Kokous oli päätetty pitää "Ilossa" leski Desirin luona seuraavana
torstaina kello 2 päivällä. Leski oli hyvin kuohuksissaan
niistä hävyttömyyksistä, joita tehtiin hänen lapsilleen --
kivihiilenkaivajille, ja hän pursui vihaa etenkin siitä saakka, kun
hänen kapakkansa alkoi käydä yhä tyhjemmäksi. Ei vielä milloinkaan oltu
juotu niin vähän kuin tämän lakon aikana. Juopot sulkeutuivat kotiinsa,
jotteivät häiritsisi yleistä päätöstä. Montsou'ssa, missä tavallisesti
kihisi väkeä, oli nyt kuollutta ja tyhjää. Olut ei enää virrannut
kapakkojen kynnyksien yli, vaan kaikki ojat olivat kuivillaan. Kaikissa
kapakoissa näkyi ainoastaan tarjoilijain kalpeat kasvot heidän turhaan
odottaessa vieraita. Ainoastaan Saint-Eloi'ssa, missä kaivosvoudit
söivät, täytettiin joskus tuoppeja. Vulkanissakin oli hiljaista ja sen
naiset istuivat toimettomina halullisten puutteesta, vaikkakin he
olivat valmiit laskemaan hintansa kymmenestä viiteen sou'hun vaikeitten
aikojen tähden.
-- Piru vieköön! huusi leski Desir. -- Santarmit ovat syynä kaikkeen!
Hänen mielestään olivat kaikki päälliköt ja isännät santarmeja ja hän
kutsui tällä nimellä kaikkia kansan vihollisia. Hän suostui
mielihyvällä Etiennen ehdotukseen. Koko hänen talonsa oli
kivihiilenkaivajain palveluksessa ja hän oli valmis itse lähettämään
kutsukirjeitä, jos laki sen vaatii.
Seuraavana päivänä toi Etienne hänelle koko pinkan kirjeitä
allekirjoitettavaksi. Kutsukirjeet lähetettiin sitten kaikkien
kaivoksien edustajille ja työmiehille, joihin voitiin luottaa.
Kokouksen tarkoituksena mainittiin olevan kysymyksen lakon
jatkamisesta, mutta todellisuudessa odotettiin Pluchart'ia, jonka piti
puheellaan vaikuttaa, että työmiehet liittyisivät Internationaleen.
Tuorstai-aamulla oli Etienne hyvin levoton, sillä hänen entinen
työmestarinsa ei saapunut, vaikka oli sähkösanomassaan luvannut tulla
keskiviikko-illalla. Mitä se merkitsi? Hän pelkäsi pahoin, ettei hän
ehtisi puhua hänen kanssaan ennen kokousta. Jo kello yhdeksän lähti hän
Montsou'hun toivossa, että Pluchart mahdollisesti oli mennyt suoraan
sinne poikkeamatta Voreux'hon.
-- Ei, minä en ole nähnyt teidän ystäväänne, sanoi rouva Desir,-- mutta
minulla on kaikki valmista.
Hän vei hänet tanssisaliin, joka oli koristettu kuten ennenkin
paperikukilla ja kiehkuroilla. Vain soittolavan tilalla oli pöytä ja
kolme tuolia nurkassa ja salissa rivittäin seisoi penkkejä.
-- Oivallista, sanoi Etienne.
-- Ja tietäkää, että täällä voitte olla kuin kotona. Huutakaa niin
paljon kuin tahdotte. Jos santarmit tulevat, niin eivät ne pääse taloon
muutoin kuin ruumiini yli.
Äkkiä sai Etienne hämmästyksekseen nähdä Rasseneurin ja Suvarinin,
jotka astuivat saliin. Leski poistui jättäen heidät kolmen kesken
Etiennen huudahtaessa:
-- Kas, tekin jo tulette!
Suvarin tuli pelkästä uteliaisuudesta. Hän teki työtä öisin
Voreux'issa, koska koneenkäyttäjät eivät olleet yhtyneet lakkoon.
-- Pluchart ei ole vielä tullut, minä olen niin levoton, lausui
Etienne.
Kapakoitsija katsoi sivulle ja mutisi hampaittensa välistä:
-- Sitä en ihmettelekään.
-- Kuinka?
-- Jos tahdot tietää, lausui Rasseneur katsoen nyt suoraan Etienneä
silmiin, -- niin olen minäkin kirjoittanut hänelle ja pyytänyt ettei
hän tulisi. Niin, sillä minun mielestäni pitäisi meidän hoitaa itse
asiamme pyytämättä sivullisten apua.
Etienne kuohahti. Vavisten raivosta ei hän saanut muuta sanotuksi kuin:
-- Sinä, sinäkö sen teit! Sinä teit sen!
-- Niin, minä sen tein! Vaikka tiedät kyllä, että pidän Pluchart'ia
suuressa arvossa. Mutta näetkö, minä en hyväksy teidän aikeitanne. Minä
tahdon ainoastaan, että kivihiilenkaivajain elämä tulisi kevyemmäksi.
Olen kaksikymmentä vuotta raatanut maan alla ja olen siinä työssä niin
hikoillut, että vannoin itselleni koettaa kaikin keinoin hankkia
helpotusta onnettomille, jotka siellä nääntyvät, ja olen vakuutettu,
ettette te saavuta suunnitelmillanne mitään, tulette vain pahentamaan
kivihiilenkaivajain kohtaloa. Kun nälkä pakottaa heidät palaamaan
työhön, kepittää yhtiö heidät kuin karkurikoiran... Mutta minä tahdon
estää sen, ymmärrätkö?
Hän korotti äänensä ja seisoi Etiennen edessä hajasäärin voitokkaana.
Näissä sanoissa kuvastui koko Rasseneurin luonne, tuon järkevän ja
kärsivällisen miehen luonne. Miten tyhmää ajatella, että yhdellä
iskulla voisi muuttaa koko maailma ja asettaa työmiehet isäntien
tilalle! Siihen tarvitaan tuhansia vuosia. Älköön hänelle puhuttako
ihmeistä! Itse hän oli päättänyt vaatia yhtiöltä vähän parempia
työehtoja työläisille, jotteivät he sortuisi aivan pysyessään
vaatimuksissaan.
Etienne ei keskeyttänyt häntä. Hän ei saanut puhuttua kiihkoltaan.
Mutta vihdoin huudahti hän:
-- Perhana! Mitä sinun suonissasi virtaa, verta vaiko vettä?
Hän oli valmis hyökkäämään Rasseneurin kimppuun ja rusikoimaan hänet.
Tukahuttaakseen kiukkuaan alkoi hän vihoissaan astua edes takaisin
salissa potkien penkkejä tieltään.
-- Sulkekaa edes ovi, huomautti Suvarin. Ei ole tarpeen, että kaikki
kuulisivat.
Kun ei kukaan välittänyt hänen huomautuksestaan, sulki hän itse oven ja
istui polttamaan savuketta katsoen hymyillen toisiin.
-- Turhaan sinä kiukuttelet, -- lausui Rasseneur, sillä et sinä edistä
asiaa. Luulin ensin että sinulla on järkeä päässäsi. Oli kyllä hyvä,
että kehoitit työmiehiä pysymään rauhallisina kotona ja käytit yleensä
valtaasi pysyttääksesi järjestyksen voimassa. Mutta nyt äkkiä sinä itse
tahdot saattaa heidät kiikkiin.
Joka kerran kierrettyään salin ja työnnettyään penkit sivulle palasi
Etienne kapakoitsijan luo ja tarttuen hänen olkapäihinsä pudisti häntä
kovasti huutaen hänelle vastauksensa päin kasvoja.
-- Perhana sinut vieköön, kyllä minä pysyn tyynenä. Niin, minä olen
todellakin vaatinut heiltä hyvää kuria enkä neuvo ketään metelöimään.
Mutta niin pitkälle ei saa mennä, että meidät vedettäisiin nenästä.
Hyvähän sinun on, kun osaat pysyä kylmänä. Mutta minusta tuntuu
toisinaan, että olen menettämäisilläni järkeni.
Se oli myös tunnustus hänen puoleltaan. Hän pilkkasi uskoaan siihen,
että pian koituisi oikeuden valta ja että kaikki ihmiset tulevat
veljiksi. Ei auta istua kädet ristissä ja odottaa, kunnes ihmiset
ahmivat toinen toisensa kuin sudet. Ei! Täytyy itse toimia, muuten
vääryys jää ikuisiksi ajoiksi, rikkaat tulevat aina juomaan köyhien
verta. Eikä hän voinut suoda itselleen anteeksi sitä, että hän alussa
oli kyllin tyhmä vastustaakseen politiikkaa yhteiskunnallisissa
kysymyksissä. Siihen aikaan ei hän ymmärtänyt mitään, mutta
sen jälkeen oli hän lukenut ja oppinut paljon. Nyt oli hänen
katsantokantansa kypsynyt, hänellä oli oma järjestelmänsä. Mutta
hän ei kehittänyt järjestelmäänsä selvästi ja siinä näkyi mitä
erilaatuisimpien teoriojen suuntia, jotka hujan hajan olivat
sommitellut yhteen.
Ylimpänä hänen järjestelmässään komeili Karl Marxin aate: pääoma, joka
on vieraan työn riistämisen tulos. Työllä on täysi oikeus jopa
velvollisuuskin palauttaa itselleen tuo varastettu omaisuus.
Käytännössä hän Proudhonin esimerkin mukaan innostui suureen
vaihtopankkiin, joka perustettaisiin kaikkien välittäjien sijalle. Sen
jälkeen olisi osuusyhdistyksiä, jotka olisi rakennettu Lassallen
suunnitelman mukaan ja nauttisivat valtion kannatusta. Heidän täytyisi
vähitellen muuttaa koko maapallo yhdeksi teollisuuskaupungiksi. Näitä
yhdistyksiä hän kantoi mielessään pitkän aikaa, mutta sitten hän pettyi
ja pelästyi valvonnan vaikeutta. Viimeisiin aikoihin hän innostui
joukkotuotantoon vaatien, että kaikki tuotantovälineet olisivat
yhteistä omaisuutta. Mutta kaikki tuo oli vielä hyvin epämääräistä. Hän
ei tietänyt, miten toteuttaisi tuon uuden aatteen, sillä häntä pidätti
tunteet ja järki äärimmäisistä keinoista, joihin lakkolaiset ryhtyvät.
Hän rajoittui vain vaatiakseen hallitusvallan valtaamista. Ja sitten
saataisiin nähdä.
-- Mikä sinun on tullut? jatkoi hän. -- Miksi sinä äkkiä olet mennyt
porvarien puolelle? Olethan itse puhunut, että täytyy kerran puhjeta!
Rasseneur punastui vähän.
-- Niin olen. Ja jos tuo tapahtuu, niin saat nähdä, etten minä jää
toisista jälelle. Mutta minä en tahdo liittyä niihin, jotka tahtovat
saada toisten päät pyörälle hankkiakseen siitä itselleen aseman.
Tällä hetkellä Etienne puolestaan punastui. He lakkasivat kerrassaan
huutamasta, heissä äkkiä heräsi vanha kilpailukiihko ja sanat kaikuivat
vihasesti ja pisteliäästä. Juuri tuo kilpailukiihko pakotti kummankin
menemään pitemmälle kuin hän olisi tahtonutkaan, toinen kallistui
vallankumoukselliselle tielle, toinen pakosta puolusti liikanaista
varovaisuutta. Suvarin kuunteli heitä kasvoissa ylenkatseellinen ilme.
Hän itse kuului ihmisiin, jotka olivat valmiit millä hetkellä tahansa
uhraamaan henkensä vaatimatta palkaksi edes marttyyrin mainetta.
-- Mitä tarkoitat? Minuako? kysyi Etienne. Oletko kateellinen?
-- Kateellinenko? vastasi Rasseneur, -- Mistä syystä? Enhän minä pidä
itseäni suurena miehenä enkä ajattele liitto-osaston perustamista
Montsou'hun tullakseni sen sihteeriksi.
Toinen tahtoi keskeyttää hänet, mutta hän ei antanut, vaan jatkoi:
-- Tunnustapa suoraan, että viisi sinä välität kansainvälisestä
liitosta, sinä ajattelet vain sitä, että pääsisit meidän johtajaksemme
ja voisit olla kirjevaihdossa kuuluisan pohjoisen liittoneuvoston
kanssa.
Syntyi äänettömyys, Vihdoin Etienne alkoi puhua koettaen voittaa
levottomuuttaan.
-- Se on hyvä... Tähän asti olen luullut, etten tarvitse mistään
syyttää itseäni. Neuvottelin aina sinun kanssasi, koska tiesin, että
sinä olet taistellut täällä ennen minua. Mutta sinä et kärsi ketään
rinnallasi ja siinä tapauksessa minä alan toimia yksin. Ennen kaikkea
ilmoitan sinulle, että kokous pidetään kaikesta huolimatta, vaikkei
Pluchart'kaan saapuisi ja että toverit liittyvät liittoon vastoin
tahtoasi.
-- Oh, kyllähän he voivat liittyä, mutta heidät täytyy pakottaa
maksamaan jäsenmaksut.
-- Ei ollenkaan. Kansainvälinen liitto antaa lykkäystä työläisille,
jotka ovat lakossa. Me maksamme tulevaisuudessa, mutta nyt liitto
sensijaan tulee avuksemme.
Nyt Rasseneur kuohahti.
-- Vai niin... No, saadaanpa nähdä. Olenhan minäkin kutsuttu
kokoukseesi ja tulen käyttämään puhevuoroa. Minä en salli sinun
saattamaan tovereitten päät pyörälle, minä aion selittää heille, mikä
on heille tosihyödyksi. Saadaan nähdä, ketä he seuraavat, minuako,
jonka he tuntevat jo kolmekymmentä vuotta, vai sinua, joka vuoden
aikana olet kääntänyt kaikki nurin. Taistelkaamme, katsokaamme, ken
voittaa!
Ja hän meni ulos paiskaten oven kiinni.
Suvarin istui edelleenkin yhtä levollisena polttaen savukkeitaan.
Etienne astuskeli kauan huoneessa, sitten alkoi hän keventää sydäntään.
Olisiko se hänen syynsä, jos toverit pitäisivät tuota lihavaa laiskuria
häntä parempana. Hän puolustautui syytöstä vastaan, että hän muka etsi
mainetta. Ei hän tietänyt itsekään, miten hän oli saavuttanut kylän
luottamuksen ja yleensä vaikutusvallan, mikä hänellä tällä hetkellä on.
Häntä harmitti syytös, että hän muka kiihoittaa tovereita
henkilökohtaisen kunnianhimon tyydyttämiseksi.
Äkkiä pysähtyi hän Suvarinin eteen ja huudahti:
-- Tiedätkö, jos minun tähteni tulisi vuotamaan edes yksi verenpisara,
niin minä pakenisin heti Amerikaan.
Koneenkäyttäjä kohautti olkapäitään ja hymähti taas.
-- Oh, mitä siitä? vastasi hän. -- Maa tarvitsee verta.
-- Kuule, sanoi Etienne hetken kuluttua, -- mitä sinä tekisit minun
sijassani? Enkö minä ole oikeassa tahtoessani toimia?... Eikö ole
järkevintä meidän puoleltamme yhtyä tuohon liittoon?
-- Pelkkiä tyhmyyksiä, vastasi Suvarin. -- Vaikka voisihan sitä tehdä
parempaa odotellessa. Muutoin tulee Internationale pian menemään
eteenpäin. Hän on ryhtynyt siihen käsiksi.
-- Kuka?
-- Hän!
Suvarin lausui tämän puoliääneen kiihkeästi heittäen katseen itään. Hän
tarkoitti mestaria, Bakuninia.
-- Hän yksin voi antaa tarpeellisen sysäyksen, mutta kaikki sinun
oppineet "kehitysoppineen" ovat pelkureita... Kolmen vuoden kuluessa on
Internationale hänen johtonsa alla musertava vanhan maailman.
Etienne kuunteli tarkoin. Hänen teki mieli tietää kaikki, oppia
tuntemaan tuonkin hävityksen teorian, josta koneenkäyttäjä tavallisesti
puhui vain katkonaisin sanoin, ikäänkuin hän pitäisi tiedot omana
salaisuutenaan.
-- Mutta selitähän toki! Mikä on teidän tarkoituksenne?
-- Hävittää kaikki. Jottei enää olisi kansallisuuksia, hallituksia,
omaisuutta, ei jumalaa eikä uskontoa.
-- Sen ymmärrän. Mutta mihin se johtaa?
-- Alkuperäiseen muodottomaan kommuniin, uuteen maailmaan, kaiken
uudistamiseen.
-- Ja millä keinoin te aiotte saavuttaa sen?
-- Tulella, miekalla ja myrkyllä. Ryöväri -- se on todellinen sankari,
kansan kostaja, oikea vallankumouksellinen, joka ei toimi kirjoista
luettujen fraasien mukaan. Täytyy panna toimeen koko joukko hirvittäviä
murhayrityksiä, jotta vallassaolijat pelästyisivät ja kansa heräisi.
Tätä puhuessa Suvarin kävi pelottavaksi; hän kohosi tuoliltaan,
silmissä paloi kiihkon tuli ja kädet puristivat pöydän kulmaa.
-- Ei, ei, mumisi Etienne, tehden kädellään eleen, ikäänkuin hän
karkoittaisi kauheita peikkoja, -- Ei, me emme vielä ole tulleet niin
pitkälle. Murhia! Polttoja, ei, ei koskaan! Se on hirveää, se on
vääryyttä! Silloin kaikki toverit nousisivat kuristaakseen syyllisen.
Hän ei tuota ymmärtänyt. Tuo synkkä tie oli hänelle aivan vieras ja
olisiko mahdollista niittää kaikki ihmiset kuin pellon. Ja miten
sitten? Mitä tehdä, jotta uusi ihmiskunta kasvaisi? Hän vaati
vastausta.
-- Selitä minulle ohjelmasi. Täytyyhän meidän tietää, mihin tulemme.
Suvarin vastasi tyynesti katsoen haaveillen jonnekin etäisyyteen.
-- Kaikkinainen harkitseminen tulevaisuudesta on rikoksellinen, sillä
se häiritsee puhdasta, täydellistä hävitystä ja hidastuttaa
vallankumouksen kulkua.
Leski Desir ehdotti, että he söisivät aamiaisen. He suostuivat ja
siirtyivät ravintolan puolelle. Kun he olivat syöneet, aikoi Suvarin
mennä pois, mutta Etienne koetti pidättää häntä.
-- Mitä varten minä jäisin? leksautti Suvarin, kuunnellakseni teidän
tyhmyyksiänne, joita olen jo saanut kuulla kyllikseni. Hyvästi!
Hän lähti kasvoissaan tavallinen tyyni lempeä ilme ja savuke
hampaissaan.
Etienne kävi yhä levottomammaksi. Kello oli jo yksi, oli selvä, että
Pluchart oli pettänyt. Puoli kahden aikaan alkoivat edustajat
kokoontua. Hän otti heidät vastaan pelosta, että yhtiö olisi lähettänyt
jonkun vakoilijan. Hän tarkasti joka kutsukirjeen katsoen tyystin
kasvoihin. Monta saapui ilman kutsua ja hän laski sisään ne, jotka hän
tunsi. Tasan kello kaksi saapui Rasseneur, joka pitämättä kiirettä
poltti piippuaan loppuun. Hänen tyyneytensä hermostutti Etienneä
äärimmäisyyteen asti. Häntä harmitti myös, että koko joukko
metelöitsijöitä oli saapunut, kuten Sakarias, Mouquet y.m. He
varmaankin tulivat pilkkaamaan kaikkea, kuten he nauroivat lakollekin
mielihyvillään toimettomuudestaan.
Kului vielä neljäsosa tuntia. Saliin kokoontuneet alkoivat käydä
kärsimättömiksi. Silloin teki Etienne epätoivoisen päätöksen ja aikoi
mennä saliin. Samassa leski Desir katsahti ovesta ulos ja huudahti:
-- Tuollahan tulee herra, jota odotitte!
Todellakin siinä tuli Pluchart ajaen hevosella. Hän hypähti heti
rattailta. Hän oli laihahko, pienenläntä mies miellyttävine
kasvonpiirteineen, vaikkakin hänen päänsä oli suurehko ja ikäänkuin
neliskulmainen. Hän oli puettu pyhävaatteisiin. Jo viiteen vuoteen ei
hän ollut tehnyt ruumiillista työtä, vaan kiinnitti suurta huomiota
ulkomuotoonsa. Kuitenkin tunsi hänessä nytkin entisen työmiehen, m.m.
kynsistä, jotka olivat raudan kärventämät eivätkä ottaneet kasvaakseen.
Toimelias kuin oli kierteli hän väsymättä maakuntaansa, levittäen
kaikkialla katsantokantojaan.
-- Ah, pyydän anteeksi, sanoi hän ennenkuin hänelle ehdittiin lausua
moitteita myöhästymisestä. -- Eilen aamulla oli minulla luento
Preuilly'ssa ja illalla kokous Vallencay'ssa. Tänään kokous
Marchiennessa ja Sauvagnat'issa. Vihdoin onnistuin saamaan hevosen.
Minä olen aivan uupunut ja käheä. Mutta ei haittaa, kyllä minä puhun
sentään.
-- Saamari, olin unohtaa kortit! Sepä olisi kaunista.
Hän palasi ajoneuvojen luo, otti istuimen alta laatikon, jonka hän vei
mukaansa saliin.
Etienne kulki perästä säteilevänä, Resseneurin ollessa hämillään
uskaltamatta edes ojentaa hänelle kättä. Mutta Pluchart puristi itse
hänen kättään lausuen ohimennen pari sanaa kirjeestä. -- Mitä päähän
pistoja? Miksi ei pantaisi toimeen kokousta, jos se kerran on
mahdollista? Muutoin oli hänellä kova kiire, sillä hän aikoi samana
iltana ehtiä Joiselleen neuvottelemaan Legoujeux'n kanssa.
Kaikki siirtyivät saliin. Maheu ja Levaque olivat vähän myöhästyneet ja
astuivat nyt heidän perässään. Ovi lukittiin, jottei kukaan häiritsisi.
Tämä seikka herätti nuorison puolelta uutta pilaa. Sakarias kuiskasi
Mouquettelle, että he nyt yksissä tuumin saavat haudotuksi yhden
lapsen.
Noin satakunta työmiestä istui penkillä salissa odottaen. Kaikki
kääntyivät katsomaan vierasta herraa Lillesta kuiskien ja tarkastaen
hänen mustaa takkiaan.
Etiennen ehdotuksesta valittiin heti kokouksen toimihenkilöt. Hän
mainitsi nimiä ja läsnäolijat hyväksyivät ne käsien nostolla. Pluchart
valittiin puheenjohtajaksi ja Etienne ja Maheu hänen apulaisikseen.
Tuolia siirrettiin, valitut toimihenkilöt istuivat paikoilleen.
Hetkeksi katosi puheenjohtaja kumartuen pöydän alle pannakseen sinne
laatikkonsa, jonka hän tähän saakka oli pitänyt käsissään. Kun hän
jälleen tuli näkyviin, koputti hän pöytään, jotta läsnäolijat tulisivat
tarkkaaviksi. Sitten alotti hän kähein äänin:
-- Kansalaiset...
Äkkiä avautui sivuovi, jonka vuoksi hänen täytyi keskeyttää. Leski
Desir tuli keittiön kautta tuoden kuusi oluttuoppia tarjottimella.
-- Älkää antako häiritä itseänne, lausui hän, -- mutta puhuessa tulee
jano.
Maheu otti häneltä tarjottimen ja Pluchart jatkoi. Hän lausui olevansa
liikutettu Montsou'n työmiesten hyvästä vastaanotosta, pyysi anteeksi,
että oli myöhästynyt, huomautti väsymyksestään ja kipeästä kurkustaan.
Sitten antoi hän puhevuoron kansalaiselle Rasseneurille, joka pyysi
sen.
Rasseneur näytti hyvin levottomalta ja rykäsi ennenkuin alkoi
voimakkaalla äänellä:
-- Toverit...
Hänen vaikutusvaltansa työläisiin perustui pääasiallisesti hänen
hyväntahtoisuuteensa ja taitoonsa puhua. Hän voi puhua väsymättä
tuntikausia. Hän puhui hymyillen ilman käsien liikkeitä sirotellen
sanoja, kunnes heidän päässään kaikki hämmeni ja he huusivat: "niin,
niin, se on oikein." Mutta tänään tunsi hän heti ensimäiset sanat
lausuttuaan, että kuulijat ovat tyytymättömiä. Siksi päätti hän alkaa
hyvin varovasti. Hän puhui ainoastaan lakon jatkamisesta saadakseen
yleisen hyväksymisen ennenkuin hyökkäsi Internationaleen.
Luonnollisesti oman arvon tunnustaminen ei sallinut antaa yhtiön
vaatimuksille myöten, mutta kuinka paljon kärsimyksiä heidän onkaan
kestettävä, jos täytyy jatkaa taistelua! Hän ei esittänyt suoraan
myöntymyksiä, koetti ainoastaan lamauttaa rohkeuden; hän kuvasi kylän,
joka oli nälkään kuolemaisillaan, hän kysyi mihin luottavat ne, jotka
tahtovat jatkaa taistelua.
Kolme tai neljä hänen ystäväänsä koetti ilmaista hyväksymisensä, mutta
sen kautta tuli vielä räikeämmäksi toisten vaitiolo. Hänen sanansa
alkoivat vähitellen herättää yhä enemmän paheksumista. Hän ymmärsi,
ettei ole toivoa saada heitä puolelleen ja hän harmistui ja alkoi
ennustaa kaikellaisia onnettomuuksia, jos he seuraisivat vieraita
kiihottajia. Kaksi kolmasosaa kuulijoista hypähti paikoiltaan tahtoen
estää häntä puhumasta enempää, koska hän loukkasi heitä pitäen heitä
lapsina, jotka eivät muka osanneet käyttäytyä. Hän otti kulauksen
tuopista toisensa jälkeen, mutta jatkoi puhetta huolimatta melusta
huutaen kiivaasti, ettei sitä henkilöä ole vielä syntynyt, joka voisi
estää häntä täyttämästä velvollisuuttaan.
Pluchart nousi myös. Hänellä ei ollut kelloa ja siksi iski hän
nyrkillään pöytään toistaen käheällä äänellään:
-- Kansalaiset... kansalaiset...
Viimein onnistui hänen tyynnyttää kuulijat, jolloin hänen sitä kysyttyä
kokous päätti kieltää Rasseneurilta puhevuoron.
-- Kansalaiset, sanoi Pluchart, -- Sallikaa minun sanoa muutama sana.
Heti tuli syvä äänettömyys. Pluchart alkoi puhua. Hän oli tottunut
puhumaan tuollaisissa tilaisuuksissa yskästään huolimatta. Vähitellen
selvisi hänen äänensä kaikuen voimakkaasti ja innokkaasti. Hän ojensi
kätensä eteenpäin, heilautti olkapäitään ja puhui kuin saarnaaja,
toisinaan alentaen äänensä melkein kuiskaukseksi. Kuulijoihin vaikutti
hänen tapansa puhua aina hyvin voimakkaasti.
Hän alotti puheensa kuvailemalla Internationalen ansioita. Kaikkialla,
missä hän esiintyi ensi kerran, alotti hän puheensa aina siitä. Hän
selitti, että tuon kansainvälisen liiton tarkoituksena oli kaikkien
työläisten vapauttaminen. Sitten kuvasi sen rakenteen alimpana
kunnallinen, sitten läänin liitto, jota seurasi kansallisliitto ja
vihdoin ylimpänä ihmiskunnanliitto. Hänen kätensä liikkuivat hitaasti
ikäänkuin hän kerros kerrokselta perustaisi koko ihmiskunnan
tulevaisuuden rakennuksen.
Sitten siirtyi hän sen sisällisen järjestöön, -- luki ääneen sääntöjen
pykälät, puhui yleisistä kongresseista, osoitti järjestön yhä kasvavaa
merkitystä ja sen ohjelman vähittäisestä laajentamisesta. Aluksi oli
päämääränä ainoastaan korottaa työmiesten palkat, mutta nyt
suunniteltiin jo yhteiskunnallisten suhteitten muuttamista, sekä
työpalkkajärjestelmäu poistamista. Ei löydy enää eroa kansallisuuksien
välillä! Koko maailman työväen yhdistää sama pyrkimys oikeuteen ja
tulee se hävittämään lahonneen porvarimaailman perustaakseen uuden
vapaan yhteiskunnan, missä se, joka ei tee työtä, ei myöskään tule
saamaan mitään.
Innostus valtasi kaikki. Muutamat huusivat:
-- Niin, niin! Hyvä! Kannatetaan!
Pluchart jatkoi. Kolmen vuoden kuluttua olisi koko maailma valloitettu.
Ja hän luetteli kansoja, jotka jo olivat liittyneet heihin. Kaikilta
tahoilta saapui ilmoituksia kannatuksesta. Ei koskaan mikään uskonto
ollut saanut niin paljon kannattajia. Ja kun he tulevat herroiksi,
kirjoittavat he itse lait isännille. Silloin he itse tarttuvat heidän
kurkkuihinsa.
-- Niin, niin, -- huusivat kuulijat. -- Silloin he saavat mennä maan
alle kaivamaan!
Käden liikkeellä sai hän heidät vaikenemaan.
Nyt siirtyi hän puhumaan lakoista. Periaatteellisesti oli hän niitä
vastaan, sillä se oli hidas keino, joka lisäksi enentää työläisten
kärsimyksiä. Mutta paremman puutteessa ja silloin kuin ne ovat
välttämättömiä, täytyy käyttää niitä, sillä ne tuottavat tuntuvaa
vahinkoa pääomalle. Tässä suhteessa esiintyi Internationale
lakkolaisten todellisena kaitselmuksena, josta hän toi monta
esimerkkiä. Pariisissa pronssivalajien lakon aikana tekivät isännät
heti myönnytyksiä, kun saivat kuulla huhuja, että Internationale
lähettää apua lakkolaisille. Lontoossa oli Internationale pelastanut
kivihiilenkaivajat sen kautta, että lähetti Belgiaan takaisin joukon
työmiehiä, jotka isännät olivat värvänneet. Kun vaan työmiehet
liittyvät kansainväliseen liittoon alkavat isännät vapista, sillä he
tietävät, että nyt heidän työmiehensä muodostavat osan siitä suuresta
työarmeijasta, jonka kaikki jäsenet ovat ennemmin valmiit uhraamaan
henkensä toinen toisensa puolesta kuin jäämään kapitalin orjiksi.
Hänet keskeytettiin kättentaputuksilla. Hän pyyhki otsaansa liinalla
kieltäytyen oluesta, jonka Maheu tahtoi ojentaa hänelle.
-- Asia on selvä, sanoi hän nopeasti Etiennelle. -- Siinä on heille
kylliksi... Pian kortit esille.
Hän katosi taas hetkeksi pöydän alle ja ilmestyi sieltä pienine mustine
laatikkoineen.
-- Kansalaiset! -- huusi hän peittäen äänellään yleisen melun. -- Tässä
on jäsenkortit. Tulkoot edustajanne tänne, niin minä annan liput heille
ja he saavat jakaa ne... Tarkemmin puhumme sitten.
Rasseneur syöksyi taas pöydän luo tahtoen puhua vastaan. Etienne oli
myös innoissaan saadakseen lausua valmistamansa puheen. Syntyi kauhea
epäjärjestys. Levaque pudisti nyrkkiään ikäänkuin valmistautuen
tappeluun. Maheu huusi jotain kiivettyään tuolille, mutta ei mitään
kuulunut.
Silloin äkkiä aukeni pieni sivuovi ja siitä näyttäytyi leski Desir.
-- Olkaa jumalan nimessä hiljaa! huusi hän, -- santarmit tulevat.
Taloa lähestyi todellakin piirikomisarius tehdäkseen pöytäkirjan ja
hajottaakseen kokouksen. Hän oli vain vähän myöhästynyt. Hänen
perässään kulki neljä santarmia. Leski oli pidättänyt heidät hetkisen
ovella väittäen, että hän oli kotonaan ja hänellä oli valta ottaa
ystäviään vastaan. Mutta ei hänen kanssaan kursailtu, vaan tyrkättiin
pois tieltä, jolloin hän juoksi ympäri varoittaakseen poikiaan.
-- Paetkaa tätä tietä, puhui hän. -- Pihalla seisoo myös yksi
santarmilurjus, mutta te voitte mennä keittiön kautta puuvajaan ja
sieltä pikkuportista kujaan... Mutta joutukaa!
Komisarius löi jo nyrkillään oveen uhaten murtaa sen, ellei hänelle
avattaisi. Varmaankin joku urkkija oli kannellut hänelle, sillä hän
huusi, että kokous on laiton, koska monta työmiestä on saapunut ilman
kutsua.
Salissa tuli epäjärjestys vielä sekavammaksi. Eihän voitu hajaantua
päättämättä edes rupeavatko he kansainvälisen liiton jäseniksi ja
jatketaanko lakkoa. Kaikki puhuivat yhteen ääneen koettaen voittaa
toisia. Vihdoin ehdotti puheenjohtaja, että äänestettäisiin asiasta
kätten nostolla. Monta kättä nousi. Edustajat ilmoittivat nopeasti,
että he liittyvät poissaolevien tovereittensa nimessä. Siten tuli
Montsou'n kymmenen tuhatta hiilityömiestä Internationalen jäseniksi.
Sillä välin oli pako alkanut. Leski Desir peittääkseen peräytymisen
nojasi oveen, niin että santarmien raskaat iskut tuntuivat hänen
selässään. Rasseneur loikki tiehensä ensimäisenä ja hänen jälkeensä
Levaque, joka unohti kaikki suuret sanana ja toivoi tuopillisen olutta
sovinnon merkiksi.
Etienne oli ottanut laatikon ja viipyi Pluchart'in ja Maheun seurassa
päättäen lähteä viimeisinä. Tuskin olivat he ehtineet lähteä, kun lukko
murrettiin ja komisarius töytäsi leski Desiria vastaan, joka esti
häneltä tien suurella mahallaan ja lihavalla rinnallaan.
-- No, mitä hyödyitte siitä, että tuolla tavoin rikotte kaikki luonani?
-- huudahti hän. -- Näettehän ettei ole ketään.
Komisarius, joka oli luonteeltaan veltto eikä pitänyt mellakoista,
rajoittui siihen, että uhkasi sulkea lesken vankilaan. Sen jälkeen teki
hän pöytäkirjan ja vei neljä santarmiaan pois. -- Sakarias ja Mouquet
pilkkasivat häntä minkä jaksoivat. He olivat haltioissaan kepposesta,
jolla toverit peijasivat poliisin ja nyt pilkkasivat he asestettua
voimaa.
Tultuaan kadulle juoksi Etienne toisten perästä puristaen kallista
laatikkoa. Äkkiä muisti hän Pierronin. Miksi ei häntä ollut? Maheu
vastasi ohimennen, että hän oli sairas. Kovin mukava sairaus -- pelko
joutua päällikköjen epäsuosioon. He tahtoivat pidättää Pluchart'in
mutta tämä selitti pysähtymättä, että hänen täytyy välttämättä heti
ajaa Joiselleen, missä Legoujeux odottaa.
Etienne ja Maheu juoksivat rinnakkain vaihtaen jonkun sanan ja nauraen
iloisesti. He olivat nyt varmat voitosta. Jos Internationale lähettää
apua, niin tulee yhtiö pyytämään heitä työhön. Tässä innostuksen
mielentilassa, ja kovien saappaitten iskiessä kadun kiviin, oli vielä
jotain muutakin, jotain synkkää ja villiä, vihan ja väkivallan hehkua,
joka oli sytyttävä kaikkia kivihiilikaivostyömiehiä sillä
paikkakunnalla.