Tämä mies kuului niihin, joiden koko elämän täyttää taistelu kahden
luonteen välillä, ja kummallista on, että hän aikaisin näyttää itse
tajunneen sen. Minä koetan kertoa tästä taistelusta, mutta älkää
pyytäkö, että tekisin sen kylmästi ja järjesteellisesti. Sitä en voi.
Voin vain ottaa sen mitä tiedän ja kertoa sen niinkuin kerran olen
kuullut sen.
Mitenkä minä sain sen tietää? Mitä olen kokenut sellaista, joka on
vienyt minut tämän miehen elämäntarinan jäljille? Siitä tulee pitkä
kertomus, joka ehkä kerrotaan toiste. Nyt näen minä vain edessäni kaksi
väsynyttä silmää, jotka pyytävät minua ilmaisemaan, mitä tiedän.
On ihmisiä, jotka koko elämänsä tuntevat, että sen ihmisen, jonka
maailma näkee, ulkokuoren takana, että sen elämän, jota he itse elävät,
pinnan alla on jotain, joka uhkaa murtautua esiin ja millä hetkellä
hyvänsä voi lyödä heidän elämänsä pirstaleiksi. Nämä ihmiset kuulevat
usein äänen, joka puhuu lujaa heidän sisällänsä ja tämä ääni kehoittaa
heitä kummallisiin tekoihin. Tämä ääni ei kauhista heitä. Sillä heille
on tullut tavaksi kuulla sitä, mutta ei kuunnella sen kehoituksia.
Muta se ei kuole heissä. Se puhuu lujempaa ja lujempaa.
Ja vihdoin...
Mutta minä saan mennä kauas taaksepäin, jos tahdon löytää alun. Minun
täytyy tehdä se, vaikka hyvin tiedän, että se teko, joka ratkaisi minun
sankarini elämän, eli keskeneräisenä hänessä kauan ennen kuin se
todella pantiin täytäntöön. Hänessä oli onnettomuuden merkki jo
syntymästä, ja kehenkään ei sovi paremmin kuin häneen se käsitys, joka
on yleinen Venäjällä, missä miestä, joka on tehnyt rikoksen, kutsutaan
onnettomaksi. Olenpa vielä kuullut, että onneton ja rikoksellinen on
venäjänkielessä sama sana, ja minä muistan, että kun monta vuotta
sitten luin tästä, jo silloin ajattelin sitä miestä, josta tässä puhun.
Pidin, että olisin suonut hänen sen kuulevan.
Luulen muuten, että mitä sitten tapahtui, alkoi, kun hän eräänä iltana
istui yksin vuoteellaan ja ajatteli olevansa pakoitettu menemään
naimisiin. Ehkä on se alkanut paljon aikaisemmin. Kun onnettomuus
levittäytyi hänen yllensä, tiedän minä, että hän tunsi kuin olisi hän
syntynyt ainoastaan senvuoksi, että tämä voisi tapahtua. Ja kun se nyt
oli tapahtunut, oli hänen elämänsä lopussa ja hän sai rauhan. Ei sitä
rauhaa, josta meidän uskontomme puhuu. Sillä se ei ollut häntä varten.
Mutta sen rauhan, joka tulee, kun ihminen tuntee, että nyt ei voi enään
tapahtua mitään, joka tuottaisi hänelle surua.
Viipyy kyllä hyvin kauan, ennenkuin voi päästä niin pitkälle. Eikä ole
ketään, joka tietää tai voi tietää, kuinka tämä mies oli kulkenut
ympäri ja pelännyt, että tuo hirvittävä hetki tulisi. Tehdä paha teko,
se on seikka se. Mutta tietää tulevansa tekemään sen, tietää se niin
varmasti, että on kuin koko elämä viittaisi siihen, se on pahempi. Se
on helvetti jo elämässä. Mutta siitä helvetistä ei ole mitään
katekismuksessa.