Tämä kohtaus vaikutti Ivar Lyth'iin niin ankarasti, että hän tästä
päivästä alkaen vältti joutumista sen miehen pariin, jonka seura oli
hänelle merkinnyt enemmän kuin kenenkään muun. En voi selittää sitä
toisella tavoin kuin että hän tunsi jollain selittämättömällä tavalla
paljastaneensa itsensä toiselle ja häpesi sitä. Hän oli tullut
sanoneeksi jotakin, joka tuntui häpeältä jo pelkästään sanottunakin.
Hän oli katkeroittunut itseensä, katkeroittunut toiseen, joka oli ollut
hänen heikkoutensa todistajana ja samalla kertaa tunsi hän
tulevaisuuden suhteen epämääräistä pelkoa, joka parina päivänä tuli
häneen niin pian kun hän koetti olla yksin. Tämä pelko katosi sitten
vähitellen ja hän käsitteli koko tunnetta mielikuvituksena. Mutta
myöskin sitten kun hän oli päässyt tämän kummallisen mielentilan
herraksi, ei hän saattanut uudistaa niitä käyntejä, jotka ennen olivat
olleet hänen ilonsa.
Ehk'ei Ivar Lyth kuitenkaan olisi niin täydellisesti vieraantunut
mainitun tohtorin seurasta jos ei yhdenaikaisesti tämän keralla olisi
tapahtunut jotain muuta, joka täydellisesti käänsi hänen elämänsä
suunnan. Kuten muistamme, asui Ivar Lyth tähän aikaan huoneosakkaana;
se tahtoo sanoa, hänellä oli makuusija yötä samassa huoneessa kuin
kokonaisella perheelläkin, ja tämä koti oli ainoa, jonka hän omisti.
Ivar Lyth oli alussa ainoa vieras, joka jakoi huonetta yhdessä perheen
keralla. Mutta eräänä iltana talviaikaan tuli myöskin nuori tyttö
sinne. Hän teki työtä samassa tehtaassa kuin Lyth ja vaikka hän ei
koskaan ollut puhunut tytön kanssa, tunsi hän hänet kuitenkin heti. Hän
kantoi kaikki mitä omisti ja mitä hänellä oli mukanaan raitaiseen
pumpuliliiviin sidottuna ja kysyi, eikö hän voisi saada paikkaa vain
yön yli. Hän kertoi, että siinä perheessä, missä hän oli ennen asunut,
piti tyyssijaansa kaksi prostitueerattua. He olivat laahanneet miehiä
kadulta sisään ja nuori tyttö oli muuttanut tästä kodista, jotta hänen
ei kauempaa tarvitsisi kärsiä sellaista seuraa.
Ivar Lyth istui ajatuksissaan vuoteellaan ja kuunteli keskustelua, joka
sukeusi nuoren tytön ja perheen kesken, ja hän tiesi koko ajan, että se
oli hän, joka lopulta saisi päättää, hyväksyttäisiinkö hänen pyyntönsä
vai ei. Hän oli nimittäin sopinut niin, että hän siitä hinnasta, minkä
suoritti, saisi yksin asua perheessä ja hän tunsi vastenmielisyyttä
ajatellessaan, että ahdasta tilaa jakamaan tulisi vielä yksi lisäksi.
Hän istui epäilevänä ja katsoi tyttöön, ja hän kuuli selvästi kuin
olisi joku kuiskannut hänen sisässään: "sano ei! sano ei!" Mutta
samalla kertaa tiesi hän, että kun tulisi kysymykseen, ei hän koskaan
voisi kieltää, vaikka tahtoisikin. Ja samassa näki hän tytön suuret
silmät, jotka olivat syvän pelokkaat kuin takaa-ajetun otuksen.
Ivar Lyth kääntyi poispäin. Hän ei voinut kestää näiden silmien
katsetta eikä myöskään ajatusta, että se olisi hän, joka ajaisi hänet
ulos yöhön. Hän mumisi hyväksymisensä: "vain tällä kertaa." Tyttö veti
syvään henkeään, asetti nyyttinsä sivulle ja istuutui pää käsien
nojaan.
Sinä iltana ei Ivar Lyth osannut lukea vuoteessaan. Hän riisuutui,
ryömi nurkkaansa ja nukkui. Mutta vielä unessa vainosi häntä
selittämätön levottomuuden tunne, ja kun hän heräsi, sattui hänen
ensimmäinen katseensa tyttöön, joka oli saanut paikan itselleen
lattialla lähellä ovea. Siinä oli suuri rako alapuolella ja Lyth tiesi,
että siitä veti kylmästi. Hän oli itse maannut siinä ensin, vaikka
hänen sitten oli onnistunut saada parempi paikka sisempänä huonetta.
Tyttö nukkui vielä ja Ivar Lyth oli yksin valveilla. Hän saattoi nähdä
tytön siinä, missä tämä nukkui, tarvitsematta kohottautua, ja hän tuli
ajatelleeksi, että hän varmaan oli yksin ja hylätty kuten hän itsekin
ja että kukaan ei välittänyt hänestä. Hän ei ymmärtänyt, että tämä
ajatus juurtuisi häneen juuri katsellessaan tätä nuorta naista, jonka
kanssa hän ei ollut vaihtanut sanaakaan. Hänellä oli vaalea tukka, joka
putosi pehmeälle kaulalle ja hänen olkapäissään oli jotain lapsellista,
joka melkein vietteli kyyneleitä nuoren miehen silmiin. Hän makasi
kauan tuijottaen nuoreen tyttöön ja mitä kauemmin hän makasi ja
ajatteli, sitä lapsellisemmalta, yksinäisemmältä ja hyljätymmältä
tuntui tyttö hänen mielestänsä. Unissa tyttö kuitenkin lienee tuntenut,
että joku tarkasteli häntä, sillä hän aukaisi yht'äkkiä silmänsä ja
veti rääsyisen peitteen olkapäittensä yli. Kun Lyth meni työhönsä,
makasi tyttö vielä hiljaa ja teeskenteli nukkuvansa.