Seuraavana vuonna 1572 ryntäsi syksyllä vielä suurempi venäläis-joukko
Vironmaalle. Itse tsaarikin ja hänen molemmat poikansa olivat nyt
mukana. Maunu kuningas saksalaisineen tietysti yhtyi myös parveen.
Heidän aikomuksestaan ei oltu tällä kertaa tietoa saatu, eikä siis
mitään varjeluskeinoja varusteltu. Ruotsin sotavoiman silloinen
ylipäällikkö, ruotsalainen herra _Klaus Tott_, oli vienyt melkein
kaiken väkensä kaukaiselle ryöstöretkelle Tarton seuduille, jotka
olivat venäläisten hallussa. Viron talonpojat, kun tiesivät "Ruotsin
kuninkaan miesten" olevan liikkeellä, olivat aivan huoleti ja kävivät
pelotta tavallisilla askareillaan. Silloinkaan, kun venäläiset olivat
tulleet jo rajan yli, ei arvattu vaaran täyttä suuruutta. _Hannu
Bolje_, Paidelinnan (Weissenstein) suomalainen komentaja, luuli vain
pienen partiokunnan rynnänneen maahan. Sentähden hän ei lähettänytkään
mitään hätäsanomaa Tottille, vieläpä lähetti enimmän osan miehistänsä
linnasta pois saattamaan muutamia kanuunia, joita paraikaa kuljetettiin
Rääveliin.
Yhtäkkiä ilmaantui venäläisten koko armeija Paidelinnan edustalle.
Boljella ei ollut silloin luonaan enempää kuin viisikymmentä soturia.
Mutta antaumukseen ei meidän itsepäinen suomalainen kuitenkaan
suostunut. Kuusi päivää hän viivytti vastarinnallaan koko Venäjän
voimaa. Vasta seitsemäntenä päivänä (joka oli Uudenvuoden päivä), kun
jo muurit olivat aivan raunioiksi ammutut, uskalsi vihollinen viimein
käydä rynnäkölle. Silloin tietysti ei enää auttanut Boljen itsepäisyys
eikä uljuus. Hetkessä olivat lukemattomat ryntääjälaumat täyttäneet
koko linnan, ja nyt alkoi hirmuinen teloitus. Vimmastuneet venäläiset
eivät säästäneet yhtään elävää henkeä, joka heille vastaan sattui.
Bolje ynnä muutamat hänen miehistään otettiin ensin tosin vangeiksi;
mutta tämän lyhyen elämänpidennyksen he saivat sitä julmemmalla
kuolemalla maksaa. Tsaari, jonka eteen heidät vietiin, sidotti heidät
vartaisiin ja paistatti silmiensä edessä elävältä. Kaikista linnassa
olijoista pelastuivat ainoastaan muutamat virolaiset talonpojat, jotka
olivat itselleen keksineet sangen sukkelan apukeinon. Rynnäkön alkaessa
he näet olivat juosseet alas tornin alimpaan vankikomeroon, panneet
kahleita päälleen, ja väittivät sitten muka joutuneensa tähän tilaan
siitä syystä, etteivät he olleet tahtoneet luopua uskollisuudestaan
Maunu kuningasta kohtaan.
Pieni Karksin linna, säikähtyneenä Paidelinnalaisten kohtalosta,
antautui vastarinnatta. Sen jälkeen vei tsaari väkensä kotimaalle
takaisin, jättäen yli koko Järvamaan veriset jäljet jälkeensä.
Tapettujen ruumiita makasi joka paikassa pelloilla ja metsissä niin
summattoman paljon, ettei keritty kaikkia haudata. Pedot ja varikset
saivat kauan aikaa kuljetella niitä makupaloikseen.
Ampuminen Paidelinnan edustalla oli kuulunut Tottille asti; mutta sitä
oli luultu ilopaukahduksiksi jonkun venäläisen partiokunnan
voittamisesta. Asian todellisesta laidasta tiedon saatuaan Ruotsin väki
kohta riensi kostamaan. Mutta he eivät tavanneet enää venäläistä
pääjoukkoa. Ainoastaan yhden myöhästyneen jälkiparven he saavuttivat
_Lukkolinnan_ (Loden) luona ja hakkasivat sen palasiksi. Koko 1,000
rekeä täynnä saalista saivat meidän miehet tässä tilaisuudessa
palkinnokseen. Jonkun ajan kuluttua he sitten kopeina teikkaroivat
Räävelin kaduilla sopuli- ja näätäturkeissa, kalliit sormukset sormissa
ja kultavitjat kaulassa, kunnes kaikki ne kalleudet, niinkuin
sotamiehet ainakin, olivat ennättäneet mennä tavallista tietänsä
kurkusta alas.