Käkisalmeen oli De la Gardie jättänyt Yrjänä Boijen haltijaksi. Tämä
rupesi kohta isännöimään sekä linnassa että sen läänissä, ikäänkuin ne
jo olisivat rauhan sovinnolla ja ristinsuutelemisella iäksi päiviksi
annetut Ruotsin kruunulle. Linna rakennettiin uudestaan kivestä,
semmoiseksi kuin se nytkin vielä on, ja varustettiin vahvalla
ulkovallilla. Ympäri lääniä ruvettiin kantamaan talonpojilta kaikkia
niitä veroja, joita ennen oli suoritettu tsaarille. Alettiinpa jo
samassa myös pitää huolta uuden maakunnan asukkaiden käännyttämisestä
samaan uskoon kuin muut suomalaiset. Käkisalmen kaupunkiin rakennettiin
luterilainen kirkko, jossa linnaväen sotapapin ensi aluksi piti
saarnata, kunnes uuden seurakunnan luku olisi niin karttunut, että he
jaksaisivat palkata eri papin itsellensä. Paljon luterilaisia
talonpoikia asutettiin myös autiotaloille Inkerin rajoille, Raudun,
Sakkulan ja Räisälän pitäjiin. Entiset omistajat, kreikanuskoiset
karjalaiset, olivat näet enimmäksi osaksi paenneet Venäjälle, taikka
väkisin pois ajetut senvuoksi, että he aina auttoivat uskolaistensa,
venäläisten partioretkiä.
Pianpa alkoivat jo Käkisalmenkin läänin rajat tuntua liian ahtailta
meidän miehistä. He rupesivat laajalta ryöstelemään kaikissa
maakunnissa Laatokan pohjois- ja itäpuolella. Kohta seuraavana vuonna
valloituksen jälkeen läksi _Klaus Hermaninpoika Fleming_[6] uskaliaalle
retkelle ennen käymättömille seuduille. Häntä seurasi 2 lippukuntaa
sotamiehiä kahden tykin kera ynnä suuret talonpoikaisparvet Savosta
sekä Pohjanmaalta. Aikomus oli hävittää eräs pieni linnoitus, jonka
venäläiset äsken kuuluivat rakentaneen Jyskyjärvelle, Vienanmeren
puolelle. Helmik. 12 p. 1581 marssittiin Savonlinnasta ja kuljettiin
neljä päivää itäänpäin, väliin järvien jäitä, väliin tiettömiä korpia
myöten. Sitten kierrettiin kaakkoa kohden suuren Tulomajärven kylään
asti, joka kuului Novgorodin piispan alustoihin. Sieltä viimeinkin
kääntyi matka pohjoiseenpäin, sillä asumattomat seudut olivat tehneet
suoremman kulun mahdottomaksi. Kauas meidän retkeläisemme Pohjolan
matkallansa eivät nytkään päässeet. Sillä sangen pian tuli se
harmittava sanoma, että venäläiset itse olivat polttaneet
linnoituksensa ja rakentaneet uuden Solokansaarelle,[7] keskelle
Vienanmerta, mistä heitä tietysti oli mahdoton saavuttaa. Fleming
tahtoi nyt viedä väkensä kotimaahan Oulunjärven seutujen kautta.
Mutta sille retkelle, niin kaikki tuntijat sanoivat, ei ollut
yrittämistäkään. Sillä koko tuolla pitkällä taipaleella ei kuulunut
olevan mitään tien jälkeäkään, eikä myöskään yhtään taloa, mistä olisi
ihmisille ja hevosille ruokaa saatu.
Sentähden Fleming nyt käänsi matkansa eteläänpäin ja tuli _Aunukseen
eli Agnismaalle_, senaikuisen kirjoitustavan mukaan. Ensin hän vaan
vaati jonkun summan veroa läänistä, luvaten sen saatuansa lähteä kotiin
vahinkoa tekemättä. Mutta kun aunukselaiset eivät suostuneet siihen
sovintoon, niin meidän miehet rupesivat armottomasti koko seutua
ryöstämään ja polttamaan. Kaikki aseisiin kykenevät miehet tapettiin
joka paikassa; ainoastaan vaimot, vanhukset ja lapset saivat pitää
henkensä. Aleksanterin monasteriin asti, lähelle nykyistä Lotinanpellon
kaupunkia, ja vielä vähän edemmäksikin ulottui tämä hirveä hävitys.
Syvä Syvärijoki vasta pani esteen suomalaisten hävitysretkelle.
Maaliskuun alussa he olivat jälleen palanneet omille rajoillensa Salmin
pitäjään.
Lotjillakin käytiin Käkisalmesta melkein joka vuosi hävittelemässä
Laatokan vastakkaista rantaa. Eräällä semmoisella retkellä v. 1581
poltettiin myös Valamon luostari, joka oli ollut 250 vuotta
kreikanuskon pesäpaikkana Karjalassa. Enin osa munkkeja tapettiin tai
pakeni; ainoastaan muutamia erakkoja jäi aution saaren kallioluoliin
asumaan.
Merkillisinpä kaikista käkisalmelaisten lotjaretkistä tähän aikaan
tapahtui vuonna 1591. Silloin purjehti koko laivasto, 640 sotamiestä ja
570 talonpoikaa,[8] Ambrosius Henrikinpojan komennon alla Laatokan
selän yli _Mägrän_ kylään. Siellä voitettiin vastaantullut venäläinen
sotavoima, ja ryöstettiin sitten pitkin rannikkoa eteläänpäin
Syvärijoen suulle asti. Siellä taas oli taisteltava 62:n venäläisen
lotjan kanssa, joissa kussakin oli 15 miestä. Koko yökausi tapeltiin,
kunnes venäläiset, menetettyänsä yhdeksän pajariaan ja 150 strelitsiä
(pyssymiestä), laskivat laivansa myötätuuleen pitkin Laatokkaa ja
pötkivät pakoon. Suomalaiset kulkivat nyt ylöspäin, ensin Syväriä ja
sitten sen haarajokea Ojatia myöten _Sermaksin_ kaupunkiin asti, joka
näkyy olleen näiden seutujen kauppakeskuksena. Sermaksi poltettiin
poroksi, samoinkuin jo ennenkin tällä retkellä kaksi kivistä ja yksi
puinen luostari ynnä monta pajarinkartanoa sekä kylää. Yleensä suitsusi
seitsemän pitäjää kekäleinä ja tuhkana! Saalista saatiin runsaasti,
varsinkin Sermaksista. Viljaa olisi ollut vielä enemmänkin saatavissa,
jos vaan aika olisi sallinut puida eli tappaa pelloilla valmiina
seisovat aumat. Asukkaista ei tällä retkellä tavattu monta. Vaimot,
vanhukset ja lapset ynnä enin osa irtonaista tavaraa oli korjattu pois
talteen hamaan Äänisjärvelle ja Vienanmeren rannikolle asti. Ainoastaan
nuoret miehet olivat jääneet kotiin viljaa leikkaamaan ja vastustamaan
vihollista.