Eitel on rikas. Hän asuu puisessa talossa. Pitoja vietetään. Karhunlihaa
keitetään. Nuoret tanssivat karhuntanssia. Yhä useampia liittyy
tanssijoihin. Selkä kumarassa ja polvet koukussa matkivat he karhun
hissuttelevaa käyntiä ja kömpelöä kompuroimista. Tytöt nauravat.
Vanhukset vilkastuvat. Ukot eivät enää saata houkutusta vastustaa, hekin
yhtyvät tanssiviin. Yö on jo joutumassa, kuumuus käy tukehuttavaksi,
hylkeenrasva-lamppu savuaa, yhä innokkaampana jatkuu tanssi. Karhunliha
on keitetty. Tanssi taukoo. Eitel jakaa rasvan vierasten kesken. Liha
syödään sitten. Eitel laulaa karhun pään kunniaksi. Hän hyväilee sitä,
hän puhuu sille ystävällisiä sanoja: "Sä ihanainen, sä metsän
kultamarja! Katso, miten hyvänä sua pidämme! Mene, kerro kumppaneillesi,
sukulaisillesi, kuinka sinua rakastamme! Pyydä heitä tulemaan jurttaimme
läheisyyteen! Pyydä heitä mielellään antautumaan käsiimme! Elä suinkaan
luule meidän sinut tappaneen! Eihän toki! Kamtshatkalainen rakastaa
sinua, hän tahtoo kietoa kukkia kiharoihisi. Ei. Kasakat, muukalaiset,
jotka ovat voittamaisillaan jalansijaa joukossamme ja saamaisillaan
ylivaltaa seassamme, he ne karhun surmaavat. Heidän luokseen ei sinun
pidä suosiolla lähteä. He ne ovat, jotka pakoittavat meitä sinua
surmaamaan. He haluavat saada taljasi."
Miksi istuu nuori Reeka niin totisena? Minkätähden ei hän näytä Eitelin
laulua kuuntelevan? Mitä etsii Reekan katse? Etsiikö se ampumapilkkaa?
Ei. Silloin lähtisi hän ulos kedolle. Etsiikö se lohen välkkyviä
suomuksia? Ei. Silloin menisi hän alas rantaan. Etsiikö se tyttöä, jonka
pukua ahmantalja koristaa? Amulamela on kaunis, hän on komeasti
koristettu. Lumivalkeina välähtävät hänen päälaellaan ahmankäpälät.
Kaksi yötä kuluu. Reeka tulee Eitelin luokse. "Isäntä, olen tullut tänne
sinua palvelemaan." Naiset katsovat toisiinsa. He ottavat Amulamelan
piiriinsä. He käärivät hänet vaatteihin, niin että ainoastaan kasvot
jäävät näkyviin. "Pidä puolesi, Amulamela, olet kaunis, olet voimakas!
Ei sinua vähästä palveluksesta myödä. Ole hyvin varuillasi, elä anna
kosijan koskettaa pintaasi! Vartijoimme sinua tarkoin."
Vuosi vieri, jää suli, nurmi kasvoi ja kuihtui ja taas laskeutui nietos
maahan. Vielä palveli Reeka. Vielä ei ollut hänen onnistunut saada
tyttöön koskea. Jos vaatteiden alta näkyi vaikka vain sormenpää, olivat
naiset vartijoimassa. Jos Reeka silloin koetti lähestyä, oli kuusi kättä
häntä lyömässä, kolmekymmentä sormea häntä kynsimässä.
Reekan keihäästä kaatuu karhu, soobelin nahkoja tuo hän kimputtain.
Eitel iloitsee palvelijastaan. Eiköhän hän kohta liene palvellut
tarpeeksi, voittaaksensa itsellensä vaimon? Amulamela on voimakas,
hänestä saattaa olla paljon hyötyä. Hän jaksaa kantaa polttopuita ja
vettä piankaan väsymättä. Hän osaa löytää metsähiiren pesän ja tuoda
sieltä juuria talveksi. Miksipä antaisi Eitel hänet vieraalle miehelle
ilman riittävää korvausta? Harjoitettuasi hyvää koiraa reippaasti rekeä
vetämään, et sitä muukalaiselle lahjaksi anna.
Eitel aikoo lähteä metsään saaliinnoudantaan. Reen edessä on valjaissa
viisi virkkua koiraa. Ne ulvovat. Amulamela jakaa niille rannalla
löytämänsä kalan. Ne haukkuvat vihaisesti, mutta nuoren neidon nähtyänsä
ne vaikenevat. Ynseät, kesyttömät kaikille muille, ovat ne kuitenkin
Amulamelalle sävyisät.
Iloisesti hyppää hän rekeen. Koirat riuhtaisevat itsensä irti. Ei ehdi
Amulamela edes tarttua ohjaustankoon, ennenkuin ne jo hyökkäävät
jyrkännettä alas. Silmänräpäyksessä on reki lentänyt nurin ja tytön pää
sattunut kiveen. Reekalla on sukset jalassa, hän on jo tytön vieressä.
Hän avaa tämän turkin, kiertää käsivartensa hänen kaulaansa ja kantaa
tainnoksiin vaipuneen sisälle.
Reeka on koskettanut Amulamelan ihoa. Hän on voittanut tytön. Häät
juodaan.
Taas on nurmi kasvanut ja kuihtunut, taas on jää ja lumi kerran
verhonnut meret ja maat ja taas on nyt hanki sulanut. Amulamelan
käsivarrella lepää lapsi. Hän laulaa lapselle: "Nuku makeasti, nuku
herttaisesti! Tosin istuu Balakitg pilvissä ja pudistaa pitkiä
kiharoitansa, jotta myrsky puissa pauhaa, mutta lapsi lepää äidin
sylissä, eikä tarvitse tuulta peljätä. Ei, ei! Kohta tyyntyy tuuli ja
puut seisovat liikkumattomina, sillä Balakitg väsyy kiharainsa
heiluttamiseen. Pian odottaa Savina niin iloisena, niin iloisena,
miestänsä kotiin. Hän koristaa hiuksiansa kukilla, niin punaisilla.
Siitä taivas illanruskossa hohtaa. Nuku, nuku, pienoinen! Balakitg
tulee, hän tulee tänä iltana kotiin. Savina riemastuu ja kirkas ja
kaunis on ilma koko huomispäivän ja lapsi saa leikkiä nurmella."