu todella
nieli timantin, se on toinen asia, kuten sanot."