Matkustaja toi vierailta mailta kaksi siementä. Hän antoi ne minulle,
mutta pelkäsin, ett'en oikein niiden hoitoa ymmärtäisi ja menin
pyytämään neuvoa naapuriltani, joka oli puutarhuri. Hän oli
lainpuustavin mies, ankara sääntöjen noudattaja ja kaiken vapauden
vihaaja. Hänen puutarhassaan ei ollut heinänkortta, puut seisoivat
tasaisiksi leikattuina suorissa riveissä, pyörylöissä, kahdeksikoissa ja
neliöissä, ei ainutkaan oksa uskaltanut pyrkiä ulommas muita.
"Niistä tulee köynnöskasveja," sanoi hän siemenistäni. "Aseta ne nuorten
puiden viereen varjopuolelle."
"Varjopuolelleko?" kysyin kummastellen.
"Niin," sanoi hän. "Niin niitä aina istutetaan, eikä muu kelpaa. Kyllä
köynnös siltä puun lehtien lomitse valoa saa. Mitäpä se enempää
tarvitsisikaan! Se saa elää puun kustannuksella, ei se itsenäiseksi
kasviksi kelpaa. Sido ja köytä sitä määrättyihin muotoihin ja kuoseihin,
sitä myöten kuin se kasvaa, leikkaa pois kaikki ilmassa huojumaan
pyrkivät oksat ja saatpa nähdä, kuinka kauniiksi ja
tarkoituksenmukaiseksi se tulee."
Minusta tuntui raskaalta köynnökseni kohtalo, mutta tottelin miehen
neuvoa, sillä olihan hän minua niin paljon viisaampi. Mutta istutin
kuitenkin vaan toisen siemenistä.
Se kasvoi, köynnökseni lykkäsi latvansa ylemmäs, minä köytin ja sidoin
sitä. Se työnsi varrestansa lienteitä, hentoja säikeitä, ikäänkuin
niillä tarttuakseen ja kiintyäkseen johonkin, mutta usein väännettyäni,
muodostettuani ja sidottuani sitä, oli sattunut kääntymään ulospäin
juuri se puoli, josta säikeiden tuli kasvaa ja niin häilyivät nämä
tenhottomina ilmassa ja minä leikkasin ne pois.
Puun runko oli paikoittain rosoinen ja kyhmyinen. Kovaan köytetty
köynnökseni tuli sellaisilta kohdin kulmikkaaksi, kummalliseksi ja
melkein kuin solmuiseksi. Vähitellen kasvoivat kuitenkin kalvakkaat
varret ylemmäksi. Ne tunkeutuivat kavalasti useiden puun hienompain
oksain välitse ja pakoittivat niitä vääntymään suunnastaan, toisia oksia
kietoivat ne kokoon ja takerruttivat toisiinsa ja puuni ja köynnökseni
seisoivat nyt sotkeutuneina kummalliseksi olemukseksi, missä tosin puu
oikeastaan näytti köynnöstä tukevan, mutta moni väitti köynnöksen
kuitenkin puuta hallitsevan. Pienet, kalpeat kukat koristivat kuitenkin
siellä täällä köynnösraukkaani, mutta se näytti niin vinolta, niin
särmäiseltä ja luonnottomalta, että ajattelin: ei, köynnös, sellainen ei
varmaankaan ollut olentosi oikea laatu.
Toisen puun viereen istutin nyt toisen siemenen siten, että köynnös ja
puu tulivat saamaan saman verran Luojan aurinkoa ja ilmaa ja valoa.
Siemeneni versoi. Annoin varren kasvaa vapaasti, sitomatta sitä
pakolliseen, väärään asentoon. Naapurini, puutarhuri, tuli ja näki sen.
Hän hymähti pilkallisesti ja sanoi: "Vai niin! Tahdot tuosta
köynnöksestä kasvattaa puuta, mutta kas sitä siitä ei kuitenkaan ikinä
tule. Ei köynnöksestä koskaan tule muuta, kuin köynnös."
"Tarvitseeko sitten välttämättömästi pakkoa tullaksensa siksi, kuin on
luotu olemaan?" ajattelin minä. "Tarvitseeko Jumala ihmislain pakkoa
avuksensa, saadaksensa luomakuntansa täydelliseksi?" Mutta en vastannut
mitään. Näinhän, että Jumalan vapaassa, ihanassa maailmassa kaikki
kahleitta ja siteittä luonnistui hyvin ja luotin köynnökseeni.
Ja köynnökseni kasvoi ja se lähetti hienot säikeensä ulos ja kiinnitti
ne puuhun ja se kiertyi puun ympäri ja kehittyi yhä rehevämmäksi ja
hiipi yhä lähemmäksi puuta. Myös tämäkin puu oli toisin paikoin rosoinen
ja kyhmyinen, mutta vapain, pehmein kiertein peitti köynnökseni
epätasaisuudet ja kiinnitti usein juuri niihin säikeensä ja usein
puhkesi juuri niillä kohdin sen kauneimmat kukkaset. -- Ja monikin hento
oksa, joka ensin näytti muutamia päiviä ilmassa häilyvän, kiertyi sitten
puuhun ja sen oksiin ja hiipi niin hyväillen, voisi melkein sanoa
sopusointuisesti, sen oksien väliin. Mutta piirteitä sorretun
viekkaudella hankitusta vallasta, jotka toisessa köynnöksessä niin usein
esiintyivät, niitä ei tässä ollut olemassakaan, vaan kaikessa
vienoudessaan ja sulossaan ihanana ja kauniina kukoisti köynnökseni,
kantaen täyteläisiä, uhkeita ja tuoksuvia kukkia.
Yhä suuremmaksi ja komeammaksi kasvoi puuni, yhä pehmeämmäksi ja
rehevämmäksi kävi köynnökseni. Ja ne olivat puutarhani ihanin kaunistus
ja silmäini sulo ja riemu.