Ehdot, jotka kuninkaalliset päälliköt soivat Juhana herttualle, olivat
hyvin helpot, vaikka he olisivat voineet pakoittaa hänet aivan
ehdottomastikin antautumaan. Nähtävästi he kokivat niin paljon kuin
mahdollista säästää kuninkaan veljeä. He lupasivat hänelle
arvonmukaisen elatuksen vankeudessa. Ne viisikymmentä suomalaista
palvelijaa, jotka loppuun asti olivat hänelle uskollisina pysyneet,
piti hänen saada viedä kanssaan, sekä koko oma että palvelijainsa
omaisuus. Kaikki herttuan oikeudet ja etuudet piti olla koskemattomina,
kunnes hänen asiansa olisi lopullisesti ratkaistu. Matkalla Tukholmaan,
mihin nyt nuori Klaus Fleming laivassa kuljetti vankeja, oli Juhana
siis jokseenkin kevyellä mielellä. Hän kirjoitti langolleen aikovansa
vaatia tuomion uudestaan tarkastamista ja väärien syyttäjien
rankaisemista. Samassa hän pyysi myös Sigismund Aukustin välitystä,
jotta hän saisi herttuakuntansa takaisin.
Mutta toisiksi asiat muuttuivat kohta, kun Ruotsin saaristoon oli
jouduttu. Eerikki kuningas oli veljelleen suoduista helpoista ehdoista
kovasti pelästynyt sekä suuttunut ja peruuttanut kaikki. Vaksholman
tienoilla tuli kuninkaan lähettiläs Yrjänä Pietarinpoika Juhana
herttuaa vastaan. Laivaan astuttuaan piti hän herttualle pitkän ja
vihaisen puheen, moittien hänen käytöstänsä ja selittäen kaikki syyt,
jotka olivat aiheuttaneet hänen tuomionsa. Viimein Juhana ei malttanut
enää mieltänsä, vaan antoi hänelle röyhkeän vastauksen. "Minun asiani",
kiljasi hän, "on keisarien, kuningasten sekä ruhtinaiden tuomittava,
eikä sinun, papinäpärä!"[4] Siihenpä Yrjänä taas sanoi ilkeästi
irvistellen: "Johan te, ruhtinaallinen armo, olette tarpeeksi tuomittu,
sen lisäksi vangittukin ja kuninkaan armoilla. Kuninkaan käskypä on se,
että teidät pannaan Gripsholman linnaan istumaan ja yhden ainoan
palvelijan vaan saatte kanssanne." Nyt lähetettiin kaikki väki pois, ja
Yrjänä Pietarinpoika varustautui viemään pois herttuatakin. Silloin
Juhana purskahti suureen itkuun ja kysyi, aiottiinko hänet heti tappaa
vai vasta myöhemmin. Vaan hän ei enää saanut Yrjänä Pietarinpojalta
mitään vastausta.
Tämä jättikin nyt herttuan ja meni toiseen kajuuttaan rouvan puheille.
Siellä hän esitti Katariinalle kuninkaan puolesta kaksi ehtoa: Jos hän
tahtoi elää erillään Juhanasta, saisi hän pitää kaikki naispalvelijansa
ja hänelle suotaisiin arvonmukainen elatus jossakin kuninkaan
kartanossa. Mutta ellei hän tahtoisi luopua puolisostaan, niin ei hänen
sallittaisi ottaa enempää kuin kaksi palvelustyttöä kanssaan.
Vastaukseksi jalomielinen Katariina veti vain kihlasormuksensa
sormestaan ja virkkoi: "Lue mitä tuossa seisoo!" Yrjänä Pietarinpoika
luki sormukseen piirretyt latinalaiset sanat: "Nemo nisi mors" ("Ei
kukaan paitsi kuolema"). "Sen mukaan tahdon aina elää!" lisäsi herttuan
puoliso, ja hän piti sanansa.
Yrjänä Pietarinpoika otti nyt pois ne arkut, joissa herttua ja hänen
puolisonsa olivat tuoneet kalliit tavaransa. Heitä kuljetettiin nyt
pienemmässä aluksessa eteenpäin. Söderströmin salmen kautta Tukholman
kaupungin kohdalle tullessaan herttuan täytyi istua laivan kannella,
että hän näkyisi kaikelle kansalle. Sillä semmoinen huhu oli
liikkeellä, että muka Juhana herttua olisi päässyt pakoon ja että
joku muu hänen sijassansa tuotiin vankina. Tässä paikassa tuli
Yrjänä Pietarinpoika jälleen laivaan. Hän tarkasti nyt herttuan
eväskirstutkin, joissa hän oli luullut vielä olevan kätkettyjä
kalleuksia. Kaikki, mitä hän löysi, otti hän pois herttuan
katkeraksi häpeäksi; sillä kaikki kansa näki, miten häntä kohdeltiin.
Salmen takaiselle Riddarholmin selälle jouduttuaan näki Juhana
Skinnarvikvuorilla Juhana Pärttylinpojan ja vangiksi ryöstettyjen
palvelijoittensa ruumiit teiliin naulittuina. "Kas tuossa", huudahti
hän itkuun hyrskähtäen, "ovat uskolliset ystäväni!"
Nämät kolme eivät muuten olleetkaan ainoat, jotka kuolemalla saivat
maksaa uskollisuutensa herttuaa kohtaan. Niistä viidestäkymmenestä,
jotka piirityksessä loppuun asti olivat tehneet vastarintaa, ei
säästetty aivan monta. Useimmat mestattiin ja teilattiin sen jälkeen,
kun heitä oli julmasti kidutettu. Tapettujen joukossa oli useampia
Suomen alhaisemmasta aatelistostakin. Siinä oli _Niilo Skalm_,
joka "Turun jaalan" päällikkönä urhoollisesti oli ottanut osaa
meritappeluun. Siinä oli myös _Klaus Antinpoika_, Viikin herra, joka
Kustaa Vaasan hautajaisissa oli saanut kunnian kantaa Suomen
herttuakunnan lippua ja sitten myöhemmin oli nainut Kaarina
Maununtyttären, joka edellisinä vuosina oli ollut Juhana herttuan
lemmikki. Saman kohtalon kärsi myös Ljungo Laurinpoika Härkäpää ynnä
monet muut. Eikä Eerikin julma kostonhimo tyytynyt ainoastaan
ylhäisimpiin ja enemmän etunenässä olleihin. Aivan yhtä armottomasti
hän rankaisi myös alhaisempiakin, ilman mitään syyllisyyden eroitusta.
Helpommalla pääsivät kuitenkin ulkomaalaiset soturit ja palvelijat. He
saivat kaikki pitää henkensä, vaikka heitä monta vuotta pidettiinkin
kovassa vankeudessa. Helpomman rangaistuksen saivat nekin kestää, jotka
olivat herttuan puolta pitäneet ottamatta osaa linnan puolustukseen.
Turun porvaristoa sakotettiin vannomansa uskollisuusvalan vuoksi
1,000:lla markalla. Vihdin ja Taivassalon kirkkoherrat, jotka olivat
pitäjäläisilleen lukeneet herttuan kirjeitä, tuomittiin ensin
kuolemaan, vaan saivat sitten kuitenkin armon. Talonpojille ei tullut
mitään rangaistusta, paitsi mitä lyhyen sodan aikana olivat
majailevasta sotaväestä saaneet kärsiä. Herttuakunta muuten taas
yhdistettiin kokonaan muuhun Suomeen.
Muutamia tietoja on jäänyt, jotka osoittavat, että Eerikki kuningas
olisi tahtonut kuolemalla kostaa veljelleen. Sanotaan hänen silloin,
kun sotajoukko lähetettiin Suomeen, suoneen aatelisarvon Antti
Niilonpoika Sabelfanalle sillä salaisella ehdolla, että tämä sodan
melskeessä tappaisi herttuan. Kun sitten piirittäjien päälliköt linnan
antauduttua astuivat herttuan saliin, oli Sabelfana väkipuukko kädessä
karannut Juhanan päälle. Mutta Niilo Boije oli sysännyt hänet syrjään
ja pelastanut herttuan. Nytpä Yrjänä Pietarinpoika yhä yllytteli
kuningasta pyytäen, että hän sallisi säätyjen kuolemantuomion tulla
täytetyksi. Mutta toiset neuvonantajat taas panivat vastaan.
Lopulliseksi päätökseksi tuli, että herttua pidettäisiin elinkautisessa
vankeudessa. Ylimalkaan ei voi sanoa, että häntä olisi pahasti pidetty.
Herttuaa itseään kyllä ei päästetty hetkeksikään ulos kamaristaan.
Mutta tämä oli aikaan nähden tarpeeksi avara ja mukavasti sisustettu.
Rouvan sallittiin kävellä ulkona puutarhassakin. Molemmille annettiin
viiniä, kirjoja, mustetta sekä kyniä ruumiin ja hengen virvoitukseksi.
Tässä vankeudessa Gripsholman linnassa syntyi myös herttuaparille poika
Sigismund.