Lähellä Apoldan kaupunkia Saksanmaalla on vanhain akkain mylly. Se on
melkein kuni iso kahvimylly, siinä vaan eroitus, ettei sitä väännetä
ylä- vaan alapuolelta. Alhaalla on nimittäin kaksi isoa kampea, joihin
kaksi renkiä tarttuu kun on jauhettava. Ylhäältä lasketaan vanhat akat
myllyyn: ryppyisinä, hiuksettomina ja hampaattomina ne sinne pannaan
ja nuorina he alhaalla tulevat esiin; sievinä ja punaposkisina kuni
omenat. Yksi väännähdys vaan ja sitte valmis; vaan ritinää ja ratinaa
siinä on niin, että selkäpiitä karsii. Mutta jos kysyy niiltä, jotka
tulevat nuortuneina ulos, eikö se hirmuisesti koskenut, niin vastaavat
he: "Eihän toki! Ihmeen ihanata se oli! Melkein niinkuin jos olisi
herännyt varhain aamulla kun on nukkunut oikein hyvin, kun aurinko
paistaa huoneeseen ja linnut laulavat ja puut humisevat ja vielä
vuoteessaan loikoilee ja ojenteleikse. Silloinkin jäseniä välistä
naksauttaa!"
Pitkän matkan päässä Apoldasta asui ennen vanha vaimo, joka myöskin
oli kuullut myllystä puhuttavan. Kun hän nyt hyvin kernaasti olisi
tahtonut olla nuori, niin teki hän äkkiä eräänä päivänä päätöksensä ja
laittautui matkalle.
Hidasta oli matkan teko; hänen täytyi usein jäädä seisomaan koska häntä
niin ryvitti, mutta ajan pitkään pääsi hän kumminkin eteenpäin ja
vihdoin viimein pääsi hän myllyllekin.
"Tahtoisin kernaasti tulla nuoreksi taas ja siitä syystä uudelleen
jauhatuttaa itseni", sanoi hän eräälle rengille, joka kädet
housuntaskuissa istuskeli myllyn edustalla ja puhalteli savuja
piipustaan. "Herra Jumala, kuinka tänne on pitkä matka!"
"Mikä sitten on nimesi?" kysyi renki haukotellen.
"Vanhaksi Liisa-muoriksi minua sanovat!"
"Istukaa penkille vähäksi aikaa, Liisa-muori", sanoi renki, meni
myllyyn, avasi ison kirjan ja tuli sitten pitkä lista kädessään taasen
ulos.
"Lasku kai se on, poikaseni?" kysyi vanhus.
"Ei toki!" vastasi renki. "Jauhaminen ei maksa mitään. Mutta tämän alle
täytyy Teidän ensinnä kirjoittaa nimenne!"
"Nimenikö kirjoittaa?" toisti vanha vaimo. "Niinkö nimikirjoituksellani
perkeleelle lupautua? En, sitä en tee! Minä olen jumalaapelkäävä nainen
ja toivon kerran pääseväni taivaaseen."
"Ei täällä kumminkaan niin vaarallisia vaadita", nauroi renki. "Listaan
on merkitty kaikki ne tyhmyydet, mitkä eläissänne olette tehneet,
samassa järjestyksessä aikoineen ja tuntineen kuin ne tapahtuivat.
Ennenkun annatte jauhatuttaa itsenne, täytyy Teidän sitoutua, nuoreksi
tultuanne, tekemään vielä kerran samat tyhmyydet ja ihan samassa
järjestyksessä; aivan niinkuin ne ovat tähän listaan merkityt."
Sitten katsoi hän listaan ja virkkoi hymyillen: "Onhan niitä
tosiaankin koko joukko, Liisa-muori, aika joukko! Kuudennestatoista
kuudenteenkolmatta ikävuoteen yksi kutakin päivää kohden, sunnuntaisin
kaksikin. Sitten niitä on vähemmän. Mutta alkupuolella neljänäkymmentä,
silloin niitä taas, hitto vieköön, on oikein paksulta. Lopulta,
niinkuin tavallista on!"
Silloin huokasi vanhus ja sanoi: "Ohhoh, eipä silloin kannatakkaan
myllyyn mennä!"
"Niinpä, niin", vastasi renki "useitten ei sitä kannatakkaan tehdä!
Senpätähden meillä onkin niin hyvä aika, seitsemän joutopäivää viikossa
ja mylly seisoo, varsinkin viime vuosina. Ennen sitä oli liike edes
vähäsen vilkkaampaa."
"Eikö ole mahdollista pyyhkiä edes jotakin listasta?" kysyi vanhus
vielä kerran ja hyväili rengin poskia. "Kolme asiaa vaan, poikaseni,
kaiken muun tahdon, jos nyt niin olla täytyy, tehdä vielä toisenkin
kerran."
"Ei", vastasi renki, "se on aivan mahdotonta. Joko -- tahi!"
"Pitäkää listanne", sanoi silloin vanha vaimo hiukkasen mietittyään,
"olen menettänyt kaiken halun mennä tuhmaan, vanhaan myllyynne!" ja hän
läksi kotiinsa.
Mutta kun hän tuli sinne ja ihmiset kummissaan katsoivat häneen
ja sanoivat: "Mutta Liisa-muori, Tehän tulette aivan yhtä vanhana
takaisinkin kuin olitte sinne mennessänne! Myllystä kai ei olekaan
taikaa?" -- niin rykäisi hän ja vastasi: "Onhan sitä siinä kylläkin:
mutta minä pelkäsin liian paljon ja mitäs sitten siitä lyhyestä
lisäelämästä hyötyä olisikaan? Voi hyvä Jumala!"