Jo yli maan ja vetten siinnon päilyy
kuin sinisillat illan terhenen
ja puunto pilvein, kuulto koivujen
kuin unet armaat vetten vyössä väilyy.
Kuin aroin aavistuksin kaislat häilyy,
kun raukee rantaan viri viimeinen,
viel' yli kaukaisinten salmien
kuin kultavana päivänpurren säilyy.
Mun on kuin hetkeks vaikeneis ja nukkuis
mun sydämein. Ja on kuin haipuis, hukkuis
se kuultoon, sineen, iäisyytehen...
kuin kanssa iäisen jo yhtä oisin.
Mun on kuin kaikesta nyt kiittää voisin,
ma mitä sain ja mitä saanut en.