Yhtä oleellinen ja merkityksellinen kuin itse elämänpuu on sen alla
oleva lähde, virta, järvi tai meri itämaisen maailmankuvan keskuksessa.
Mutta vesi tässä maakehän keskuspaikassa on yleisen kuvittelun mukaan
aivan erikoislaatuista. Olemme jo usein kuulleet sitä nimitettävän
_elämänvedeksi_, mikä nimitys on meille tuttu raamatustakin: "Ja hän
näytti minulle elämänveden virran ... molemmin puolin virtaa seisoi
elämänpuu". Jakuttien taruissa kerrotaan, mitenkä itse puusta valuu
niin runsaasti mahlamaista nestettä, että puun juurelle muodostuu
kohiseva puro. Useimmiten kuvitellaankin tästä puusta vuotavaa nestettä
_keltaiseksi, medenkaltaiseksi_ juomaksi. Skandinavien runoudessa
mainitaan, että Yggdrasil-saarnesta tihkuu maahan "hunajakastetta". Ja
intialaisten Jamhu-puusta vuotaa "kullankeltainen mahla sulavan voin
lailla". Toisinaan sanotaan tätä mehevän elämänpuun nestettä myös
valkoiseksi ja maitomaiseksi, niin esim. jakuttien taru kertoo, mitenkä
puun lehvistä tihkui Valkoisen nuorukaisen päälle maidon valkoinen
sade, mutta edellämainittu mielikuva näyttää yleisimmin liittyvän itse
puun yhteyteen, jälkimäinen taas pääasiallisesti puun juurella olevaan
veteen. Joskus ovat nämä molemmat mielikuvat aivan erottamattomasti
yhtyneet toisiinsa.
Samaa jumalien juomaa nimittivät muinaisintialaiset _soomaksi_, jota he
kuvittelivat milloin mahlan ja meden, milloin maidonkaltaiseksi
nesteeksi. Toisin paikoin Rigveda sanoo sitä "taivaan ternimaidoksi".
Hyvin yleisesti sijoittavat Veda-runot tämän ihmeellisen nesteen
kotipaikan taivaalle, mistä sooman ryöstäjänä tunnettu kotka noutaa
sitä jumalille, varsinkin ukkosenjumalalle, Indralle, jonka lempijuomaa
sen uskotaan olevan. Toisen käsityksen mukaan, joka ilmeisesti
polveutuu jo indo-iranilaiselta ajalta, kasvoi tämä soomaa "tihkuva"
kasvi tai puu _vuorella_ ja epäilemättä juuri maakehän keskusvuorella.
Syistä, joista jo ennen olemme huomauttaneet, on tämä sooman korkealla
sijaitseva kotiseutu tällöinkin saattanut tarkoittaa taivasta.
Erehdyttävää on kuitenkin olettaa, että sen olinpaikkaa saattaa
taivaalta etsiä mistä hyvänsä. Monet tutkijat ovat luulleet näkevänsä
tämän kuolemattomuuden juoman alkulähteen kuussa. Vaikkakin myöhempinä
aikoina itse Intiassakin näyttää olleen sellaisia kuvitteluja, ovat ne
epäilemättä sooman alkuperää tutkiessamme harhaanjohtavia. Taivaalle
tämän nesteen sijoittaessaan mainitsee Rigveda sooman tyyssijana
nimenomaan itse taivaannavan. Ainoastaan maailman satumaisessa
keskuspaikassa olevana ymmärrämme kaikki sooman yhteyteen liittyvät
piirteet m.m. mitenkä kotka toisissa taruissa ryöstää sitä taivaasta,
toisissa taas vuorelta. Samoin käsitys, jonka mukaan tämä vuori kohoaa
itse maasta, selittää miksi sooman vartiana saattaa esiintyä juuri
maa-emon elinvoimia edustava käärme. Meillä ei siis ole vähintäkään
syytä eristää intialaisten sooma-kuvitteluja muiden itämaisten kansojen
vastaavista uskomuksista.
Mielenkiintoista on mainita, että sillä nesteellä, jota Indian
tarukotka ryöstää yläilmoista, on yhä vieläkin vastineensa eräiden
keski-aasialaisten kansojen uskomuksissa. Niin kertovat, m.m. burjatit,
että ukkosilman aikana muuan jumaluusolento pudottaa taivaasta
"ternimaitoa" maan päälle. Sen vuoksi tätä olentoa nimitetäänkin
"ternimaidon pudottajaksi". Sanottua nestettä uskotaan ilmaantuvan
ihmisten ruoka-astioihin, etupäässä maitopurtiloihin. Tavallisesti
eivät ihmiset kuitenkaan itse sitä huomaa, vaikka sen sanotaan olevan
"keltaista, kerman kaltaista" nestettä, mutta shamani sen tietää ja
hänen tehtävänään on asettaa se heti jollekin ylävälle paikalle, josta
sen uskotaan jälleen kohoutuvan taivaaseen. Ihmisten ei sovi sitä
nauttia eikä myöskään mitenkään saastuttaa. Se henkilö, jonka astiaan
jumala tätä pyhää nestettä pudottaa, tulee siitä päivin huomattavasti
vaurastumaan. Yhdistämällä nämä vielä nykyään keski-Aasiassa elävät
uskomukset niihin tietoihin, joita tapaamme muinaisintialaisten
kirjallisuudesta, voimme olettaa, että tuo Indran lintu, soomaa
ryöstävä kotka, on alkuaan ollut ukkoslintu, jommoiseksi useimmat
pohjois-Aasian kansat yhä vieläkin tätä luonnonilmiötä kuvittelevat.
Mutta, kuten sanottu, yleisimmin kuin itse puusta uskotaan tätä
_maitomaista_ nestettä virtaavan tuosta elämänpuun alla sijaitsevasta
lähteestä tai järvestä. Keski-Aasiassa ja jakuttienkin keskuudessa
kohtaamme kaikkialla käsityksen, että paratiisissa, minne se
sijoitetaankin maan päälle tai taivaaseen, on omituinen "maitomeri".
"Maitoa sisältäviä järviä" on jakuttien kuvittelun mukaan myös itse
taivaanjumalan istuimen ympärillä, jonka muodostaa "maidonvalkoinen
kivinen vuori". Altain tatarit, jotka toisinaan sijoittavat paratiisin,
kuten iranilaisetkin, kolmanteen taivaaseen, kertovat siellä olevan,
ihanan maitojärven. Taivaalle näyttää tämän satumaisen järven
sijoittavan myös keski-aasialainen taru, joka kuvailee, mitenkä muuan
mahtava kaani oli luvannut antaa tyttärensä avioksi sille, joka voi
hankkia hänelle Garuda-kotkan siiven. Pyyntimatkalla liittyy muiden
urhojen seuraan nuorukainen, joka haluaa tietää, missä tämä tarulintu
oleksii. Kun sankarit ovat saapuneet korkealle vuorelle, huomaavat he,
että taivas heidän yläpuolellaan alkaa käydä valkoiseksi. Silloin kysyy
nuorukainen: "Mitä on tuolla taivaan takana?" Hänelle selitettiin, että
se on "maitojärvi". "Mutta mitä on tuo tumma sen keskellä?" kysyy
nuorukainen jälleen, ja hänelle huomautetaan, että se on "metsä, jossa
lintu asustaa". Ilmeisesti on siis tarumme "maitojärven" kuviteltu
sijaitsevan jollakin taivaaseen asti ylettyvällä vuorella, jota myöten,
sankarit kapuavat. Maitojärven keskellä oleva metsä vastaa itse
elämänpuuta, jonka latvassa tämä satulintu toisten tarujen mukaan
oleksii.
Että etu-Aasian muinaisilla sivistyskansoilla on aikoinaan ollut aivan
samanlaiset käsitykset paratiisilähteen pyhistä nesteistä, osoittavat
m.m. keskiajalla Europassa vaeltaneet kristilliset legendat,
jotka kuvailevat, mitenkä elämänpuun juurilla hersyy maito- ja
hunajalähteitä. Hunajan ja maidon maaksi kuvittelevat myös juutalaisten
myöhemmän ajan tarut paratiisia, samoin kuin heidän esi-isänsä jo
ammoin pitivät ihannemaanaan seutua, jossa "maito ja hunaja vuotaa".
Kuten elämänpuu on siis hunajan ja maidon maakin läheisesti liittynyt
itse maannavan kuvitteluihin.
Hindulaisten kuvittelun mukaan, jota heidän kuvansakin esittävät,
pyörii paalumaiseksi ajateltu maailman keskusvuori "maitomeressä"
ikäänkuin jonkinlainen _kirnunmäntä_. Vuoren ympäri on kierretty
kosmillinen käärme, jonka pääpuolessa ovat eläinpäiset demonit ja
pyrstössä jumalat. Kun kumpikin puoli vuorotellen kiskoo käärmettä, on
vuori pakoitettu olemaan alituisessa liikkeessä. Näin näiden olentojen
selitetään kirnuvan sanottua maitomaista elämännestettä. Toisten
tarujen mukaan jumalat samalla tavalla pyörittävät vuoren huipulla
olevaa puuta jonkinlaisena _tulenhiertimenä_.
Vielä erikoisemmin selostettua nestettä tapaamme tuossa maakehän
keskusjärvessä. Lamalaisten kalmukkien käsityksen mukaan kohoaa
ennenmainittu Zambu-puu Marvo-nimisestä merestä, joka on "yhtä leveä
kuin syvä" ja jossa on _kahdeksaa alkuainetta_ sisältävää vettä. Tästä
merestä lähtee neljää suurta virtaa, joiden sanotaan juoksevan kutakin
ilmansuuntaa kohti ja tehtyään seitsemän kierrosta palaavan takaisin
mereen, josta saivat alkunsa. Matkalla saa kukin virta 500 sivujokea.
Itse merta kuvitellaan korkealla sijaitsevaksi vuoristojärveksi, josta
virrat vuotavat alas kallioiden puhki.
Nämä buddhanuskoisten kalmukkien käsitykset muistuttavat niin suuresti
muinaisseemiläisten maailmankuvaan liittyviä uskomuksia, että meidän on
pakko olettaa niiden olevan sukua keskenään. Ylläolevaan voimme verrata
seuraavaa raamatun kohtaa: "Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli
paratiisia; sitten se jakaantui neljään päähaaraan. Ensimäinen
kutsutaan Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on
kultaa... Toinen virta kutsutaan Giihon, se juoksee koko Etiopian maan
ympäri. Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, se juoksee Assyyrian editse;
ja neljäs virta on Erat." Myöhemmän ajan juutalaisista taruista ilmenee
selvästi, kuten Ilmestyskirjankin sanoista, että näiden vesien
alkulähde oli itse elämänpuun alla. Muuan juutalainen perinnäistieto
kuvaileekin paratiisin keskuspaikkaa seuraavin sanoin: "Elämänpuu oli
500 vuosimatkan korkuinen ja alkuvesi virtasi sen juurien alta."
Se seikka, että noiden maailmanvirtojen uskotaan juoksevan eri
ilmansuuntia kohti, on jonkinlainen lisätodistus siitä, että paratiisin
on ajateltu sijaitsevan maakehän korkeimmalla kohdalla, jommoisena
maan keskus useimmiten esiintyy itämaisessa maailmankuvassa. Sen
johdosta, että raamatun kertomuksessa mainitut virrat, jotka ovat
maantieteellisesti tunnettuja, kuten Erat eli Eufrat, saattaisivat
johtaa meitä etsimään paratiisia niiden lähteiltä, huomauttaa Efraim
Syyrialainen: "Vaikkakin me tunnemme seudut, joista ne virtaavat, niin
ei tämä kuitenkaan ole lähteen alku, sillä paratiisi sijaitsee
huomattavan korkealla. Sen läheisyydessä nuo virrat nousevat ylös
pudoten sieltä merta kohti ikäänkuin korkeasta kanavasta."
Kalmukeille ei yllämainittu kuvittelu ole kuitenkaan saapunut
etu-Aasian kansoilta, vaan kuten Zambu-puu y.m. seikat osoittavat,
Intiasta, missä myös esiintyy käsitys paratiisin neljästä virrasta.
Purana-kirjallisuudessa kerrotaan näet, mitenkä mainittujen virtojen
lähteet ovat taivaassa ja mitenkä vedet sieltä putoavat Meru-vuoren
huipulla olevaan paratiisi-järveen jakautuen siellä neljäksi
maailmanvirraksi.
Myöskin muinais-iranilaisten käsityksen mukaan sijaitsi maailman
virtojen alkulähde, Ardvisura-järvi elämänpuun alla Hara-berezaiti
nimisellä keskusvuorella. Varmaankin samaa käsitystä kuvastaa lisäksi
mordvalaisten vaimojen lapsensaannin vuoksi jokiensa partailla lukema
loitsu, jossa vedenjumalattaren puoleen käännytään seuraavin sanoin:
"Vesi-emo, pajari-emo, sinä tulet _merestä_ (oik. 'suuresta vedestä')
leviät yli koko maan, kuljet omia paikkojasi, virtaat omia teitäsi..."
Itse elämänpuun juurelta maailmanvirrat lähtevät myös islantilaisessa
Grimismal-runossa, jossa kerrotaan, mitenkä Eiktyrne niminen hirvi
seisoo jumalien asunnon katolla syöden elämänpuun (Lärad'in) oksia ja
mitenkä sen sarvista tihkuu pisaroita Hvergelmir-lähteeseen, "josta
kaikki joet tulevat". Runomme, jossa hedelmällisyyttä edustava hirvi on
joutunut näyttelemään samaa osaa kuin itse elämänpuu muissa taruissa,
mainitsee useita tällaisia maailmanvirtoja, kuitenkin näyttää siltä
kuin täälläkin olisi ollut käsitys myös neljästä päävirrasta,
tarkoitamme noita, joiden poikki Thorr'in sanotaan kahlaavan joka
päivä, kun hän menee Yggdrasilin juurelle langettamaan tuomioitaan.
Niinä mainitaan Kormt ja Ormt sekä kaksi Kerlaug'ia. Todennäköisesti
piilevät nämä neljä paratiisin virtaa vielä "neljässä maitojoessa",
jotka juoksevat elämän syntyä edustavan Audumla-lehmän utarista ja
joista alkuolento Ymir sai ravintonsa. Olemmehan jo huomauttaneet,
mitenkä aasialaisiinkin taruihin, joissa lehmä synnyn ja
hedelmällisyyden vertauskuvana on hyvin yleinen, sisältyy käsitys, että
kysymyksessä olevissa virroissa vuotaa maitomaista nestettä. Ja
nimitetäänhän itse järveäkin, josta noiden virtojen uskotaan lähtevän,
usein juuri "maitojärveksi". Ohimennen viittaamme vielä Aunuksessa
muistiinpantuun itkuvirteen, jossa venäläisiltä saatujen esikuvien
mukaan puhutaan autuaitten mailla virtaavista "maitojoista" ja siellä
kasvavista "mesimarjapuista".
Mielenkiintoinen piirre tuossa kalmukkien vuoristojärvessä, josta
neljälle eri ilmansuunnalle lähtevät virrat saavat alkunsa, on lisäksi
se, että kalliot, joiden puhki ne juoksevat, muistuttavat ulkomuodoltaan
jotakin eläintä. Itään päin juokseva virta lähtee _norsunkitaa_
muistuttavasta kalliosta, eteläänpäin juokseva _häränkitaa_,
länteenpäin juokseva _hevosenkitaa_ ja pohjoiseen päin juokseva
_leijonankitaa_ muistuttavasta kalliosta. Että nämä neljä virtaa
todella lähtevät itse maailmankeskuksesta, osoittaa m.m. se, että
niiden ajatellaan kulettavan mukanaan aineita, joiden olemme nähneet
kaunistavan maakehän keskusvuoren kylkiä. Itäisen virran vedessä on
hopeahiekkaa, eteläisen sinistä jalokivihiekkaa, läntisen punaista
jalokivihiekkaa ja pohjoisen kultahiekkaa. Jonkinlainen kalpea kuva
tällaisesta kuvittelusta esiintyy raamatussakin: "Ensimäinen kutsutaan
Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on kultaa." Käsitys
paratiisissa olevista jaloista metalleista ja kalliista kivistä ilmenee
useista eri raamatun kirjoista.
Eläimet tarussamme edustavat ilmansuuntia, mikä kuvitelma ainakin
etu-Aasian kansoilla on ikivanha, mutta jonka muistomerkkejä tavataan
kaikiltakin Aasian sivistyskansoilta, joskin itse eläimet saattavat
vaihdella. Kiinalaisten käsityksen mukaan itää edustaa sininen
lohikäärme, etelää punainen lintu, länttä valkoinen tiikeri ja
pohjoista musta kilpikonna. Mongolien kerrotaan tautien välttämiseksi
rakentaneen vanhan kiinalaiskaupungin kohdalle pyhäkön, jonka neljälle
sivulle he pystyttivät kutakin ilmansuuntaa edustavan puukuvan, nim.
tiikerin, leijonan, kotkan ja lohikäärmeen muotoisen. Etu-aasialaisten
kansain eri ilmansuuntiin liittyvät eläinkuvitelmat ovat meille
raamatustakin tuttuja. Ilmestyskirjan 4:ssä luvussa, jossa kuvataan
Jumalan taivaallista istuinta itämaisen maailmankatsomuksen valossa,
sanotaan: "Ja valtaistuimen edessä oli kuin lasinen meri, kristallin
näköinen; ja etupuolella valtaistuinta ja valtaistuimen ympärillä oli
neljä olentoa... Ensimäinen olento oli jalopeuran näköinen, toinen
olento härkävasikan näköinen, kolmannella olennolla oli ikäänkuin
ihmisen kasvot ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen."
Tuo "kristallin näköinen lasinen meri" Jumalan valtaistuimen edessä
vastaa, kuten jakuttienkin uskomuksista näemme, monesti mainittua
"maitojärveä", samoinkuin se "virta, joka kirkkaana kuin kristalli
juoksee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta" ja jonka partaalla "seisoo
elämänpuu" (Joh. Ilm. 22: 1-2) vastaa paratiisista lähtevää elämänveden
virtaa. Näitä vertauskuvia ovat raamatun kirjoittajat joutuneet
käyttämään senvuoksi, että he kuvittelivat Jumalan istuimen sijaitsevan
juuri maakehän keskuspisteestä kohoavalla paratiisin vuorella. Samalla
vuorella elämän puun ääressä me tapaamme myös Itämaiden suuren
äitijumalattaren.