1.
"Seis, seis, ken linnahan pyrkii,
jo tullut on sydänyö?"
"Karl kuningas Knuutinpoika,
se linnanporttihin lyö!"
Ja nostosilta se vinkui
ja tulijaistorvet soi,
ja huovien tuessa Kaarlo
nyt pihalle haparoi...
Taas tuliko Dantsigista
vai Riiasta kuka sen ties,
hän palasi Suomeen aina,
oli syntyä Suomen mies!
Hän kolmasti kruunua kantoi
kuin lyijystä ollut se ois,
mut Kristerin pojat ja piispat
sen kolmasti ottivat pois.
Niin kaukana häämöitti onni
ja kruunu ja Tukholmi --,
mut Abrami Raaseporin herra
häntä portailla tervehti.
Tulisoihtujen varjoon hän kulki
ja tuijotti pimeään,
näki tornissa valkoisen hunnun
ja kultaisen kiehkurapään.
Nuor Ristina tornissa istui
ja lempeän katsehen loi,
se kulkijakuningas nuortui
ja sen katsehen hetteistä joi.
2.
Oi, Ristina, oi, Ristina, näin ihanata unta,
oli tähdistä mulla kruunu ja pilvissä valtakunta
ja sua minä katselin kuin päivän koittoa,
ma kuulin kaukaa huminaa ja harpun soittoa!
Ja yli taivaan sinisen sä kätes mulle annoit,
ja lentäessä tähtien sä nuoren lempesi vannoit,
ma kumarruin sun ylitses ja kruunu luisti pois
ja sinkui avaruuteen kuin usvaa vain se ois.
Ei ole mulla kruunua, oi, Ristinani nuori,
se oli katinkultainen ja kiiltävä valekuori,
ma olen laho tammi vaan ja syksy siinä soi,
sun sinisilmäs lämpö sen taas lemmen lehtiin loi.
Ei ole mulla nuoruutta, en taida kukkaiskieltä,
ma olen mieron kuningas ja täynnä mieron mieltä,
mut mitä mull' on uskoa, se sinun uskos lie,
oi, Ristina, oi Ristina, älä uskoani vie!
3.
Hän houraili sairasvuoteellaan:
"Ota, knaappini, valjakkovaunu,
tuo piispa tänne, älä mustaa tuo,
vaan valkea piispa Maunu!
Vai niin! Joko piispa kuollut on,
no tuo sinä pappi nuori,
jolla verta vielä on suonissaan
ja rinta kuin tulivuori.
Älä itke, ihana Ristina,
vaikka Kalman kuningas saapuu!
Hoi, knaappi, varo sa pappia,
hän tikarin kätkee kaapuun!...
Miks, Ristina, silmäs niin kaukana on
ja miksi on kuopalla posket,
miks valkoinen kätesi vapisee,
kun, onneton, otsaani kosket?
Mene pois, mene pois, sinä kavallat mun
kuin muutkin petti mun aina --!
Ei, ei, älä ota sitä kättäsi pois,
kuin haahkan untu se painaa! --
Niin hyvä, niin hyvä taas olla on,
sinä olet kuin karitsa kaino,
sun kanssasi polttoni pakenee
ja pahojen henkien vaino.
Hoi, knaappi! Kas pappi! No, terve mies!
Ota käteesi juomasarvi
ja häitäni juo! Miss' soittajat lie
ja morsiusneitojen parvi!"
Ja pappi se puhui hiljakseen
kuin suvinen iltatuuli,
kun lehdossa uninen suhina käy;
sitä kuningas viihtyen kuuli.
Hänen sielunsa silmä kirkastui
ja hän nautti Herran viinin --,
hän katseli Ristinan silmihin
ja kädestä piti hän kiinni.
Sitä lujasti puristi hän rinnalleen
ja Herraa lemmestä kiitti,
joka seuraa Tuonelan usvien taa
ja täällä jo sydämet liitti...
(Larin Kyösti).