Viikon päivät vietettiin nyt tulijaisia tansseilla ynnä kaikellaisilla
muilla kemuilla. Ilon enennykseksi useat herttuan hoviväestä viettivät
myös samalla häitä. Tällä tavoin nuorikolta pian unohtuivat matkan
vaivat ja vastoinkäymiset. Muutenkin oli olo ja elämä Turun linnassa
niin komeaa ja loistavaa, että hän tuskin kotonakaan oli parempaa
saanut nähdä. Katsokaamme mekin tarkemmin tätä hovinpitoa, ainoaa
laatuaan, mitä ikänä meidän raukkojen rajojen sisäpuolella on nähty.
Asuinhuoneustoa Turun linnassa oli vähän aikaa ennemmin lisätty uusilla
rakennuksilla, niin että se nyt oli tarpeeksi avara ja mukava. Paikalla
kävijä voi vielä nytkin saada jonkunmoisen käsityksen juhlasalin
suuruudesta, vaikka siitä onkin kolme kamaria tehty. Samoin myös on
olemassa kappeli, jossa silloin jumalanpalvelusta pidettiin.[3]
Sisustus oli kaikin puolin komea. Kalliit tapettikankaat, jotka
riippuivat seinillä, peittivät harmaat kivet näkymästä. Muutamissa
huoneissa oli seinillä myös maalauksia. Näitä oli Juhana herttualla
kaikkiansa 58, ja yksi sarja niistä kuvasi tapauksia Troijan sodasta.
Taiteessa niinkuin kirjallisuudessakin olivat näet siihen aikaan vielä
muinaiskreikkalaiset ja -roomalaiset aiheet hyvin suosittuja. Kaikki
uudemmat yritykset olivat tehtävät heidän mallinsa mukaan, ja enimmiten
otettiin heiltä aiheetkin jo valmiina. Yksi näistä kuvista esitti
Parista, joka valmistautui Kreikkaan lähtemään; toisessa hän väkensä
avulla ryösti Helenan Apollonin ja Dianan temppelistä; kolmannessa
Priamos juhlallisesti otti vastaan vaaralliselta retkeltä palaavan
poikansa sekä hänen ihanan saaliinsa. Toisessa kuvasarjassa näkyi tämän
pahan työn pahat seuraukset. Eräs kuva esitti kostoon liittäytyneiden
kreikkalaisten laskevan laivansa Troijan rantaan ja saattavan
sotakojeensa maalle. Useimmat kuvasivat taisteluja heidän ja
troijalaisten välillä; siinä oli Hektor, siinä Palamedes, siinä muita
sankareita. Vihdoin yksi kuvista kuvasi turmiollista onttoa puuhevosta,
jota onnettomat Troijan asukkaat riemulla kuljettivat kaupunkiinsa.
Kaikkein viimeisessä kuvassa Agamemnon, kreikkalaisten ylipäällikkö,
jakoi saaliit voiton jälkeen. Paitsi näitä kuvia oli myös muita, toisen
aiheisia. Eräs sarja esitti kuningas Hiskiaan historiaa Vanhan
Testamentin mukaan, mutta nähtävästi sovittelemalla sitä
uskonpuhdistuksen ajan tapahtumiin. Sitä luultavasti tarkoittaa
seuraava allekirjoitus: "Nyt uskon harrastajat uudistavat
jumalanpalveluksen, hävittävät väärät menot ja saastuttavat epäjumalien
kuvat." Useat muut kuvat opettivat vertausten kautta hyviä tapoja,
niinkuin näemme allekirjoituksista, jotka näissä, niinkuin
edellisissäkin, olivat latinankielisiä. Yhdestä kävi selville, miten
"Jumala on oikea tuomari: kuolema on jo likellä, mutta hartaista
rukouksista leppyen jatkaa hän vielä elämää". Kenenkä maalaamia nämät
kuvat lienevät olleet, siitä meillä ei ole mitään tietoa, mutta
muutamat niistä ovat säilyneet meidän aikaamme asti ja todistavat
niiden suurta taiteellista arvoa. Silloin tehdystä arviosta tiedämme
aivan tarkkaan, kuinka paljon kukin oli maksanut. Hinta vaihteli
enimmiten 100;n ja 200:n taalarin välillä; maksoipa Hektorin ja
Palamedeen tappelu kokonaista 215 taalaria (yli 1,200 markkaa).
Vuoteet ja tuolit olivat koreilla kankailla peitetyt. Hurstit olivat
"kamaripalttinaa", punaisella ja mustalla silkillä tikatut. Vuoteitten
yläpuolella oli korkeat uutimet eli teltat suojaksi sääskiä eli
itikoita vastaan. Ajan kulkua määräsi kaksi seinäkelloa, molemmat
kullattua vaskea, toinen varustettu herätyskoneella.
Paljoa komeammat vielä kuin huonekalut ja huoneitten sisustus olivat
pöytäkalut ja pitovaatteet. Pöydille levitettiin aivinaisia, mustalla
silkillä tikattuja pöytäliinoja. Astiat, joista syötiin, olivat
enimmäkseen hopeaa tai kultaa. Suuri joukko hopeisia vateja mainitaan
olleen herttuan ruoka-aitassa. Mutta lautasia oli vähän, lusikoita vain
kaksi tusinaa. Nähtävästi ei niitä siis muutettu niin tiheään, kuin nyt
on tavallista. Veitsensä ja kahvelinsa piti kunkin vieraan tuoda itse
mukanansa. Erittäin suuret ja kalliit olivat maljat, joissa juomat
tuotiin sisään. Eräs hopeinen painoi 31 naulaa 4 luotia. Samaten oli
eräs hopeinen viinikannu 40 naulan 14 luodin painoinen. Paljon oli myös
kaikennäköisiä hopeisia sekä kultaisia pikareita, pulloja y.m.s.
Myöskin mainitaan hopeisia suolakuppeja, joista yksi painoi 4 naulaa 2
luotia. Ruuista, joita syötiin, on meille Turun linnan tileissä
muutamia tietoja säilynyt. Täälläkin, niinkuin siihen aikaan muuallakin
Euroopassa, oli tapana panna ruokiin vahvasti kaikellaisia ryytejä.
Humalia ostettiin paljon oluenpanoa varten. Samaten lienee Turun
linnassa käytetty yhtä summattomia ruokamääriä kuin muuallakin siihen
aikaan.
Vaatteet olivat enimmäkseen silkistä tai sametista, hopealla ja
kullalla runsaasti tikatut ja hopeapäärmeillä reunustetut. Kummaa
nykyajan ihmisten on nähdä, miten paljon silloin käytettiin turkiksilla
vuorattuja vaatteita. Välistä näkyy heillä olleen kahdetkin
turkkikerrokset päällekkäin; ensiksi oli sopulin tai ilveksennahalla
vuoratut röijyt ja niiden päällä sitten pitkä turkkitakki. Kun vielä
niiden välillä oli muita vaatteita, niin kylläpä tarkeni pahimmassakin
Suomen pakkasessa. Sukat olivat enimmäkseen silkkiset, väriltään mustat
tai valkeat, jopa toisinaan punaisetkin; kengät sametista, mustat tahi
ruskeat. Nenäliinat olivat kullalla tikatut. Päässä pidettiin väliin
korkeita hattuja, väliin matalia lakkeja, enimmäkseen sametista, mutta
myös silkkisiä, muutamat olivat nahalla vuoratut. Koristuksena niissä
oli fasaanin tai kurjen sulka. Myöskin sidottiin niiden ympäri
helminauhoja. Kallein kaikista herttuattaren päähineistä oli punaista
samettia ja koristettu neljällä suurella kultakirjailulla, joissa
jokaisessa oli 3 rubiinia ja yksi timantti. Paitsi näitä oli siinä
neljä kultaruusua, jokaisessa 4 timanttia ja yksi rubiini; sitten vielä
kahdeksan pientä kultatikkausta, jokaisen keskellä timantti ja rubiini;
lopuksi vielä 86 helmiruusua. Sen hinta arvioitiin 2,200:ksi
taalariksi. Vielä kalliimmat olivat hänen muut korunsa. Kaularenkaista
eräs maksoi 4,000 taalaria; vitjoista yhdet, joissa oli suuri timantti
ynnä useampia pieniä kiviä, maksoivat 8,000 taalaria; eräs rintaristi
2,000 taalaria. Komealta todellakin mahtoi näyttää, kun herttua
rouvinensa juhlatiloissa näin istui täydessä puvussaan, muun hoviseuran
ympäröimänä, kaikki loistavissa, kalleissa puvuissa. Vaatteiden
valmistamista varten oli Juhanalla palveluksessaan kaksi hoviräätäliä
Saksanmaalta.
Huvituksia oli monenlaisia. Sisällä huoneissa usein tanssittiin,
jolloin musiikista pitivät huolta viulun- ja luutun (harpun) soittajat.
Monastipa näkyy tanssitun myös laulun mukaan. Ainakin oli herttuan
kirjastossa sekä harpun nuotteja että myös laulukirjoja. Ketä ei
tanssiminen nuorten neitosten kera huvittanut, se sai pelata korttia,
jotka tähän aikaan juuri tulivat Suomeen. Eipä puuttunut
teatterihuvituksiakaan. Laskiaisena v. 1563 mainitaan Turun koulun
oppilaitten esittäneen näytelmän korkeitten hallitsijoittensa
huvitukseksi. Siitä heille suotiin armossa palkkaa 30 markkaa sen ajan
rahaa (42 nykyistä Suomen markkaa, mutta itse asiassa paljon enemmän
sen ajan hintojen mukaan). Lukuhaluinenkin löysi herttuan kirjastosta
monenlaista hengen ravintoa. Enin osa hänen kirjastoansa oli
hengellistä laatua, mikä ei ollut kummakaan tänä aikakautena, jolloin
taistelut uskonasioista olivat tärkeimmät. Uusi Testamentti oli siellä
latinan, englannin, ranskan ja _suomen_ kielillä ynnä saksalainen koko
raamattu. Kummallista kyllä ei kumpaakaan ruotsiksi. Vielä oli siellä
Augsburgin tunnustus saksaksi, ruotsalainen, ajan luonnetta kuvaava
kirja nimeltä "Paavin häviö", ynnä useampia muita saksalaisia
uskonnollisia kirjoja. Näiden rinnalla oli kuitenkin historiallisilla
sekä runollisilla teoksilla sijansa. Siinä oli Plutarkoksen
elämäkerrat, Olaus Magnuksen kirjoittama Ruotsin aikakirja, josta jo
ennen on ollut puhetta, eräs Latiumin historia y.m. Olipa myös
Ovidiuksen runoteokset, Boccaccion novellit saksalaisena käännöksenä
ynnä luultavasti samantapainen rivo novellikokoelma, "Narrationes
fabulosae" (Ihmeelliset jutut), jonka tekijä ei ole tunnettu. Olipa
viimein vielä Ciceron kirja velvollisuuksista (De officiis) ynnä erään
Platoninuksen lääkärikirja.
Sen ajan parhaat huvitukset vietettiin kuitenkin ulkoilmassa.
Lähdettiin ulos ajelemaan vaunuissa taikka vielä tavallisemmin ratsujen
selässä. Näissäkin tilaisuuksissa harjoitettiin suurta komeutta.
Valjaat välkkyivät kullattua sekä kultaamatonta hopeaa. Vaunut olivat
koristetut hopeoitetuilla ja kullatuilla vaskinastoilla. Ratsujen päät
olivat peitetyt kultakankaasta tehdyillä päähineillä; samettiloimet
riippuivat alas sekä kaulasta että selkäpuolelta. Satuloissa olivat
jalustimet hopeiset ja niiden hihnat punasametilla päällystetyt.
Saattoväkenä tämmöisillä huviretkilläkin oli aina koko parvi huoveja ja
drabantteja eli henkivartijoita. Luultavasti käyttivät nämät miehet
niitä kullattuja rautapaitoja, joita herttuan asehuoneessa tiedetään
olleen. Myöskin siellä oli pistooleja satulatuppineen, jotka
viimeksimainitut olivat sametilla päällystetyt sekä kultakirjauksilla
koristetut. Keskellä joukkoa liehui herttuan lippu, joka oli puoleksi
kultasilkistä, puoleksi sinisestä atlasista tehty (Ruotsin värit), ja
siihen oli herttuakunnan vaakuna tikattu, nimittäin karhu, sama kuin
Satakunnan nykyinen.
Turnauspelejä varten, joita silloin vielä mielellään harjoitettiin, oli
erinäinen kenttä laitettu Turkuun. Ruissalo oli määrätty eläintarhaksi,
mihin piti tuotaman kaikenlaisia otuksia Saksasta oman maan metsissä
kasvaneitten lisäksi. Että haukoillakin oli tapana metsänriistaa
pyytää, voi päättää siitä, että erinäinen lintuvartija, s.o.
luultavasti haukkavartija, mainitaan herttuan palvelijoiden joukossa.
Samoin oli erityinen sarvaitten eli Saksanhirvien vartija. Metsäkoiria
hoitivat koirapojat. Linnan vieressä elätettiin muutamia karhuja.
Jos toisinaan teki mieli mennä purjehtimaan ja katselemaan Turun ihanaa
saaristoa, niin oli siihenkin hyvä tilaisuus tarjona. Linnan edustalla
seisoi näet kokonainen pieni laivasto, 10 isompaa ja pienempää alusta
ankkuroituna, joissa kaikkiaan oli 188 miestä. Olipa herttualla oma
laivaveistämökin Turussa laivojen rakentamista ja korjaamista varten.
Paitsi mainittua laivaväkeä ynnä huoveja, henkivartijoita
(pariakymmentä) ja linnan tykkimiehiä (33) oli herttuan palveluksessa
vielä noin kaksisataa erityistä palvelijaa. Hänellä oli oma
linnanpappi, oma hovirunoilija, oma hovilääkäri ja oma apteekkari;
kaksi jälkimäistä olivat saksalaisia ja ensimäiset, jotka Suomessa
harjoittivat näitä ammatteja. Sitä paitsi oli siellä linnanvouti
alavoutineen ja renkeineen; sitten koko kanslia sekä ruotsalaisia että
saksalaisia kirjureita. Passareina oli hovipoikia eli paasheja,
niinkuin heitä ulkomaalaisella nimellä nimitettiin, enimmäkseen
Suomen aatelisherrojen lapsia. Herttuan puolison hovineidot
näkyivät suurimmaksi osaksi olleen puolalaisia. Ammattimiehiä
pidettiin kaikellaisia tarpeellisia käsitöitä varten. Paitsi
räätäleitä, suutareita, nikkareita ja seppiä oli linnassa myös omat
tynnyrintekijät, köysimestarit, maalarit y.m. Rahanmynttääjiäkin oli
siinä joukossa; sillä herttualla oli oikeus lyötättää omaa rahaa.
Naispalvelijoita oli vähän, ainoastaan kolmetoista, paitsi hovineitoja.
Kansallisuudeltaan tämä palvelijaparvi oli mitä kirjavinta laatua. Enin
osa, varsinkin alhaiset virkailijat, olivat tietysti suomalaisia tai
ruotsalaisia. Mutta paljon oli myös puolalaisia seurannut Katariinan
kanssa. Saksalaistenkin luku oli sangen suuri. Olipa vielä lisäksi
muutamia tanskalaisia, joitakuita Skotlannin sotureita, jotka tähän
aikaan olivat kuuluisat uskollisuudestansa, pari Puolasta tullutta
italialaista, luultavasti soittoniekkoja, ynnä joku Ranskan sekä
Englannin asukas. Henkivartijat, huovit sekä tykkimiehet näkyvät
melkein kaikki olleen ulkomaalta kotoisin.
Enin osa Suomen aatelismiehiä, joilla useimmilla oli tiluksia
herttuakunnassa, olivat edellisinä vuosina olleet pitemmän tai
lyhyemmän aikaa herttuan virkamiehinä tai hoviherroina. Kustaa Fincke
esim. v. 1559 hallitsi herttuakuntaa yhdessä saksalaisen Bulgrimin
kanssa, sillä aikaa kuin Juhana itse oli Englannissa. Niilo Boije oli
niinikään hoitanut jotakin virkaa herttuakunnassa. Maunu Spåre oli
jonkun aikaa ollut tallimestarina, Hannu Lejon neuvoksena. Koettipa,
niinkuin muistamme, Klaus Horn myöhemminkin valvoa herttuan etua,
vaikka hän ei enää ollut hänen alustassaan virkamiehenä. Mielellään
antoivat myös Suomen herrat poikansa hänelle hovipojiksi, jotta he
oppisivat ritarillisia tapoja. Semmoisia olivat eri aikoina nuori Niilo
Boije, Hämeenlinnan isännän poika, Niilo Skalm, Juhana Pärttylinpoika
Slang ynnä Arvi Eerikinpoika Stålarm, jonka nimi vuosisadan lopulla
tuli niin onnettoman kuuluisaksi. Näistä oli kuitenkin nyt enin osa
vetäytynyt Juhana herttuasta erilleen, sillä he eivät hyväksyneet hänen
hankkeitaan. Korkeasta aatelistosta pysyivät hänen luonaan nyt enää
vain Henrik Horn ja Herman Fleming, jotka jo hänen isänsä oli antanut
hänelle neuvonantajiksi. Vieläpä palveli herttuata muonamarskina nuori
ruotsalainen kreivi Eerikki Sture, Viron maaherran Svante Sturen poika.
Alhaisempaa Suomen aatelistoa sitä vastoin oli nytkin koko joukko Turun
linnassa.