Räävelin piiritys oli moneksi ajaksi venäläisten viimeinen suuri
päällekarkaus. Seuraavina vuosina oli heillä omankin maansa
varjelemisesta tarpeeksi huolta ja työtä. Juhanan kanssa näet
liittoutui nyt Puolan uusi kuningas _Tapani Batori_,[5] ja molempien
sotajoukot alkoivat kumpikin puoleltaan valloitella Venäjän
rajalinnoja. Vaarallisimmat Ruotsin vallan rauhalle olivat _Käkisalmi_
Karjalassa ja _Narva_ Vironmaan itäkulmalla. Edellistä vastaan Juhana
käski Yrjänä Boijen Suomen väen kanssa, ja jälkimäisen valloittamisen
antoi hän Viron sotapäällikön Henrik Hornin toimeksi. Mutta Boije
vitkasteli ja esteli eikä hänen hankkeistaan tullut mitään. Samoin myös
meni Narvan piiritys hukkaan toisen suomalaisen nahjuksen, amiraali
Pentti Juustenin tähden. Hänen olisi pitänyt laivastollaan viedä
tarpeelliset ruokavarat Hornille; mutta ne viipyivät viipymistään, niin
että piirittäjien viimein täytyi tyhjin toimin lähteä, suuren joukon
kuoltua nälkään. Suutuksissaan Juhana kuningas eroitti kaikki nuo
suomalaiset herrat heidän viroistaan ja määräsi uskotun miehensä,
_Pontus De la Gardien_, kaikkien sotajoukkojensa ylipäälliköksi niin
Suomessa kuin Virossakin.
Kohta alusta alkaen osoittikin tämä uusi johtaja erinomaista
toimeliaisuutta ja taitoa. Viipymättä hän läksi liikkeelle Viipurissa
seisovan sotaväen kera ja saapui Käkisalmen edustalle lokak. 26 p:nä
1580. Ensi toimekseen hän alkoi piirittää tätä linnaa joka puolelta,
ettei kukaan pääsisi ulos apua hankkimaan, eikä myöskään kukaan ulkoa
sisään. Sitä varten De la Gardie lähetti osan väkeänsä Vuoksen yli;
toisen osan hän piti luonansa Viipurin puolisella rannalla.
Savonlinnasta tullut lisäjoukko kävi leiriin Käkisalmen
pohjoispuolelle, ja vesitiekin suljettiin lotjilla, jotka pantiin
pitkin ja poikin Vuoksen virtaa soutelemaan.
Venäläiset eivät kuitenkaan olleet millänsäkään kaikista näistä
hankkeista. Käkisalmen linna oli saarelle rakennettu, jonka
ylt'ympäritse syvä ja leveä Vuoksi virtaili; rynnäköstä ei siis ollut
mitään pelkoa. Nälällä näännyttäminen taas vaati paljon aikaa, ja sillä
välin oli varmaan Venäjältä joutuva apua. Täydessä turvassa istuivat
siis käkisalmelaiset varustustensa takana, luullen linnansa
valloituksen tuiki mahdottomaksi.
Mutta vaikka Käkisalmen linnan luonnollinen asema olikin edullinen,
niin oli se sittenkin rakennukseltaan sangen vanhanaikuinen ja heikko.
Se oli näet kokonaan puusta, ja ulkomuurin asemasta sillä oli vain
puinen hakuli ympärillään. Se saattoi siis kyllä kestää nuolia sekä
kylmiä luoteja, vaan eipä sen puisista varustuksista ollut paljon apua
noita äsken keksittyjä tulipommeja vastaan, joita De la Gardiella oli
muassaan. Marrask. 3 p:nä alkoi piirittäjien leiristä ankara pommitus,
eikä aikaakaan, niin leimahtikin jo kaupunki ilmituleen, ja pian myös
samalla tavoin linnan hakuli. Molemmat paloivat aivan tantereen
tasalle. Hädissään mätti nyt osa kaupunkilaisista tavaransa lotjiin ja
yritti päästä pakoon Vuoksen virtaa myöten. Mutta alukset ammuttiin
tykkien luodeilla upoksiin, ja ne hukkuivat Vuokseen kuormineen
päivineen, jossa tilaisuudessa kolmatta tuhatta venäläistä kuuluu
saaneen surmansa. Siitäpä linnan isäntäkin, Attalik Kvasnin, säikähtyi
ja avasi porttinsa, pyytäen armoa itsellensä sekä jäljelle jääneelle
väelleen. Marrask. 5:nä p:nä joutui täten Karjalan vanha pääkaupunki
suomalaisten valtaan. Useat Käkisalmen pajareista antautuivat miehineen
Ruotsin kuninkaan palvelukseen; muut päästettiin pois Venäjälle.
Käkisalmessa ei De la Gardie muuten malttanutkaan kauan aikaa viipyä;
hän rupesi kohta viemään väkeänsä uudelle voittoretkelle Pähkinälinnaa
vastaan. Mutta syksyisten teitten pohjattomuus ja muonan puute
pakoittivat hänet kesken matkaa kääntymään. Hän palasi takaisin
Viipurin kaupunkiin.
8. Pontus De la Gardie ajaa venäläiset vironmaalta ja valloittaa
läntisen Inkerin.
Viipurissa, jonne De la Gardie Käkisalmen valloituksen jälkeen oli
lähtenyt, ei hän antanutkaan väkensä kauan levätä. Hän odotti vaan
siksi, kunnes kovat pakkaset olivat tehneet tiet tasaisiksi ja
rakentaneet siltoja vesien yli. Sitten hän taas heti uudella vuodella
1581 läksi liikkeelle ja kulki kompassin avulla 250 virstaa merijäätä
myöten, Viipurista suoraan Viron rannikolle. Aikalaillapa siellä kaikki
hämmästyivät, sekä ystävät että viholliset, kun Pontus herra
suomalaistensa kanssa ilmaantui noin äkkiarvaamatta, niinkuin merestä
noussut. Sillä tämmöisiä retkiä merijään poikki oli kyllä toisinaan
joku partiolla käyvä ratsumiesparvi tehnyt; vaan ei mikään säännöllinen
sotajoukko tykkeineen, kuormineen ollut vielä ikänä senkaltaista
yrittänyt.
Eipä aikaakaan, niin jopa De la Gardien tulipommit taas kuumentelivat
_Rahkavieren_ (Wesenbergin) linnan hakulia, jonka venäläiset olivat
mielestänsä rakentaneet sangen vahvaksi. Ruotsin väen äkillisestä
tulosta ja hakulin palosta säikähtynyt pajari Saburov avasi pian sen
jälkeen myös kivisen linnansa portit. Suuri oli venäläisten suru tästä
antautumisesta, vaikka he kyllä voimia myöten olivat koettaneet pitää
puoliaan. Ulosmarssiessa ei kukaan heistä kehdannut katsoa voittajia
silmiin, vaan he kulkivat alla päin, synkästi maahan katsellen ja
kantoivat pyhäinkuviansa, joita he eivät tahtoneet jättää sinne
vierasuskolaisten pilkaksi.
Tämän työn suoritettuaan De la Gardie itse palasi Suomeen, toimittamaan
enemmän väkeä ja muita tarpeita kesäistä sotaa varten. Sillä aikaa
hänen väkensä _Kaarle Hornin_ johdolla valloitti takaisin Lännen
maakunnan linnoinensa. Se ei onnistunutkaan yhtä helpolla kuin
venäläisten anastaessa ne saksalaisten palkkasoturien käsistä.
Erittäinkin teki Haapsalon linna kovaa vastarintaa, ja kun viimein
antautumista ei enää voitu välttää, tappoi venäläinen linnanväki
vimmoissaan ensin kaikki heidän turviinsa paenneet virolaiset
talonpojat. Sanotaanpa yhden ainoan hurjan venäläisakan siinä
tilaisuudessa paiskanneen päät mäsäksi seitsemältä lapsiparalta.
Veresten apujoukkojen kanssa tultuansa jälleen Viroon De la Gardie nyt
läksi vahvaa ja tärkeää Narvan linnaa vastaan. Meritse saapui myös
sinne _Klaus Eerikinpoika Fleming_, joka oli amiraaliksi asetettu; hän
toi laivoillansa tarpeelliset piiritystykit ynnä ampuma- ja ruokavarat.
Kaksi vuorokautta paukkuivat sitten De la Gardien kanuunat yöt päivät
lakkaamatta. Tästä ankarasta tulesta viimein Narvan muuri alkoi
useammasta kohdin raueta, vaikka se oli kolmen sylen paksuinen.
Kolmantena päivänä siis vaadittiin linnan väkeä antautumaan, mutta he
vastasivat vaatimukseen urhokkaasti ja kopeasti. Silloinpa Pontus herra
torahdutti sotatorviaan ja kutsui kaikki miehensä kokoon. "Rynnäkkö",
lausui hän heille, "on nyt yritettävä tätä linnaa vastaan, vaan en minä
tahdo ketään pakoittaa tähän vaaralliseen työhön. Astukoot siis esiin
ne, jotka vapaaehtoisesti haluavat ruveta ryntäämään. Jos rynnäkkö
onnistuu, saavat he sitten ryöstää kaupunkia koko vuorokauden ajan." --
Hurraamista ja riemuhuutoja kajahti kohta vastaan päällikön lopetettua
puheensa ja koko sotajoukko, niin maaväki kuin laivamiehetkin, pyysivät
kilpaa päästä koettelemaan. Itse valittuaan päällikkönsä ja
lipunkantajansa, läksivät ryntääjät sitten muurille kapuamaan,
iloisesti huutaen "ikäänkuin tanssiin mentäessä". Eikä aikaakaan, niin
olivatkin he venäläisten lujasta vastarinnasta huolimatta valloittaneet
muurin. Ja sieltä he vastustamattomana ja hävittävänä tulvana
törmäsivät alas onnettoman kaupungin kimppuun. Mokomaa verisaunaa eivät
muistaneet vanhatkaan sotamiehet ikänä nähneensä; armoa ei suotu
yhdellekään hengelle, ei nuorelle eikä vanhalle. Tällä tavoin sai
surmansa 2,000 venäläistä strelitsiä ja 300 pajaria palvelijoinensa,
ynnä vielä suuri joukko viattomia kaupunkilaisia perheineen, kaikkiansa
7,000 henkeä. Vieläkin julmemmat tappamaan, kuin suomalaiset ja
saksalaiset soturit, olivat ne venäläiset, jotka ennen vangiksi
joutumistansa olivat Ruotsin palvelukseen antautuneet. Saalis, joka
tässä tilaisuudessa saatiin, oli aivan ääretön, sillä Narva oli ollut
koko Venäjän kaupan ainoana välittäjänä.
Kohta tämän loistavan voiton jälkeen De la Gardie myös valloitti
_Jaaninlinnan_ (Ivangorodin) toisella puolella Narvajokea, ynnä vielä
_Jaaman ja Kaprion_ linnat läntisessä Inkerissä. Samaten antautui myös
samana syksynä Paidelinna, venäläisten viimeinen jalansija Vironmaalla.
Lucian päivänä, 13:na joulukuuta, palasi sitten viimein voittosankari
Räävelin kaupunkiin, viettämään kiitosjuhlaa onnellisten sotiensa
johdosta. Pontus herra seisahtui koko sotavoimansa kanssa pyhän
Nikolain kirkon eteen. Hän ynnä hänen alapäällikkönsä hyppäsivät
hevosten selästä maahan ja astuivat täydessä sota-asussa, niinkuin
olivat, kannukset jalassa ja kypärä päässä, sisään. Alttarin edessä he
kaikki lankesivat polvilleen ja kiittivät hartaasti Jumalaa hänen
suuresta avustansa. Saarnan tekstinä oli viidennen Moseksen kirjan 20:s
luku, joka muun muassa sisältää seuraavat sanat: "Mutta näitten kansain
kaupungeista, kuin Herra sinun Jumalas sinulle perinnöksi antaa, älä
jätä elämään yhtäkään henkeä." -- Se oli ikäänkuin kultauksena Narvassa
tehdyille kauheille veritöille! -- Jumalanpalveluksen jälkeen alkoi
loppumaton riemupaukutus kaikilta kaupungin valleilta, ja porvarit
seisoivat kaduilla juhlapuvuissansa, ilokyyneleet silmissä. Täysi syy
heillä olikin iloita, sillä kaikki ne läheiset linnat, jotka vielä
vähän aikaa sitten uhkasivat rääveliläisten rauhaa, olivat nyt
muuttuneet heille vahvaksi etuvarustukseksi ja suojelusmuuriksi.
Suuresti myös Juhana kuningas iloitsi ja ylpeili valtakuntansa
laajennuksesta. Arvonimeensä hän teki nyt seuraavan lisäyksen:
_Karjalan, Inkerin ja Shelonan viidenneskunnan suuriruhtinas_.
Suomellekin hän samalla antoi korkeamman arvonimen, ylentäen sen
_suuriruhtinaskunnaksi_. Ja sen kunnian olikin meidän maamme täydellä
syyllä ansainnut; sillä meidän urhoollisten sotamiesten verellähän
enimmäkseen oli Ruotsin valtakunnan laajennus ostettu.