IV.

Kun Maheu palasi kotiin jätettyään Etiennen Rasseneurin luona, tapasi

hän Katarinan, Sakarian ja Jeanlinin istumassa käytävässä syöden.

Tullessaan kaivostöistä olivat työläiset aina niin nälkäiset, että heti

istuivat märkinä kuin olivatkin pöytään, antamatta itselleen aikaa

peseytyä tai muuttaa vaatteita. Eivätkä myöskään odottaneet koskaan

toinen toistaan, pöytä seisoi aina katettuna, jokainen tuli ja söi

silloin kuin ehti työltään.

Maheu huomasi jo ovelta ruuan pöydällä. Hän ei sanonut mitään, mutta

hänen kasvonsa kirkastuivat. Koko aamupäivän oli hän ajatellut

onnistuuko hänen vaimonsa saamaan jotakin. Mutta nyt oli siinä kaikki,

mitä tarvittiin ja vaimo kertoo tietysti myöhemmin, miten hän on sen

hankkinut. Ja hän hymyili iloisena.

Katarina ja Jeanlin lopettivat jo syömisensä ja joivat kahvinsa

seisaaltaan. Mutta Sakarias ei vielä ollut saanut kyllikseen; hän

leikkasi aimo palan leipää ja pani voita päälle. Hän näki kyllä

hyytelön, mutta ei koskenut siihen, sillä sitä riitti vain isälle.

Kaikki joivat vettä, kuten aina ennen palkan saamista.

-- Minulla ei ole olutta, sanoi Maheun vaimo, kun isä oli istunut

syömään. -- Tahdoin säästää rahaa. Mutta jos tahdot, voi Alzire juosta

hakemaan.

Mies katsoi vaimoonsa vielä enemmän hämmästyneenä. Kuinka? Oliko

hänellä rahaakin?

-- Ei, ei, vastasi hän. -- Olen juonut tuopin enkä tarvitse enempää.

Ja Maheu alkoi hyvällä ruokahalulla ahmia leipää, perunoita,

suolaruohoja ja purjulaukkaa, joista oli keitetty lientä. Vaimo siirsi

lähemmäksi voin, hyytelön, lämmitti kahvin.

Sillävälin oli suursiivous alkanut hellan luona lohkaistussa

pesuammeessa. Katarina, joka peseytyi ensimäisenä, täytti sen

lämpimällä vedellä ja riisuutui aivan rauhallisesti alastomaksi. Hän

oli kahdeksan vuotiaasta tottunut siihen eikä pitänyt sitä häpeänä. Hän

kääntyi vain kasvot tuleen päin ja hankasi ahkeraan mustalla

saippualla. Ei kukaan katsonut häneen. Kun hän oli puhdas, nousi hän

alastomana portaita ylös jättäen kaikki märät työvaatteensa läjään

lattialle. Mutta silloin molemmat veljet alkoivat kiistellä. Jeanlin

oli ehtinyt ennemmin pesuammeeseen sillä verukkeella, että Sakarias söi

vielä, mutta tämä pukkasi häntä karjasten että sallii kyllä Katarinan

peseytyä ensin, mutta ei halua suinkaan peseytyä tuollaisen porsaan

jälkeen, jonka jälestä voi kaataa veden koululasten mustepulloihin.

Lopuksi peseytyivät he yhdessä vieläpä auttoivat toinen toistaan.

Sitten juoksivat he alastomina samoin kuin sisarkin ylös portaita.

-- Kas kuinka ovat räiskyttäneen, mutisi Maheu korjaten vaatteet

lattialta ja ripusti ne kuivamaan. Alzire, pyyki...

Melu seinän takaa keskeytti hänet. Miehen ääni kiroili, nainen itki ja

kuului raskaita lyöntejä.

-- Levaque kurittaa vaimoaan, lausui Maheu rauhallisesti lopettaessaan

syöntinsä. -- Merkillistä, Boutelouphan sanoi, että liemi on valmis.

-- Vielä mitä, valmis! sanoi vaimo, -- näin itse miten vihannekset

loikoivat pöydällä kuorimattomina.

Huudot hiljenivät, vihdoin kuului kauhea lyönti, josta seinä tärähti ja

sen jälkeen tuli kaikki hiljaa.

-- No, jos päivällinen ei ole valmis, niin tuo ei ole ihme, vakuutti

Maheu niellessään viimeisen lusikallisen.

Juotuaan vettä päälle ryhtyi hän hyytelöön. Isän syödessä ei saanut

jutella silloin, kun hänen oli nälkä. Hän ei tuntenut Maigratin

hyytelöä, mutta ei kysynyt vaimoltaan mitään. Henri ja Lenore, jotka

leikkivät lattialla lätäköissä, tunsivat lihan hajua ja lähestyen isää

jäivät seisomaan hänen eteensä. He seurasivat silmillään joka palaa

ensin täynnä toivoa kun se erkani lautaselta, mutta sitten pettyneinä

palan kadotessa isän suuhun. Vihdoin huomasi isäkin heidän ahneet

kasvonsa.

-- Ovatko lapset saaneet jotain? kysyi hän.

Vaimo epäröi hetken.

-- Tiedäthän etten pidä tällaisesta epäoikeudettomuudesta. -- Minulta

katoaa ruokahalu, kun he siinä pyörivät ja katsovat suuhuni.

-- Mutta ovathan he saaneet jo, huusi vaimo harmissaan. -- Jos katsoo

heitä, niin saisi antaa sinun ja meidän kaikkien osat heille ja he

sittenkin vielä pyytäisivät, kunnes halkeisivat. Eikö totta, Alzire, me

olemme syöneet hyytelöä?

-- Tietysti, äiti, vastasi pieni tyttö varmasti; tällaisissa

tapauksissa osasi hän teeskennellä yhtä hyvin kuin täysikasvuiset.

Lenore ja Henri seisoivat liikkumatta hämmästyneenä tällaisesta

valheesta. Miksi heitä lyötiin, jos he eivät puhuneet totta. Heidän

lapsen sydämensä täyttyivät katkeruudesta ja he tahtoivat puolustautua.

-- Menkää, menkää! -- toisti äiti ajaen heidät pöydän toiseen päähän.

-- Hävetkää töki riippua aina isän lautasessa. Ja vaikka hyytelö

olisikin yksin Isälle, niin mitä siitä? Hänhän tekee työtä, ja te vain

syötte, laiskurit!

Mutta Maheu kutsui heidät luoksensa. Hän asetti kummankin lapsen

polvilleen ja jakoi vuoroonsa. Lapset nielivät sen ihastuksissaan.

Kun hän oli lopettanut, sanoi hän vaimolle:

-- Älä vielä kaada kahvia, tahdon ensin peseytyä... Auta minua

kaatamaan pois tuo likanen vesi.

He kaatoivat veden ojaan oven luona. Ylhäältä astui portaita alas

Jeanlin, joka jo oli pukeutunut kuiviin vaatteisiin. Ne oli hän perinyt

veljeltään ja olivat hänelle liian suuret. Hän aikoi puikahtaa

huomaamatta ovesta ulos, mutta hänen äitinsä huomasi hänet.

-- Mihin sinä menet?

-. Ulos.

-- Mihin? Muista poimia salaattia illaksi. Kuuletko? Ellet tuo, niin

saat nähdä mitä saat.

-- Kyllä, kyllä.

Jeanlin lähti läppäämään puukengillään, kädet housuntaskuissaan ja

keinuttaen vartaloaan kuin vanha hiilenkaivaja. Sitten lähti Sakarias,

joka oli pukeutunut mustaan sinijuovaiseen nuttuun. Isä huusi hänelle,

ettei hän viipyisi liian myöhään, mutta tämä vain keikautti päätään ja

lähti menemään piippu suunkolossa.

Pesuamme täytettiin taas lämpimällä vedellä ja Maheu alkoi hitaasti

riisuutua. Äiti antoi merkin ja Alzire vei heti Henrin ja Lenoren ulos

leikkimään, sillä isän oli tapana sanoa, että hän ei ole lapsi, jotta

peseytyisi seurassa.

-- Mitä sinä teet siellä? huusi Maheun vaimo ylös.

-- Paikkaan hamettani, jonka repäsin eilen, vastasi Katarina.

-- Vai niin... Älä tule alas, isä peseytyy.

Nyt jäivät mies ja vaimo kahden. Vaimo pani vihdoin lapsen pois

sylistään auttaakseen miestään peseytymisessä. Maheu saiputti ensin

hiuksensa harmaalla saippualla. Tämän saippuan alituisesta

käyttämisestä haalistuivat hiukset tullen kellertäviksi. Sitten kapusi

hän ammeeseen ja alkoi kaikin voimin hieroa rintaa, vatsaa, käsiään ja

sääriään. Hänen vaimonsa seisoi hänen edessään.

-- Kun sinä tulit, niin minä näin kasvoistasi, että olit levoton, mutta

huomattuasi ruuan pöydällä kirkastuivat kasvosi. Ajattele, Piolainen

herrasväki ei antanut minulle penniäkään. Tosin he olivat hyvin

ystävällisiä, antoivat vaatteita lapsille ja minun oli vaikea pyytää.

Hän keskeytti hetkeksi korjatakseen Estellen tuolille, ettei lapsi

putoaisi. Isä odotti kärsivällisesti jatkoa, vaikka tämä asia suuresti

jännitti häntä.

-- Ajattele, Maigrat'han kielsi aivan jyrkästi ja ajoi ulos kuin

koiran... Voit käsittää, kuinka hauskaa minulla mahtoi olla!... On

kyllä lämmin villavaatteissa, mutta eihän niistä voi laittaa ruokaa.

Mies kohotti päätään, mutta oli yhä edelleen vaiti. Hän ei ollut saanut

Piolainesta eikä Maigratilta, mutta mistä tuo kaikki oli? Vaimo

sill'aikaa alkoi hangata hänen selkäänsä, mistä hän oli kovin

mielissään.

-- Silloin menin takaisin Maigrat'in luo ja päästin kieleni siteistä.

Sanoin, että hän on sydämetön, että hänelle käy onnettomasti, jos

maailmassa on lainkaan oikeutta. Hän sanoi, että olen itsepäinen

peikko, mutta kyllä hän kieppuili kuin piru ennen jumalanpalvelusta.

Kertoessaan hankasi hän yhä miehensä selkää aivan kuin lauantaisin

hankasi pataansa.

-- Mutta nyt kuitenkin tulee meillä olemaan leipää lauantaihin, hän

antoi minulle velaksi viisi frankia. Vielä otin häneltä kahvia,

sikuria, voita, aioin myös ottaa perunoita ja silavaa, mutta silloin

hän alkoi tehdä tenää. Silloin ostin hyytelöä seitsemällä sous'lla ja

kahdeksalla sous'lla perunoita, minulle jäi vielä kolme frankia,

viisitoista sous'ta. Enkö ole saanut paljon aikaan tänään?

Nyt pyyhki hän miestään, joka tunsi itsensä onnelliseksi eikä ajatellut

lainkaan, että velka oli maksettava. Nauraen iloisesti sulki hän

vaimonsa syliinsä.

-- Älä, tuhmahan sinä olet! minähän tulen aivan märäksi. Pelkään

Maigrat'in aikeita...

Hän aikoi sanoa Katarinasta, mutta keskeytti. Miksi hän tekisi miestään

levottomaksi? Siitä tulisi ainaisia huolia.

-- Mitä aikeita?

-- Petkuttaa meitä, tietysti. Katarinan täytyy tarkistaa laskut.

Maheu syleili häntä taas tahtomatta lainkaan hellittää huolimatta tämän

vastustuksesta. Siten päättyi peseytyminen aina koko työväen kylässä.

Se oli hänen mielestään ainoa miellyttävä hetki koko päivässä. Hän

nimitti sitä jälkiruuaksi. Vaimo työnsi hänet nauraen pois luotaan.

-- Älähän nyt... Katso, Estelle näkee... Anna minä käännän hänet edes

selin.

-- Mitä se kolmenkuukautinen nupukka ymmärtää.

Vihdoin alkoi Maheu pukeutua, toisin sanoin veti hän vaan housut

sääriinsä. Häntä miellytti istua pesun jälkeen hetkisen alastomana

vyötäisiin saakka. Hänen ihossaan, joka oli kalpea kuin tytöillä, oli

hiilen jättämiä naarmuja, joita kaivajat kutsuivat "rokonarviksi."

Näistä oli hän erittäin ylpeä ja näytti mielellään leveätä marmorista

rintaansa, jossa risteili sinisiä suonia. Kesäsin oli kaikilla

kaivajilla tapana sellaisessa asussa mennä ulos vilpottelemaan ja

nytkin huolimatta kosteasta ilmasta lähti hän hetkeksi kuistille ja

vaihtoi pari vitsikästä sanaa naapurin kanssa, joka samoin seisoi

avorinnoin portaillaan.

Kahvia juodessaan kertoi Maheu insinöörin suuttumuksesta kaivoksessa.

Nyt oli hän aivan rauhoittunut ja nyökäytti vain päätään vaimonsa

neuvoille. Tämä vakuutti yhä, ettei voita mitään, jos rupeaa

riitelemään yhtiön kanssa. Sitten kertoi vaimo rouva Hennebeau'n

käynnistä. Molemmat olivat sisimmässään ylpeitä tästä vierailusta,

vaikkeivät ilmaisseetkaan sitä.

-- Saako tulla? kuului Katarinan ääni ylhäältä.

-- Kyllä, kyllä, isä kuivaa itseään.

Nuori tyttö oli pukeutunut pyhävaatteisiinsa, vanhaan siniseen

leninkiin, joka oli hyvin kulunut poimukohdista. Päässä oli hänellä

musta tyllihattu.

-- Kas tuota, kun on pukenut! Mihin olet menossa?

-- Montsouhun ostamaan uutta nauhaa hattuuni... Vanhan olen ottanut

pois, se on liian likainen.

-- Onko sinulla sitten rahaa?

-- Ei, mutta Mouquette on luvannut antaa lainaksi kymmenen sous'ta.

Äiti antoi hänen mennä, mutta ovella pysäytti hänet ja sanoi:

-- Kuule, älä vaan osta nauhaasi Maigrat'ilta... Hän petkuttaisi sinua

luullen että meillä on kultakasoja.

Isä, joka oli asettunut tulen ääreen, saadakseen tukkansa pikemmin

kuiville, huusi tytön jälkeen:

-- Muista tulla ajoissa kotiin, ettet jäisi pimeään maleksimaan.

Iltapäivällä työskenteli Maheu puistossaan. Hän oli jo istuttanut

perunoita, herneitä ja papuja ja edellisenä iltana oli hän alkanut

istuttaa kaalia ja salaattia. Tämä pieni maatilkka antoi heille

vihanneksia, ainoastaan perunoita ei tahtonut riittää. Hänen hommatessa

siinä, tuli Levaque polttamaan piippuaan. Hän katsoi salavihkaan

roomalaisten salaattiin, jonka Bouteloup oli istuttanut. Ellei heidän

vuokralaisensa olisi kaivanut niin ahkeraan, niin ei puistossa kasvaisi

muuta kuin nokkosia. Naapurit alkoivat jutella aidan yli. Levaquen

mieli ei ollut aivan rauhallinen sen jälkeen kun hän oli lyönyt

vaimoaan ja hän alkoi kutsua Maheuta Rasseneurille. Ei kai hän pelkää

ottaa pientä tappituikkua? Sitten pelaisivat keilapeliä, juttelisivat

tovereitten kanssa ja palaisivat illalliselle. Siten viettivät

tavallisesti hiilenkaivajat aikaansa palattuaan kaivannolta. Siinä ei

tietysti ollut mitään paheksuttavaa, mutta Maheu teki tenää. Jos jättää

salaatin, niin kuivaa se kokonaan. Itse asiassa kieltäytyi hän

järkevyydestä, sillä hän ei tahtonut pyytää vaimoltaan ainoatakaan

sou'ta.

Kello löi viisi. Pierronin vaimo poikkesi kysymään oliko Lydia juossut

pois Jeanlinin kanssa. Levaque sanoi, että siltä näyttää. sillä Bebert

oli myös jonnekin kadonnut ja nuo hulivilit ovat aina yksissä hommissa.

Maheu rauhoitti heitä, että ehkä lapset poimivat salaattia. Siten

alkoivat molemmat miehet laskea raakaa, vaikkakin hyväntahtoista

leikkiä nuoren naisen kanssa. Tämä ei suuttunut eikä myöskään mennyt

pois, sillä itse asiassa häntä imartelivat nuo kömpelöt sanat,

vaikkakin hän huusi heille täyttä kurkkua. Kaikki naiset alkoivat taas

soittaa suutaan. Koulu oli suljettu ja kaikki lapset huusivat ja

melusivat kadulla. Miehet ryhmittyivät myös kolmin neljin polttamaan

piippua ja vaihtamaan ajatuksiaan.

Levaque aikoi tunnustaa, kuinka jäntevä Pierronin vaimon käsivarsi oli.

mutta silloin tämä suuttui tosissaan ja juoksi pois. Silloin Levaquekin

päätti mennä yksin Rasseneurin luo.

Alkoi hämärtää. Maheun vaimo sytytti lampun ja alkoi sättiä ettei

Katarina eivätkä pojat tule koskaan kotiin ajoissa. Ei koskaan voi

ruveta yhdessä illalliselle. Eikä ole salaattiakaan. Se sopisi

mainiosti muhennukseen, joka oli valmistettu perunoista, purjulaukasta

ja ruokaruohoista. Koko talo haisi paistetulle sipulille, mistä tuntee

köyhän majan.

Mahon palasi pimeän tullen puistosta, istui tuolille ja nojaten seinään

nukkui. Niin pian kuin hän illalla istui, vaipui hän uneen. Kello löi

seitsemän, Henri ja Lenore tahtoivat välttämättä auttaa Alzirea pöydän

kattamisessa ja lopuksi särkivät yhden lautasen. Ukko Bonnemort tuli

kotiin ja alkoi jouduttaa illallista, sillä hänen piti palata pian

kaivokseen.

-- Syökäämme sitten, sanoi Maheun vaimo herätettyään miehensä. -- Kyllä

he löytävät kotiin, eiväthän he ole pieniä. Harmittaa vain, ettei ole

salaattia.