II.

Tuli heinäkuun viimeinen sunnuntai -- Montsou'n markkinapäivä.

Lauantaina olivat kaikki kylän huolelliset emännät toimittaneet

perusteellisen siivoomisen kotonaan ja kaataneet sangottain vettä

seiniin ja kivilattialle. Mutta lattia ei ollut ehtinyt kuivaa,

vaikkakin siihen oli sirotettu valkosta hiekkaa, mikä oli

ylellisyystavaraa heidän laihoihin kassoihinsa nähden. Päivä uhkasi

tulevan hyvin kuumaksi, raskaassa ilmassa tuntui ukkosilman enteitä.

Sunnuntaisin alkoi päivä Maheu'lla aivan nurin kurin. Isä heräsi

viideltä ja kääntelihe kärsimättömänä vuoteessa vihdoin nousten

pukeutumaan, mutta lapsia ei saatu hereille ennen yhdeksää. Maheu lähti

puistoon puhaltamaan äkkiväärästään haikuja ilmaan, sitten toisia

odotellessa meni hän ruokasaliin ottamaan voileipää. Siten kului aamu.

Sitten joutoajan kuluttamiseksi korjasi hän pesuammetta, joka oli

alkanut vuotaa, ripusti kellon alle perintöruhtinaan kuvan, joka oli

lahjoitettu lapsille. Vihdoin alkoivat perheen jäsenet saapua alas,

ukko Bonnemort vei tuolin pihalle lämmitelläkseen auringonpaisteessa,

äiti ja Alzire ryhtyivät keittiön hommiin. Saapui Katarinakin Lenoren

ja Henri'n seurassa, jotka, hän oli pukenut. Kello löi yksitoista.

Talossa tunsi jo kaniinin hajua, sen kiehua popottaessa padassa

perunain kera, kun Sakarias ja Jeanlin viimeisinä saapuivat alas,

vieläkin haukotellen ja uneliain silmin.

Koko kylän väestö oli liikkeellä, kaikki iloitsivat juhlasta ja

hapuilivat päästäkseen pikemmin Montsou'hun. Lapset juoksivat kilpaa.

Miehet kävelivät velttoina paitahihasillaan. Ikkunat ja ovet olivat

selkoselällään, huuto ja melu huoneissa kuului kauas kadulle. Kaikista

keittiöistä haisi kaniinille, joka vei voiton köyhien paistetun

sipulien hajusta.

Maheut söivät kello kaksitoista. Heillä oli hiljempaa kuin muilla.

Vain kadulta kuului naisten kielastavan ovien suussa, lasten

soimaamista, näitten juostessa kotiin tai kotoa sopimattomaan aikaan.

Naapureittensa, Levaquen kanssa Maheut olivat riidassa jo kolmatta

viikkoa Sakarian ja Philomenen häitten takia. Miehet sentään puhuivat

keskenään, mutta naiset eivät olleet kuulevinaan toinen toisiaan. Tämän

riidan tähden olivat välit Pierronin vaimon kanssa käyneet vielä

lähemmiksi. Tänä päivänä vaan Pierronin vaimo ei ollut kotona, hän oli

aamusta lähtenyt erään sukulaisensa luo Marchienneen. Tämä herätti

kaikkien pilkkaa, sillä kaikki tiesivät, että tuolla sukulaisella on

viikset ja että hän on Voreux'in vouti. Maheun vaimo lausui että on

hävytöntä jättää perhe markkinapäivänä.

Tänä päivänä oli heillä paitsi lihotettua kaniinia vielä lihalientä ja

lihaa. Puolenkuukauden palkka oli saatu edellisenä päivänä niin että

heillä ei moneen aikaan oltu nähty sellaisia kemuja. Ei edes pyhän

Barbaran päivänä tuona hiilenkaivajien tavallisena juhlana, jonka he

viettivät kolme päivää, ollut kaniini niin lihava ja maukas. Kymmenen

paria leukoja olivat innokkaassa toimessa alkaen pikku Estellestä, joka

alkoi saada ensimäiset hampaansa, vanhaan Bonnemort'iin, joka oli

kadottamaisillaan kaikki hampaansa. Liha oli niin maukasta, vaikka he

vaivoin sulattivat sitä, sillä he söivät sitä harvoin. He söivät

kaikki, luutkin narskuivat heidän hampaissaan, illalliseen jäi

ainoastaan pieni pala lihaa. Jos tulisi nälkä, sai tyydyttää sen

voileivällä.

Ensimäisenä katosi Jeanlin. Bebert odotti häntä koulun takana. Kahden

saivat he odottaa melkoisen kauan Lydiaa, jota la Brule ei tahtonut

laskea luotaan. Kun tyttö kuitenkin pääsi puikahtamaan kotoa, alkoi

vanhus jankata niin voimakkaasti, että Pierron katsoi parhaaksi paeta

kotoa. Hän käveli tyytyväisen aviomiehen ilme kasvoissaan, joka

aviomies on oikeutettu ilman omantunnon vaivaa suomaan itselleen pienen

huvin hyvin tietäen, että vaimokin huvitteli.

Kaniinin jälkeen lähti ukko Bonnemortkin. Vihdoin päätti Maheukin

mennä ulos hengittämään raitista ilmaa. Hän kysyi vaimoaan eikö hänkin

lähtisi. Mihin hän pääsisi lapsilaumalta. Ehkä sentään hän vähän ajan

perästä lähtisi. Kyllä hän löytää hänet markkinoilla. Kun Maheu tuli

portaille, seisoi hän hetkisen kahdenvaiheilla, mutta sitten poikkesi

kuitenkin naapurin luo katsomaan, josko hevonen jo oli valmis

lähtemään. Hän tapasi siellä Sakarian, joka odotti Philomenea. Levaquen

vaimo alkoi heti jankata tapansa mukaan häistä, huutaen ettei hän salli

niin pilkattavan itseään, vaan että hän vielä näyttää. Maheun vaimolle.

Hän ei ollut velvollinen ruokkimaan tyttäriensä lapsia tämän kävellessä

rakastajansa kanssa. Philomene puki tyynesti hatun päähänsä ja lähti

Sakarian kanssa, joka vakuutti olevansa valmis naimaan vaikka heti, jos

vain äiti myöntää. Levaque puikahti huomaamatta ovesta ja Maheu seurasi

häntä kehottaen Levaquen vaimoa puhumaan vaimonsa kanssa. Bouteloup

istui pöydän ääressä syöden juustopalansa loppuun kieltäytyen

seuraamasta mukaan juomaan oluthaarikkaa. Hän jäi kotiin kuten kunnon

aviomies ainakin.

Vähitellen jätti väki kylän. Miehet lähtivät toinen toisensa jälkeen.

Tytöt odottelivat ovella. Katarina huomasi myöskin Chavalin juuri kun

hänen isänsä kääntyi kirkon kulmasta. Hän riensi häntä vastaan ja he

lähtivät yhdessä Montsou'hun. Äiti, joka oli jäänyt yksin meluavaan

lapsijoukkoon, kaasi vielä kupillisen kuumaa kahvia ja joi sitä vähin

erin. Kylään jäi nyt ainoastaan naiset, jotka istuen korjaamattomien

päivällispöytien ääressä kahvittivat toinen toisiaan.

Maheu oli vakuutettu, ettei Levaque sivuuta "Huvia" ja hän lähti

suoraan Rasseneurin luo. Todellakin Levaque oli jo siellä pelaten

keilapeliä. Vanhus Bonnemort ja Mouque olivat myös siinä. Aurinko,

paahtoi kohtisuoraan, ainoastaan aivan seinän luona oli kapea

varjopaikka, mihin Etienne oli asettunut juomaan oluttansa, ikävissään,

että hänen toverinsa Suvarin oli loirinut omalle puolelleen. Hän

sulkeutui nim, joka sunnuntai huoneessaan ja kirjoitti jotain.

-- Tahdotko mukaan? kysyi Levaque Maheuta.

Tämä kieltäytyi. Oli aivan liian kuuma, hän oli nyt jo kuolla janoon.

-- Rasseneur! -- huusi Etienne, tuoppa vielä tuopillinen, ja kääntyen

Maheun puoleen sanoi:

-- Tänään maksan minä, tiedä se.

Nyt he jo sinuttelivat kaikki toinen toisiaan. Mutta Rasseneur ei

pitänyt kiirettä ja täytyi huutaa kolme kertaa, ennenkuin hänen

vaimonsa vihdoin toi lämmintä olutta. Etienne alkoi matalalla äänellä

moittia isäntäväkeään. Kyllähän he olivat kelpoihmisiä, jotka

ajattelivat järkevästi, mutta olut oli kehno ja samoin ruoka. Hän olisi

jo kymmenesti muuttanut, ellei Montsou'sta olisi niin pitkä matka

työhön. Mutta ennemmin tai myöhemmin hän kyllä muuttaa johonkin

perheeseen.

-- Tietysti, myönsi Maheu veltosti, -- perheessä sinun tulee huokeampi

olla.

Kaikui voimakkaita huutoja, Levaque oli voittanut. Kaikki tulivat

iloisiksi tuosta onnistuneesta pelistä. Vielä enemmän ilostuivat he

nähdessään Mouquette'n hymyilevät kasvot aidan takaa. Hän oli jo kauan

kuljeksinut ympärillä ja uskalsi vihdoin lähestyä kuullessaan naurua.

-- Kas, kuinka sinä olet yksin? huudahti Levaque. -- Missä kaikki sinun

ihailijasi ovat?

-- Olen ajanut ne kaikki pois, vastasi tyttö iloisesti. Etsin uutta.

Kaikki alkoivat pilkalla tarjota itseään. Mutta Mouquette pudisti

hymyillen päätään. Hänen isänsä kuuli tämän kaiken nostamatta edes

katsettaan keiloistaan.

-- No, no, kyllä tiedetään, ketä sinä ajat takaa, jatkoi Levaque

katsahtaen Etienneen, -- mutta hänet täytyy kai sinun ottaa väkisin.

Etienne vilkastui. Mouquette oli todellakin jo jonkun aikaa yrittänyt

alkaa lemmen leikkiä Etiennen kanssa, mutta tämä ei tarttunut onkeen,

sillä tyttö ei häntä lainkaan miellyttänyt. Kuitenkin se huvitti

häntä. Mouquette seisoi vielä jonkun aikaa aidan luona katsoen

Etienneen suurin silmin, sitten kääntyi hän pois ja tullen äkkiä

vakavannäköiseksi lähti kulkemaan auringon paisteessa.

Etienne keskusteli puoliääneen Maheun kanssa vakuuttaen, kuinka

välttämätöntä kaikille hiilenkaivajille olisi perustaa Montsou'ssa

apukassa.

-- Yhtiöhän uskottelee, että se antaa meidän olla täydessä vapaudessa,

niin miksi pelkäisimme. Meillä ei ole muuta kuin eläke, mutta senkin

määrittelee yhtiö mielivaltaisesti. Eikö olisi hyvä sen rinnalle

järjestää avustuskassa, johon voisi turvautua tarpeen tullessa.

Hän meni yksityisseikkoihin, selitti sen järjestämisohjeet luvaten ottaa

itse kaikki järjestääkseen.

-- Kyllä minä suostun, sanoi Maheu vihdoin. Mutta se riippuu

toisista... Koeta saada heidät vakuutetuksi.

Levaque voitti taasen ja pelaajat jättivät pelin juodakseen oluensa.

Maheu kieltäytyi juomasta enempää, päivähän on pitkä, ehtii sitä vielä.

Hän muisti äkkiä Pierronin. Missä hän mahtaa olla? Varmaankin

Lenfant'in kapakassa. Ja hän sai Etiennen ja Levaquen lähtemään

kanssaan Montsou'hun. Rasseneurin luo saapui juuri uusi joukko, joka

alkoi pelin.

Matkalla täytyi poiketa Casimir'iin ja sitten "Edistyksen" ravintolaan.

Toiset kutsuivat heidät ikkunasta, niin eihän saanut kieltäytyä. Joka

kerralla täytyi juoda tuopillinen tai kaksikin, jos he vuorostaan

tahtoivat myös tarjota. He viipyivät siellä kymmenen minuuttia vaihtaen

muutaman sanan ja jatkoivat matkaa huumautumatta oluesta, jota voi

juoda suunnattoman määrän humaltumatta.

Lenfant'in kapakassa tapasivat he todellakin Pierronin, joka oli

lopettamaisillaan toista oluthaarikkaa. Seuran vuoksi joi hän

kolmannenkin. Nyt heitä oli neljä ja he menivät katsomaan, josko

Sakarias oli Tisonin kapakassa. Siellä ei ollut ketään. He ottivat

kukin tuopin odottaakseen häntä hetkisen. Sieltä he lähtivät

Saint-Eloi'n ravintolaan, missä Richomme kestitsi heitä. Sitten

vaelsivat he kapakasta toiseen ilman mitään päämäärää, kierrelläkseen

vain vähän.

-- Emmekö lähtisi Vulkaniin? huudahti Levaque, joka jo oli vähän

liikutettu.

Toiset hämillään nauroivat, mutta seurasivat perästä markkinaväen

tungoksessa. Vulkanin kapean pitkän salin päässä oli laudoista tehty

lava, missä esiintyi viisi laulajatarta, Lillen katunaishylkiöitä,

kaikki inhottavan rumia esiintyen avokaulaisina ja julkeina. Vieraat

saivat, jos tahtoivat ostaa heidän seuraansa kymmenellä sous'lla lavan

takana. Täällä kävi pääasiallisesti nuorta väkeä, hiilirattaitten

lykkääjiä, sekä poikia että tyttöjä, jopa neljäntoista vanhojakin.

Juotiin etupäässä katajaviinaa, harvoin olutta. Ukot saapuivat vain

poikkeustapauksessa tänne, ja etupäässä sellaiset, joitten koti oli

hunningolla.

Niin pian kun he painoivat puuta erikoispöydän ääressä, alkoi Etienne

selittää Levaque'lle kannatuskassa-aatteen. Heränneen tavoin hyökkäsi

hän asiaan koko innolla pitäen sitä kutsumuksenaan.

-- Jokaisen jäsenen täytyy maksaa yksi franki kuussa, -- toisti hän. --

Neljän, viiden vuoden kuluttua säästyy näistä frankeista jo nätti

summa. No, ja kun on rahaa, niin on voimaa, eikö totta? Vai mitä sanot

tästä?

-- Ei minulla suinkaan ole mitään sitä vastaan, vastasi Levaque

hajamielisenä. -- Puhutaanpa siitä sitten.

Häntä hyvin miellytti yksi laulajattarista, lihava valkoverinen nainen

eikä hän tahtonut mistään hinnasta lähteä. Mutta Maheu ja Pierron eivät

tahtoneet jäädä, vaan lähtivät heti ensimäisen laulun päätyttyä.

Etienne lähti mukaan. Ulkona tapasivat he Mouquetten, joka nähtävästi

seurasi heitä. Hän katsoi Etienneen iloisesti nauraen ikäänkuin kysyen:

"etkö tahdo?", mutta Etienne pääsi hänestä leikinlaskulla. Tyttö käänsi

suuttuneena selkänsä ja hävisi joukkoon.

-- Mutta missä on Chaval? -- kysyi Pierron.

-- Tosiaankin, sanoi Maheu. -- Hän on varmaankin Piquette'n luona.

Menkäämme sinne.

Lähestyessään Piquettea kuulivat he sieltä kinaa ja tappelua. Sakarias

pui nyrkkiään eräälle hartevalle ja veltonnäköiselle naulasepälle,

Chavalin katsoessa heihin sivulta, kädet housuin taskuissa.

-- Siinähän on Chaval, sanoi Maheu tyynesti. -- Hän on Katarinan

kanssa.

Rakastuneet olivat jo kävelleet markkinoilla viisi pitkää tuntia.

Leveällä Montsou-maantiellä, kummun rinteellä, jota ympäröi matalat

kirjavat talot, virtasi lakkaamatta ihmisiä, kuin muurahaisia. Musta

vetelä loka oli nyt kuivunut ja pilvenä pöllytteli ilmassa. Molemmin

puolin olevat kapakat olivat täynnä ihmisiä, niin että pöytiä oli tuotu

uloskin. Siinä kiertokauppiaat tarjosivat peilejä ja liinoja tytöille

ja miehille veitsejä ja lakkeja, paitsi namusia, prenikoita ja

knekkuja. Kirkon luona ammuttiin maaliin. Tien käänteessä Joiselleen

hallintorakennuksen vastapäätä tunkeili väki katsellakseen

kukkotaistelua. Etempänä Maigrat'in luona pelattiin biljardia.

Ulkoilmassa paistettiin silavaa ja perunoita. Väkijoukko söi ja joi

melkein äänettömänä, raskaana paljosta juomisesta ja syömisestä ja

auringon lämmöstä.

Chaval osti Katarinalle peilin yhdeksällätoista sous'illa ja kolmella

frankilla kaulaliinan. Joka kierroksella tapasivat he Bonnemort'in ja

Mouque'n. Ukot olivat myöskin katsomassa markkinoita astuen

vaivaloisesti ja miettiväisen näköisinä. Mutta toisesta kohtaamisesta

he suuttuivat. He huomasivat etäältä, miten Jeanlin opetti Lydiaa ja

Bebert'iä varastamaan kauppiaalta viinapulloja. Katarinan onnistui

ainoastaan suomata veljeään korvalle, mutta Lydia jo oli pötkinyt

tiehensä pitäen saalistaan kainalon alla. Nuo peijakkaat päättäisivät

varmasti elämän uransa vankilassa.

Kun he tulivat "Poikkihakatun pään" kapakan luo, pisti Chavalin päähän

viedä sinne heilansa kuulemaan peippojen kilpailua. Marchiennestä oli

kutsusta saapunut tänne viisitoista naulaseppää tuoden jokainen tusinan

häkkiä. Pienet, pimeät häkit olivat kiinnitetyt aitaan pihalla ja

niissä istuivat soaistut peipot liikkumatta. Täytyi laskea, mikä lintu

laulaisi virtensä useamman kerran tunnin kuluessa. Naulasepät seisoivat

rihvelitauluinensa häkkiensä luona merkiten kuinka monta kertaa heidän

peipponsa laulavat ja pitäen toisia silmällä.

Kilpailu oli alkanut: peipot alkoivat ensin arasti, mutta vähitellen

yhä enemmän innostuen ja kiihottaen toinen toisiaan lauloivat yhä

kiivaammin kuumeisen kilpailukiihkon valtaamina, niin että jotkut siitä

kaatuivat kuoliaina. Sepät kiihoittivat niitä, huusivat, että ne

laulaisivat vielä vähän. Katsojia oli kokoontunut lähes sata henkeä,

jotka kaikki seisoivat ääneti ympärillä kuunnellen intohimoisesti tuota

helvetin musiikkia, jota sata kahdeksankymmentä lintua toimitti,

toistaen kaikki samaa säveltä, mutta eri tahdissa. Voittaja sai

ensimäisen palkinnon -- rautalevykahvipannun.

Katarina ja Chaval olivat jo siellä kun Sakarias saapui Philomenen

kera. He kättelivät ja istuivat samaan pöytään. Mutta Sakarias äkkiä

kuohahti: joku seppä oli nipistänyt Katarinaa jalkaan. Katarina

punehtui ja pyysi häntä rauhoittumaan, peläten tappelua. Hän oli kyllä

huomannut sepän, mutta varovaisuudesta ei puhunut mitään. Mutta hänen

rakastajansa ei siitä paljon piitannut ja kaikki neljä lähtivät ulos,

joten asia näkyi päättyvän siihen. Mutta tuskin olivat he tulleet

Piquette'en kun sama seppä mitä hävyttömimmän näköisenä esiintyi

uhmaten Sakariasta. Sakarian sukukunnia kärsi ja hän hyökkäsi

loukkaajan kimppuun.

-- Hän on sisareni, senkin roikale! Kyllä minä opetan sinua olemaan

hänelle kohtelias!

Toiset riensivät heidän väliinsä, mutta Chaval vain toisti tyynesti:

-- Jätä se minun huolekseni.. Minä viisi hänestä, kuuletko!

Tällä hetkellä saapui Maheu seuralaisineen ja lohdutti Katarinaa ja

Philomenea, jotka jo olivat alkaneet vetistellä. Kaikki alkoivat nauraa

ja seppä oli kadonnut. Haihduttaakseen tapauksen mielestä tarjosi

Chaval kaikille Piquettessä olutta. Etiennen täytyi kilistää Katarinan

kanssa. Kaikki joivat yhdessä, isä, tytär ja tämän rakastaja, poika ja

hänen rakastajattarensa lausuen ystävällisesti "koko seuramme malja!"

Pierron tahtoi myös kestitä vuorostaan ja kaikilla oli hyvin hauskaa,

kun Sakarias taas raivostui huomattuaan toverinsa Mouquet'in. Hän

kutsui häntä mukaansa vaatimaan seppää tilille.

-- Minun täytyy pehmittää hänen selkäänsä, että hän muistaisi minut.

Chaval, jää sinä tänne Philomenen ja Katarinan kanssa, minä palaan

heti.

Nyt tarjosi Maheu vuorostaan. Jos poika niin tahtoo kostaa sisarensa

puolesta, niin eihän sitä vastaan oikeastaan voi mitään sanoa. Mutta

Philomene, joka saatuaan nähdä Mouquet'in oli aivan rauhoittunut,

pudisti vain päätään. Nuo lurjukset lähtevät tietysti suoraa tietä

Vulkaniin.

Markkinailtaa vietettiin tavallisesti tanssisalissa "Ilo". Leski Desir

piti huoneustoa; hän oli viidenkymmenen vanha akka, pyyleä kuin

tynnyri, mutta oli niin reipas ja terve, että kehui itsellään olevan

kuusi rakastajaa, jokaisena arkina yksi ja pyhänä kaikki. Kaikkia

hiilenkaivajia kutsui hän pojikseen ja heltyi ajatuksesta, että jo

kolmekymmentä vuotta hän juottaa heitä oluella. "Ilon" muodosti kaksi

huonetta, ravintola tiskineen ja tarjoilupöytineen ja avara tanssisali,

jonka lattia oli keskeltä laudoista, mutta syrjästä tiileistä.

Juhlapäivinä oli sali koristettu paperikukilla ja kiehkuroilla.

Seinillä riippui suojeluspyhimysten kuvia. Katto oli niin matala, että

kolme soittajaa, jotka istuivat lavalla, saivat varoa iskemästä päätään

siihen. Iltasin ripustettiin lamput kaikkiin neljään nurkkaan.

Tänä sunnuntaina tanssittiin jo kello viidestä asti. Mutta vasta

seitsemän aikaan alkoivat salit täyttyä. Ulkona oli alkanut kova tuuli,

joka pyörrytti tomua paistinpannuihin ja markkinavieraitten silmiin.

Maheu, Etienne ja Pierron poikkesivat myös "Iloon". Siellä näkivät he

Chavalin pyörittävän Katarinaa, Philomenen seisoessa yksin ja

katsellessa vain sivulta. Ei Levaque eikä Sakarias palanneet. Kun

tanssisalissa ei ollut lavitsoja, tuli Katarina tanssien välillä

lepäämään isän luo. Philomene kutsuttiin myös, mutta hän vakuutti, että

seisoo mieluummin. Hämärtyi, soittajat vinguttivat minkä jaksoivat eikä

salissa voinut nähdä muuta kuin joitakin pyöriviä olentoja ja huiskivia

käsiä. Iloisin huudahtuksin tervehdittiin neljää lamppua. Äkkiä nähtiin

selvästi punasia kasvoja, hiestyneitä naamoja ja hulmuavia hameita.

Maheu osoitti Etiennelle Mouquettea, joka lihavana ja palleroisena

pyöri jonkun laihan työmiehen sylissä. Hän oli vihdoin saanut

lohdutuksekseen kiinni erään miehen.

Vihdoin kello kahdeksan saapui tänne koko Maheun perhe. Edellä kulki

Maheun vaimo Estelle käsivarrellaan ja perässä Alzire, Henri ja Lenore.

Vaimo tuli suoraan tänne varmana, että hän täällä tapaisi miehensä.

Alkoi saapua toisiakin naisia. Kun Maheun jälestä näkyi saapuvan

Levaquen vaimo Bouteloup'n seurassa, joka talutti Philomenen

pienokaisia, Achille'sta ja Desiree'ta, alettiin ylt'ympäri supatella.

Molemmat naapurivaimot keskustelivat ystävällisesti keskenään. Matkalla

oli heidän välillään tapahtunut juhlallinen välien selvittäminen,

jolloin Maheun vaimo oli suostunut Sakarian avioliittoon. Hän oli

alakuloinen esikoisensa palkan menettämisestä, mutta hän tunnusti että

oikeus sen vaatii. Tehtyään päätöksen koetti hän salata mielipahaansa;

vaikka hänen sydäntään vatvoi ajatellessaan, miten hän nyt tulisi

toimeen.

-- Istu tähän pöytään, naapuri, sanoi Maheun vaimo osottaen vierasta

pöytää.

-- Eikö mieheni ole teidän seurassanne? kysyi Levaquen vaimo.

Toiset vakuuttivat, että hän tulee kohta. Kaikki ryhmittyivät lykäten

molemmat pöydät yhteen. Tilattiin lisää olutta. Huomattuaan äitinsä ja

lapsensa, tuli Philomenekin ja istui seuraan. Hän näytti ilostuvan

saadessaan kuulla, että hänen häänsä on päätetty asia. Kun kaivattiin

Sakariasta, vastasi hän hempeällä äänellään:

-- Minä odotan häntä, hän on tuolla.

Maheu vaihtoi katseen vaimonsa kanssa. Hän oli siis suostunut? Maheu

kävi heti vakavaksi alkaen polttaa. Hänkin tuli levottomaksi huomisesta

päivästä. Sellainen on tuo lasten kiitollisuus, menevät toisensa

jälkeen naimisiin jättäen vanhempansa pulaan.

-- Muistatko, kuiskasi Levaquen vaimo kallistaen päänsä Maheun vaimon

korvaan, -- kuinka sinä sanoit, että kuristaisit Katarinan, jos hän

tekisi tyhmyyksiä?

Chaval vei Katarinan perhepöydän luo ja he seisoen isän takana joivat

haarikoistaan.

-- Tja! vastasin Maheun vaimo alistuvaisen näköisenä, -- niinhän sitä

aina sanotaan. Hyvä on edes, ettei hän vielä voi saada lapsia. Mutta

jos hänkin saisi lapsia ja pitäisi antaa hänet naimisin, niin kuinka me

sitten olisimme?...

Nyt soitettiin polkkaa ja yleisen melun ja rähinän vallitessa kertoi

Maheu ajatuksensa vaimolleen. Miksi he eivät voisi ottaa vuokralaisen,

esim. Etiennen joka juuri etsii perhettä. Tilaa kyllä riittää, kun

Sakarias muuttaa, Silloin he eivät jää aivan tappiolle pojan mentyä.

Maheun vaimon kasvot kirkastuivat, sehän oli loistava ajatus, jos sen

saisi järjestetyksi. Tällä kertaa ovat he pelastetut nälkäkuolemasta.

Hän tuli heti taas iloiseksi niin, että tilasi lisää olutta.

Etienne sillävälin valisti Pierronia selittäen hänelle avustuskassan

aatetta! Tämä oli jo aivan suostumaisillaan kun Etienne varomattomasti

ilmaisi hänelle kassan todellisen tarkoituksen.

-- Ja jos meillä puhkee lakko, sanoi hän, -- niin tiedätkö, kuinka

tärkeä sellainen kassa silloin olisi. Silloin vieköön huuti koko

yhtiön, sillä meillä tulisi olemaan varaa pysyä hengissä ensimäisenä

aikana. Vai? Sinä siis yhdyt, se on päätetty, niinkö?

Pierron kalpeni, ja painoi silmänsä alas.

-- Minä ajattelen vielä, sopersi hän. -- Jos käyttäytyy hyvin, on se

paras säästökassa.

Maheu kääntyi Etienneen ehdottaen hänelle suoraan muuttamaan heille.

Etienne suostui kernaasti, sillä hän oli jo kauan halunnut muuttaa

kylään ollakseen siten lähempänä tovereitaan. Kaikki oli parin sanoin

sovittu, päätettiin vain odottaa Sakarian häitä.

Nyt palasivat vihdoin Sakarias itse, Levaque ja Mouquet. Kaikki kolme

levittivät viinan hajua ja tyttöjen kirpeää myskihajua. He olivat

tuntuvasti humalassa ja saapuivat iloisina pukaten toisiaan ja

virnistellen. Saatuaan tietää että hänet tahdotaan naittaa, purskahti

Sakarias nauramaan. Philomene lausui aivan tyynesti, että hän

mieluummin näki hänen nauravan kuin itkevän. Kun ei enää ollut tuolia

riittävästi, siirtyi Bouteloup antaen tuolillaan tilaa Levaque'lle.

Tämä ihastui äkkiä siitä, että kaikki olivat täällä yhdessä, niin

kodikkaasti ja tilasi kaikille olutta.

-- Helkkari! eihän häitä aina saa juhlia! räyhäsi hän juopuneella

äänellä.

He istuivat siinä kello kymmeneen. Toinen toisensa jälkeen saapui

naisia tapaamaan miehiään viedäkseen heidet kotiin! Heidän perässään

kulki lapsilauma. Äidit päästivät liivin napeista antaen lapsille

rintaa vähääkään ujostelematta. Toisille pienokaisille annettiin

olutta. Desir'in leskeä olut virtasi. Oli niin ahdasta, että istuttiin

kylki kyljessä, tyrkäten toisiaan polvillaan, mutta se ei lainkaan

häirinnyt yleistä iloa. Kaikkien suut ulottuivat korviin saakka. Oli

kuuma kuin pätsissä ja jokainen koetti päästää nappinsa vilpotellakseen

edes vähän. Tanssijoista valui hiki virtanaan heidän pyöriessä pölyssä

ja tomussa. Pojat käyttivät tilaisuutta saadakseen joku naislykkääjä

kompastumaan ja kaatumaan parineen. Jalat tömisivät niin rajusti, että

koko talo uhkasi kaatua.

Joku kertoi ohimennen Pierronille, että hänen tyttärensä Lydia makasi

kadulla keskellä käytävää. Hän oli saanut osansa varastetusta pullosta

ja makasi nyt kuin kuollut. Isän piti kantaa hänet kotiin, mikä

Bebert'in ja Jeanlinin mielestä tuntui hyvin hassulta. Tämä tuli

kaikkien lähtömerkiksi, Maheun ja Levaquen perheet menivät yhdessä.

Kentällä saavuttivat he Bonnemortin ja Mouque'n, jotka ukot myöskin

olivat vihdoin päättäneet lähteä Montsou'sta ja kulkea läppäsivät

kankeilla säärillään. Kaikki yhdessä kulkivat vielä markkinapaikan ohi,

missä vähin erin alettiin sammuttaa tulia ja tyhjien kapakkojen ovista

pulppuili kaadettua olutta. Kylään saavuttiin myöhään eikä ketään

haluttanut syödä illallista. Maheun perheen jäsenet märehtivät

puolinukuksissa aamusta jäänyttä lihaa.

Etienne vei Chavalin mukaansa Rasseneurin luo ottamaan viimeisen tuikun

iltatuimaan.

-- Kernaasti! huudahti Chaval kun Etienne oli hänelle selittänyt

apukassansa aatteen. Anna kourasi tänne! Sinä olet kelpo poika.

Etienne alkoi tulla pöhnään.

-- Niin, niin olkaamme ystäviä! huudahti hän. -- Oikeus ensi sijalle.

Sen puolesta olen valmis luopumaan sekä oluesta että likoista.

Sydämelläni on ainoastaan yksi asia, että tehtäisiin tilit selviksi

noitten saakelin porvarien kanssa!