Avioliitossaan Katariina Jagellonican kanssa Juhana kuningas oli saanut
pojan, nimeltä _Sigismund_. Tämä oli syntynyt synkässä vankihuoneessa,
vaan sittenkään harvan lapsen kehdon ympärillä on ollut yhtä kirkkaita
toivonsäteitä loistamassa. Hänen setänsä, Ruotsin kuningas Eerikki, oli
lapseton; samoin myös hänen enonsa Sigismund Aukusti, Puolan
hallitsija. Kummankin kruunun kantajaksi näytti siis nuori herttua
olevan aiottu. Puolassa kruunu tosin ei ollut kuningassuvun
perintötavarana; aatelisto joka kerta itse valitsi uuden kuninkaansa.
Mutta syytä oli toivoa, että vaali ensi sijassa sattuisi tähän vanhan
hallitsijasuvun vesaan. Juhana kuningas poikaansa kasvattaessaan ei
laiminlyönytkään ainoatakaan asiaa, millä hän saattoi saada hänet
puolalaisille mieluisammaksi. Lapsi sai Puolassa tavallisen ja tutun
nimen Sigismund; häntä opetettiin selvästi puolankieltä puhumaan;
vieläpä lisäksi hänet kasvatettiin katolinuskoon. -- "Poikani on
kasvatettava molempien valtakuntien hallitsijaksi," vastasi kuningas
poikansa luterilaiselle opettajalle, joka viimeksimainitusta seikasta
oli pahoillaan.
Tapani Batorin kuoltua tuli vihdoin tuo tilaisuus, jota Juhana aina oli
ikävöinyt. Mahtava aatelispuolue käänsi heti silmänsä Sigismundiin.
Kuninkaan leski, Anna, koetti kaikkia keinoja lisätäkseen
sisarensapojalle puolustajia, ja Juhana kuningas sitä varten tuhlasi
melkoisen rahasumman. Päätös olikin se, että Sigismund v. 1587
valittiin Puolan kuninkaaksi.
Suurella juhlallisuudella otettiin hänet vastaan kaikissa valtakuntansa
suuremmissa kaupungeissa. Vilnassa muun muassa siellä olevan
jesuiittaopiston oppilaat tervehtivät häntä useammankielisillä
runoilla. Joukossa oli myös suomalainen runo, ensimäinen senkaltainen,
joka lie painettu meidän kielellämme. Se alkaa sanoilla:
Terven mule (Terveenä mulle)
Sigismunde tule (Sä Sigismund, tule)
Niin caiki cansa Vilnas lule (luulee) j.n.e.
Marrask. 29 p. Sigismund ratsasti pääkaupunkiinsa Krakovaan. Joka
ikkunasta riippui komeita kankaita, joista muutamat tikkauksillaan
kuvasivat tapauksia Jagello-sukuisten kuningasten historiasta; joka
kadulla oli kunniaportteja, joiden harjalla liehuvat liput olivat
täynnä tervehdyssanoja, joka haaralta soi musiikki ja kaikui kansan
riemuhuudot. Krakovassa myös vietettiin juhlallisesti uuden kuninkaan
kruunaus.
Kauan aikaa ei Sigismund sentään saanut iloita uudesta arvostaan. Sillä
pian hän sai kokea, että Puolan kuninkaalla oli ainoastaan tyhjä
hallitsijan nimi ja arvo, vaan ei valtaa juuri yhtään. Vielä enemmän
havaitsi Juhana kaikki toiveensa poikansa korotuksen johdosta turhiksi.
Molempien kansojen välisestä lähemmästä yhteydestä ei näyttänyt
johtuvan minkäänlaista etua. Puolalaiset eivät tahtoneet uudestaan
ryhtyä sotaan Venäjää vastaan; yhtä vähän he myöskin tahtoivat luopua
luullusta oikeudestaan Vironmaahan. Siitä suuttuneena ja poikansa
seuraa ikävöiden Juhana pian alkoi kehoittaa häntä luopumaan
kruunustaan ja palaamaan Ruotsiin. Ensi alussa kuninkaat pitivät
päätöksensä salassa. He olivat vain saapuvinansa Rääveliin yhteistä
neuvottelua varten. Heidän oikea aikomuksensa tuli täällä kuitenkin
sangen pian tunnetuksi, ja se nostatti ankaraa vihaa puolalaisten, sekä
pelästystä Ruotsin alamaisten parissa.
Sillä nämät, joita jo venäläissota yksistään kovasti rasitti,
pelkäsivät saavansa vielä puolalaisetkin vihollisiksensa.
Valtaneuvokset, sotapäälliköt ja Narvan porvaristokin lähettivät
kuninkaille hartaat anomuskirjeet, joissa he pyysivät heitä luopumaan
niin turmiollisesta päätöksestä. Viimeinpä Räävelissä oleva sotaväki
marssi päällikköineen kuningasten majatalon eteen, laski siellä
lippunsa ja aseensa maahan ja vannoi pyhällä valalla, etteivät he
kohottaisi niitä enää Ruotsin suojelukseksi, jos näin turhan tähden
syttyisi ankara sota. Tämä kapina vihdoinkin vaikutti sen, mitä eivät
neuvot eivätkä rukoukset olleet saaneet aikaan. Syysk. 30 p. 1589
Sigismund tempasi itsensä irti isänsä sylistä ja läksi takaisin
valtakuntaansa.